Suuremman hyvän puolesta :: luku 2
kirjoittanut LadyRhiyana
suomentanut Granian Beag
käännöksen beta SunLee007
lue alkuperäinen
ikäraja R
genre: drama/action/adventure
Kuolonsyöjät hyökkäävät Tylypahkan pikajunaan käynnistäen katastrofaalisen tapahtumaketjun - joskus ei ole oikeaa tai väärää, ja ainoa valinta on kahden pahan väliltä...

Disclaimer: En omista Harry Potteria tai mitään muutakaan, minkä tunnistatte. Omistan Lucin, Nickin, Malfoyn kartanon ja alkuperäisen lordin, Brandon Malfoyn, sekä yhdeksän kumppanusta, jotka eittämättä perustuvat Tolkienin Nazguliin.

LadyRhiyanan A/n: Tässä on luku 2! Kiitos kaikille, jotka rohkaisivat jatkamaan tätä, se inspiroi minua (hymyilee). Tässä on yritykseni suunnitella ja järjestää taistelu Tylypahkan junassa, en ole koskaan yrittänyt kirjoittaa taistelukohtauksia, joten käyttäkää mielikuvitustanne, jollette ymmärrä?

Kääntäjän huomautukset: Nuo taistelukuvaukset olivat tosi vaikeita ja ovat varmaan vieläkin aika sekavia, mutten saanut niihin enempää järkeä. Osa tuntemattomista sanoista on lisäksi saanut aika lailla tyhjästä inspiroidun käännöksen.

* * *

LUKU 2 - EPÄTOIVOISIA KEINOJA

Enemmän tai vähemmän yhdessä ja Lucin siipien alla kasvaneet Draco, Nick ja Marc tiesivät jonkin huolestuttavan Lucia. Kasvojen kylmästä välinpitämättömyydestä päätellen mies oli tunsi itsensä ehdottoman synkäksi.

He tiesivät myös, että junassa olevien kahdenkymmenen kuolonsyöjän takia kaikkien oppilaiden selviämiseen vahingoittumattomina ja naarmutta oli vain hyvin pieni mahdollisuus. Itse asiassa oli paljon todennäköisempää, että he kaikki kuolisivat, elleivät heidän vanhempansa olleet kuolonsyöjiä – siinä tapauksessa heidät vietäisiin ja vihittäisiin Voldemortin palvelukseen.

Draco ei halunnut sitä, mutta hän ei voinut puhua joidenkin oppilaiden, esimerkiksi Crabben ja Goylen puolesta. Näiden piti olla uskollisia hänelle, mutta pienikin merkki siitä, että hän olisi vähemmän kuin uskollinen Voldemortille, saisi heidät kääntymään häntä vastaan ja tuhoamaan hänet, jos tämä sallisi sen. Voldemortin tukijat oppilaiden joukossa tekivät vaarallisen tilanteen vielä pahemmaksi. Draco oli varma, että Luc tiesi ja oli huomioinut seikan.

Sydämessään hän uskoi pohjimmiltaan setänsä kaikkikykyisyyteen ja luotti siihen, että tämä saisi heidät ulos jopa tästä. Loogisesti ajatellen hän kuitenkin tiesi, että mahdollisuudet olivat hyvin pienet. Hän saattoi vain uskoa Luciin.

******************************

Viileän voimakkaalla ja selvällä äänellään Luc otti tilanteen haltuunsa. "Draco, kutsu apua." Hän heilautti kättään, ja kun tuli ilmestyi, hän ojensi hieman hormipulveria. "Loput teistä", hän viittasi Nickille, Marcille, Harrylle, Ronille ja Hermionelle, "tulkaa mukaani." Hän nousi ylös ja kurkisti osaston ulkopuolelle, katsoen laivastonsinisiin kaapuihin pukeutuneita hahmoja, yhtä seuraavan vaunun sisäänkäynnillä ja toista ajajan osaston ovella.

Kuolonsyöjät seisoivat hiljaa paikallaan, yksinkertaisesti katsellen ympärilleen, mutta heitä ympäröivässä ilmassa leijui käsinkosketeltava jännitys, aivan kuin he odottaisivat hyökkäysmerkkiä. Jos Luc onnistuisi hankkiutumaan eroon heistä ennen hyökkäyksen merkkiä, heillä olisi ehkä mahdollisuus muiden vaunujen pelastamiseen, hänen pitäisi tappaa heidät hiljaa säilyttääkseen yllätysedun.

Se tarkoitti nopeasti, tehokkaasti, ja ilman ääntä. Hänen olisi pakko käyttää tappokirousta huolimatta siitä, että hän suosi melkein mitä hyvänsä muuta. Se oli paras tapa. Keräten kaiken viidentoista vuoden takaisen voimansa ja ketteryytensä Luc potkaisi oven auki niin, että se heilahti pysäyttäen yhden kuolonsyöjän kirouksen, ja kierähti käytävään lähettäen tappokirouksen vaunun toiseen päähän. Vihreä valo välähti, kun kuolonsyöjä kuoli, ja Luc hypähti välittömästi ovelta välttäen täpärästi ilkeän räjähdyksen puun räjähtäessä kappaleiksi. Hän väisti manaillen vihreää valonsädettä ja lähetti omansa tukahduttaen räjähdyksen melun ennen kuin lähetti toisenkin tappokirouksen matkaan. Se onnistui, koska ensimmäisen kuolemanloitsun väistäminen oli saanut kuolonsyöjän suoraan seuraavan tielle.

Luc nousi rauhallisesti jaloilleen ja tutki vahinkoa jättäen huomiotta ympärillään kirkuvat lapset ja äänieristi automaattisesti vaunun. Molemmat miehet olivat kuolleet, ja hän oli onnistunut pitämään melun poissa muista vaunuista.

Heidän osastostaan tuli ulos hänen sinne jättämänsä kolmikko, Harry Potter tuimakatseisena, tytön silmät kyseliäinä ja Ron Weasleyn levällään lähes pelkoa lähentelevästä kunnioituksesta.

"Hurjaa", Ron henkäisi. "Et edes käyttänyt sauvaa." Lucin hymy muuttui erityisen ivalliseksi. Ei, hän ei ollut käyttänyt taikasauvaa, sillä hänen sauvatekniikkansa, sikäli kun sitä oli, teki sen käytön hyödyttömäksi missään nopeita tuloksia vaativassa puuhassa. Hän ei ollut koskaan onnistunut oppimaan käyttämään sauvaa nopeasti, koulutuksen ainoa alue, jossa hän ei ollut loistanut. Lipetit oli kutsunut sitä henkiseksi esteeksi, älä huolehdi, poikaseni, se on aika luonnollista, tapahtuu joskus toisille, mutta yleensä muilla taikuuden alueilla.

Onneksi hän pystyi turvautumaan sauvattoman magian käyttämisen lahjaansa, jossa oli nopea ja hyvä. Suosiessaan synnynnäistä Malfoyn taikuutta hän käytti tuskin koskaan taikasauvaansa - jopa kehnoin, lähestulkoon surkiksi luokiteltava velho pystyi käyttämään sauvaansa, mutta hän, joka polveutui suoraan vanhimmasta Klaanien Huoneesta, ei osannut käyttää sitä tarpeen vaatiessa. Sapetus ei ollut koskaan loppunut.

Rauhoitellen lapsia Luc valitsi heistä kolme mukaansa varoittamaan seuraavan vaunun oppilaita. Toivottavasti kuolonsyöjät eivät epäilleet väijytyksensä huomaamista – näköharhan avulla naamioituneena hänen pitäisi pystyä kulkemaan koko junan läpi, varoittamaan jokaista vaunua ja ehkä jopa järjestämään vastarintaa.

Mutta oli hän kuinka hyvä tahansa, hän oli vain yksi mies. Hän tarvitsi tukea. Ja siinä hän luotti Dracon kykyyn arvata hänen tarpeensa ja ymmärtää tilanne.

Toivottavasti Draco oli kutsunut Yhdeksää.

Yhdeksän eliitti koostui yksittäin valikoiduista sotureista, jotka olivat syntyneet ja kasvaneet Hunnun takana, Brandon Malfoyn viimeisellä loitsullaan muusta maailmasta erottamilla Malfoyn mailla. He olivat täydellisen, ehdottoman uskollisia Malfoyn Huoneelle ja sen suojelukseen kuuluville, ja he olivat henkivartijoita, puolustajia ja suojelijoita jokaiselle suoraan Malfoyn verestä polveutuvalle.

Heitä saattoi kutsua tulen, ilman tai veden kautta. Jos kaikki menisi tänään hyvin Lucin kannalta, he ymmärtäisivät Dracon kutsun kiireellisyyden ja kaikki saapuisivat.

Muutoin he kaikki olisivat kuolleita.

*******************************

Aurorien Lontoon päämajassa laiha ja kovakatseinen veteraani loikoili tuolissaan jalat pöydälle nostettuina hajamielisesti ulos ikkunasta tuijottaen. Hän oli tummahiuksinen ja -silmäinen, voimakas ja nopean ketterä, ja hänen mielensä oli ripeä. Ominaisuudet olivat saaneet hänet kohoamaan korkeaan asemaan aurorien joukossa. Hänen olisi pitänyt keskittyä viimeisimpään tehtäväänsä, pimeänpiirron äkilliseen ilmestymiseen Tylypahkan ja Maailmanmestaruusottelun ylle, mutta mielen rajalla kutittava, huomiota vaativa tunne häiritsi yhä enemmän ja enemmän.

Tuo mieli, tuo taikuus ja tuo Kutsu olivat hänelle tuttuja.

Hän oikaisi itsensä äkisti, nousi ja jätti pöydälle kaiken täsmälleen sellaisena kuin se oli ja käveli ulos suunnaten nopeilla harppauksilla kohti ilmiintymispaikkaa ja keskittyen täydellisesti Kutsuun vastaamiseen. Matkalla hänen rinnalleen liittyi eräältä nimettömältä osastolta vanhoillisiin, mitäänsanomattomiin vaatteisiin pukeutunut keskitason toimistotyöntekijän perikuva, joka tervehti häntä pienellä nyökkäyksellä.

Vielä yksi mies katseli heitä, kun he ohittivat Lucius Malfoyn hallitseman osaston, ja välitti katsekontaktilla viestin ennen kuin laski katseensa ja mikä hyvänsä vaikutelma kiihkeästä, hallitusta keskittymisestä katosi.

Hän jäisi suojellakseen lordia.

Tuhlaamatta aikaa aurori ja toimistotyöntekijä ilmiintyivät yhdessä. Kumpikin oli kuullut Kutsun epätoivoisuuden ja toivoi etteivät he saapuisi liian myöhään.

Walesin Hunnun takana, vihreässä, hiljaisessa ja ikivanhassa maassa kolme miestä harppoi eri suunnista, yksi jokaisesta kartanon kolmesta kylästä, ja kokoontui Linnaan, Malfoyn Huoneen ikiaikaiseen kotiin.

He olivat tulleet välittömästi Kutsun saatuaan, jättäneet kaiken vastatakseen siihen. Yksi heistä oli ollut paikallisessa kapakassa toverillisen keskustelun keskellä. Hän oli juonut oluensa loppuun ja kävellyt sanaakaan sanomatta ulos. Toinen oli ollut pelloilla sadonkorjuussa; häntä peitti edelleen ohut hiki- ja vehnänakanakerros, ja kolmas oli ollut metsästämässä. Hänellä puolestaan oli vieläkin pitkäjousi olan yli heilautettuna sekä naamioitu metsästysasu yllään.

Sanomatta sanaakaan he kaikkoontuivat Kutsun suuntaan.

Tylyahon Kolmessa Luudanvarressa muuan mies nousi jakkaraltaan ja asteli ulos vaitonaisena. Paikalliset eivät kiinnittäneet häneen huomiota, he olivat tottuneet hänen kummalliseen käytökseensä. Hän oli tullut Tylyahoon viitisen vuotta aiemmin, kun Harry Potter oli aloittanut koulunkäyntinsä Tylypahkassa, ja pyörinyt niillä main siitä lähtien. Mies katosi joskus, muttei aiheuttanut ongelmia ja maksoi aina laskunsa.

Mikä sitten olikin niin kiireinen asia hänelle, ei se kuulunut heille.

He eivät huomanneet kahta muuta miestä, jotka seurasivat häntä ulos ja kaikkoontuivat myöhemmin hänen kanssaan.

********************************

Useimmat ihmiset päästivät ilmiintyessään kuuluvan "pop" äänen, joka antoi usein sekunnin murto-osan varoituksen. Joissain tilanteissa tuo varoitus saattoi olla ero kuoleman ja elämän välillä, ja se oli varmasti pelastanut useamman kuin yhden aurorin ja kuolonsyöjän hengen ennen kuin Voldemortin salaperäinen salamurhaaja, Varjotanssija, oli alkanut käyttää hiljaisen ilmiintymisen menetelmää.

Silloin asiat olivat alkaneet muuttua – eivät hyvään suuntaan ministeriön silmissä.

Myös Luc Malfoyna tunnettu Varjotanssija oli oppinut menetelmän alunperineräältä Yhdeksästä. Tekniikka oli ikivanha ja vain vähän käytetty näinä päivinä, koska se vaati onnistuakseen paljon kurinalaisuutta. Kuka hyvänsä ääliö pystyi ilmiintymään, mutta sen tekeminen hiljaa vaati todellista taidokkuutta ja kurinalaisuutta.

Niinpä kahdeksan miehen samanaikainen, äänetön ilmiintyminen ensimmäiseen vaunuun yllätti jokaisen, myös Dracon ja kaksi de Sauvignyn poikaa, jotka olivat odottaneet sitä. He olivat ehkä ainoat, jotka tiesivät tarpeeksi kunnioittaakseen taidonnäytettä - muut oppilaat olivat liian mykistyneitä.

Kun selitykset oli hoidettu, kahdeksan miestä nousi ja meni käytävään silmät kaiken näkevinä. Heidän liikkeensä olivat pehmeän, eläimellisen viehkeitä, mutta myös tappavan taidokkaita. Useammat oppilaat kuin kolme edellistä tiesivät kunnioittaa niitä.

Hiekanvärisistä hiuksista, tummista silmistä ja kuudentoista vanhan piirteistä koostuvan näköharhan taakse piiloutunut Luc palasi vaunuun hyvin pian aivan kuin olisi tiennyt kahdeksikon saapumisesta. Avoimien, viattomien ja ystävällisten kasvojen sulamisella ja muuttumisella veistoksellisiksi, yläluokkaisiksi ja kylmän ilmeettömän älykkäiksi piirteiksi oli aavemainen vaikutus. Hyväntuuliset, nauravat siniset silmät haalenivat ivallisiksi ja hopeisiksi, ja koko Lucin ruumiinkieli ja ryhti muuttuivat. Keskenkasvuisen huiskean ja hieman kömpelön vartalon hallinnan tottumattomuus ja epävarmuus vaihtuivat johtavan uroksen ruumiinsa täydelliseen fyysiseen tuntemiseen ja hallitsemiseen.

Harry ihmetteli moiseen täydelliseen muodonmuutokseen vaadittua lahjakkuutta - Klaanien aristokraatista kömpelöksi teini-ikäiseksi ja takaisin ilman pienintäkään vihjettä todellisesta olemuksesta roolin takana.

Luc ei näyttänyt yllättyneeltä nähdessään paikalla vain kahdeksan miestä, vaan nyökkäsi yksinkertaisesti ja aloitti käskyjen jakamisen.

Luc, kahdeksan saapunutta miestä ja Harry, Harmione ja Ron, Nick, Marc ja Draco olisivat vastarinnan johtajia jokaisessa vaunussa; Luc ja kahdeksikko menisivät jokainen erilliseen vaunuun ja kuusi oppilasta pysyisivät ensimmäisessä, josta kuolonsyöjät oli jo tapettu, ja ohjaisivat toisia oppilaita pitäen tapahtumia silmällä sekä välittäen tietoa ja viestejä.

Ennalta sovitusta merkistä yllätettäisiin ja tapettaisiin kuolonsyöjät, toivon mukaan ennen kuin nämä saisivat aikaan vahinkoa tai kuolettavia vammoja.

Se oli suunnitelma, mutta Harry oli oppinut tähän mennessä, että tuskin mikään meni ikinä suunnitelman mukaan, joten varmistus oli aina tarvittu.

Hän teki virheen kysymällä Lucilta, mikä suunnitelma B oli.

Luc oli hädin tuskin hymyillyt, eikä Harry ollut kysynyt enempää kysymyksiä.

Hän ei ollut uskaltanut.

************************************

Kaikki meni hyvin aluksi, koulupojiksi naamioituneet kahdeksan kumppanusta olivat soluttautuneet jokaiseen vaunuun ja varoittaneet oppilaita valmistautumaan. He olivat valinneet oikeat paikat, istuutuneet alas ja odottivat hyökkäysmerkkiä.

Ja sitten, juuri kun Luc oli saavuttanut viimeisen vaunun ja oli aikeissa viestittää olevansa valmis, epäonni astui kuvaan Neville Longbottomin sammakon hahmossa. Trevor oli jatkanut Nevillen ensimmäisenä kouluvuotena aloittamaansa tapaa ja karannut häkistään. Tällä kertaa se kuitenkin pysähtyi viimeiseen junavaunuun ja odotti väristen omistajaansa tulemaan ja noutamaan sen.

Kun juna saapui mutkaan, Trevorin ote seinästä irtosi ja se törmäsi Lucin paljaisiin käsiin pudotessaan lattialle.

Sammakonnahka hajotti illuusion.

Lucin kanssa kasvotusten oleva kuolonsyöjä katseli pökertyneen epäuskoisena, kun aiemmin viattoman oppilaan kasvot sulivat kuolonsyöjien hyvin tuntemiksi kasvoiksi. Mies joutui pakokauhun valtaan ja vetäisi sauvansa esiin huutaen tappokirouksen Lucia kohti, mutta loitsu meni ohi hänen käsiensä kovan vapinan takia ja törmäsi seinään kimmoten siitä. Oppilaat sukelsivat lattialle kirkuen, kuolonsyöjä yritti uudestaan ja myös Lucin takana oleva sai myös kiinni juonesta vetäisten taikasauvansa esiin.

Luc manasi pyörähtäen ympäri kädessään pitkä, myrkkyyn kastettu veitsi, jolla hän leikkasi miehen kurkun auki.

Yhdeksännen vaunun kuolonsyöjät havahtuivat seuraavan osaston kaaosta ja kurkistettuaan ovesta sekä nähtyään Lucin ja tavan, jolla tämä oli hankkiutunut eroon heidän yhdestä kollegastaan, he liittyivät taisteluun. He eivät huomanneet näennäistä oppilasta, joka oli tullut heidän taakseen, kun he eivät olleet katsoneet tähän päin.

Asiat eivät parantuneet sen jälkeen, erityisesti kun heidän aiemmin oppilaiksi olettamansa nuoret osoittautuivat naamioituneiksi kuolonsyöjiksi. Selvästikään Draco ei ollut huomannut näitä aiemmin. Kuolonsyöjillä oli nyt suurempi kuin yhden tai kahden ylivoima ja nämä hyökkäsivät myös oppilaiden kimppuun, joten Lucin ja kahdeksikon oli hylättävä kaikki salailu ja epäsuora toiminta.

Heidän piti antaa taistelussa kaikkensa. Jokaisella oli vastassa vähintään kolme kuolonsyöjää, kun he yrittivät suojella toisiaan ja oppilaita yhtä lailla kimpoilevilta kuin tähdätyiltä kirouksilta ja tappaa samalla vastustajansa.

Avada Kedavran vihreä loiste näytti asettuneen pysyvästi ilmaan, ja erilaisten kirousten haju ja maku olivat karvaita Lucin kielen takaosassa. Oppilaat taistelivat mukana, mutta heitä ei oltu opetettu todelliseen kamppailuun, heillä ei ollut tappamisen refleksejä tai vaistoa.

Salamurhaajan päivinään Luc oli käyttänyt toisinaan jästien aseita eikä hän ollut koskaan koko elämänsä aikana nähnyt niitä tehokkaampaa tappokonetta. Edes Avada Kedavra ei vetänyt niille vertoja. Yksinkertaisesti vain tähtäys ja liipaisimen painaminen, ei tarvetta kohdata vastustajaa läheltä, ei tarvetta nähdä kuinka elämä jättää heidän silmänsä ja ruumiinsa. Ja sitä saattoi jatkaa niin kauan kuin ammuksia riitti, toisin kuin tappokirousta, joka vaati melkoisesti energiaa onnistuakseen.

Luc pohti mitä jästeistä sanottiin, olivatko nämä todella yhtä harmittomia kuin jotkut kirkassilmäiset väittivät, aseet, teknologia, ja ne ydinaseet?

Viisitoista vuotta aiemmin aseet olivat sekä etoneet että kiehtoneet häntä, ja hän oli ollut enemmän kuin iloinen jättäessään ne syrjään lopullisesti. Nyt hän olisi kuitenkin toivottanut tervetulleeksi aseen painon ja kylmän tehokkuuden. Mutta hänen oli pakko pärjätä omalla voimallaan, ja vaikka hän olikin hyvin vahva ja voimakas velho, jolla oli valtava henkilökohtaisen taikuuden varasto, se ei ollut loputon – tappaminen oli aina raskaampaa kuin luominen. Edes hän ei voisi jatkaa tätä ikuisesti.

Luc hengitti syvään. Hänen aistinsa olivat terävöityneet, hidastaneet ajan ja tehneet kaiken luonnottoman selväksi ja tarkaksi, luonnottoman yksityiskohtaiseksi. Hän saattoi kuulla sydämensä lyöntien kaiun korvissaan ja tuntea veren virtauksen suoniensa läpi. Hän kykeni jäljittämään loitsuja niiden jälkeensä jättämien mielikuvien perusteella, seuraamaan valon välähdyksiä näkökentässään, ja hänen perimänsä voimakas, synnynnäisen taikuus ardeur, salli hänen tuntea kipua jokaisen kerran kun kirous osui, jokaisen kerran kun kuolonsyöjä tai oppilas kuoli.

Aika hidastui, venyi ja tuli äärettömäksi, kun Luc kadotti itsensä tanssiin pyörähdellen ja tappaen joko veitsellä tai taikuudella. Ja hänen sydämensä löi vakaasti, rauhallisesti ja täsmällisesti läpi taistelun, joskin vähän nopeammin kuin tavallisesti, kunnes pysähtyi äkillisesti, kun hän kuuli huudon, muttei korvillaan.

Draco.

Kuolonsyöjät olivat saavuttaneet ensimmäisen vaunun.

Hän jätti kaiken ja juoksi.

*********************************

Draco oli tajunnut ensimmäisenä, että jokin oli vialla, oli ymmärtänyt ensimmäisenä jättiläismäisen virheensä, oletuksensa, että junassa oli vain kaksikymmentä kuolonsyöjää. Hän oli tajunnut ensimmäisenä, että nämä olivat päässet läpi ja kulkivat kohti heidän vaunuaan, kohti Malfoyn Perijää ja Poikaa, joka eli.

Hän ja Harry oli omaksuttu johtajiksi - rohkelikot, puuskupuhit ja korpinkynnet kuuntelivat vain Harrya, ja luihuiset seurasivat vain Dracoa. He vannoivat välirauhan sysäten syrjään molemminpuolisen vastenmielisyytensä toisiaan kohtaan ainakin nyt.

Oven tukkiminen vaikutti hyvältä idealta, he työnsivät niin paljon tavaraa kuin pystyivät ovea vasten pitääkseen sen suljettuna ja lisäsivät kaikki tietämänsä lukitsemis- ja torjumisloitsut sekä muutamia muitakin kirouksia. He paimensivat kaikki nuoremmat oppilaat taakseen piilottaen ja suojaten heidät huolimatta erään luihuisen kommentista, että nämä muodostaisivat tehokkaan suojan kirouksia vastaan. Jopa Draco käännähti ympäri kuullessaan sen.

Draco, Nick ja Hermione, jotka olivat lukeneet kirjoja yksityiskohtaisesta strategiasta ja taktiikasta alkuperäiskielillä latinaksi ja kreikaksi sekä Sun Tzunin "Sodankäynnin taidon" kiinaksi, tekivät vastahakoisesti yhdessä karkean suunnitelman. Puuskupuh, jonka isä oli jästiarmeijassa, ja rohkelikko, jonka isä oli aurori, keskeyttivät kolmikon ja järjestivät kaikki parhaisiin puolustus- ja hyökkäysasemiin maksimoidakseen heidän selviytymismahdollisuutensa.

Harry oli huolehtinut moraalista ja Marc diplomatiasta haudaten väliaikaisesti terveellä järjellä tupien välisen kilpailun. Nick ja Draco puolestaan pitivät happamina kurin yllä. Crabbe ja Goyle seisoivat, katselivat Dracoa kapein silmin ja harkitsevasti, sauvojaan hermostuneesti sormeillen.

Ja sitten kuolonsyöjät tulivat, moukaroivat fyysisesti hakkaamalla ovea, joka oli kaiken taian alla kuitenkin vain puuta, ja taikuudella purkaen suojelevat loitsut yksitellen. Muutamat valitut oppilaat lähettivät kirouksia oven yhä suurenevien aukkojen läpi ja heidät palkittiin kivunhuudoilla, mutta jyskyttäminen jatkui.

*******************************

Oppilaat pyyhkivät hikiset kämmenet kaapuihinsa toisiaan hermostuneesti silmäillen, vetivät syvään henkeä ja sulkivat hetkeksi silmänsä rukoillen rohkeutta, tai selviytymistä, tai ehkä yksinkertaisesti heräämistä seuraavalla hetkellä. Sitten tiukasti sauvoihinsa tarraten he käänsivät katseensa ovelle ja ajatuksensa kohti niitä miehiä, jotka he tappaisivat pian tai jotka tappaisivat heidät pian.

Rohkeutensa kannustamat rohkelikot nauttivat hienoisesti, tämähän oli seikkailu! He huomasivat pitävänsä adrenaliinin jylläämisestä, hermoilusta ja valpastumisesta.

Pelosta jäykät puuskupuhit toivoivat olevansa missä hyvänsä muualla kuin junassa, mutta pysyivät siitä huolimatta vahvoina uskollisuutensa takia. He myös pysyisivät tovereidensa kanssa, kunnes kaikki olisi ohi, koska se oli oikein. Ei väliä kuinka peloissaan he olivat.

Korpinkynnet olivat lumoutuneita huolimatta itsestään ja älykkäistä ideoistaan, joiden mukaan he eivät olleet jännityksen tai pelon vaikutuspiirissä. He jäivät, koska eivät halunneet kuolla ja koska halusivat nähdä, miten tilanne kehittyisi ja mitä he kokisivat seuraavaksi.

Ja luihuiset, kenties ainoat, jotka tiesivät vangitsemisen ja epäonnistumisen todelliset seuraukset, olivat kaikista pelokkaimpia. Mutta pelosta huolimatta he jäisivät, ja taistelisivat, koska ei ollut muita vaihtoehtoja – kuolema tai vangitseminen eivät olleet järin himoittuja tulevaisuudennäkymiä. He eivät voisi edes liittyä kuolonsyöjiin, koska nämä olettaisivat heidän tietäneen vastustuksesta ja rohkaisseen sitä.

Ei ollut vaihtoehtoja. Ainoa toinen yhtä kuolettava kuin luihuinen taistelemassa uskomansa asian puolesta, oli nurkkaan suljettu luihuinen, jonka ainoa jäljellä oleva vaihtoehto oli taisteleminen. Kun kaikki muut vaihtoehdot oli hylätty eikä mitään ollut jäljellä, he saattoivat heittäytyä vapaasti kaikesta sydämestään taisteluun.

*****************************

Ensimmäinen oven läpi päässyt mies kaatui kiroustulvan alle, ja Dracon selvän äänen saattoi kuulla huutavan: "Älkää luovuttako paikkojanne! Pitäkää kiinni suunnitelmasta!"

Seuraava mies kaatui vain muutaman, mutta kieltämättä hyvin tähdätyn ja suunnitellun kirouksen uhrina. Oppilaat muistivat suunnitelman, jonka Draco ystävineen oli takonut heidän päihinsä - vain muutama kerrallaan, ei koskaan ennalta arvattavasti, ja aina eri paikoista. Se estäisi kuolonsyöjiä jäljittämästä loitsuja langettajiinsa ja kiroamasta vuorostaan näitä.

Kuolonsyöjät hyökkäsivät massana yrittäen ehkä tukahduttaa heidät nyt, kun aikuiset puolustajat olivat poissa toisissa vaunuissa. Osallistuessaan elämänsä ensimmäiseen oikeaan taisteluun ja huomatessaan vihaavansa sitä Draco havaitsi pelon ja adrenaliinin omituiset vaikutukset ruumiissaan ja aisteissaan. Aika hidastui ja täsmentyi hänelle kuten sedälläkin, ajatteluprosessi nopeutui, hänellä tuntui olevan ikuisuus aikaa miettiä seuraavaa siirtoaan ja hänen analyysinsä oli kylmää, selvää ja loogista. Hän tappoi ensimmäistä kertaa, ja koska se onnistui niin luonnostaan, hän arkaili sitä.

Mutta kuolonsyöjiä vain tuli, ja niin harva oppilaista pystyi itse asiassa tappamaan, että kuolonsyöjät alkoivat olla ylivoimaisia pelkän kokemuksensa ja voimansa ansiosta. Tunnistaen tilanteen Draco muistutti itseään siitä, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja, ja jatkoi taistelua kutsuen jatkuvasti setäänsä, kummisetäänsä, suojelijaansa, joka ei ollut koskaan aiemmin pettänyt häntä.

Samaan aikaan Harry oli tajuamassa, että heitä työnnettiin taaksepäin. Dracon kohtalonuskon sijaan hän kapinoi tilannetta vastaan käyttäen enemmän voimaansa ja taistellen nopeammin ja kovemmin. Jos hän vain voisi kaataa heitä tarpeeksi, tappaa tarpeeksi, silloin ehkä tapahtuisi ihme ja he kaikki pelastuisivat.

*******************************

Kuolonsyöjät olivat lähestulkoon murtautuneet oven ja oppilaiden vastustuksen läpi.

Luc saapui juosten toiseen vaunun ja hyökkäsi hyökkääjien kimppuun takaapäin. Se oli hetken puhtaan, rohkelikkomaisen ylimielisyyden mielijohde, jota hän epäilemättä katuisi myöhemmin. Hyökkäys veti kuolonsyöjien huomion oppilaista häneen itseensä. Häneltä ei liiennyt ajatustakaan vaunussa makaaville ruumiille; loukkaantuneen ja kauhistuneen näköiset nuoret olivat jähmettyneet ja turvassa hänen ja kahdeksan kumppanin suojauksen kautta ja maassa makasi kuusi kahdeksan soturin ruumiista.

Hänen koko ytimensä, koko huomattavan tahdon ja päättäväisyyden keskus, joka oli vienyt hänet äpärästä pojasta de Sauvignyn Huoneen tai-paniksi, oli keskittynyt oppilaiden turvassa pitämiseen. Hän tekisi mitä hyvänsä, maksaisi minkä hinnan hyvänsä, tehdäkseen sen. Ei väliä, mitä se vaatisi.

Oli kulunut hyvin kauan siitä, kun hän viimeksi oli päästänyt menemään näin paljon huolellisesti juonitellusta pintasilauksestaan, ja jopa kauemmin siitä, kun hän oli tuntenut näin alkukantaista päättäväisyyttä ja ollut niin täydellisen paneutunut yhteen ainoaan tavoitteeseen.

Dracon vuoksi, Nickin ja Marcin vuoksi, jopa Harryn ja kaikkien muiden oppilaiden vuoksi hän paljastaisi näin paljon tavallisesti huolellisesti kätkemästään.

Kurottamalla syvälle, syvälle kahlitsemattoman mahtinsa lähteeseen Luc keräsi voimaa persoonallisuudestaan, sielustaan, Malfoyn verestä, ja tuhlaamatta sekä sitä että aikaansa turhanpäiväiseen kirousten heittelyyn ja olemattomaan etenemiseen, hän keskittyi koko tahtonsa, päättäväisyytensä ja kunnianhimonsa voimalla vapauttaen valtaisan energiamäärän junan jokaiseen pimeyden piirtoa kantavaan olentoon.

Myös itseensä

edellinen luku :: seuraava luku