
KASVATUSTOIMINTA
Koska Astre ei järjestä tiloissaan kilpailuita tai muuta vastaavaa toimintaa kuin pienissä poikkeustapauksissa (varsinaisesta toiminnasta vastaa sisartallimme HR Warmbloods), keskitymme täysin omaan pienimuotoiseen jalostustyöhömme. Kasvatusrotunammehan toimii ranskalainen puoliverirotu selle francais josta voit lukea lisäinformaatiota esimerkiksi täältä.
Astren jalostus- ja kasvatustoiminnan perustana on luoda urheilullinen, rakenteellisesti pärjäävä ja hyväluontoinen ratsuhevonen, jolla on eväitä niin kilparadoille kuin jalostukseenkin. Tokihan kasvattamamme varsat soveltuvat moneen, niistä voi esimerkiksi kilpauran jälkeen saada mainion perhehevosen sen kisaeläkepäivien ratoksi. Kaikki kasvattimme nimetään oman tunnuksemme (d'Astre tai vaihtoehtoisesti Rouge) alle.
Tällä hetkellä tallillamme ei valitettavasti ole käytännössä tilausvarsamenetelmä, joten yhdistelmiä tehdään ainoastaan omasta päätöksestäni. Toiveita varsoista voi kuitenkin aina esittää, mahdollisuuksien mukaan niitä saatetaan myös toteuttaa.
Oritarjonta
Kaikki orimme ovat jossakin elämänsä vaiheessa tarjolla myöskin ulkopuolisille tammanomistajille ja heidän hevosilleen. Aivan nuorikoista ja kisaamattomista oreista ei mielellään astutuksia vielä luovuteta, mutta muutaman meriitin saavuttaneet yksilöt ovat kyllä tarjolla jalostukseen. Jokaisen orin omalla sivulla ovat lueteltuna muunmuassa tammojen vaatimukset sekä sen periyttämiskyky mikäli se on jalostuskelpoinen. Astutuksia voi kysellä sähköpostitse os. nevermind@wippies.com otsikoiden asiallisesti ja ilmoittamalla ainakin tamman nimen, halutun orin sekä toivotun astutuspäivämäärän, varsan tulevaisuuden sekä mahdollisia nimi- ja sukupuoliehdotuksia mikäli sellaisia on. Nuorikot ovat vasta tulevaisuuden lupauksia, mutta tammanomistajat voivat toki vihjailla haluamistaan oreista tulevaisuuden varalle. Myös kuolleista yksilöistä voi kysyä, niiden pakasteet ovat kuitenkin käytössä vain rajallisesti.
KATSO KASVATTILISTA TÄSTÄ!
Myyntiehdot
- Hevosen kasvattajaksi on merkittävä Siiri K. / Astre
- Ostaessasi kasvatin, sen sivut tulee ilmoittaa viimeistään viikon kuluessa ostopäivästä
- Hevosen myyminen eteenpäin luvatta on kielletty; ne palautuvat minulle
- Etuosto-oikeuteni kasvattiin säilyy läpi sen koko elämän
- Hevosen suvun, nimen, sukupuolen, rodun tai kasvattajan muokkaaminen on kielletty
- Poikkeuksena edellisestä ruunaus, johon kuitenkin toivon suostumukseni
- Toivoisin, ettei kasvattia tapettaisi ennen sen 15:a ikävuotta
- Kasvatin kuollessa sen muistosivut on jätettävä nettiin
|