Suuremman hyvän puolesta :: luku 1
kirjoittanut LadyRhiyana
suomentanut Granian Beag
käännöksen beta SunLee007
lue alkuperäinen
ikäraja R
genre: drama/action/adventure
Kuolonsyöjät hyökkäävät Tylypahkan pikajunaan
käynnistäen katastrofaalisen tapahtumaketjun - joskus ei ole oikeaa tai
väärää, ja ainoa valinta on kahden pahan väliltä...
A/N: Jos olet lukenut toisen tarinani, ”The Stolen Generationin”, olet epäilemättä hämmentynyt, jollet lue tätä. Tämä tarina on erilainen – tässä todellisuudessa Luc varttui samaan aikaan kuin kelmit. Hän on samanikäinen kuin Kalkaros eikä sen tähden ole niin uhri – hän teki joitakin erilaisia elämänvalintoja kuin Luc ”the Stolen Generationissa”. Pahoittelen hämmennystä.
Disclaimer: Harry Potter kuuluu JKR:lle, omistan Lucin, Nickin, Marcin ja de Sauvignyn huoneen. Tai-pan on James Clavellin termi, ja luulen saaneeni Lady Erisedilta vaikutelman, että aurorit käyttävät laivastonsinisiä kaapuja.
Suomentajan A/N: Tämä ficci on siis LadyRhiyanan "The Greater Good, or the Lesser Evil", jota olen kääntänyt FinFanFuniin nimellä "Enemmän hyvä, tai vähemmän paha". Päätin kuitenkin muuttaa käännöksen nimen, koska edellinen ei tehnyt oikeutta sille tai paljastanut kunnolla sen yhteyttä tekstiin. Toivottavasti en sekoita ketään.
* * *
LUKU 1 – TYLYPAHKAN PIKAJUNA
Oli Harry Potterin viides vuosi Tylypahkassa, syyskuu 1995, ja asemalaiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä oli aivan yhtä täpötäyttä ja kiireistä kuin aiempinakin vuosina. Tänä vuonna tunnelma vain oli hieman lannistuneempi, iloisuus oli hieman pakotettua, ja aurorit laivastonsinisine kaapuineen partioivat väkijoukoissa varautuneina ongelmien tai kuolonsyöjien varalta.
Harry tuli jälleen Weasleyden kanssa vietettyään heidän kanssaan pitkän, syyllisyyden juovittaman kesän yrittäen ymmärtää, ettei Cedricin kuolema ollut ollut hänen vikansa, että syy oli täysin Voldemortin, ei hänen. Hän pystyi hyväksymään sen nyt järjellään, mutta sydämessään hän tunsi yhä vastuun Cedricin kuolemasta. Hän epäili, ettei se koskaan muuttuisi, hän kantaisi tämän haamua mukanaan koko loppuelämänsä.
Mutta Harry pudisteli tarkoituksella päätään, veti syvään henkeä ja ajoi aaveet pois tahdonvoimallaan. Hän menisi takaisin Tylypahkaan eikä antaisi Voldemortin pilata elämäänsä.
****************************
Junassa oli monia tuttuja yhtä hyvin kuin uusia, viattomia ensimmäisen vuoden oppilaiden kasvoja, kulkiessaan käytävillä ja etsiessään vapaata vaunuosastoa Harry, Ron ja Hermione tervehtivät lämpimästi tuttujaan. Jäljellä ei ollut enää tyhjiä osastoja, koska he olivat olleet liian kiireisiä puhuessaan löytääkseen sellaisen. Kolmikko asettui sen osaston ovelle, jossa oli Nick de Sauvigny heidän vuosiluokaltaan - luihuinen, joka ei ollut koskaan aiheuttanut heille paljoa harmia.
Nick pelasi velhoshakkia erään toisen kanssa. Kolmenkymmenen paikkeilla oleva mies oli pukeutunut huolettomalla tyylillä kalliiseen, mustaan kaapuun ja nosti katseensa heidän saapuessaan. Ensisilmäyksellä Nickin ja muukalaisen samankaltaisuus oli hätkähdyttävä, molemmat olivat mustahiuksisia ja harmaasilmäisiä, mutta miehen silmät olivat lähes hopeiset ja Nickin siniharmaat. Heillä oli samanlaisia ominaisuuksia; tapa jolla he pitivät päätään, heidän silmiensä muoto.
Nick huomasi Harryn, Ronin ja Hermionen epäröinnin, hymyili kierosti ja heilautti huolettomasti kättään. "Potter. Weasley. Granger." Hän nyökkäsi heille hajamielisesti ja esitteli sitten miehen. "Vanhempi veljeni, Luc. Hän on tai-pan, de Sauvignyn lordi." Huvittuneet harmaat silmät arvioivat heitä, ja mies nyökkäsi tervehdykseksi. Hyvin koulutettuina ja tavoille opetettuna kolmikko nyökkäsi vastaukseksi mutisten "Sir."
He tulivat sisään ja istuutuivat, ja katselivat sitten Nickin armotonta häviötä shakissa. Poika tutki huokaisten peliä ennen kuin kaatoi kuninkaansa kumoon jättäen huomiotta nappuloidensa lyödyt katseet.
Ron oli pidätellyt ihmetystään jo siitä saakka, kun oli istuutunut, eikä voinut lopulta hillitä itseään kauempaa. "Mitä on meneillään, de Sauvigny?" Nick katsoi häntä, kulmakarva kohotettuna. Mies, Luc käänsi myös päänsä, kasvot ilmeettöminä. Ron jatkoi. "Eikö sinun pitäisi olla terrorisoimassa ekaluokkalaisia?"
Nick oli Dracon pääluutnantti, ei henkivartija, kuten Crabbe ja Goyle, vaan oikea käsi, kumppani rikoksissa ja juonittelussa. Hän oli helpommin lähestyttävissä kuin useimmat muut luihuiset - pääasiassa siksi, että hänen serkkunsa Marc oli rohkelikko, mutta lähestyttävyys ei suinkaan estänyt häntä olemasta pirullinen juonittelija.
Nick hymyili huvittuneena. "Draco pärjää tarpeeksi hyvin ilman minua tällä matkalla", hän sanoi. "Tällä hetkellä katson Lucin perään."
Mies hymyili ivallisesti. Harry saattoi seurata vitsiä, hän ei näyttänyt siltä, että tarvitsisi keneltäkään apua. Itse asiassa hän näytti siltä, että voisi ottaa vastaan mitä hyvänsä, mitä maailma heittäisi hänelle, ja että tulisi ulos siitä täydellisen tyynenä ja hyvin pukeutuneena, kaapu täydellisesti järjestyksessä. Mies muistutti Harrya jästien James Bondista –nimisestä vakoojasta, joka oli samalla tavalla viileän kylmäverinen.
"Älä murehdi, että Draco tulisi tänne hakemaan Nickiä, Weasley. Olet täysin turvassa täällä, minun kanssani." Lucin ääni oli tasainen ja varma, siinä olivat vanhan rahan, yläluokan ja voiman tunnusmerkit.
"Ettekö pidä Malfoysta, sir?" Hermione puhui vakavasti, halukkaana kokoamaan liiton heidän vihollisiaan vastaan.
Mies ei saanut tilaisuutta vastata, koska juuri silloin ovi liukui auki ja Marc de Sauvigny, Nickin rohkelikko-serkku astui sisään. Hän oli samalla luokalla kuin toisetkin, jahtaajana huispausjoukkueessa, hyvää seuraa, mutta hän ei ollut heille yhtä läheinen kuin muut rohkelikon pojat olivat, itse asiassa, ajoittain hän vaikutti olevan läheisempi Malfoyn ja serkkunsa kuin tupakavereidensa kanssa.
Mutta hän kuuluikin Klaaneihin, ja näillä oli tapana pysyä yhdessä.
Pudottautuen istuimelleen Marc vältteli Lucin lievästi paheksuvaa katsetta ja hymyili säteilevästi kaikille osastossa oleville. Marcilla oli lämmin, mukaansa tempaava karisma, kun hän päätti käyttää sitä, toiset halusivat keskittyä tuohon lämpimään hymyyn, nähdä hyväksynnän noissa tummansinisissä silmissä.
Sillä ei ollut huomattavaa vaikutusta hänen serkkuihinsa.
Tietämättömänä hän vain teki olonsa mukavaksi ja katsoi kirkkain silmin Lucia. "Malfoy käyttäytyy kunnolla. Halusin tietää miksi, mikä saa hänet ajattelemaan tarpeelliseksi ilmaista itseään vain mulkoilulla."
Luc katsoi takaisin aivan yhtä kirkassilmäisesti. "Käskin hänen käyttäytyä kuin se Klaanin aristokraatti, joka tiedän hänen olevan, ainakin silloin, kun olen lähettyvillä." Katsoessaan miehen kasvoja, ylhäisiä, tyylikkäitä piirteitä ja viileitä hopeisia silmiä Harry tajusi äkkiä, että Luc näytti paljon enemmän Malfoylta kuin Nickiltä, erilaiset värit vain olivat harhauttaneet häntä.
Harry oli juuri avannut suunsa möläyttääkseen jotain epäilemättä typerää, kun ovi avautui jälleen, ja Draco Malfoy astui sisään, ei epäröivästi, kuten Marc, vaan ylimielisyyttä lähentelevän huolettoman itsevarmasti. Hänen mukanaan tulivat aina läsnä olevat Crabbe ja Goyle siintäen vartiomiehen tavoin hänen selkänsä takana. Lucin lempeä katse pyyhkäisi heidän ylitseen hilliten heidän kerskailuaan. Draco vastasi katseeseen itsevarmasti, ilman röyhkeilyä tai puolustautumista, mutta jopa hänen olonsa näytti hieman epämukavalta katseen alla.
"Hei Draco, Vincent, Gregory. Tulkaa ihmeessä sisään ja istukaa alas." Lucin ääni oli pehmeä, mutta siinä oli käskevä vivahde, kolme poikaa tulivat sisään ja istuutuivat.
Harry ajatteli taas kerran kysyä Lucin suhteesta Dracoon, mutta päätteli ettei se olisi kovin hienotunteista, ainakaan nyt. Kysymisen sijaan hän vetäytyi kauemmas istuimellaan ja yritti jättää Crabben ja Goylen tuijotuksen huomioimatta.
Draco puhui Lucille. "Junassa on auroreita", vaaleahiuksinen poika sanoi. Luc ainoastaan kohotti kulmaansa ilmaisten tietävänsä jo sen. Draco jatkoi: "Mutta heidän kasvonsa ovat huppujen alla piilossa", hän sanoi pehmeästi, kiinnostuneena, "ja he ovat asettuneet jokaisen vaunun jokaiselle uloskäynnille."
Lucin kasvot eivät muuttuneet, mutta hänen ympärillään oli nyt valppautta, valmiutta. Nick ja Marc nojasivat eteenpäin jonkin vaiston hälyttäminä ja katsoivat häntä kiinteästi. Crabbe ja Goyle nojasivat myös eteenpäin aistiessaan jännitteen, vaikka Draco ja Luc eivät olleet tehneet vielä mitään. Hermione katseli heitä otsaansa rypistäen ja silmät kaventuneina, ilmiselvästi ajatellen ankarasti. Ron näytti vain olevan ymmällään, mutta tiesi, että jokin oli pielessä ja Harrylla oli äkkiä hyvin paha tunne.
"Paljonko heitä on?" Lucin ääni oli mennyt pehmeäksi, leppymättömäksi ja hänen silmänsä olivat kylmät, haaleat ja häikäilemättömät.
"Kaksikymmentä, kaksi jokaisessa vaunussa, yksi edessä ja toinen takana."
Harry henkäisi shokista sihahtaen, kuolonsyöjiä, Tylypahkan pikajunassa. Junassa piti olla auroreiden saattue - he kaikki olivat tienneet sen, tieto oli julkistettu laajalti edellisellä viikolla, mutta ilmiselvästi myös toiset olivat tietäneet sen ja ottaneet etulyöntiaseman. Harry mietti ohimenneen kahtakymmentä kuollutta auroria, mutta oli kiinnostuneempi siitä, kuinka he aikovat selvitä tästä hengissä.
****************************
Lucien Malfoy, tämän vuoden Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, manaili pahansisuisesti päässään.
Kuolonsyöjiä Tylypahkan pikajunassa. kahdeksansataa oppilasta, iältä yhdestätoista seitsemääntoista, useimmat viattomia ja valmistautumattomia minkäänlaisen väkivallan tai hyökkäyksen varalta. Heidän Pimeyden voimilta suojautumisen oppituntinsa olivat olleet säälittävän heppoisia, suurimmalla osalla ei ollut aavistustakaan, miten puolustaa itseään miltä hyvänsä taikuudelta, saati sitten kuolonsyöjien suunnittelemalta massamurhalta.
Ja hän oli ainoa asia oppilaiden ja kuolonsyöjien välissä.
Adrenaliini oli aina toiminut kummallisesti Lucin mielessä - hidastanut sen ja korvannut ajatusprosessit kylmällä logiikalla antaen hänen ajatella kirkkaasti uskomattoman tiukoissa tilanteissa. Se oli ollut lahja nuorempina päivinä, kun hän oli tarvinnut sitä - se oli pitänyt hänet hengissä useammin kuin kerran. Hän oli ansainnut maineen jäävedestä suonissaan veren sijasta.
Voldemortin lyömisen jälkeen hän oli ajatellut voivansa sysätä syrjään sen osan persoonallisuuttaan edelliseen vuoteen saakka, jolloin hän oli ollut kasvokkain Pimeyden lordin paluun ehdottomasti takaavan todisteen kanssa.
Hänen pimeyden piirtonsa oli alkanut polttaa.
Siinä vaiheessa hän oli ajatellut, että hänellä olisi paljon aikaa päättää palatako Pimeyden lordin alamaiseksi mukanaan kaikki yhden velhomaailman suurimpiin kuuluvan kaupankäyntiyrityksen valta ja resurssit kanssa, vaiko kieltäytyä kutsusta ja riskeerata koko perheensä ja kaikki, minkä vuoksi hän oli työskennellyt lapsuudestaan saakka.
Mutta nyt näytti siltä, että hänen päätöksensä oli pakotettu.
Oppilaat, vai hänen oma turvallisuutensa?
Ei ollut todella kysymystä, ei kun Nick, Marc ja Draco olivat junassa. Nick ja Marc olivat hänen suojattejaan, hän oli ollut heidän laillinen holhoojansa siitä lähtien, kun oli ottanut haltuunsa de Sauvignyn huoneen ja samalla hankkiutunut heidän vanhemmistaan eroon.
Ja Draco. Draco oli hänen veljenpoikansa, hänen veljensä Luciuksen poika, tuleva lordi Malfoy, ja Narcissan hedelmättömyyden takia korvaamaton. Kaikkien yritystensä pitää hänet kaukana Voldemortista ja pimeästä puolesta jälkeen Luc ei aikonut menettää poikaa nyt.
Näytti siltä, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. Taistelu oli edessä.
Kaksikymmentä kuolonsyöjää häntä itseään ja kaikkea mahdollista oppilailta saatavaa apua vastaan. Oli hyvä, että kun luihuinen muut vaihtoehdot hylättyään päätti tehdä jotain ääliömäistä, impulsiivista ja järjettömän rämäpäistä, hän ei antanut minkään, ei edes olemattomien onnistumisen mahdollisuuksien seisoa tiellään. Muuten Luc olisi voinut olla huolestunut.