aloitussivu

eve

vieraskirja

pois

Usein kysyttyjä kysymyksiä, joita saa kysyä lisää. Kysymyksiä oli enemmänkin, mutta ne kuitenkin liittyivät vain musiikkiin. Aika on muuttunut, ihmiset myös, ei ole enää tarvista inttää. Seksikysymyksiin en näe mitään tarvetta vastata täällä.

  1. Miksi kaulassasi on risti?
  2. [Mitä tahansa levyhyllystä tai soittolistasta}
  3. Onko tuo todella oikea nimesi? Kuinka vanha olet?


Miksi kaulassasi on risti?

Suuria Paljastuksia: olen kristitty. Vanhauskoinen luterilainen, jos tarkempi määritelmä kiinnostaa. Uskon Jeesus Nasaretilaiseen syntieni sovituksen vuoksi kuolleena Jumalan Poikana, eli risti on merkkinä siitä, että välini Jumalan kanssa on korjattu, syntisyyteni, joka muuten pitäisi minut ikuisesti erossa Jumalasta, on laskettu Jeesuksen kuolemassa maksetuksi. Mietin melko kauan, ennenkuin aloin käyttää ristiä. Epäilin, tokko olisin oikeasti sellainen, kuin kristityn pitäisi olla. Myöhemmin tajusin, ettei kukaan ole sellainen kuin pitäisi olla. Siksi juuri tarvitsemme syntien sovitusta, siksi voin käyttää sovituksen symbolia. Aikaisemmista kysymyksistä lainaten vielä syitä, miksi sitten uskon ylipäänsä jumaluuteen.
Uskon, koska Jumala on olemassa. Jumalan todellinen olemassaolo on vieläpä mielestäni havaittavissa. Pääperusteet ovat lyhyesti: 1. Kaikki, mitä on olemassa, on tullut jostain, eli sillä on oltava jokin alku. 2. Moraalin olemassaolo, eli ilman minkäänlaista moraaliarvojen määrittelijää ei voi olla moraalisesti oikeaa ja väärää. 3. Ihmisen uskonnollisuus, käsitteen "Jumala" olemassaolo. Jotain sen takana on oltava. Varsinkin ensimmäisestä ja toisesta kohdasta löytyy perusteellisempi selvitys (niinkuin muuten myös klassisesta kivi"ongelmasta") täältä Syy miksi kristinuskon todistus Jumalasta on totuus on sitten jo vähän pidempi asia. Joitain näkökulmia on esitetty näillä sivuilla

 alkuun



[Mitä tahansa levyhyllystä tai soittolistasta]

Musiikki on iso asia, tärkeä jopa. Siitä johtuen joutuu, on joutunut, selittämään milloin mitäkin. Soittolistalta löytyy monenlaista, tilanteen ja mielialan mukaan. Valikoima on ajan kuluessa laajentunut metallisista lähtökohdista, ei vain minun muuttumiseni vuoksi, musiikintajuntani kehittymisen vuoksi, vaan myös koska ajan mukana on ollut mahdollista hankkia muitakin levyjä kuin ihan pakolliset. Hankintalistalla on tosin tälläkin hetkellä ihan liian monta, eniten tällä hetkellä houkuttelee uudempi proge/melodinen metalli. Ja mökkimatkalle kuuluu suomalainen iskelmä. Laulan myös mielelläni mielessäni, varsinkin jumalanpalveluksissa ja opiskelijailloissa. Taitolaji.

Toisinaan kiinnostusta herättää periaatemuutokseni suhteessa ei-kristilliseen (metalli)musiikkiin, joten niille, jotka eivät tunne musiikinkuunteluhistoriaani: Olin kuunnellut jotain rauhallisempaa ajatellen, ettei kunnon ihmiset mitään möykkämusiikkia kuuntele. Sitten sain käsiiní Deuteronomiumin Street Corner Queenin ja Crimson Moonlightin Eternal Emperorin. Jälkimmäisestä tyttöblacklevystä jäin sitten jo "koukkuun." Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Sitten niille, jotka ovat tunteneet minut jo kauemmin: Aluksi en tuntenut kuitenkaan metallisceneä, ja suhtauduin siihen hyvin suurella varauksella. Se onkin suureksi hyödyksi aluksi, ja joillekin myöhemminkin. Kunnioitan niitä, jotka eivät tahdo tiettyjä bändejä kuunnella. Itse olen kuitenkin koetellut ja tutkinut vaihtoehtoja, ja koettanut pitää sen, mikä on hyvää.

 alkuun



Onko tuo todella oikea nimesi? Kuinka vanha olet?

Ei. Eveillee on "vain" nettinick, jota olen käyttänyt seitsemisen vuotta. Se syntyy kovassa kiireessä ranskan sanakirjaa selatessa. Éveillée tarkoittaa valveilla, feminiini muoto. Sisältää itseironiaa suhteessa Jeesuksen käskyyn valvoa ja rukoilla. Nukun paljon niin henkisesti, fyysisesti kuin varsinkin hengellisesti. Rosenqvist tuli eräästä vitsistä. Joissain systeemissä kysyttiin sukunimeä, joten otin sen sitten käyttöön. Olen syntynyt vuonna 1981, vanhuuden voi päätellä siitä.

 alkuun



aloitussivulle