etusivu   asukkaat   toiminta   kasvatus   yhteys
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --

 © Landemann Stud

Kasvatustoiminta

Novatossa pyritään laadukkaaseen ponikasvatukseen eli hyviin, suorituskykyisiin ja mukavaluonteisiin poneihin, joilla on mainiot edellytykset tulevaisuutta ajatellen, niin sukunsa, luonteensa, rakenteensa kuin taitojensakin perusteella. Kasvatteja ei meillä teetetä liukuhihnalta, vaan jokainen astutus suunnitellaan erikseen ja tarkasti, huolitellaan ja tarkistetaan, että yhdistelmä sopii toisilleen. Tammat kantavat varsojaan seitsemän päivän ajan ja varsat ovat synnyttyään heti valmiita vieroitettaviksi. Novatosta on mahdollisuus myös kysyä tilausvarsaa, vaikka astutukset suunnitellaankin etukäteen.

Kasvattajanimemme on nykyään numeroliite 86, joka liitetään yleensä varsan nimen loppuun. Vanhan Novato -liitteenkin alle varsoja saattaa ajan mittaan syntyä, mutta pääasiassa pyrimme käyttämään tätä uudempaa liitettä. Novatolaisia varsoja saa ostettua ainoastaan täältä meiltä.

Tallissamme on tilausvarsamahdollisuus, ja lähinnä tilausvarsoja on mahdollista saada jalostuskäyttöön siirtyneistä tammoistamme, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tilausvarsan isäorin suosittelisin olevan talliltamme, sillä ulkopuolisten oriiden astumiset hoidan kaikista mieluiten itse, sitten kun näen sen tarpeelliseksi. Tilausvarsan "tilaaja" voi kuitenkin halutessaan ehdottaa jo valmiiksi katseltuja oriehdokkaita, joita on kyllä loppupeleissä myös mahdollista käyttää tammoillamme. Mikäli olet kuitenkin kiinnostunut saamaan meiltä tilausvarsan, ota yhteyttä sähköpostilla omistajaan, os. nevermind@wippies.com. Muista otsikoida viestisi asiallisesti. Ilmoita viestissäsi toivomasi yhdistelmä (muista linkittää oriehdokkaat mikäli haluaisit isäorin olevan joku tallin ulkopuolelta), nimi- ja sukupuolitoiveet, tuleva omistaja, tulevaisuuden suunnitelmia sekä muutama näyttösivu. Huomioithan kuitenkin, että kaikkia yhdistelmiä ei välttämättä juuri sillä hetkellä ole mahdollista toteuttaa, mutta pyrimme kuitenkin parhaani mukaan tarjoamaan mahdollisimman samankaltaista yhdistelmää edellisen tilalle.

Orimme ovat myös tarjolla jalostukseen ulkopuolisille tammoille, mikäli ne ovat jo siirtyneet jalostuskäyttöön. Harvat poikkeustapaukset ottavat ulkopuolisiakin tammoja vastaan vielä ollessaan kilpauralla, mutta tällaisista yksilöistä keskustellaan erikseen. Mikäli olisit kiinnostunut astuttamaan tammasi jollakin oreistamme, ota yhteyttä edempänä mainittuun sähköpostiosoitteeseen ja kerro viestissäsi ainakin tamman nimi sekä osoite, haluttu ori, tuleva omistaja sekä hieman varsan tulevaisuudesta. Yleensä edellytän tammoilta ainakin 3 vuoden ikää, suurin piirtein samanmittaista sukua kuin orillakin (ilman samoja nimiä) sekä muutamia startteja painotuslajissaan. Mielellään molemmat yksilöt saisivat olla myös samaa painotuslajia, mutta näissä voidaan kyllä joustaa. Huomioithan myös astutuspyyntöä laittaessasi, että varsan sivut on ilmoitettava myös meille sitten, kun se sellaiset saa, jotta ne voidaan päivittää orin jälkeläisiin. Varsahan saa synnyttyään tamman omistajan kasvattajaliitteen nimeensä, mutta osallistun kuitenkin mielelläni varsan nimen valintaan.

Mikäli haluaisit oman novatolaisen, tutustu allaoleviin myyntiehtoihin. Ne eivät ole kovinkaan kummoiset kun ne läpi lukaisee, joten toivoisinkin, että niitä noudatettaisiin kun kasvatin itselleen saa. Myyntiehdot tulee myös lukea lävitse ennen kuin laittaa ostotarjousta jostakin myytävästä kasvatista. Huomioithan, että tilausvarsoja koskevat täysin samat ostoehdot kuin muitakin myytäviä kasvattejamme.

KATSO KASVATTILISTA TÄSTÄ.

Myyntiehdot
  1. Kasvattajaksi tulee linkittää Siiri K. / Novato
  2. Varsan sivut tulee ilmoittaa tietoomme viim. viikon kuluessa ostopäivästä
  3. Varsan nimeä, sukupuolta tai sukua ei saa muuttaa ilman lupaani
  4. Poikkeuksena edellisestä tosin lempinimi sekä ruunaus (josta olisi kuitenkin hyvä keskustella ensin)
  5. Toivoisimme, ettei kasvattia tapettaisi ennen kuin se on 15 vuotta
  6. Kasvattia ei saa myydä eteenpäin ilman lupaamme, vaan mikäli olet luopumassa siitä, palautuu se meille
  7. Etuosto-oikeutemme kasvattiin säilyy läpi sen koko elämän
  8. Meillä on oikeus ottaa kasvattini takaisin jos näemme sen tarpeelliseksi