Ikääntyminen
Aika virtaa hiukan nopeammin virtuaalisessa maailmassamme kuin täällä ruudun paremmalla puolen. Valitettavasti virtuaalimaailmasta löytyy myös monia erilaisia ajankulkumenetelmiä. Kirjoitin tänne Kottaraisen ajankulkumenetelmän, jonka olen havainnut aika käytännölliseksi. Jos jää epäselvyyksiä, voit aina mailata tai kirjoittaa viekkuun kysyäksesi asiasta.
Muualta ostetut hevoset
Ostamani hevoset ikääntyvät hiukan eri tahtiin kuin Kottaraisen kasvatit.
Ne ikääntyvät tavallisesti 1 kk = 1a ja kuukaudet lasketaan suoraan hevosen
syntymäpäivästä ja -kuukaudesta, ilman minkäänlaisia "ensimmäisenä
elinkuukautenaan ikääntyi 1 viikko = 1a", ellei hevosen sivuilla ole jotain ilmoitusta.
Kasvatit
Kottaraisessa syntyneet hevoset ikääntyvät ensimmäisenä elinkuukautenaan nelivuotiaiksi
ja tänä aikana ne koulutetaan. Nelivuotiaina (eli ensimmäiseni elinkuukautensa
jälkeen) ne ikääntyvät taas samaan tahtiin kuin muutkin hevoset, eli yhden
vuoden yhdessä kuukaudessa. Merkitsen tämä "oudon ikääntymistavan" hevosilleni
niin, että jos hevonen on esimerkiksi syntynyt 23.5. (se on siis
nelivuotias 23.6.) syntymäaikatietoihin pistetään syntynyt: 23.5.2003
(nelivuotias 23.6.). Jos ostat Kottaraisen kasvatin tai entisen siitoshevosen,
saat toki käyttää sen kanssa täysin omaa ikääntymistapaasi, Kottaraisen
hevoset eivät ole kahlittuja minun ikääntymistyyliini. Kuten moni tietää,
olen kerrassaan kehno selittäjä, joten jos kysyttävää tai epäselvyyksiä
jäi, mailaa ihmeessä, vastailen mielelläni.
Tammojen kantoajoista ynnä muista astutuksiin liittyvistä ajoista löydät
enemmän tietoa astutuskalenterista.
|
|