Elvis syntyi toukokuun 16. päivänä vuonna 2004 ja asusti aluksi Faunattaren lasiterraariossa tummansävyisen rusettimarsun kanssa. Samaisen vuoden syyskuussa olin saanut luvan lemmikkimarsuun, joten valitessani ensimmäistä marsuani törmäsin kesken etsintöjeni pieneen mustaan marsupoikaan, joka mutusti virkeästi heinää eläinkaupan lasiterraariossa. Ei epäilystäkään, tuo mies tulisi olemaan ensimmäinen jyrsijäni ja varsinainen lemmikkini - teimme siis liikkeen omistajan kanssa kaupat. Elvis oli viidenkymmenenyhdeksän euron arvoinen hinnaltaan (nyt tosin sen arvoa ei mikään voi mitata) ja tietenkin hankin heti muita tarvikkeita kartoittamaan ostoslistaa.

Teräsmieheni oli ensimmäisinä päivinään huoneessani melko hiljainen sekä pelokas otus. Vietti suurimman osan ajastaan häkkinsä pesäkopissa ja tuskin koski ruokaansa. Kun silmä vältti, marsu saattoi maistaa pari heiveröistä puraisua siemenseoksesta. Onkin vaikeaa uskoa, miten sosiaalinen ja rohkea Elvis nykyään on. Sylissäni ollessaan mies vain kökötti paikoillaan ja tuijotti ympärilleen. Ettei uros tuntenut oloansa aivan yksinäiseksi, sille piti toisinaan seuraa naapurin Aatu-marsu, jonka luullaan olleen Elviksen veli. Kaksikko mahtaili keskenään ja leikki hippaa lattialla turkki viipottaen. Aatu tosin kuoli kuukausia myöhemmin.

Elviksestä muotoutui nopeasti kovis, joka ei ollutkaan enää yhtä pelokas tai hiljainen. Jopas jotakin, pehmoinen pallohan oli oikein sosiaalinen ja rohkea kaveri pohjimmiltaan! Poika innostui todella saadessaan myöhemmin kaverikseen Priscilla-neidin, tosin eri häkkiin. Elvis kurkotteli pesäkoppinsa katolta nähdäkseen hemaisevan typyn lähemmin, enkä voinut vastustaa kiusausta teettää parivaljakolla poikasia. Elviksestä tulikin kahden marsusisaruksen vauhdikas isä.

» Sekoitus sympatiaa ja temperamenttia

Elvis on marsu, joka tahtoo haluamansa ja toisinpäin. Luonne, jota ei käy komentaminen. Sitkeys on valttia tämän marsun kanssa, mies on ollut neljästi sairaana samasta syystä ja vieläkin vipelletään kovaa vauhtia eteenpäin. Ei siis epäilystäkään siitä miksi Elvis on kovanluokan kundi ja kestävä teräsmies. Se ei helposti luovuta, jos on jonkin päähänpiston saanut.

Vaikka enimmäkseen marsulainen esittää koviksen taitojaan, usein esiin puskee myös tuo viaton, sympaattinen ja hellyydenkipeä puoli. Varsinainen pehmo tuo mokoma, nuolee ihmisten sormia ja kiipeää syliin halittavaksi. Syömisen suhteen Pempu on melko varovainen, toisinaan vaativa ja nirso. Heinä, siemenseos, porkkana, kurkku sekä salaatti maistuvat parhaiten. Banaanin, omenan ja viinirypäleiden kanssa poika toisinaan nirsoilee - puhumattakaan mansikasta. Marsu saattaa nuuhkaista herkkua, mutta vielä harvemmin maistaa. Tuoreruoho ja ulkoa saatavat kasvit menevät kuitenkin erinomaisesti kaupaksi!

Elviksellä on paha tapa, josta on kylläkin yritetty päästä eroon; pureminen nimittäin. Tassuihin, kaulaan, vatsaan tai kyljen alapuolelle ei saa koskea, muuten mies saattaa iskeä hampaansa ihon läpi. Elvis onkin kova käyttämään hampaitaan, myös ottaessaan tappelumatseja muiden urosten kanssa (tosin mehän pyrimme välttämään näitä otteluita). Monesti hampaat ovat leikanneet ihmisen ihoa niin, että veri on vuotanut. Sormen heristys, mutta milläpä kaksivuotiasta enää noin vain opetetaan? Vanha koira oppii uusia temppuja, kuten sanotaan, mutta sovellapa sitä sanontaa marsuun.

Kynsien leikkaus sekä pesuhetki vadissa ovat painajaismaisia Pempulaiselle, vaikka toisinaan se osaakin käyttäytyä moitteettomasti. Ehdottomasti parhaisiin asioihin Elviksen mielestä luettakoon herkutteleminen, nukkuminen, flirttaileminen, laiskotteleminen, huomion kerjäys, äänessä oleminen, pomppiminen edestakaisin, tutkiminen, seikkaileminen, piiloutuminen, pesäkopin katolla tähyileminen - voisi sanoa, että pureminen ja ihmisten paitojen järsiminenkin.

» Marsunpoika sairastaa

...häntä hellikäämme. Elvis on sairastellut jopa neljästi ja kaikkina kertoina samasta syystä. Hengitystietulehdus on vaivan nimi, jota eläinlääkäri epäilee jonkin verran krooniseksi.

Ensimmäisen kerran Pempuun tulehdus iski yhtenä talvena, jolloin ilmeisesti marsuhuoneen ikkuna oli jäänyt joksikin ajaksi auki - tästä syytän yhä siivoojaamme. Huomasin marsun hengityksen rohisevan varhain aamulla, joten isä otti yhteyden eläinlääkäriin. Jyrsijä sai lääkekuurin (muistaakseni Vibravet), joka ei ikävä kyllä tehonnut. Kiikutimme eläimen lääkärin luo ja tämä antoi ruiskeen niskaan, jonka myötä pehmis parantui hetkessä.

Terveitä viikkoja kestikin kiitettävän aikaa, kunnes havaittiin sama sairaus uudestaan Elviksessä. Jälleen lääkekuuri, joka ei tehonnut. Toista lääkettä mukaan, tehosi. Marsu oli taas kuukausia terve, mutta hengitystietulehdus puski esiin vielä kaksi kertaa, joihin kumpaankin kertaan tarvittiin kaksi eri lääkekuuria. Viimeisimmällä kerralla pelkkä matolääke ei auttanut, vaan tarvittiin Ditrimiä tukemaan kuuria. Toivon mukaan Elvis ei enää sairastele yhtä aktiivisesti, terveyttä on onneksi kestänyt matkassa nyt pitkään.