![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]() |
|
Kuka, mitä, häh?
Vastaus: Harmonia Mitä Vastaus: Pientalli. Häh? Vastaus: No niin, nyt pääsenkin kertomaan hieman pidemmästi. Harmonia voisi luulla ihan tavalliseksi pientalliksi ja lähes sellainen me olemmekin. Paino sanalla lähes. Emme nimittäin sijaitse Suomessa, vaan olemme valloittaneet Saksan Etelä-osasta itsellemme pienen maatilan. Täällä asuminen tuo pieniä muutoksia Harmonian arkeen. Se ei kuitenkaan ole mitenkään merkittävä tekijä tallin pyörittämisestä, kunhan omistajana vain tykkään Saksasta. Tähän kohtaan varmasti pieni historiikki olisi hyvä. Miten me päädyimme Saksaan? Vuonna 1985 maailmaan syntyi pieni, tummatukkainen tytöntyllerö. Hänen ylpeät vanhempansa nimesivät hänen Heidi Kristiinaksi. Tummakutri oli heti päättäväinen ja hän istui äitinsä tapaan hevosen selässä aiemmin kuin jo seisoikin. Kun Heidi vanheni hieman, hän aloitti päivittäisen treenauksen äitinsä 13-vuotiaan pullatamman kanssa. Heidin ratsastusura ei alkanut mitenkään ruusuisesti. Laiska tamma nimeltään Melhot, tutummin Melli koetteli nuoren tytön päättäväisyyttä useaan kertaan. Valmentaja Mikael Koskisen avulla parivaljakko kuitenkin edistyi. Heidi tottui kovaan työntekoon hänen äitinsä toimesta. Jotta tyttö tulevaisuudessa saisi oman hevosen, hänen piti siivota perheen 8-paikkaisesta tallista puolet karsinoista jo yhdeksän vuoden ikäisenä. Heidi valitti usein, mutta teki kuitenkin hommansa unelmoiden siitä omasta, lumivalkeasta saturatsusta. Murkkuikään tultuaan tytön innostus ratsastusta kohtaan heitteli suuntaan ja toiseen, mutta vaikeimmista vuosista selvittyään tyttö sai vihdoin vanhemmiltaan oman hevosen. Se oli jo 16-vuotias, rauhallinen suomenhevosruuna "Pate". Ruunan kanssa tyttö oppi yhtä ja toista ja kiinnostui myös enemmän kouluratsastuksesta. Hän päätti panostaa siihen. Hevonen opetti Heidille paljon ja vuoden treenauksen jälkeen he kiertelivät pieniä seurakisoja hyvällä menestyksellä, juuri koulukentillä. Heidin tavoitteet kuitenkin kasvoivat ja ruuna alkoi jo vanheta. Hankalan päätöksen jälkeen Pate myytiin ja Heidille ostettiin puoliveritamma Jasmin. Musta tamma oli hyvin tulinen, mutta Heidi sai sen harjoittelun ja valmentajansa avulla Jasminin hallintaan. He nousivat pian seuratasolta aluetasolle kouluratsastuksen puollelja tytön täyttäessä 16 vuotta, he kokeilivat ensimmäistä kertaa siipiään kansallisella tasolla. Ensimmäiset kisat eivät oikein onnistuneet suuren jännittämisen vuoksi, mutta Heidi yritti monta kertaa uudelleen ja viimein he sijoittuivat. Tytön eteneminen jo vaativien luokkien puolelle hämmästytti monet kouluratsastuksesta kiinnostuneet. Heidin menestys poiki hänelle paljon rahaa sekä monia valmentajaehdokkaita. Tyttö olisi voinut jatkaa Suomen puolella ratsastamista, mutta kerran kilpailuissa hän tapasi elämänsä miehen. 18-vuotiaan tytön sydän lähti samantien nuoren miehen mukaan. He tapasivat toisen kerran, sitten kolmannen. Heidi sai selville lisää miehestä - hän oli saksalainen Fredrik Boomenhauer. Hän oli vasta 20-vuotias, mutta oli kilparatsastajana menestyvän kilpatallin leivissä. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Heidi muutti Saksaan Fredrikinsä kanssa ja osti miehensä rahoilla itselleen Saksan Etelämailta pienen tilan, jolle rakennutti huippuhyvin tienaavan miehensä rahoilla kuuden hevosen tallin kaikkine mukavuuksineen. Tallilta ei tietenkään puuttunut maneesia, kenttää yms., koska Heidi tuhlaili huoletta tulevan ukkonsa rahoja. Eipä kestänyt aikaakaan, kun rakastavaiset solmivat jo avioliiton. Fredrik ratsasti vielä työpaikkansa hevosia, jotta perhe sai rahaa. Heidi taas hoiti tilaa ja sen hevosia. Työmäärä kuitenkin kasvoi ja hevostenkin kanssa tuli ehtiä kisaamaan, joten Heidin täytyi palkata tallityöntekijä. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut talliinsa ketä tahansa, vaan vasta pitkän haun jälkeen hän löysi Charlotte Küchenin. 17-vuotias tyttö ryhtyi työskentelemään tallilla aina viikonloppuisin sekä maanantaisin ja perjantaisin. Tästä avust Heidi oli hyvillään. Tallin arki on ollut tälläistä jo pitkän aikaa, ehkä tulevaisuudessa tapahtuu jotain muuta. Heidin vanhemmat eivät ole tyttärelleen enää raivoissaan äkillisestä muutosta Saksaan miehensä perässä, vaan he ovat jopa tulleet tutustumaan tallin arkeen! Vihdoinkin iloisista perhetunnelmista tiiviiseen faktapakettiin.. » sijaintimme: Saksa » kokomme: kuusi (6) karsinaa + varsomiskarsinat 2 kpl » tallistamme: Pääoven päädyssä tammakarsinat, ovelta katsottuna vasemmalla puolella 2 kpl ja oikealle 1 kpl. Oikealla puolella pesukarsina sekä pääovelta päin katsottuna ensin toimisto, sitten rehuvarasto (lukittu erittäin huolella). Toimisto sis. vessan + muut sosiaalitilat. Vasemmalla puolella taas varustehuone ja tavaravarasto. Niiden jälkeen vasemmalla 2 kpl orikarsinoita, oikealla yksi. Oikealla myöskin pesukarsina - sis. automaattiset jalkojenviilennyslaitteet + lämpöhoidot. Takaovesta pääsee myös ulos, toisella reunalla on ovi lantalaan ja puruvarastoon, toisella puolella suureen latoon, jossa rehut. » hevosten liikkumismahdollisuudet: maneesi 30 x 60 m varustettuna hienolla katsomolla (n. 75 istumapaikkaa) ja kouluaidoilla sekä estekalustolla. Erittäin hienoa hiekkaa. Kenttä 20 x 40 m, hiekkapohjainen ja vieressä penkkejä. Omat "kalusteet" (kouluaidat + estekalusto). Katettu kävelykone --> max. viisi (5) hevosta kerrallaan. Maastot ovat upeat Saksassa - meillä merkittyjä maastopolkuja lähemmäs sadan kilometrin verran ja maastoesterata (esteet max. 100 cm, min. 50 cm, mahdolliset kiertää). Uittomahdollisuuksia useita. Mutta mitä talli olisi ilman ihmisiä? » Harmonian pääjehu on siis Heidi Boomenhauer alias minä. Mielestäni olen ystävällinen ja kiva, mutta ulkopuoliset voivat toisinaan olla hieman eri mieltä. Myönnän kyllä, että olen äkkipikainen, mutta pyrin olemaan kiva. Rakastan yli kaiken hevosia sekä tallin pitoa ja annan hyvin harvojen koskea hevosiini (lukuunottamatta Charlottea ja Frederikiä). Mielestäni osaan hoitaa hevosia ja ratsastaakin jotenkuten, mutta aina on parannettavaa, minulla reilustikin. Tykkään eniten kouluratsastuksesta ja puoliverisistä, mutta kyllä esteet ja muutkin hevosrodut ovat kivoja, jopa ihania. Miten tunnistat? Tallikengät, verkkarit/ratsastushousut, huppari/tallitakki ja tiukka ilme. Tummat, vyötärölle ylettyvät hiukset yleensä kiinni. » Lisäksi tallilta löytyy mieheni Frederik Boomenhauer , Germany Sport Horsesin hevosia ratsastava hanispuppeli. Mielestäni ihana, mutta välillä rasittava ainaisine kommentteineen. Vaatii paljon huolenpitoa (lue: Ruokaa niin kuin olis jo! Älä valtaa koko sänkyä! Kaakit eivät saa olla tärkeämpiä kuin minä!) No ei ihan niin, mukava hanispuppeli siis. Miten tunnistat? Farkut/verkkarit/ratsastushousut, vaimon mielestä hirveitä löpöpaitoja. Naurava ja iloinen mies (ellei riitele vaimonsa kanssa), lyhyet, vaaleat hiukset. Lisäksi Harmoniassa hyörii neljänä päivänä viikossa tallityöntekijä Charlotte Küchen . Charlotte on erittäin miellyttävä ja rauhallinen, 17-vuotias saksalaistyttö, joka osaa käsitellä vaikeitakin hevosia ja auttaa tallilla minua päivittäisissä askareissa. Miten tunnistat? Verkkarit, tavalliset tallipaidat/tallitakki, lenkkarit/tallikengät. Punaiset, puolipitkät hiukset. Toivottavasti jaksoit lukea koko tekstin ja pidit siitä. Kysy vain jos jokin asia herättää kysymyksiä!
Ulkoasu:
HH aka Sayer |