Olen yksin

Kertonut Herman Zweigart

Käännös: Valaisija

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli: I Am Alone

Herman Zweigart on yksin. Hänen vaimonsa on kuollut. Hänen talonsa on myynnissä. Hänen pulmansa ovat samankaltaisia monien eläkeläisten kanssa, paitsi yhdessä suhteessa: suurin osa hänen elinikäisistä ystävistään ovat karttaneet häntä siitä asti, kun hänet erotettiin Jehovan Todistajista.

Noin kilometrin päässä Floridan Daytonassa sijaitsevasta Jehovan Todistajien valtakunnansalista, "myytävänä"-kyltti seisoo Zweigartin siistillä etupihalla. Mustavalkoraidalliset ulkokaihtimet varjostavat hänen tuplaleveää siirrettävää taloaan (mobile home) kirkkaalta auringolta. Sisällä puoliksi pakatut pahvilaatikot odottavat pakkausteipin laittamista sillä aikaa kun 89-vuotias lajittelee esineitään. Tämän työn hän tekee yksin valmistellessaan muuttoa Kaliforniaan siskonsa luokse. Zweigart ajatteli viettävänsä kultaiset vuodet vaimonsa Margaretin kanssa, nauttien yhdessä heidän ystäväpiiristään.

Zweigartit liittyivät uskontoon 1930-luvulla. Siitä lähtien Jehovan Todistajuus on ollut heidän elämänsä keskipiste. Vuonna 1991 kaikki muuttui.

Yhtenä joulukuun iltana päivällisen jälkeen eräs vanhin paikalliselta valtakunnansalilta nouti Zweigartin ja vei hänet oikeuskomitean istuntoon.

"Veli tuli illallisen jälkeen talolleni ja vei minut toiselle talolle, jossa oli ryhmä veljiä kokoontuneena, ja he vain päättivät erottaa minut", Zweigart sanoi. "Tämä oli suuri järkytys minulle, koska hänen tullessa noutamaan minua en tiennyt minne olimme menossa!"

"He eivät antaneet teoilleen mitään syytä. Kun tulin kotiin ja kerroin vaimolleni, se oli hirvittävä isku hänelle." Zweigart heräsi yöllä ja huomasi Margaretin kadonneen. Hän soitti poliisille ja sai tietää vaimonsa olevan sairaalassa, koska hänet oli löydetty yhteisuima-altaasta ilmeisesti yrittäessään itsemurhaa.

"Hän menetti järkensä ja hänet täytyi sijoittaa vanhainkotiin", Zweigart sanoi. Herman jatkoi tämän asian toistamista yhä uudestaan ja uudestaan, aivan kuin hän ei olisi saattanut uskoa sitä todeksi vieläkään. Margaret kuoli vanhainkodissa vain muutaman viikon jälkeen. "Hän menetti järkensä...", Zweigart sanoi. "Hän menetti järkensä ja hänet täytyi laittaa vanhainkotiin!"

Zweigartit olivat uskollisia Jehovan Todistajia 1930-luvun lopulta lähtien. Muistellessaan pitkää historiaansa järjestössä ja nuoruuttaan, Zweigart sanoi: "Olin melko nuori, kaksissakymmenissä, ja ajattelin sen olevan oikea uskonto. Sillä oli Jumalan nimi Jehova käytössään, Jehovan Todistajat. Ja minä uskoin niihin asioihin joihin he uskoivat, kuten sotaan osallistumattomuutta ym. asioita. Ja olemista hyvä lähimmäiselle. Ja menemistä talosta taloon todistaen ihmisille. Minun mielestäni Jumalan nimen tunnetuksi tekeminen on kaikkein tärkein asia maailmassa." Zweigart tekee nyt Jumalan nimeä tunnetuksi yksin, koska hänen entinen seurakuntansa mitä luultavimmin ei koskaan kutsu häntä takaisin osallistumaan todistustyöhön kanssansa.

Vuosikymmeniä kestäneen, lähes täydellisen kaikkia erotettuja koskeneen karttamisen jälkeen VT-seura hieman höllensi sääntöjään vuonna 1991, ja aloitti menettelytavan, jossa vanhimpia neuvottiin ottamaan yhteyttä erotettuihin kerran vuodessa. Poikkeuksena tähän olivat ne, joiden ajateltiin syyllistyneen luopiotoimintaan VT-seuraa vastaan. Heihin ei otettaisi koskaan yhteyttä. (Watchtower/Vartiotorni 15. huhtikuuta 1991, s. 22) Zweigart sanoi, etteivät vanhimmat ole koskaan ottaneet häneen yhteyttä. Hän asuu niin lähellä valtakunnansalia, että olisi mahdottomuus kuvitella vanhimpien vain unohtaneen käydä hänen luonaan; siksipä Zweigart on ilmeisesti luokiteltu luopioksi. Hän väittää ettei ole sellainen. Jopa "Vartiotorni-luopion" leima ei tunnu sopivan häneen, etenkin kun hän sanoo: "Uskon Jehovaan, Jeesukseen ja järjestöön."

Ei ole helppoa saada tietoonsa syytä henkilön erottamiseen, koska johtajia neuvotaan olemaan laittamatta mitään syytteitä kirjallisessa muodossa syytetyn nähtäväksi. Zweigart ryhtyi kirjoittamaan VT-seuralle, kysyen miksi hänet oli laitettu ulos. Vaikka onkin mahdollista, että hän meni sekaisin oikeuskomitean painostavan kuulustelun aikana ja missasi tai jopa unohti suullisesti esitetyt syytteet, niin Zweigart väittää: "Kukaan veli ei tullut koskaan kertomaan minulle, että tein jotain väärin."

Zweigartin sukulainen, joka haluaa pysyä nimettömänä, muistaa tarinan paremmin kuin ikääntynyt Zweigart. Hän sanoo Zweigartin jatkaneen ideoistaan puhumista, eikä lopettanut silloin kun häntä pyydettiin. Millaisia nämä mielipiteet sitten olivat?

Zweigartin näkemys Jehova-nimestä on varmasti linjassa Todistajien teologian kanssa. "Ainakin he tekevät Jumalan nimen tunnetuksi. Se on kaikkein tärkein asia. Suurin osa kirkoista takertuu Jeesukseen. Kun taas JT:t tarraavat taivaalliseen isään", hän sanoo. "Ajattelen Jehovan Todistajien olevan hyvin yhdenmukaisia Raamatun kanssa. Suurimmassa osassa asioista he ovat." Silti, samaa mieltä oleminen suurimmassa osassa asioista ei ole tarpeeksi mikäli haluaa pysyä hyvässä maineessa.

Niiden uskonkappaleiden valvonta, joita Vartiotorniseura yrittää nyt asettaa järjestön yhteydessä oleville, menee paljon pidemmälle kuin monien muiden kristillisten uskontokuntien periaatteet. VT-seura esittää voimakkaasti, että "Jehovan todistajien yhteyteen hyväksyminen" ei voi perustua pelkästään "uskoon Jumalaan, Raamattuun, Jeesukseen Kristukseen" jne. Tämä menettelytapa merkitsee sitä, että tosi uskovan on hyväksyttävä "kaikki opetukset", sisältäen myös ne "käsitykset, joita vain Jehovan todistajat opettavat". (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1986, s. 31)

VT-seuran opetuksista poiketen Zweigart uskoo, että nykyinen maa tullaan hävittämään täydellisesti ja uusi maa asetetaan sen tilalle. Ilmeisesti hän myös uskoo, että Jeesuksen Kristuksen lisäksi kukaan muu ei ole mennyt taivaaseen. "Se on pötypuhetta, kun nämä papit ja muut sanovat ihmisten menevän taivaaseen", hän väittää. Zweigart hylkää opetukset kolminaisuudesta ja ikuisesta rangaistuksesta, mutta selvästikin hän uskoo, että elämme viimeisissä päivissä.

Sen sijaan että hänet olisi erotettu uskomustensa tähden, Zweigart epäilee, että joku järjestössä tähtäsi häneen, koska heillä ei ollut enää käyttöä hänelle. Hän ei tiedä miksi. Hän vain tietää olevansa yksin, ja että hänen ystävänsä eivät voi seurustella hänen kanssaan, tuntea myötätuntoa tai auttaa häntä pakkaamaan muutossa.

Zweigart ei halua moittia Todistajia siitä, että he eivät enää puhu hänelle. Hän tietää heidän joutuvan erottamisuhan alaiseksi itse, jos puhuisivat. Erotetut jätetään usein ilman ihmiskontakteja koko entisen yhteisönsä toimesta. Ja silti monet ovat kuin hajallaan olevia lampaita, jotka edelleen rakastavat paimentaan. Zweigart on yksi heistä. Kysyttäessä vieläkö hän pitää itseään Jehovan Todistajana, Zweigart sanoo: "Jossakin mielessä kyllä. Todistan edelleen Jehovasta. Uskon hänen olevan ainoa tosi Jumala, kuten Raamatussa sanotaan. On olemassa kaksi suurinta käskyä. Toinen on Jehova Jumalan palvominen kaikesta sydämestä, sielusta, mielestä ja voimasta. Ja toiseksi suurin käsky on rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään. Yritän tehdä näin."

Kuin tarvitakseen todisteita veljellisestä rakkaudestaan, hän pitää yllä vaikuttavaa aakkostettua muistilehtiötä, jossa on listattu tusinoittain hyväntekeväisyysjärjestöjä, joihin hän tekee säännöllisesti lahjoituksia.

Silti hän kaipaa valtakunnansalille menemistä. Zweigart sanoo: "Kävin siellä jonkin aikaa jopa erottamisen jälkeenkin. Menin sinne silti. Tietenkään kukaan ei istunut lähelleni. He kaikki hajaantuivat, eivätkä tulleet minua lähelle. He eivät istuneet minun lähelleni tai edes puhuneet minulle. Niinpä istuin siellä yksikseni." Monet kieltäytyivät jopa ottamasta katseyhteyttä häneen.

Kuin tämä tuskallinen etääntyminen valtakunnansalin sisällä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, Zweigart joutui kestämään myös julkista karttelua: "Menen joskus Burger Kingiin ja siellä on tämä veli, joka on yksi seurakuntamme vanhimmista. Myös hän menee sinne silloin tällöin syömään. Sanon hänelle 'hei Bart', mutta hän ei vastaa." Zweigart kehottaa usein tapaamiaan ihmisiä lukemaan Matteuksen 24. luvun, jossa puhutaan lopunajan ennustuksista. Hän levittää pieniä valokopioituja listoja Raamatun kohdista. Zweigart toivoo, että loppu tulee seuraavan kolmen tai neljän vuoden aikana. "Ehkäpä aikaisemminkin", hän sanoo.

Pakottiko sitten erotettuna oleminen hänet etsimään uusia ystäviä muualta? Zweigart sanoo, että hänen naapureillaan ei koskaan ollut paljon käyttöä Jehovan Todistajille, joten he puhuivat hänelle harvoin ennen erottamistaan. Jopa hänen vaimonsa kuoleman ja järjestöstä ulos laittamisen jälkeen "kukaan heistä ei koskaan tarjoutunut tulemaan luokseni käymään ja juomaan kupillista kahvia", hän sanoo. Elämänikäinen malli, jossa jokaista Vartiotorni-järjestön ulkopuolella olevaa pidetään osana "Saatanan maailmaa", on jättänyt Zweigartin sosiaalisesti unohduksiin. "Menetimme kaikki ystävämme, koska kenenkään ei ole enää sallittua puhua kanssani", Zweigart surkuttelee. Hän on kuitenkin saanut muutaman uuden ystävän.

Ginny Bellinato, Floridan West Palm Beachista, on yksi hänestä välittävä ystävä. 25 vuotta sitten Bellinaton vanhemmat ja Zweigartit olivat läheisiä ystäviä New Yorkin Long Islandilla sijainneessa Smith Townin seurakunnassa. Pian Zweigartin erottamisen jälkeen Bellinato sattui osallistumaan entisten Jehovan Todistajien tukiryhmän kokoontumiseen Etelä-Floridassa. Hän kuuli traagiset uutiset entisistä ystävistään Zweigarteista. Bellinato sanoi: "Tämä miesparka on mennyt helvetin läpi. Olen itkenyt asian takia monia kertoja." Hän tietää hyvin, koska hänetkin on erotettu. Bellinato sanoi "tunteneensa kuin olisi ollut kävelevä kuollut nainen".

Tuo on juuri sitä, mitä heidän halutaankin tuntevan. VT-seura ottaa mallia nykyiselle erottamiskäytännölleen Vanhassa Testamentissa toteutetuista kirjaimellisista teloituksista. "Logiikka" toimii näin - kun ihmiset teloitettiin, "jopa sukulaiset eivät voineet enää puhua kuolleen lainrikkojan kanssa". (Watchtower/Vartiotorni 15. huhtikuuta 1988, s. 27,28)

Bellinato on kysynyt itseltään monia kertoja: "Miksi VT-seura ei halua ihmisten puhuvan niille, jotka on erotettu? Mitä he yrittävät salata?" Hän kertoi katsoneensa kaikki Raamatun kohdat, joissa kielletään puhumasta erotetulle, ja uskoo niiden soveltuvan ihmisiin, jotka ovat jättäneet Kristuksen. Zweigartista hän sanoi: "Tiedän hänen jättäneen vain järjestön, ei Kristusta." Bellinato on matkustanut Etelä-Floridasta useita kertoja vakuuttaakseen Zweigartille tämän asian.

Bellinato kertoo kuinka hän sai apua tukiryhmän kautta: "Tunnen olevani lähempänä Kristusta kuin koskaan aikaisemmin elämässäni." Aluksi hänellä oli joitakin epäilyjä. Hän ei voinut ymmärtää miksi nämä ihmiset olivat muodostaneet ryhmän. Hän kyseli koko ajan itseltään, miksi he tekivät näin? Mitä he halusivat saavuttaa? "Lopulta ymmärsin, että rakkaus oli heidän motiivinsa."

Zweigart kuljettaa vierailijat kotinsa läpi ja näyttää heille Vartiotorni-kirjastonsa. Ne jotka ovat edelleen Jehovan Todistajia, saattaisivat tuntea oudon aistimuksen siitä, että tämä mies ei olekaan luopio, vaan kunnioituksen ansaitseva pitkäikäinen veli. Ajattelevat kristityt tajuaisivat hänen olevan kunnian ansaitseva veli. Omien sanojensa kautta Vartiotorni-järjestö puoltaa tätä: "Älä koskaan unohda, että monilla iäkkäillä veljillämme ja sisarillamme on takanaan pitkä historia uskollisessa kristillisessä palveluksessa. Varmasti he ansaitsevat kunnioituksemme ja huomiomme, ystävällisen apumme ja kannustuksemme." (Watchtower/Vartiotorni 1. syyskuuta 1993, s. 22, vapaa käännös)

Kuitenkaan niille Zweigartin tapaisille vanhemmille ihmisille, joiden nimi on häväisty ja nöyryytetty vaikka ovat olleet kristittyjä koko elinikänsä, ei anneta lohdutusta tai kannustusta Vartiotorniseuran taholta. Erottamiskäytäntö muistuttaa enemmänkin hyväksikäyttöä. Psykologi Tri. Gary Collinsin mukaan hyväksikäyttöön voi kuulua "sanallinen tuomitseminen" ja "piittaamattomuus henkilön tarpeeseen tuntea tyytyväisyyttä ja pitää yllä ihmissuhteita". (Christian Counseling, s. 295) Raamattu tuomitsee suoraan tällaisen kohtelun: "Älä arvostele ankarasti vanhempaa miestä. Päinvastoin vetoa häneen kuin isään." (1. Tim. 5:1, UM)

Tämä nostattaa kysymyksen: Kuinka erilaiset mielipiteet voidaan sovittaa yhteen seurakunnassa? Onko olemassa raamatullisia perusteita sallia "toisinajattelijoiden", kuten Zweigartin, jäädä seurakuntaan?

Uusi Testamentti kannustaa kristittyjä yleiseen yksimielisyyteen. (1. Kor. 1:10) Silti käsitysten kirjavuudesta on olemassa lukuisia esimerkkejä. (Room. 14:5) Kumpikin näistä periaatteista voidaan omaksua kun kristityt toimivat perheen tavoin. Varhaiskristityt pitivät tovereitaan Kristuksessa (jotka eivät olleet sukulaisia) isinä, äiteinä, veljinä ja sisarina. Nämä eivät ole pelkkiä titteleitä, jotka voidaan Vartiotorni-järjestössä sanella keskusjohdon taholta silloin kun henkilöä pidetään hyväksyttynä veljenä tai sisarena. Pikemminkin tämä on aito, sydämestä peräisin oleva ihmissuhde. (Paul's Idea of Community, Robert Banks, s. 56) Sen sijaan yksilön päätettävissä on se, kuinka hän kohtelee niitä jotka erehtyvät.

Zweigart ei näe paranemisen merkkejä siinä tavassa, jolla järjestö suhtautuu häneen. Vaikka hän yrittäisikin päästä uudelleen hyväksyttyyn asemaan, hän ajattelee, että seurakunta silti hylkisi häntä. Ja kuitenkin hän edelleen pitää Vartiotorniseuraa "Jumalan järjestönä".

"No, todennäköisesti se on Hänen järjestönsä. Se kantaa Hänen nimeään, Jehovan Todistajat. Ajattelen sen olevan Jumalan järjestö. Mutta en ajattele, että kaikki järjestössä olevat ihmiset eläisivät Jumalan mittapuiden mukaan." Jumalaton kohtelu järjestön taholta, joka väittää olevansa Jumalan erikoiskanava, ei ole helposti sovitettavissa.

Ehkäpä Zweigartin ongelmana oli uskoa VT-seuran olevan "Jumalan järjestö", samalla kun hän jatkoi ajattelemista ja tutkimista itsekseen. Yhteentörmäys henkilökohtaisen mielipiteen ja järjestöllisen opinkappaleen välillä merkitsee monille uskonnon jättämistä, tai pakotettua uloslähtemistä. Se on pulmatilanne, jota uskontoon liittyneet harvoin harkitsevat.

Zweigart antaa seuraavan neuvon niille, jotka harkitsevat Jehovan Todistajiin liittymistä: "Jos he uskovat mitä Raamattu sanoo, niin se on kaikki mitä he tarvitsevat. Uskot vain Raamattuun ja teet niinkuin siellä sanotaan. Jos he opettavat jotain muuta kuin mitä Raamattu sanoo, usko mieluummin Raamattua. Älä usko heidän sanomisia."

Niin järkevältä kuin edellinen kuulostaakin, joidenkin on ehkä salattava todelliset uskomuksensa, jotta voisivat olla hyväksyttyjä veljinä tai sisarina. Niin tekeminen merkitsee valheen omaksumista samalla kun väittää omaksuneensa "totuuden". Pysyminen totuudellisena omalle Raamatun ymmärtämykselleen saattaa viedä ihmisen vastakkain Vartiotorniseuran kanssa. Jossain vaiheessa, vuosien jälkeen, Jehovan Todistajien kanssa tehty hengellinen matka saattaa päättyä yksinäisyyteen.

"Olen yksin", Zweigart sanoo kasvot kalpeina, hiljaa vaikeroiden.

Hänen sanansa ovat kuin ikivanhan kellon kumahduksia, jotka tuovat sekä varoittavan että rauhoittavan sanoman. Kenenkään ei pitäisi vanhaksi tullessaan pelätä sitä, että uskonnollinen vihkiytyminen johtaisi eristykseen elämän iltaruskon aikana. Kenenkään ei pitäisi menettää puolisoaan ja olla ilman ystävien apua surressaan menetystä. Ketään sellaista ei pitäisi leimata luopioksi, joka rakastaa Jumalaa ja Kristusta. Ne joille Zweigartin sanat kumahtavat, ottavat varoituksesta vaarin: Älä anna uskonnolliselle järjestölle sitä voimaa, joka voi tehdä sinut yksinäiseksi.

~~Toimittajat

Alla on Zweigartin vuonna 1996 lähettämä kirje hallintoelimelle, jossa hän pyytää selitystä kohteluunsa. Tämän haastattelun aikaan, helmikuussa 1997, Zweigart ei ollut vieläkään saanut vastausta.

Watch Tower Studies Index

Takaisin pääsivulle

This page hosted by Get your own Free Home Page