V I R T U A A L I N E N T Y L Y P A H K A eli Potter bittimuodossa.
Virtuaalinen Tylypahka on siis Pottereista vedetty Tylypahka [eli noitien ja velhojen taikakoulu] nettimuodossa. Pottereita lukemattomien on turha haikailla, Tylypahka kun Potteriin kuitenkin sen verran olennaisesti liittyy. Täällä käydään siis tunneilla chatissa [tosin forumtuntejakin on joskus, mutta se on hiukan harvinaisempaa], opettajat opettavat ja oppilaat seuraavat tuntia ja tekevät mitä käsketään, kirjoittavat tuntien muistiinpanot ylös [ne voi helposti myös copy-pastettaa esimerkiksi sähköpostiin tai Wordiin ja tallentaa, säästää käsiä] ja tekevät läksyt. Joka ikisellä tunnilla ei tarvitse käydä, vain niillä mille ehtii ja millä jaksaa käydä. Aktiivisuutta kuitenkin odotetaan,yksi tunti viikossa ei kuitenkaan riitä. Lisäksi oppilaat ja opettajat tarkastavat foorumin ja vieraskirjan sekä ilmoitustaulun säännöllisesti, opettajien hommiin kuuluu myös tuntien valmistelu ja niille ohjelman hankkiminen, joiden lisäksi jokaisen opettajan tulee kirjoittaa oppiaineestaan kirja kirjastoon mikäli sieltä ei jo sellaista löydy. Kirjan kirjoittaminen läpi käytävistä asioista on kuitenkin suositeltavaa vaikka kirjastossa joku aihetta sivuava opus jo olisikin, näin oppilaat jotka ovat olleet poissa tunnilta pysyvät myös kuitenkin jotenkuten mukana ja läpi käytävistä asioista perillä. Oppilaat ansaitsevat tuvalleen pisteitä tuntien ja läksyjen perusteella, mutta myös epäaktiivisuudesta ja huonosta käyttäytymisestä voidaan verottaa pisteitä oppilaan tuvalta. Lukukauden parin ensimmäisen kuukauden aikana valitaan valvojaoppilaat, yksi kustakin tuvasta [ainakin toistaiseksi, näyttämään hyvää esimerkkiä muille oppilaille. Valvojaoppilaaksi ei pääse häiriköimällä tunneilla, jättämällä läksyt tekemättä ja olemalla epäaktiivinen. Kuulostaako hyvältä esimerkiltä? Sitähän minäkin. Käyttäkää siis järkeänne taas. Valvojaoppilaaksi ei pääse myöskään sitä ruinaamalla ja opettajia nuoleskelemalla [gosh, tuo oli aivan liian kaksimielistä], vaan sen vuoksi täytyy oikeasti nähdä vaivaa ja tehdä töitä. Tällä tavoin tietysti yllytetään kaikkia käyttäytymään hyvin ja olemaan aktiivisia. (a) Odotamme kaikilta asiallista käyttäytymistä, teiniXiä ei käytetä ja sääntöjä noudatetaan. Joskus järjestämme myös miittejä, eli IRL [In real life; oikeassa elämässä] tapahtuvia tapaamisia, joihin ei ole pakko tulla, mutta joissa normaalisti pidetään hauskaa ja joihin todellakin kannattaa tulla, mikäli vain suinkin pääsee. Ja Tylypahkassahan siis esitetään omaa hahmoa eli ropetetaan. Tästä lisää linkissä "roolipelaus".