Omistaja kertoo Harmonian arjesta - - tule mukaan seuraamaan päivän tapahtumia!

u>17.05.2007
Torstaipäivä alkoi niin täydellisesti kuin mahdollista, sillä sain ilahduttavia uutisia kotimaastani Suomesta. Siskoni oli yöllä saanut pienen, terveen tyttölapsen. Aamutoimet tallilla sujuivatkin hymyn yltäessä korvasta korvaan, vaikka Fredde ei ollutkaan paikalla. Molemmat konitkin tuntuivat aavistaneen hyvän tuuleni ja käyttäytyivät oikein hienosti. Hessukaan ei tervehtinyt korvat luimussa taikka hampaat vilahdellen, vaan ihan normaalisti. Suuri saavutus hirviöponilta..

Ruokinnan kanssa nyt oli pieniä ongelmia, kun proggress alkoi olla lopussa, mutta onneksi löysin vielä yhden pussin. Heti ruokittuani hevoset lähdin talolle soittamaan Equus Sportiin. Tilasin siinä samalla vähän muutakin kuin proggressiä ja rahaa paloi mukavasti. Fredrik tulisi vetämään palkokasvin nenäänsä, mutta se olisi vasta illan ongelma, Fredde oli helatorstainakin kilpailuissa ja tulisi vasta yhdentoista aikaan illalla. Minulla olisi siis koko päivä aikaa riehua tallilla.

Hessulla olisi tänään vapaapäivä, joten heti yhdeksältä, konien nauttittua ruokaansa tunnin verran, päätin harjailla Hessun ja sitten viedä sen tarhailemaan. Hessun hyvä tuuli oli kadonnut ruokinnan aikana, poni päätti heti yrittää iskeä hampaansa käteeni. ”Perhana, ET!” karjaisin. Poni oli pahuksen kovapäinen ja yritti uudelleen, mutta sitähän en sietänyt. Olen kyllä sitä mieltä, että hevosta ei saa kohdella kaltoin, mutta aikanaan pienenä tyttönä kuulin eräältä taitavalta hevosnaiselta viisauden.

”Hevoselle ei saa tehdä mitään ennen kuin se hyökkää. Sitten kun se tapahtuu, sulla on valta puolustaa itseäsi. Mitä tahansa, what ever, sinä teet niin et voi vahingoittaa hevosta edes kymmenesosan verran niin pahasti kuin sitä luonnossa toiset vahingoittavat.”

Hessua ei sentään tarvinnut lyödä, sille riitti kunnon ärähdys. Poni uskoi (onneksi) ja pystyin aloittamaan sen harjauksen. Hessu yritti kylläkin uudestaan samoja temppujaan, mutta totteli nyt helpommalla. Hetkellisesti poni jopa rentoutui ja jätti pois sen uhkailevan, inhottavan puolensa, mutta pian orii yritti taas temppujaan. Uhkauksistaan huolimatta Hessu oli kyllä jälleen niin ihana, että.. Kun olin valmis, lähdin viemään ponia ulos. Siellä oli pilvistä, mutta ei satanut.

Jätin riimunnarun tarhantolppaan ja lähdin kävelemään kentälle päin. Ajattelin tehdä Natan liikutusta varten valmiiksi pienen esteradan, ehkä jumppasarjankin. Hetken tuumailtuani päätin rakentaa pienistä esteistä koostuvan neljän esteen radan, joista yksi olisi sarja ja kaksi sitten erillistä, sekä muutaman puomisarjan. Esteistä tulisi pääasiassa kavaletteja, ehkäpä yksi about 50-senttinenkin saattaisi löytyä. Raahasin ensin tolppia ja ”sokeripaloja” sekä puomeja kentälle. Sitten kokosin radan nopeasti.

Palasin talliin laittamaan Natan valmiiksi. Tamma ilahtui selvästikin tullessani hoitamaan sen. ”Kuule, tänään sitten hypätään. Mennään oikein korkealta yli, eikös?” taputin hellästi tamman kaulaa ja vaihdoin samalla jo harjaa. Se oli erittäin puhdas ja näin ollen hommassa ei vienyt ollenkaan kauaa. Varustaessani Nataa, tamma tuntui pursuavan intoa. Se ei millään malttanut pysyä paikoillaan, piti oikein käskeä, että neitokainen lopettaisi sen turhan hillumisensa.

Kypärä päässä, saappat jaloissa, turvaliivi yllä, hanskat käsissä ja lyhyt esteraippa mukana lähdin viemään nuorta tammaa kentälle. Se hirnahteli kimeästi kauempana tarhassa olleelle Hessulle, mutta kun en välittänyt tamman touhuista, ei se niitä jatkanutkaan. Kentällä pysäytin Natan pituushalkaisijan kohdalle ja nostin ohjat kaulalle, laskin jalustimet sekä kiristin satulavyön. Viimeiseksi mainitusta neiti ei pitänyt ollenkaan, mutta jälleen kun jätin sen temput huomiotta, se ei niitä kauaa jatkanutkaan.

Kivuttuani Natan selkään, lyhensin jalustimet ja kiristin vielä vyötä. ”Hyvä tyttö, nyt mennään.” Nata reagoi pieniin apuihini välittömästi. Jo alkukäyntien aikana tamma vilkuili innolla esteitä. Sainkin toppuutella sitä hieman useamminkin kuin kerran, kun meinasi sitä vauhtia oikeasti löytyä liikaa. Kävelyiden jälkeen kokosin ohjat ja tein muutaman kuuliaisuusharjoituksen, siirtymien avulla. Nata reagoi nopeasti ja erittäin tyytyväisenä kehotin tamman ravaamaan.

Muutamien volttien ja ympyröiden jälkeen otin lämmittelyyn mukaan yhden ravipuomisarjan. Muutamilla ensimmäisillä kerroilla vauhtia oli aivan liikaa, Nata ei kuunnellut ollenkaan pidätteitäni. Korjatakseni asian otin lisää siirtymisiä ja ennen puomeja pysäytin tamman ravista. Nata totteli paljon paremmin kuin odotin, mutta siirtymisiä sai tehdä vielä pari lisää, ennen kuin tamma tuntui oikeasti kuuntelevan apujani.

Kokeilin ravipuomien jälkeen laukkapuomeja. Natan reipas laukka kiidätti minua ja sitä eteenpäin kohti puomeja, mutta välillä vauhti menikin liian kovaksi. Silloin tamma sekosi askelissaan. Onneksi Nata oli suhteellisen ketterä ja se korjasi mokansa nopeasti. ”Hieno tyttö”, kehuin tammaa onnistuneen puomisarjan jälkeen. Se tuntui tykkäävän kehuista erityisen paljon ja ylitti odotukseni jälleen – seuraava kerta oli suorastaan täydellinen. ”Sä oot täydellinen!”

Välikäyntien ja sen jälkeisten muutamien puomien jälkeen oli aika hypätä. Ajattelin kokeilla ensin sokeripalatolpan päälle rakennettua kavalettia. Ajattelin ensin tulla laukassa, mutta päädyin ensin kokeilemaan ravissa. Ohjasin Natan pian esteelle. Tamma kuumeni hieman, mutta se pysyi hallinnassani ja hyppy olikin nätti. ”Hienoa!” kehuin ja käänsin tamman uudelleen samalle esteelle, nyt laukassa. Nata hyppäsi kirjaimellisesti kuin lintu ja mieleeni tulikin, onkohan sen geenit suunniteltu estetammalle.. What ever, upea hyppääjä se oli.

Onnistuneiden kavalettien ylityksien jälkeen päätin kokeilla kahden esteen sarjaa. Nata oli jo kuumunut jonkin verran, mutta istumalla rauhassa satulassa ja kevyesti pidättämällä sain tamman rauhoittumaan. En kuitenkaan heti päästänyt sitä hyppäämään, vaan vaadin Natalta ihan kunnollista rauhoittumista. Vasta tämän jälkeen koetimme sarjaa. Nata hyppäsi hyvin, mutta esteiden välissä se meinasi jäädä hieman laiskan tuntuiseksi. Siksi koetimme uudelleen ja tämähän onnistuikin paremmin.

Hyppäsimme kerran yksittäisen, puolimetrisen esteen. Tämän jälkeen ajattelin koettaa pientä rataa, joka alkaisi kavaletilla, sitten sarja ja lopuksi puolimetrinen pystyeste. Nata tuntui tietävän, että suunnittelin jotain. Se yritti kaikin tavoin pilata rauhallisen suunnitteluhetkeni, mutta eipä se liiemmin haitannut, sillä hypätessä tamma oli aivan fantastinen. Se loikki esteiden yli kevyesti ja pysyi myöskin niiden välissä hallinnassa. Lisäksi Nata tykkäsi aivan mielettömästi hypätä pitkästä aikaa.

Päätin lopetella onnistuneeseen suoritukseen. Ohjasin tamman pois kentältä, halusin nimittäin lopetella maastossa kun siitä Nata tykkäsi. Annoin tamman kävellä aika pitkillä ohjilla, sen verran kuitenkin tuntumaa oli että hätätapauksessa tamman saisi kuriin, mutta eihän sellaisia hätätapauksia eteen sattunut. Maasto oli uskomattoman kaunista ja siitä nautin minä sekä Nata.

Tallipihaan tultuamme kiitin Nataa hurjasti ja laskeuduin selästä. Nostin jalustimet, hölläsin vyön, otin ohjat kaulalta ja talutin tamman talliin. Sen karsinassa otin siltä satulan, suitset ja suojat pois ja kärräsin ne varustehuoneeseen. Tämän jälkeen vuorossa oli Natan harjaus. Tamma piti siitä hirveästi eikä kavioiden puhdistuksenkaan kanssa ollut ongelmia. Kaiken hoidon jälkeen kello oli noin puoli kaksitoista. Vein Natan hetkeksi ulkoilemaan ja lähdin talolleni.

Palasin yhdeltä laittamaan ruoat valmiiksi ja sitten puhdistamaan karsinat. Nata ja Hessu olivat kerrassaan olleet hirveitä sottapyttyjä, oikein sikoja, mutta eihän mussukoille voinut siitä valittaa, mussukoita kun olivat ja ovat. Karsinoiden puhdistamisen jälkeen olikin jo aika hakea hevoset sisälle. Otin ensimmäiseksi Natan, joka tuli ihan kiltisti – käveli nätisti vierellä eikä riuhtonut, karannut, tappanut tai tehnyt yhtikäs mitään.

Mutta voi luoja Hessun kanssa. Poni oli niin veemäisellä tuulella kun metsästin sitä tarhasta. Se juoksi karkuun aina kuin mahdollista, ja kun vihdoin sain sen kiinni, ei olisi voinut olla hankalampaa. Hessu oli nyt niin pahalla päällä, että talutus oli melkeinpä mahdotonta. Poni raivostui kokoajan enemmän, puri, potki, talloi varpaita ym. Onneksi matka talliin ei ollut pitkä ja oriikin rauhoittui hieman saatuaan ruokaa eteensä.

Illalla varasin äkkilähdöllä lentolipun Suomeen, halusin käydä katsomassa siskoani ja palata kahden päivän kuluttua. Freddelle ratkaisu sopi ja haikeasti hyvästelin hetkeksi mieheni ja kaksi rakasta hevosta sekä painelin lentokentälle täyttä vauhtia.

font>

Ulkoasu: HH aka Sayer
Otsikon kuva: Benny de Ruiter Stables
Kuvat tällä sivulla: Fred
Kaikki tekstit Harmonian sivuilla (ellei toisin sanota): heidi.