ELOKUU 2003

Alkukuu oli helteistä, ja öisin ukkosti. Ilmat kylmenivät 20. päivän jälkeen, mutta lintujen muutto tuntui nihkeältä. "Kylmä" loppukesän sää pysytteli +20 asteen hujakoilla. Kuun loppupuoli oli ajoittain jopa sateinen.

Matkustimme elokuun alussa perheretkelle Albertan kaakkoisosaan. Päätavoitteina olivat katsastaa Drumhellerin legendaarinen dinomuseo, käydä Dinosaur National Parkissa sekä tietenkin nähdä preerian lintuja.

Ajoimme perjantaina 1.8. Edmontonista Drumhelleriin. Taivaiden valtapeto vaihtui Edmontonista vain vähän matkaa etelään: punapyrstöt jäivät kirkkaasti kakkoseksi Swainson's hawkille. Myöhemmin eteläisessä Albertassa punahäntähaukka (katso John Irvingin "Oman elämänsä sankari" suomennos) oli jopa vähälukuinen. Kuten keväällä visioin, swainsonit tosiaan pitävät kaarrellessaan siipiään V-asennossa, käsisiiveltä vielä hieman ylös taipuen. Niitä näkyi runsaasti voimajohtojen ja piikkilanka-aitojen tolpilla sekä puissa istumassa. (Istuvatko vai seisovatko linnut oksalla? Ehkä seisovat.) Edmontonissa varsin vähälukuinen Mourning dove oli etelässä jopa pulua tavallisempi. Toisaalta pysähtelyt metsiköiden äärellä tuottivat tutun oloista koostetta: Yellow warbleria, punarintarastasta, sparroweita...

Elokuun toisena aamuna heräsimme Drumhellerin Badlands Motelilla (rähjäinen mutta kallis) ja tein parin tunnin aamuretken kylän laidalle. Punarintarastas, kottarainen, Yellow warbler, Least flycatcher, Eastern kingbird ja Western wood-pewee olivat runsaita. Tavallisia pääskyjä näkyi paljon, House wren ja Cedar waxwing olivat yleisiä. Komppasin pensaikkoista puronvartta, jonka äärellä mainittuja lajeja pyöri runsaasti. Äkkiä maasta ponkaisi matalalle puuhun viekkaan näköinen lintu, kiikari silmille: Northern waterthrush (Seiurus noveboracensis), maailmanpiste! Olihan yllätys. Alkukesän "mitä tyypillisimmissä" waterthrush-paikoissa liikkuneena en ollut lajia havainnut. Lintu lennähti kauniisti puron kiville pomppimaan, ja sain katsella sitä kiikarilla hyvissä oloissa. Silmäkulmajuova, kupeiden sävyt... Tämä yksilö oli vatsapuoleltaan hyvin keltainen. Pari muistokuvaa, lintu katosi ja retki jatkui.

Lähdimme aamiaisen jälkeen porukalla Royal Tyrrell -dinomuseolle. Aamu oli vielä mukavan viileä, joten päätimme alkuun tehdä Badlands Traililla kävelylenkin. Kilometri karua, kumpareista maisemaa oli linnustollisesti hiljainen. Maisema koostui pienistä wadimaisista kanjoneista ja kukkuloista, joilla eri maa-ainekset muodostivat kiinnostavia kerroksia. Näistä maisemista siis oli kaivettu dinofossiileja vuosikymmenet! Dinokirjallisuuden mukaan eritoten jokilaaksoissa, veden vähitellen syövyttäessä maakerroksia, fossiileja paljastuu hiljalleen näkyville. Kääntelin Hillan kanssa kiviä, mutta kaivattua, paleontologian mullistavaa fossiililöytöä ei sattunut kohdallemme. Kasvillisuus näytti koostuvan ruohoista ja matalista, katajamaisista pensaista. Runsain lintulaji täällä oli harakka! Varmaan norkoilevat turistien heittämiä tähteitä. Muutama American goldfinch lensi yli. Kumpareilla näkyi vaaleita pikkulintuja, joista joku innostui laulamaankin: Rock wren (Salpinctes obsoletus). Polun vierestä lehahti lyhyeen pakolentoon kehrääjän näköinen, tumma lintu siipilaikut välähtäen. Olin nähnyt lajia aiemmin House Riverillä, joten määritys Common nighthawk'iksi (Chordeiles minor) ei tuottanut tuskaa. Yllättävä veto, mutta sitten dinomuseoon (katso perhekuulumiset).

Museolta jatkoimme jokivartta kierrellen (havaitsimme mm. kalkkunakondorin, paljon Cedar waxwing'eja ja pari tunturikiurua) ja suuntasimme Brooksiin. Lähellä Brooksia pysähdyimme pienelle kosteikolle, joka oli mahtavien preerianiittyjen ympäröimä. Maisema oli kuin Pohjanmaan lakeudelta, mutta avaruudeltaan potenssiin sata! Reilu sata keltajalkaista vikloa, kurppeloita, kymmenisen kuiriviklaa ja maailmanpiste American curlew'ista (Numenius americanus), joita hengaili paikalla n30. Niiden nokat olivat enintään kotimaisen kuovin tasoa. Sibleyn opuksessa lieneekin tämän lajin kohdalla amerikkalaista paisuttelua: tietenkin jenkkien kuoveilla on pisimmät nokat!? Toki tiedostimme, että valtaosa oli nuoria, mutta juveniilien nokat olivat vain pikkukuovin luokkaa. No, retki jatkui, ja ennen iltaa olimme löytäneet halvan motellin ja retkeilleet preerialla. Saaliina säkissä oli mm. Western kingbird (Tyrannus verticalis), jota näimme vain paikoitellen mutta yksilömääräisesti paljon. Eastern-serkku oli edelleen yleisesti ottaen tavallisempi. Western meadowlark (se paksu, keltavatsainen kottarainen) oli aivan hurjan runsas: niitä saattoi istua tolpilla 50-100 metrin välein. Niiden laulua ja "pjyk, pjyk" -ääntä kuului miltei kaikkialla. Edmontonin seudulla laji on jopa pikku harvinaisuus, kaiketi hyvien heinäniittyjen vähyyden vuoksi (preeria on Edmontonissa jyrätty pelloiksi).

Seuraava päivä (3.8.) jatkui linnustollisesti hienona. Aamun ensimmäinen pysähdys matkalla Brooksista Dinosaur Provincial Parkiin antoi nähtäväksemme reilusti kahlaajia. Keltajalkavikloja, palsasirrejä, kuirivikloja, Marbled godwit'eja, amerikankuoveja (nokat näyttivät edelleen varsin vaatimattomilta oppaiden kuviin verrattuna), Western ja Eastern kingbird'eja, Meadowlark'eja... Huomasin vauhdissa, että preerian yllä lensi suohaukkamaisesti - siivet liidossa V-asennossa, kevyet siiveniskut - isohko peto. Pysähdys osoitti siinä matkaavan Ferruginous hawk'in (Buteo regalis). Pyrstö näytti valkovoittoiselta, käsisiipi loisti päältä valkeana, vatsa valkea, tummat "housut" tai oikeastaan pelkät lahkeet. Lintu tuli suoraan ylitsemme, räiskin vajaa kymmenen ruutua käsivaralta, kunpa edes yksi onnistuisi...

Hienon petohetken jälkeen matka jatkui reipasta vauhtia, ja klo 10.30 olimme jo puistoalueella. Pysähtelyt anniskelivat uusia lajeja, kuten Lark sparrow'in (Chondestes grammacus), jonka pyrstönkulmat loistivat lennossa valkeina ja pää oli kauniin punaruskean-mustan kirjava. Ihana lintu! Provincial Parkissa teimme kävelylenkkejä alueen poluilla. Jokivarren ja Badlandsin lenkit olivat hyviä, mutta ensin mainittu linnustollisesti noin sata kertaa parempi. Brown thrasher (Toxostoma rufum) smyygasi tiheikössä, mutta näyttäytyi sitten kauniisti: punaruskea, pitkäpyrstöinen, vaalea- ja täplävatsainen veitikka. Cedar waxwing ja Lark sparrow olivat yleisiä, sinisuohaukkoja saalisteli aukeilla. Meadowlark, Mourning dove ja punarintarastas olivat valtalajeja. Pitkän päivän päätteeksi päätimme lähteä ajamaan kohti Edmontonia, vaikka seuraava päivä (maanantai 4.8.) oli kalenteriin merkitty vapaapäiväksi (emme tienneet, miksi). Vähitellen preeriat vaihtuivat rikkonaisemmiksi, maanviljely valtasi alaa, väliin mahtui metsiköitäkin. Meadowlark-tiheys laski samaa tahtia. Yksi kaivattu laji napsahti plakkariin, kun näimme preeriakahlaajaparin (Bartramia longicauda). Linnun ulkonäkö toi mieleen hyviä muistoja huikeasta Ahvenanmaan kääpiökuovibongauksesta... Päivän huipensivat pienen heinäpellon paaleilla istuskelleet viisi (!!) Ferruginous hawk'ia lähellä Hanna-nimistä pikkukaupunkia.

Elokuun 7. päivä oli "Big Day" eli ajankohta kuukausittaiselle Edmonton-retkelle (säännöt, katso heinäkuun retkikertomukset). Reitti oli melkein sama kuin edelliskerralla, joskin hieman viisastuneena käytin vähemmän aikaa siirtymiseen cityn läpi. Aloitin retken klo 5.50 Whitemud Creekista lajinani Gray catbird, cityn pikkurari. Retkeilin jokivarren metsissä peräti 8.25 saakka saaliina 29 lajia. Näistä Ruby-throated hummingbird (Archilochus colubris) oli kaivattu maailmanpiste. Yllättäviä olivat myös Boreal chickadee, Solitary sandpiper ja Tennessee warbler, mutta peruslajeja jäi uupumaan. Metsiä olisi siis paikattava myöhemmin. Jatkoin Edmontonin länsireunalle ja edelleen 231 streetiä Big Laken etelärantaan. Kartan mukaan Edmontonin raja tosiaan kulkee tietä myöten järveen asti - hieno homma! Antimina olivat mahtavat 37 lisälajia, parhaina kolme sinisuohaukkaa, kaksi Great blue heron'ia, Alder flycatcher (lopultakin!) ja rantapusikossa smyygaillut joskin erinomaisesti näyttäytynyt Mourning warbler (Oporornis philadelphia). Muutolta poimin Purple martin'in, tundrakurmitsan ja vikloja. Perusvesilinnusto rävähti kättelyssä plakkariin. Jatkoin kaatopaikan läntisten altaiden kautta Big Laken lavalle, St. Albertin puolelle. Lisälajeiksi heilahtivat mm. Forster's tern (vain kaksi ad paikallisina!) ja kahtena isona parvena länteen painaltaneet, pääosin nuoret Franklin's gull'it. Kosteikkojen päällä kieppui runsaasti pääskyjä ja Cedar waxwing'eja hyönteisjahdissa. Muutolta nappasin Cliff swallow'in, Red-winged blackbird teki yllättäen hieman tiukkaa ja näin koko päivänä vain kymmenisen, keltapäinen serkkukin näyttäytyi vain parin kiertelevän parven muodossa. Lounastauko 12.05-12.30 St. Albertin Mäkkärissä, kartan tutkiskelua ja puuttuvien lajien listausta.

Retki jatkui Mäkkäriltä Edmontonin koillisosan pelloille. Lajisto karttui hitaasti, ja lähtiessäni siirtymään etelään klo 14.25 olin saanut vain kolme uutta lajia! Ajoin etelään reittiä 50 street - Yellowhead Trail - Groat Road - 109 street - Calgary Trail, aikaa tärvääntyi tunti. Eteläpellot avautuivat okulaareihin klo 15.25, aikaa lisälajeille olisi 2 h 25 min. Hyvä! Pellot olivat kylläkin köyhiä; sain lopulta kottaraisen hyvältä maatilalta, joka on 170 streetin "eteläpäässä". Samassa paikassa näin täysin yllättäen päivän toisen hummingbirdini, ja Vesper sparrow löytyi sekin maatilan laidalta. Muutoin oli niukkaa. Lähdin siis lopetuskohteeseeni Whitemud Parkiin, jonne saavuin 16.45. Lopetus ei ollutkaan paha, vaikka alkuun puisto vaikutti huonolta. Noin 1-2 km käveltyäni puusto muuttui vanhemmaksi, lahopuuta alkoi löytyä, polut muuttuivat kapeammiksi. Toiveet nousivat, sain jokivarresta Western tanager'in ja hetikohta Northern flicker'in. Ihmetellessäni flickeriä alkoi Red-breasted nuthatch honottaa lähellä, ja jostain kuului petolinnun kerjäysääntä. Sinne! Komppasin tiheän aluskasvillisuuden läpi, ja polulta 150 metriä sivussa sain kiikariin huutajan: Cooper's hawk, ja toinenkin! Kello oli 17.30, eikä viimeisinä 20 minuuttina tullut uusia lajeja. Lajimäärä 86 oli yllättäen heikompi kuin heinäkuun tulos, vaikka kaikkiaan retki oli tuntunut paremmalta, koska ylipitkää lässähdystä ei nyt tullut. Pahimpia puutteita tällä kertaa olivat tummajunkko ja Ruby-crowned kinglet.

Kuun puoliväliä edeltäneet pari kahlaajaretkeä Beaverhillille olivat loistavia - itse asiassa kohteeseen ei varmaan voi huonoa retkeä tehdäkään huhtikuun alun ja (veikkaus) lokakuun alun välissä? Aamuyön könyäminen paikalle 10.8. anniskeli hiekkatien varresta kaksi sähköpylväillä istunutta amerikanhuuhkajaa. Järvellä kahlaajat näyttäytyivät lajistollisesti ja puvuiltaan monipuolisina sekä yksilömääräisesti uskomattoman runsaina. Retkeilin ainoastaan itäpisteessä, jossa vesi sen kuin jatkoi laskemistaan. Käynnillä 16.8. kysyin paikalla tapaamaltani Ed-nimiseltä lintumieheltä, kuinka alas vesi voikaan laskea. Sain kuulla, että järven yli on joskus käveltykin! Anyway, retket 10. ja 16.8. olivat siis mainioita. Keltajalkaisia vikloja, kurppeloita, bairdin- ja palsasirrejä oli satoja. Lokitkin olivat ilahduttavan runsaita: Franklin's ja California gull sekä rengasnokkalokki olivat kaikki vähintään kymmenien yksilöiden voimin paikalla, sorsia oli tuhansia, valtaosaltaan sinisiipi- ja amerikantaveja sekä lapasorsia. Paikalla kierteli ruskeavoittoinen iso Falco, lisäksi näin 16.8. jälleen muuttohaukan. Samana aamuna lietteellä norkoili myös nuori valkopäämerikotka. Odotettu, joskin sinänsä kova laji Piping plover (Charadrius melodus) heilahti plakkariin, kun 16.8. muutolta tipahti kolmen yksilön parvi lietetasangolle. Ehdottomasti söpöin tyllilaji, jonka olen nähnyt! Tämä lyhytnokkainen ja -jalkainen pallero on hyvin vaalea, selkäpuoleltaan harmaanruskea, siipijuovat leveät ja pyrstön tyvi valkeahko. Hetkeä myöhemmin tapasin mainitun Edin, joka kertoi olleensa alkuun todella pettynyt kahlurimääriin - itse olin innoissani, koska paikka oli joka tapauksessa Yyteri potenssiin sata - mutta päättäneensä retkeillä, kun paikalla oli muitakin. Jatkoimme lietettä useamman kilometrin etelää kohti. Löysimme lopulta kunnolla kahlaajia: satoja keltajalkavikloja (lähes kaikki pikkuisia) ja Least sandpiper'eita, joita pääsimmekin katsomaan herkullisesti. Amerikanavosetteja oli arviolta 1200. Mainio ryväs oli myös sadan amerikan- ja yli sadan kanadantyllin poka, joka ruokaili noin 500 m pitkällä kivikkoniemekkeellä. Selasin tylliporukkaa ja totesin flegmaattisesti "There is a Buff-breasted sandpiper" (Tryngites subruficollis), josta Ed hyppäsi puoli metriä ylöspäin ja kailotti "WHERE!" Enpä aavistanut tuolla hetkellä, että laji on syksyisin Albertassa harvinaisuus! Alaskanvikla lennähti kohta aivan erkille, ja saimme ihastella rariteettia oikein kunnolla.

Pat Marklevitz sai elokuussa valmiiksi gradunsa, joka täällä Edmontonissa onkin todellinen Iisakin kirkko, jota puolustetaan kahta vastaväittäjää vastaan. Vastaa ehkä suomalaista lisensiaatintyötä? Kävimme 14.8. perheen kanssa Patin valmistujaisissa Fionan kotona, Pat vaikutti lähinnä helpottuneelta ja rasittuneelta. Kävin hänen kanssaan parilla aamuretkellä Saskatchewan-jokivarressa. Näimme 16.8. aivan uskomattoman hienosti kaksi nuorta Cooper's hawk'ia, jotka kiljahtelivat ja kisailivat metsässä koko aamun. Varpuslinnut olivat joka kerta monipuolisesti paikalla. Parhaimmistona olivat American redstart'it ja Solitary vireo't sekä Cape May, Magnolia, Black-and-white, Canada ja Bay-breasted warbler'it. Mieleen iskostuivat myös näkemämme useat Black-throated green warbler'it. Laji symboloi Albertan metsätalouden linnustovaikutuksia "parhaimmillaan", koska se pesii lähes yksinomaan laajoilla, hakkaamattomilla metsäalueilla ja on hakkuiden vuoksi vähentynyt nopeasti. Kaikkia pääsimme katsomaan todella nautittavasti kauniissa aamuauringon valossa! Joella lenteli vielä 16.8. saaliin toivossa nuori Forster's tern... Tuntuikin kontrastikkaalta käydä 24.8. ensin jokivarressa nautiskelemassa ja heti perään Whitemud Creekissa: jälkimmäinen tuntui haudanhiljaiselta Patin takapihametsikköön verrattuna!

Kävin myös vaihteeksi pohjoisessa 18.-20.8. tutustumassa EMEND-koealueisiin. Aika kului lähinnä työn tuoksinassa, autoin maastoryhmiä keräämään hyönteispyydyksiä talven tieltä. Ehdin kuitenkin katsomaan lintujakin, joita etenkin hakkaamattomissa metsissä oli hyvin. Myös itse metsät olivat kaunista katsottavaa roikkuvine naavoineen, monipuolisine puustoineen ja yllättävän runsaine sienineen. Keräsimme tutkimusmielessä sieniä, joissa majaili runsaasti lyhytsiipisiä (kovakuoriaisheimo). Välillä oli aikaa vilkaista puihin, joissa keikkui ja kisaili mm. muutama Cape May ja Bay-breasted warbler, Golden-crowned kinglet -poikue ja yleisenä Gray jay. Warblerit näyttivät jo paljon olevan syyspuvuissaan, siis aivan eri näköisiä kuin aiemmin kesällä! Toisaalta usei(mmi)lla lajeilla juhlapuku näytti häämöttävän hailakasta syysasusta. Sinessä kaarteli muutama Red-tailed ja Sharp-shinned hawk. Viimeisenä maastopäivänä, jolloin olin Timin kanssa liikkeellä mönkijöillä (ATV), tietenkin satoi ja kastuimme komeasti. Paha sai kuitenkin palkkansa, sillä näimme hienosti alle 50 metrissä tielle pyrkineen mustakarhun ja, kotimatkalla myöhään yöllä, taivaalla loimottaneet mahtavat revontulet!

Kuun viimeinen viikko kului pääasiassa töiden merkeissä. Ehdin kunnon retkelle vain 30.8., Beaverhillille katsomaan kahlureita. Sorsamäärät olivat kuten aiemminkin, tuhansissa, ja lajikooste määräsuhteineen entisensä. Lokkeja oli toista tuhatta, runsain oli kuusilokki (Bonaparte's gull). Pedoista lietteillä pyöri ampuhaukka ja viitisen sinisuota. Kahlaajien valtalaji oli amerikanavosetti, joita arvioin tällä kertaa peräti 1500; jokohan lienee syyshuippu? Muutoin määrät olivat selvästi vaatimattomampia kuin kuun puolivälissä, lajiston parhaana kaksi karikukkoa. Sirrejä ja vikloja oli liikkeellä isoina parvina, mutta katsottavina lietteillä vain pari sataa. Amerikan- ja tavallisia vesipääskyjä oli satoja. Lietteen rajalla, rantakasvillisuudessa, pyöri hajaparvina nuoria sparrow'eita, määritetyt pääasiassa Savannahia. Autosta poimin vielä kolme Mourning dovea, kaksi peltopyytä ja itselleni uutena lajina Olive-sided flycatcher'in (Contopus cooperi). Petoja - Buteoita ja Accipitereita - oli liikkeellä, samoin parvi Sandhill crane'ja. Kaikkiaan retki tuntui hieman tasapaksulta ilman highlighteja, mutta ehkä syyskuu tarjoaa sähäkämpää meininkiä...?!