SYYSKUU 2003
Hillan koulu alkoi tiistaina 2.9. Olimme kaikki hyvin jännittyneitä, ja ymmärrettävästi etenkin Hilla. Aamua edeltävänä yönä ei nukuttu kovin hyvin, ja Hilla oli kouluaamuna hiljainen. Otimme juhlavasti muutamia kuvia yhtäkkiä isoksi koululaiseksi muuttuneesta entisestä pikkutytöstämme. Onneksi jännitys palkittiin ja koulu osoittautui kivaksi paikaksi. Kavereitakin löytyi jo toisena koulupäivänä! Hillan koulu on puoliksi tavallinen valtion koulu ja puoliksi yliopiston ylläpitämä Child Study Centre. Tämä tarkoittaa sitä, että koulussa kehitetään ja tutkitaan opetusmenetelmiä. Niinpä joka luokalla on normaalista poiketen kaksi opettajaa, joista toinen on vastuussa opetuksesta ja toinen seuraa oppilaiden edistymistä. Mitään ainetta ei opeteta erikseen, vaan oppilaat työskentelevät erilaisten projektien parissa, kartuttaen taitojaan tutkimalla itse maailmaa opettajien ohjaamana. Lapset saavat pitkälti itse valita tavat, joilla he vievät projektia eteenpäin, opettajien tehtävänä on huijata jokainen oppilas käymään projektin eri vaiheet läpi. (Täytyy myöntää, että tämä vaatii opettajilta aika paljon!) Ryhmäkokokin on pienempi, vain 20 oppilasta. Albertan osavaltiossa on koulujen tilanne muutoin käynyt kovin ahtaaksi, ja yleisönosastot ovat olleet pullollaan kauhutarinoita 32 oppilaan ekaluokista tai vastaavasti yläasteiden liki 40 oppilaan ryhmistä. Koulupäivä kestää täällä ekaluokallakin kokonaiset seitsemän tuntia. Onneksi se ei ole niin vakavamielistä puurtamista kuin meillä aikoinaan. Hyvin Hilla on jaksanut pitkiä päiviä, eikä ainakaan kuun loppuun mennessä ole löytänyt mitään moitittavaa koulusta. Se on jotain se! Hän on jopa alkanut jo lukea englanniksi kirjoitettuja lastenkirjoja...
Koulukulttuuri eroaa suomalaisesta monessa suhteessa. Positiivisena puolena mainittakoon erityisen positiivinen suhtautuminen lapsiin. Onnistumiset palkitaan ylenpalttisesti, ja pienet mokat käännetään sujuvasti lapsen eduksi. Yhteistyö ja sosiaaliset taidot ovat korkeassa kursissa ja lapsia ohjataan aktiivisesti löytämään positiivisia ratkaisuja eri tilanteisiin. Materiaalinen puoli onkin sitten toinen juttu. Vanhemmat juoksevat lukukauden alussa kieli vyön alla kaupoissa metsästämässä opettajan toiveiden mukaisia koulutarvikkeita: kyniä, kumeja, saksia, liimoja, vihkoja, sisäkenkiä jne. Täytyy myöntää, että sujuvallakin kielitaidolla on hankalaa löytää oikeanlaisia klemmareita ja kansioita (joiden mitat on tietysti kerrottu tuumina), onneksi oli paikallista tulkkausapua tarjolla. Toinen hämmentävä, kouluun liittyvä seikka on se, että opettajilla on keskellä päivää ruokatunti, jolloin he eivät ole vastuussa lapsista. Näin ollen, jos et hae lastasi kotiin lounaalle, saat maksaa siitä, että hän saa syödä koulun tiloissa eväitään vanhempainyhdistyksen palkkaamien avustajien valvomana. Kahdella sadalla dollarilla vuodessa saamme siis taistella siitä, onko muffinssi tai suklaapatukka oikea lounas, kun muillakin kerran on... Onneksi, alkuvaikeuksien jälkeen, Hillallekin alkoivat eväsleivät tehdä kauppansa.
Kanadalaisten mielenlaadun ja tapojen tarkastelussa olemme nyt edenneet syyskuuhun, kuva sen kuin tarkentuu ja syy-seuraussuhteet selkenevät. HYVIN monen asian taustalla luultavasti on, että kanukit pyrkivät kaikin keinoin yksimieliseen päätökseen, jolla vältetään henkilökohtaisen vastuun ottaminen. Asioita vatvotaan toimikunnissa ja pahimmillaan valtavin joukoin, korkein paperipinoin, kunnes kaikki voivat todeta "yes", saadaan lättänä kompromissi, eikä ketään voida myöhemmin syyttää, jos päätös ei olekaan paras mahdollinen. Samasta syystä esimerkiksi puhelinyhtiön virkailija ei auta asiakasta yhtään, kun tämä yrittää selvittää laskun epäselvyyttä, vaan kehottaa ystävällisesti soittamaan monivalintanumeroon, jossa ongelman voi luultavasti sanella vastaajaan (kunhan vaihtoehdoilta niin pitkälle pääsee). Monasti tiskillä tulee kyllä hymyä ja ystävällissävyistä puhetta, mutta itse asiassa mitään ei oikeasti tapahdu asiakkaan hyväksi. Otetaan todellinen käytännön esimerkki. Asiakas halusi kumisia koeputkien korkkeja, muttei tiennyt, minkä kokoisia tai millä nimikkeellä/koodilla niitä myydään. Hän otti yhden putken ja lähti niitä myyvään liikkeeseen aikeenaan kokeilla korkkeja ja ostaa sopivia. Asiakas saapui paikalle, ja varasto luultavasti pursusi oikeaa tavaraa. Liikkeen "asiakaspalvelija" kuitenkin maireasti totesi, etteivät he myy täältä yhtään mitään, vaan tavara täytyy nykyään itse tilata kätevästi internetistä (ja itse noutaa X aikayksikön jälkeen liikkeestä). Milläs tilaat, kun et voi millään aavistaa, minkä tyyppinen korkki on se oikea! Kilpailijan liikettä ei tietenkään vahingossakaan neuvota asiakkaalle, siksi umpikapitalistinen maa Kanadakin on. Tämä seikka Suomea koskien hieman ihmetyttääkin: Suomessahan myyjät normaalisti neuvovat asiakkaan kilpailijan pakeille, jos eivät itse pysty auttamaan - kommunistihipit! Täällä: ei todellakaan, ei vaikka suoraan kysyisi!! (Kohtuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että ystäviään ja kollegoitaan kanukit kyllä auttavat auliisti.)
Syyskuun alkupään erikoisuus oli House River Beer Festival 6.9. George Laken entomologisella asemalla. Osallistuimme koko perheen voimin tapahtumaan, jonka ajatus oli koota Renewable Resources'in tutkijat ja maastotyöläiset yhteen kenttäkauden päättäjäisiin. Tim ja Matti olivat jonkinlaisina primus motoreina organisoinnissa. Esivalmistelut käsittivät ilmoittelua, pientä ideointia ja soittotreenejä. Ennennäkemätön efortti, mutta lauantai-iltapäivällä kaikki oli valmista. Paikalle vaivautui reilu 30 henkilöä, vaikka Fionan ryhmän edustus oli luvalla sanoen heikkoa - itse asiassa Matin ja Fionan varassa. Grilli ja nuotio alkoivat pöhistä, trailerille kyhättiin lava, soittimet soittajineen sille. Käristimme grillissä kyljyksiä, sieniä ja maissia. Hilla pyydysti innokkaasti pihalla satapäisinä hyppiviä heinäsirkkoja saaden kiinnostunutta huomiota osakseen, olihan paikalla noin 20 entomologia! Hän myös löysi myöhemmin Rowanista (Fionan tytär) kaverin. Eelis hauskuutti: paikalla oli viisi koiraa, joille ihmiset heittelivät frisbeetä, ja aikansa touhua seurattuaan Eelis päätti hänkin alkaa noutaa kiekkoa. Hän nappasi lähelle heitetyn frisbeen maasta hampaisiinsa koirien kuonojen edestä ja kiikutti sen takaisin! Kello 20:30 oli aika Colin Bergeron All Starsin nousta lavalle ja heittää reilun tunnin setti - kolmen treenikerran jälkeen. Kokoonpano: Tim Williamson (b) ja Greg Pohl (Moog) (Canadian Forest Service) sekä Tim Work (g), Colin Bergeron (viulu) ja Matti (d) (U of A). Greg - joka muuten oli pari päivää aiemmin diagnosoitu West Nile -positiiviseksi - heitti musiikin sekaan psykedeelisiä ääniä ja Colin huolehti, että orkesteri kuulosti ajoittain oikealta country-bändiltä. Laulut koostuivat surf-popista, uudesta ja vanhasta rockista sekä, Colinin noustua lavalle setin puolivälissä, myös countrysta ja kelttiläistyylisestä musasta. Setin huipensivat roimasti rockaavat versiot hiteistä "Rock'n'Roll All Nite" (Kiss), "Next To You" (the Police) ja "For Those About The Rock" (AC/DC). Viimemainitussa kanuunanlaukaukset oli korvattu bear bangereilla. Yksi banger pamahti aivan liian aikaisin ja se korvattiin hupaisan viiveen jälkeen tahattomasti punaisella valoraketilla - Spinal Tap! Poliisia, palokuntaa tai armeijaa ei kaikesta huolimatta näkynyt. Lähdimme puolen yön tietämissä Edmontonia kohti, lapset simahtivat matkalla kuin saunalyhdyt.
No niin, takaisin Maa-planeetalle... Matti kävi 12.-25.9. Cape Mayssa, josta enemmän suomeksi täällä ja englanniksi täällä. Samaan aikaan Edmontonissa Hilla jatkoi kouluaan hyvin viihtyen, ja Hanna ja Eelis rymistelivät lähinnä kotosalla. Pyörremyrsky Isabel taas rymisteli USA:n itärannikolla maihin ja hiljalleen hiipuen nostatti tuulia ja tulvia paikoin Kanadassakin. Syksyn sään ohella kanadalaisia puhuttivat alkava kiekkokausi, SARS (luultavasti muita maailman valtioita se ei enää kiinnostakaan) ja hullut lehmät (eteläraja on edelleen kiinni).
Kuun loppupuoliskon päätapahtumia... Edmontonin Suomi-seura (olemme muuten ainaisjäseniä) vietti 50-vuotisjuhlaansa 27.9. Mielestämme juhlan päätapahtumat olivat lasten lauluesitys, johon Hillakin osallistui - lapset lauloivat ja esittivät "Puolukoita poimin" - ja erinomaiselta maistunut suomalainen ruoka monine laatikkoineen, hirvipaisteineen ja muine hyvyyksineen. Muutoin ohjelmaa oli erittäin paljon, toinen toistaan vauhdikkaampaa (puheita, tervehdyksiä, kansantansseja ym.), mutta valitettavasti jouduimme lähtemään jo iltakymmeneltä kotiin nukuttamaan estraditaiteilijoitamme. Emme saaneet edes tietää, voitimmeko arpajaisissa...
Puihin hiipi komea ruska, joka oli parhaimmillaan kuun lopulla. Haavikot loistivat keltaisina, oransseina ja punaisina, muut puulajit antoivat oman hohtonsa äkkiä varsin kauniiksi muuttuneeseen metsä-peltomaisemaan. Maajussit huristelivat pelloilla puimureineen, valtavia heinärullia ilmestyi pellonreunoihin - kuin jättilinnun munimia vihreitä munia. Kanadanhanhet laidunsivat leikatuilla pelloilla. Kuun lopulla kävimme kokoperheen matkalla Beaverhill Lakella (45 min ajo Edmontonista länteen). Hanhet olivat saapuneet takaisin pohjoisesta. Järvellä oli tuttu pitkä, valkea rihma lumihanhia, kaakatusta ja siipien havinaa. Muutoin linnusto oli yleisesti ottaen jo selvästi köyhtynyt parin viikon takaisista tunnelmista. Se siitä kesästä, vaikka kuun lopussa päivisin yli +15 asteen järjestään päästiinkin.