Uutiset | Esittely | Koirat | Vieraskirja
Uutiset vuodelta 2007
- 9.10.2007 Tapasimme Roopen kanssa Pörri-pojan (synt. 10.5.2007). Pörri olikin oikein komea nuorimies! Valitettavasti toinen kives ei ole vieläkään laskeutunut. Nyt täytyy vain toivoa, että se sieltä jostain vielä tupsahtaisi! Saimme tietää tänään, että muutamme joulukuun alussa Saksaan, tarkemmin ottaen Berliiniin, puoleksi vuodeksi. Koirista mukaan lähtee Roope. Macy ja Rikke pääsevät siskoni luo asumaan.
- 7.10.2007 Roope ja Macy Kaisan kanssa agilitykisoissa. Macylle kahdelta radalta hylly, Roopelle yhdeltä. Vaikka päivä olikin tuloksien suhteen huono, oli todella hienoa huomata kuinka koirat (varsinkin Macy!!!) nauttivat agilitystä! Huonot tulokset eivät tuntuneet miltään kun sai seurata koirien intoa radalla.
- 5.10.2007 Roopella jälleen kaverikoiratapaaminen. Tällä kertaa Rekola-Kodossa.
- 30.9.2007 Roope kaverikoiratapaamisessa Koukkuniemessä Tampere-päivillä.
- 29.9.2007 Roopen kanssa verijäljellä. Jälki oli n. 150 metriä pitkä ja sisälsi kaksi kulmaa sekä kaksi kertaa n. metrin levyisen ojan ylityksen. Aivan upea suoritus pojalta. Nyt mentiin koko jälkinarun mitalla edellä ja ihan selvästi tiedettiin mistä oli kyse.
- 23.9.2007 Kotisivut avattu