Haluat siis tietää tallista ja sen alueista hieman enemmän? Tällä sivulla esitellään Tammelan lyhyt historia ja esittelyssä ovat myös kaikki tallialueet. Varsinkin, jos olet hoitaja, lue tämä sivu tarkkaan, jotta tiedät millaisesta alueesta on kysymys ja ettei tule mitään väärinkäsityksiä. Täällä ovat myös tallin pohjapiirustus, kuvia maisemista on tulossa.

historia

Nykyisen Tammelan Hevostilan omistivat aikoinaan Satsuman isoisän vanhemmat, jotka pitivät omaa maatilaansa, jolla oli kaksi hevosta ja lehmiä. Kun sitten vuonna 1907 aloitettiin suomenhevosten kantakirjaus, Satsuman isoisän vanhemmat päättivät kokeilla kantakirjauttaa omat hevosensa. Kantakirjaus onnistui, ja molemmat hevoset pääsivät siihen. Kyseisillä hevosilla oli lupa teettää varsoja, ja niin tilalla oli parina vuotena varsojakin. Kun sota tuli, molemmat tilan hevoset joutuivat palvelemaan sodassa. Sodan jälkeen ei tilalla enää kuulunut tuttua ja mukavaa kavioiden kopsetta. Ne sulosoinnut palautuivat tilalle vasta, kun Satsuma sai kuulla saaneensa tilan perinnöksi. Hänen koko perheensä lähti innokkaana kohtaaman tämän haasteen, ja he halusivat herättää tallin taas henkiin. Talli oli remontoitava täysin, sillä se oli melkein kokonaan romahtanut, ja karsinoita ja muita huoneita piti rakentaa lisää. Pian kartano saatiin kunnostettua, ja hevosia alkoi tulemaan. Aluksi Tammela oli ratsutalli, mutta ajan kuluessa siitä tuli yhä enemmän ja enemmän ravitalli. Lopulta päätettiin, että kaikki hevoset tulevat olemaan ravureita. Nykyisin tilalla saadaan kuulla tuttua kavionkopsetta, hevosten hörinää ja haistella heinän tuoksua.

päätalli pohjapiirustus & karsinajärjestys

Talli on punaiseksi maalattu suuri rakennus, jossa on 20 karsinaa, 2 pesukarsinaa sekä valjashuone, rehuvarasto, tallin vintti, henkilökunnan tilat ja erillinen toimisto. Tallin 20 karsinasta tallin hevosilla on käytössä 15 karsinaa, joten jäljelle jää vielä 5 karsinaa yksityisiä varten (lue lisää toiminnasta). Tallin ikkunanpielet on maalattu valkoisiksi, ja kesäisin ikkunalaudat ovat täynnä kukkaruukkuja, joissa on erivärisiä kukkia. Tallia vastapäätä on kartano, jossa Satsuman perhe asuu. Tallissa on leveä käytävä, jolla mahtuu hyvin valjastamaan hevoset ja kuljettamaan kottikärryjä.
Valjashuoneessa säilytetään nimensäkin mukaisesti ravureiden valjaat sekä harjat, loimet ja muut tarvittavat hoitovälineet. Kärryt säilytetään päätallin läheisyydessä olevassa ladossa. Rehuvarastossa säilytetään rehuja. Rehut ovat puisissa, suurissa laatikoissa, ja jokaisella hevosella on siellä oma nimetty sanko, johon niiden rehut mitataan. Tallin vintillä taas säilytetään kaikki heinät. Heinät on helppo heittää vintiltä käytävälle lattiassa olevan luukun kautta. Henkilökunnan tiloihin pääsevät niin tallin henkilökunta kuin hoitajatkin. Siellä voi pitää pientä taukoa, kun on tarvis. Huoneesta löytyy myös tv, radio, hevosaiheisia kirjoja ja lehtiä sekä jääkaappi ja muut keittiön huonekalut ja tavarat. Jääkaapissa on peruselintarvikkeita, kuten leipää, juustoa, voita ja kurkkua, sekä maitoa ja mehua.

pikkutalli pohjapiirustus & karsinajärjestys

Pikkutalli rakennettiin Tammelaan ratsuja varten. Pienen harkinnan jälkeen omistaja päätti, että kyllä Tammelaan vielä ratsuja palaa. Pikkutalli on ulkoasultaan melko samanlainen kuin päätalli (jossa siis on ravurit ja yksityiset), punaiseksi maalattu tallirakennus jossa on valkoiset ikkunankarmit ja ovet. Pikkutallissa on 10 karsinaa, kaikki varattu tallin ratsuja varten. Sieltä löytyy myös kaksi pesukarsinaa, satulahuone, hoitajien huone, rehuvarasto ja siivousvälinevarasto, sekä tallin vintti.
Satulahuoneessa säilytetään ratsujen satulat, suitset, loimet, harjat ja muut tarvittavat hoitovälineet. Rehuvarastossa ovat sitten rehut, tallin vintillä ovat kaikki heinät, jotka on helppo nakata lattialuukusta tallin käytävälle ja jakaa sitten hevosille. Siivousvälinevarastossa ovat kottikärryt, talikot ja muut siivoustarpeet. Hoitajien huone on melkolailla samanlainen, kuin ravitallissa on henkilökunnan tilatkin. Siellä on tv, dvd laite ja erilaisia hevosaiheisia tallenteita. Myös pieni keittiö löytyy, jossa on mahdollista tehdä itselleen evästä tai lämmittää omiaan. Hoitajien huoneessa on myös mahdollista lukea erilaisia hevoslehtiä tai kirjoja, tai sitten vain rentoutua sopivassa välissä.

ravirata, kenttä maastot

Tammelalla ei ole omaa ravirataa, mutta lähellä olevalla yleisellä raviradalla yleensä käydään hevosia tarpeen tullessa treenaamassa, ja silloin kun Tammelaan kisoja sattuu tulemaan, niin samaisella raviradalla pidetään myös kisat.
Maastot ovat laajat ja helppokulkuiset, kun hevosen treenikalenteriin on merkitty, että vuorossa on rauhallista ratsastusta, on hyvä mennä maastoon ratsastamaan. Polkujen varrella on muutamia peltoja, ja paljon metsää. Polut ovat aika leveät, helppokulkuiset ja hyvin merkityt, eksymisen vaara on siis pieni.
Tammelassa on myös ihan kelvollinen ratsastuskenttä, joka on tarkoitettu tallin ratsuille, mutta se on myös ravureiden ja yksityisten käytössä. Kenttä on hiekkapohjainen, valkoisella lankkuaidalla rajattu alue pikkutallin vieressä. Kentän laidoilla myös ovat kouluratsastusradan kirjaimet kirjoitettuna suuriin kukkaruukkuihin.

sijainti

Tammelan Hevostila sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Kuusamossa. Tila on rakennettu kauniille maaseudulle, jonka lähellä on kyläkauppa ja keskustasta on mahdollista päästä bussilla tilalle.
Kesät tilalla ovat yleensä suhteellisen lämpimät, ilmat keikkuvat siinä +10 ja +25 asteen välillä, kun taas talvella saattaa olla kovatkin pakkaset, yleisemmiten siinä -10 ja -38 asteen välillä.

tallin aikataulu

07.00 - Aamuruokinta
07.30 - Hevoset tarhoihin, karsinoiden siivousta ja muita tallitöitä
09.00 - Hevosten liikutusta treenikalenterin mukaan
12.00 - Päiväheinät tarhoihin
14.00 - Hevosten liikutusta treenikalenterin mukaan ja tallitöitä
17.00 - Iltapäiväheinät tarhoihin
19.00 - Mahdollisesti vielä jotain kevyttä hevosten liikutusta (esim. kevyt käyntilenkki maastossa ratsastaen), myös muita tallihommia
21.00 - Iltaruokinta ja ovet lukkoon
22.00 - Tarkistuskierros tallissa




Etusivu - Esittely - Hevoset - Toiminta - Henkilökunta - Muuta