Koiramme


	Kuinka meistä tuli koiranomistajia...




		Kesähauskaa koirapuistossa.

Koirattomasta farkun omistamaksi

Niin se juttu menee. Pitkän aikaa olimme sitä mieltä, ettei meillä koskaan tulisi olemaan koiria. Jyrsijöitä ja kaneja kylläkin, mutta ei koiria.

Sitten eräänä yönä nälkä iski ja lähdimme Heselle hampurilaiselle. Siellä parkkipaikalla olleessa autossa istui upean näköinen koira katsellen meitä. Kaivelin muistiani - tämä koira oli faaraokoira.

Kotona, aivan uteliaisuudesta tätä harvinaista rotua kohtaan kaivelin siitä tietoja. Se, mitä löysin vaikutti kiinnostavalta. Älykäs, itsenäinen koira, joka käytää omia aivojaan. Koira, jonka elämän pääasiallinen kiinnostus ei ole ihmisen miellyttäminen. Ystävällinen, mutta hiukan vieraita kohtaan etäinen... Kaikki tämä ja upea ulkonäkö.

Ajan kuluessa faaraokoiran hankkiminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän, mutta olimme vielä hiukan epäileväisiä. Koira tuo tullessaan todella paljon vastuuta ja aivan toisenlaista kuin muut lemmikkimme. Koulutus, päivittäiset lenkit, mihin laittaa koira kun lähtee itse jonnekkin...

Sitten Jaakko -kanimme kuoli yllättäen. Uuden kanin hankkiminen ei tuntunut oikealta, joten aloimme miettiä olisiko nyt aika hankkia koira. Pian tämän jälkeen löysimme ilmoituksen faaraokoirista. Soitin kasvattajalle, joka kertoi hänellä olevan kolme urosta (halusimme juuri uroksen), jotka olivat viisikuisia (emme halunneet aivan pientä pentua). Kasvattaja kertoi kaikenlaista farkuista ja pyysi soittamaan uudelleen harkittuamme asiaa. Parin päivän päästä sovimme jo pentujen katsomisesta. Hiukan lyhennettynä - tulimme kotiin Niksun kanssa.

Täytyy sanoa, että näin jälkikäteen ajateltuna ajoitus oli juuri oikea. Niksumme pentueen jälkeen ei Suomessa syntynyt yhtään farkunpentuja yli kahteen vuoteen.

Aika on kulunut siivillä ja rotuvalintamme on osoittautunut oikeaksi - meille. Mikään rotu ei sovi kaikille, mutta faaraokoira todellakin tarvitsee omistajan, joka tietää mihin on päänsä mennyt pistämään. Rutkasti huumorintajua on farkunomistajan pakollinen varuste.


	Faaraokoira on itsenäinen, eikä elä miellyttääkseen ihmistä. Se voi halutessaan tekeytyä täysin umpikuuroksi, sokeaksi ja täysin tyhmäksi. Näin voi käydä myös erittäin hyvin koulutettujen, tokossa kilpailevien farkkujen kanssa. Tilanne voi olla omistajalle sekä huvittava että ärsyttävä...

Älykkäänä koirana farkku yrittää ja välillä myös onnistuu jallittamaan omistajaparkaa. Meidän Niksumme osaa tulkita käytöstämme erittäin hyvin (omaksi parhaakseen, ei totellakseen tai miellyttääkseen...) ja se on myös oppinut aivan itse varsin suuren sanavaraston (``ja yhtäkkiä emme enää voineetkaan puhua hampurilaisista, ilman että Niksu pomppaisi ylös ja alkaisi vaatia meitä lähtemään hakemaan niitä").

Faaraokoiralla on vahva metsästysvietti. Tämä täytyy ottaa huomioon, kun farkun kanssa lähtee lenkkille. Irti oleva farkku ja aitaamatton alue voi olla todella huono yhdistelmä. Jos alueelle ilmestyy jotain metsästettävää, koira lähtee kuin ammuttuna perään jättäen omistajan huutelemaan koiraansa aivan turhaan ja kuuntelemaan kaukaa kaikuvaa ``kurriearaa" (farkun kimeä metsästyshaukku). Jos ympärillä on liikennettä, koiraparka voi jäädä auton alle.

Siinäpä kaikki tällä kertaa.

[Koirat]


	Please contact our Webmaster with questions or comments.

	Copyright 1998-2000 Rattusmania. All rights reserved.