|
Ajankohtaista
Ohjaajan kynästä eräänä tyypillisenä päivänä:
Aamunavetta (ei yhtään vasikkaa syntynyt), koirien hoitoa, sähköpostit,
tiedotteen kirjoitus, kohtausten läpikäynti vaatteineen ja kulisseineen +
rekvisiittoineen käsikirjoituksen pohjalta paperille, musiikin nauhoitusta,
ruoanlaittoa ja korvapuustin leivontaa, 4 pesukoneellista teatterivaatteita
silitetty (eilen pesty ja vapaapäivänä haettu ystävältä) ja pakattu,
lehtiartikkelin aloitus, piirroshahmotelma linnasta ja tanssisalista,..
Nyt kello on vajaa 13 ja tytöt tulevat koulusta siis ruokaa pöytään!
Ajattelen kuumeisesti vielä parasta mahdollista roolimiehitystä ja näytelmän
vaihtoja.
… 14.30 lähden harjoituksiin eli ajan kirkolle ja keräilen matkalla kotikylän
näyttelijät kyytiin. Perhe 1 ja Perhe 2 saavat henkilöohjausta ja teemme
kohtauksia, laulutunti 16-17 jolloin saamme osan musikaalin musiikkipohjista
1.kertaa kuultavaksi ja käyttöön. Tähän asti olemme saaneet pärjätä
alkuperäisillä. harjoitusten jälkeen perhe-Uotila suuntaa Hämeenlinnan
kaupunginteatteriin katsomaan Vekkuliveljet-näytelmän. - Jee! Vapaa-aikaa ennen
huomista, jolloin aamunavetan jälkeen klo 10:ksi yläasteelle ääni-ja
valokurssille/talkoisiin/tanssiharjoituksiin ja uutta koreografiaa opettamaan
ja klo 18 jälkeen takaisin kotiin ja navettaan. (viikonpäivistä tämä on jo
lauantaita).
- Ai, hullun hommaa? Totta, se on kyllä ammatissa eduksi. Kuukausi ja viikko
ensi-iltaan, vaihtelevaa tämä teatteriarki !!
ps. Päivän kysymys minulle kuului: Huomaisko kukaan jos noi
(näyttelijät/lapset) ei harjoittelisi? Arvaa jäinkö monttu auki ja jälkikäteen
kirvoitti monta ajatusta? Tämä ihminen kysyi tätä minun RAKKAASTA RYHMÄSTÄNI,
jotka harjoittelevat musikaalia varten ehkä 300 tuntia !!! Että pikkuisen
respektiä – kiitos!! ei minulle vaan heille.
- Merja Uotila-
Ohjaajan suusta 23.2.04:
Hiihtoloma takana ja deadline repliikkejen ulkoaopetteluun
umpeutui. Sanat on siirretty paperilta lihas- ja puhemuistiin.
Harjoitukset jatkuvat, kun aikaa ensi-iltaan on reilut 2 kuukautta.
Maanantain ja perjantain lisäksi harkat ovat myös lauantaisin, ne
on pyhitetty tanssi- ja näyttämöliikehdinnälle.
Hiotaan koreografioita askel askeleelta.
Maistiaisia musikaalistamme 13.-14.3. Nuori Kulttuuri-
tapahtumassa Janakkalassa. Siellä osallistumme kahteen sarjaan Ns. Kesä-
lomasta irrotetuilla tansseilla Fever ja Aikahyppy.
Minulla on ollut ilo luotsata tätä hälisevää näyttelijä-laulaja-
tanssiryhmää lokakuusta -03 lähtien. Vain osa näistä 8-17 vuotiaista nuorista
teatterin harrastajista oli minulle ennestään tuttuja. Olenkin vahvasti
sitä mieltä, että nuorissa on tulevaisuus ja näiden nuorten ohjaajana voin
lisätä siihen: HYVÄ NIIN ! NÄMÄ OVAT VALIOJOUKKO MUKAVIA NUORIA. Tämähän ei
tarkoita sitä, ettei enää tarvitse harjoitella,-päin vastoin. Nythän se duuni
vasta alkaakin. Ollaan tutustuttu ja ryhmäydytty, eikä varmasti ilman tunne-
kuohuja, mutta sitähän tämä taiteen tekeminen on: hikeä, naurua, nälkää, kysy-
myksiä, odottelua, musiikin viettelyä, liikkeen löytämistä, onnistumisia ja
epäonnistumisia... Joukkovoimaa ! Positiivisuutta.
-Merja Uotila-
Musikaalinuoren vanhempana…
Olen vanhempi kuin lapseni, mutta olenko aina kaikessa mukana kuten Vanhemman
kuuluisi? En tiedä mihin ne lähtivät mukaan, tiedän vain kun tajusin, että ne
lentävät omilla siivillään. Onneksi juttu oli positiivisen upea, mun lapset,
ensin yksi ja sitten kaksi tekivät jotain missä oli, mitä näyttää! Tietysti
aina lapsen tekemiset on ihailtavia saavutuksia, mutta musikaaliharrastuksen
kanssa ne jotenkin kasvoivat omiksi persoonikseen. Onko sitten juuri
esiintymisen harjoitteleminen paras tie antaa nuorelle, itsestään epävarmalle
sielulle rohkea lähtö elämän estraadeille?
Tiesin että sosiaalisesti aktiivinen vanhimmaiseni pärjäisi missä vaan. Kun
näin hänet ensimmäistä kertaa lavalla musiikin ja juonen siivittämänä, uskoin
että hän selviytyisi siitäkin mihin en uskonut. Eikä sille innostukselle ja
osaamiselle tullut loppua ollenkaan. Aina vaan ohjaajat saivat niistä nuorista
irti uusia, vielä pitkälle hiotumpia taitoja. Eikä riittänyt että isot siskot
ja -veljet lähti mukaan, sitten tulivat ne seuraavat,
pikku- sellaiset. Yhtäkkiä tuntui että musikaali rikkoi kaikki sukupuoli- ja
ikärajoitteet. Meillä oli meidän upea nuoriso joka osasi tehdä viihdyttävää
taidetta. Vanhempana näytti siltä kuin jokin voima olisi tehnyt hauholaisesta
musikaalijoukosta suuren perheen jolla oli hieno yhteinen päämäärä; tehdä
valmiiksi ”ateria”, jonka he olivat yhdessä ”vanhempiensa” (ohjaajien) kanssa
suunnitelleet.
Musikaaliharrastuksesta on varmasti jäänyt ja tulee jäämään jokaiselle jotakin.
Jollekkin se on ehkä enemmän esiintymisvarmuutta, toiselle ammatti jollakin
saralla teatterin liittyen, ehkä kulissien takana tai edessä.
Kiitos näille ihmisille jotka jaksavat tämän kriittisen, mutta haastavan
rakastettavan joukon kanssa; annatte niille osan siitä lentokyvystä jota
elämään tarvitaan!!
-Anu Pouttu-
| |
