Kartano vai lahoava peltikasa?
Monet ihmiset ovat juuri viehättyneet Wincareen tilusten komeasta ulkonäöstä. Me satumme nimittäin omistamaan suuren, ruskehtavan kartanon kaikkine mukavuuksineen. Ehkä se kuitenkin vetää ihmisiä tänne, onhan kyseessä aivan aito, 1800-luvulta peräisin oleva valtava rakennus. Wincareen kartanon kaksisataa-vuotiseen historiaan kuuluu paljon verenvuodatusta, orjakapinaa ja huhuja vampyyreistä, jotka lopulta tappoivat kaikki lähiseudun ihmiset. Tosiasioista ei olla varmoja, eihän vampyyrejä edes pitäisi kaiken järjen mukaan olla. Ajatteletkin varmaan heti ensimmäisenä kartanoon tullessasi, ja jonkun lätisijän juttuja kuunnellessasi että "ei hele nää o ihan sekasi". Muutaman yön vietettyäsi mukavasti satiinisägyissä, mietit varmaankin että et halua kuulla enään ikinä yhdestäkään aaveesta. Kartanossa nimittäin kummittelee, usko tai älä. Yöllä kuuluvat oven paukahdukset, rappusten narina, oudot valoilmiöt ja jopa vihertävät hahmot piinaavat todennäköisesti sinua heti ensimmäisenä, mutta älä pelkää, siihen tottuu! Tilan omistaja, Diamonte ("minä!") on jopa niin tottunut ösiin vierailijoihin, että hän on nimennyt vihreät oliot. Hulluako? No, Diamonte ("minä minä!") on hullu, joten jokapäiväseen hulluuteen saa luvan tottua. Itse kartano kuitenkin, ilman kummituksia, hulluja omistajia ja muita hömpötyksiä, on todella kalleilla huonekaluilla varustettu rakennus. Kartanosta löytyy parhaimmat itämaiset matot, isoimmat ja leveimmät kirjahyllyt, mukavimmat ja silti tyylikkäät sohvat ja kaikenlaista muuta kalustetta kaikkiin tarpeisiin. Ihan nykyäaikaisia sähköjä emme ole kaikkialle hankkineet, joten valaistuksena toimii tietenkin romanttiset, kultaiset kynttilät. Muita sähkölaitteita, kuten mikroja, tehosekoittimia ja uuneja meillä kuitenkin on, joten don't worry. Keittiö onkin nyt aika lailla erilaisempi kuin muut huoneet; siellä on melko nykyaikaista ja modernia, toisin kuin muissa huoneissa. Kartanossa kaikenkaikkiaan on noin viisikymmentä huonetta, joista mainittavan arvoisia on mm kirjasto, aula, ruokasali, ritarihuone, museohuone, huippukalustetut makuuhuoneet ja loputtomat käytävät.
Mistä kartanon sisältö siis koostuu? Tähän asti olemme oppineet, että rakennus on itsessään antiikkinen kultakaivos lukuisilla huoneilla. Mutta mitä noissa huoneissa sitten on? Rojua kaatomaalta, opaskylttejä seuraavaan kohteeseen? Ei, ei mitään sen tapaista! Kartanossa selvästikin asutaan, ja sen huomaa siististä ulkonäöstä, lukuisista palavista takoista ja lepattavista kynttilöistä. Itseasiassa, vaikka talossa asutaankin 24/7, ei missään ole roskan roskaa tai muuta kamalaa törkyä. Superybersiivoojana omistajatar on huolehtinut siisteydestä, ja etenkin siivoojien kamalasta määrästä. Aiheesta poiketen, oikeaan aiheeseen, huoneiden sisältöön. Kaikissa huoneissa on punainen suunnittelu; punaiset nahkasohvat, ruusunpunaiset verhot. Itämaiset mattomme voivat olla hieman punertavia, mutta silti värikontrasti säilyy eikä kartanossa ollessaan tunnu ollenkaan siltä, kuin olisi jossain pinkkihuoneessa. Kalustusta voisi sanoa pikemminkin luksusmaiseksi, upeaksi ja kultaisen-punaiseksi. Kultaa, muita koruja ja kaikenlaisia arvokkaita hopeakalusteitakin löytyy aivan valtavasti. Ehkä mukavimmat maisemat kullanhohtoisille silmille ja aarretta halajavalle mielelle olisi kuitenkin ritarihuoneessa, the knight room. Entisaikaiset esi-isämme olivat itsessään ritareita, ja pirun hyviä jos saa sanoa. Esi-isiemme menneisyys on kuitenkin jatkunut tähän päivään asti, jonka takia the knight room on täynnä haarniskoita, miekkoja, kilpijä, turnajaiskaapuja, salaisia aarteita ja vanhoja karttoja. Kartat ovat pääosassa merikarttoja sen takia, että osa sukulaisista on ollut jopa merirosvoja. Mielenkiintoista, eikö? Lisää alempana. Kuitenkin muut mainittavan arvoiset huoneet, kuten olohuone(eet), the common room, noudattaa samanlaista etikettiä kuin the knight room. Kaikkea arvokasta, kuten suvun vaakuna, kultaisia koruja ja kaikkea kiiltävää on laitettu seinälle, ja lattiaa peittää hienoimmat matot. Voisikin siis sanoa, että astuessasi ensimmäisen kerran kartanon isosta pääovesta sisään, tunnet olosi kumman kotoisaksi ja mielessäsi olet palannut 1800-luvulle, jolloin britin imperiumi kukoisti.
Sisätiloja Wincareessa riittä, mutta myös ulkotiloja. Maata me omistamme yhteensä 100 hehtaaria, mikä on luonnollisestikin valtava summa. Voit siten seikkailla lukuisissä lehtimetsissä, kirmata hiekkarannalla ja laukkailla vuoristossa. Mahdotontako? Aivan tilustemme rajalla on vuorimainen kukkula, jota yleisesti sanotaan vuoreksi. Kasvaahan "kukkulan" laella vuoristokasvillisuutta (eli ei mitään puurajan jälkeen) ja onhan siellä toki lukuisia solia ja "kirottuja" luolia. Paikalliset ovat jälleet keksineet tähän kauhutarinan vain sen takia, että muutama hassu kaksoismurha on tapahtunut aiemmin kyseisessä, meren rannalta alkavassa kallionseinämässä. Toki myös löytyy muutakin kuin "karua vuoristoa". Koska asumme (virtuaalisesti) Englannin eteläkärjessä, Brigtonissa, me olemme aivan meren rannalla, kuten olen jo maininnutkin. Rannalla saa laukkailla mielin määrin, ja meressä voi hyvin uida. Ihanteellinen, aivan valkoinen hiekka sopii pohjaksi kuin nakutettu. Britanniassa asumisen huonoiksi puoliksi voisi kuvailla lukuisat, inhottavat tihkusateet. Toisaalta runsaan sadeilmaston takia luonto rehoittaa vihreyttään. Nummia on paljon ympärillämme, jotka kumpuilevat tasaisesti maisemaa parantaen. Ratsastusmahdollisuudet ovat näin ollen loistavat; voit laukkailla meren rannalla, kirmailla nummilla ja seikkailla vuorilla. Myös metsää on paljon. Se on pääsääntöisesti lehtimetsää vanhoilla jalavilla, mutta myös hiukan korkeammalla merenpinnan yläpuolella on paljon mäntyjä. Lukuisat lipuilla merkityt ja merkitsemättömät polut lähtevät aivan tilusten nurkilta, joissa on hyvä hiekkapohja ja säännöllinen huoltoväli.
