Navigaatio

ETUSIVU
Esittely
Yhteys

TALLI
Hevoset
Nuoret
Yksityiset

TOIMINTA
Kasvatus
Kilpailut
Hoitajat

(c)

Tärkeää

Ei toimintaa vielä.


(c)lay:tuffty
(c)text:Anny

Toiminta

Täällä Stabenissa järjestämme monenlaista ratsastustoimintaa, tärkeimpiä kasvatus ja kilapilujen järjestäminen. Myös valmennuksia, tunteja ja leirejä sekä kursseja järjestämme kysynnän mukaan ja silloin kun aikaa riittää. Ilmoitamme tästä toiminnasta aina etusivulla, joten muista halukkaana tarkkailla sitä.

Kilpailut ovat enimmäkseen estepainotteisia, joskus koulua, sekä harvoin mm. näyttelyitä tai muita tapahtumia, esimerkiksi leikkimielisiä vappuratsastus-kilpailuja. Pyrimme aina järjestämään kilpailut jaoksien alaisina, joissa VRL-tunnus (ja samalla kisalupa) ja seura ovat pakollisia. Myös joitakin kisoja järjestetään vain Stabenin omille hoitajille. Kilpailukutsuja ilmoitellaan aina etusivulla tai yleisillä foorumeilla

Olemme pyrkineet myös kasvatuksessa olemaan aktiivisia. Stabenissa kasvatamme saksalaisia ratsuponeja. Ilmoittelemme aina etusivulla uusista varsoista, jotka useimmiten myydään yksityisiksi tai jätetään viettämään leppoisaa elämää Stabenissa. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla tai yksityisviestillä foorumeissa.

Myös hoitajatoimintaa järjestämme, jokaiselle hevoselle otetaan yksi ahkera ja aktiivinen, luotettava hoitaja. Annamme pisteitä, joita kutsutaan virtuaalieuroiksi. Rahat merkitään aina hoitajan tilille, hoitajan kirjoitettua hoitokirjaan. Käytämme hoitajatasoja, mutta yleensä hoitajat saavat tehdä melkein mitä tahansa tallilla.

Jos olet kiinnostunut, kirjoita vieraskirjaan toivomuksiasi ja muista toimintaamme liittyvistä asioista, joita haluaisit mahdollisesti parantaa tai vain kommentoida.