Opettajat
Opettajat pitävät tunteja, antavat läksyjä, pisteitä ja todistuksien numeroita. He pitävät koulun henkeä yllä, järjestävät kursseja, pitävät kokeita ja osallistuvat muihinkin kouluissa järjestettyihin tapahtumiin ja tehtäviin. Opettajat ovat suuressa asemassa Tylypahgassa ja heihin täytyy voida luottaa.
Tupien johtajat
Tupienjohtajia on neljä, jokaisella tuvalla omansa. He ovat opettajia, mutta kuuluvat enemmän koulun päätösten tekoon, kuin ns. tavalliset opettajat. Tupienjohtajilla on salasanat sekä opettajainhuoneeseen että oman tupansa oleskeluhuoneeseen.
Vahtimestari
Vahtimestarin virkaan vaadimme luotettavaa henkilöä. Vahtimestari laatii säännöt, huolehtii rangaistuksista ja rikkeistä, sekä (kotitonttujen kanssa) koulun siisteydestä ( kirjoitusvirheiden poisteleminen etc. ).
Kotitontut
Kotitontut siis pitävät koulu siisteyttä yllä ja huolehtivat ennen kaikkea keittiöstä. He kertovat ja keksivät ideoita koulun hyväksi muita ahkerammin. Olisi hienoa, jos kotitontut voisivat tehdä keittiölle oman, yhteisen vieraskirjan sekä kotisivun.
Kirjastonhoitaja
Kirjastonhoitaja huolehtii siitä, että koulun kirjasto toimii ja kirjoja tulee. Kun uudesta kirjasta ilmoitetaan, kirjastonhoitaja lukee sen ja päättää, onko se sopiva kirjastoon. Sitten hän saa päättää pisteet kirjalle ja kirjoittaa ne asiallisesti tuntikirjaan.
Sairaanhoitaja
Sairaanhoitaja hoitaa sairaalasiipeen 'joutuneet' aikuiset ja lapset. (Huomatkaa ero Myrtin kanssa.) Hän tekee itselleen sairaalakirjan.
Murjottava Myrtti
Hän juttelee koulun henkilökunnan ja oppilaiden kanssa näiden huolista ja murheista tarkoituksenaan auttaa niin hyvin kuin osaa. Myrtti tekee itselleen oman kirjan.
Aaveet
Aaveita otetaan tupakummitusten lisäksi kouluun kolme kappaletta. He tuovat kouluun lisää tunnelmaa ja tekevät mahdollisesti omat sivut, joinne lisäilevät kaikkea kivaa tekemistä kouluun liittyneille.
Tupakummitukset
Heillä on salasanat oleskeluhuoneisiin, joissa he pitävät myös tunnelmaa yllä tai keksivät kivoja tehtäviä oppilaille. Tupakummituksilla melkien pakollinen asia on osata tehdä sivut ja todella tehdä ne. Sivuille he päättävät itse sisällön.
Oppilaat
Oppilaat käyvät opettajien pitämillä tunneilla ja hankkivat parhaansa mukaan tuvalleen pisteitä ja kunniaa. He kirjoittavat mahdollisesti kirjoja, käyvät kursseilla ja osallistuvat muutenkin koulun toimintaan.
Valvojaoppilaat
Valvojaoppilaat toimivat esimerkillisesti muita oppilaita kohtaan. He ovat rehtoreiden, tupienjohtajien ja vahtimestarin kanssa päättämässä koulun asioista. Heillä on oma salasanalla suojattu alue, valvojaoppilaiden kylpyhuone. Valitsemme kaiken kaikkiaan 8 valvojaoppilasta. Jokaisesta tuvasta kaksi.
Lehden päätoimittaja
Koulullamme on lehti ja päätoimittaja huolehtii sen päivityksistä ja ulkoasusta, sekä toimittajista. Hänelle lähetetään toimittajahakemukset. Päätoimittaja saa päättää miten toimittajat artikkelinsa, kilpailunsa jne. lehteen hoitavat. Päätoimittajan tulee olla liittynyt kouluun myös muuta kautta.