*~ Picture by Raven ~*

Kirjoittaja: Civil Angel E-mail: civilangel@hotmail.com Luokitus: K-14 Yhteenveto: Alunperin vuonna 1998 kirjoittamani pieni fantasiakertomus nuoresta neidosta ja mielikuvituksen kiinnostavasta maailmasta. Unen ja toden välinen raja on yhtä häilyväinen kuin veteen piirretty viiva... Kiitokset: Jälleen kerran olen suunnattoman kiitoksen velkaa superbetalleni Ravenille...!! ;) Tarina ei ole mikään kirjallisuuden helmi, lojunut vuosikaudet piironkilaatikon perukoilla...mutta sitten tulee joku, joka aina osaa sanoa ne oikeat sanat, saaden kirjoittajan tuntemaan, että olisi luonut jotain erikoista ja ainutlaatuista. Sellaisista ihmisistä tulee pitää kiinni. Thank you so much sweetie!! *grin* And thank you SO much for the magical picture made for this story. It's perfect :) Palaute: But of course! :) Olipa kerran kaukainen laakso, jossa oli ja eleli kaunis neito nimeltä Saara. Tämä kaikki tapahtui niin kauan sitten että tuota laaksoa ei enää edes ole olemassa. ( Tässä tarinassa se kuitenkin on, luonnollisesti!;p ) Seudulla vaelteli niin lohikäärmeitä, kuin rosvoja ja ryöväreitäkin. Laakso lepäsi suojaisten vuorten kupeessa suuressa, hedelmällisessä notkelmassa. Oli kaunis päivä kun Saara oli vuorilla paimentamassa naapureiden lapsia. Tänä ihanana päivänä he olivat päättäneet tehdä retken vuorille. Saara kantoi suurta eväskoria mukanaan ja huhuili lapsia syömään. Iloisesti kiljuen nämä kirmasivat joka suunnalta ja nappasivat osansa korin antimista. Saaralle ei itselleen jäänyt kuin yksi kanankoipi. Sitä hän nyt istuutui järsimään pienen kannon nokkaan. Samalla hän ajatteli viimeöistä untaan. Siinä hän oli ollut ulkona ja yhtäkkiä oli puhjennut valtava myrsky. Hän oli hakenut suojaa, mutta äkkiä metsä oli muuttunut laajaksi aukeaksi, jolla ei kasvanut muuta, kuin kitukasvuista ruohoa. Sieltä oli mahdotonta löytää tuulensuojaa. Taivaasta oli tullut vettä kuin saavista kaatamalla. Juuri, kun tuuli oli temmata hänet mukaansa, oli joku tai jokin tarttunut hänen vyötäisiinsä ja estänyt häntä lentämästä taivaan tuuliin myrskyn mukana. Saara oli katsahtanut ylöspäin ja tajunnut tuijottavansa silmiin mitä uskomattomimman näköistä nuorukaista. Miehen hiukset olivat aivan tulenpunaiset ja hänen silmänsä... ( myhäillen Saara pani merkille, että silmät olivat aivan uskomattoman ihanat!! )... olivat mitä puhtaimman siniset. Seesteiset, kuin taivas myrskyn jälkeen. Eikä koko nuorukainen muutenkaan ollut siitä huonoimmasta päästä! Jäntevä, lihaksikas vartalo painautui häntä vasten... " Mikä on nimesi, kaunokainen? " oli mies kysynyt. Saara oli tietysti vastannut ja kysynyt sitten miehen nimeä. Salaperäistä hymyä hymyillen mies oli vain lempeästi katsonut neitoa silmiin ja vastannut: " Minua kutsutaan Punaiseksi Lohikäärmeeksi. " Jotenkin Saara oli aavistanut, että se ei ollut miehen oikea nimi... Sitten mies oli tarttunut hänen leukaansa ja kumartunut tämän ylle ja... JUURI tässä kohtaa Saara oli herännyt. ( Unethan loppuvat AINA tällaisiin kohtiin! ) Tapaisikohan hän miestä enää koskaan...? Joku lapsista kiljui Saara ottamaan osaa piiloleikkin. Huokaisten hän sysäsi unelmansa sivuun ja juoksi lasten luo. Linnut lauloivat heleästi ja kesäinen päivä oli parhaimmillaan. Vaan silloinkin...hänen tietämättään...mitä sinisimmät silmät tarkkailivat häntä metsän kätköistä... Unimies II >> * * * Back to Other Stories Back to Writings Back to Main Page