Sateenvarjokapina :: luku 9
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/humor
Viaton ohikulkija Ginny joutuu keskelle Dracon taistelua vanhempien suunnitelmia vastaan. Mutta onko kumpikaan heistä valmis suhteeseen, joka tästä seuraa?
[A/N: Tervetuloa pisimpään koskaan kirjoittamaani ficciin. Tämä osa on melko vakava eikä hauska, mutta niin asiat joskus ovat. Kiitokset kaikille palautetta antaneille! Erityiskiitokset Skylle & AII:lle oikoluvusta.]
* * *
Draco istui kylpyhuoneen lattialla vessanpöntön vieressä.
Laatat hänen allaan olivat kylmiä, kirjavia ja kauniita. Lavuaarin lähellä kuvio lattiassa muodosti upean mosaiikin suvun vaakunasta.
Tämä kaikki oli hänen. Raha, valta. Maa. Ei ollut mitään muuta, mitä haluta, mistä unelmoida. Hänellä oli perintönsä ja kaiken olisi pitänyt olla hyvin.
Jollain tasolla Draco tiesi näkevänsä unta; hän oli ollut tässä tuhansia kertoja ennenkin. Istumassa juuri tällä kohdalla. Ja hän tiesi, että jos hän kurottaisi vessanpöntön taakse, hän löytäisi veitsen.
Tuolla samalla tasolla hän tiesi, ettei hänen pitäisi nähdä tätä unta. Hän oli paennut Malfoyn kartanosta vaimonsa kanssa; he asuivat kaupunkitalossa, joka sekin oli suurempi kuin hänen vaimonsa lapsuuskoti. Draco tiesi nukkuvansa Ginnyn sylissä.
Mutta jollain toisella tasolla, hallitsevalla tasolla Draco otti veitsen ja asetti sen ranteelleen. Entä jos... entä jos hän tekisi siitä lopun? Juuri tässä, juuri nyt.
Miksi minä näen tästä unta? toinen tietoisuuden taso parkui.
"Koska et edelleenkään kuuntele."
Draco pudotti veitsen ja käänsi päänsä kylpyhuoneen ovelle. Valkopukuinen mies nojasi seinää vasten.
Mitä helvettiä, Draco mietti. Kuka päästi hänet läpi? Malfoyn kartanoon ei noin vain "piipahdettu käymään". Etenkään tuntemattomat. Dracolla oli hyvät turvatoimet - hän olisi voinut lähettää pienen, loitsitun koppakuoriaisen samalla sekunilla Howardille tai jollekin vartijoistaan. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän ei liikkunut eikä puhunut. Hän vain tuijotti.
"Ihmettelet varmaan, mitä minä teen täällä. Olen täällä aina, olen aina ollut. Olen yrittänyt puhua sinulle ennenkin ja sitä ennen isällesi ja hänen isälleen. Mutta te kaikki olette tehneet saman virheen: ette ole kuunnelleet."
Ei se uni näin mene, sanoi toinen tietoisuus.
"Olen täällä ongelmasi vuoksi. Kasvatuksesi käskee sinua uskomaan, että tuore tyytyväisyytesi liittyy isäsi perintöön. Äläkä sano minulle, ettette te usko onnellisuuteen. Malfoyt uskoivat ennen. Rakkauteen ja onnellisuuteen ja anteeksiantoon. Ihmisen hyvinvointiin.
"Mutta jossain matkan varrella valta vietteli teidät toisenlaiseen elämään. Ja se jatkui ja jokainen sukupolvi menetti hieman enemmän inhimillisyydestään. Perheesi on tehnyt samat virheet uudestaan ja uudestaan - mutta sinulla on tilaisuus puhdistaa sukupuusi." Mies käänsi katseensa lattiassa olevaan vaakunaan. "Sinä voisit ehkä olla erilainen. Mutta jos toistat nuo virheet, voin vakuuttaa, että sinä, vaimosi ja lapsesi kuolette."
Kuka yrittää tappaa Ginnyn?
"Revit itsesi irti verkosta. Et kai luule, että verkon kutoneet sallisivat sen niin helposti?"
Kerro, mitä minun pitää tehdä, sanoi toinen taso.
"Kerro, mitä minun pitää tehdä," Draco sanoi miehelle.
Mies kumartui ja otti veitsen häneltä. "Kaikki on saastunutta, Draco. Puhdista se."
* * *
"Draco."
Hänen silmänsä revähtivät auki. Ginny oli hänen yläpuolellaan kädet hänen olkapäillään. "Näit unta," Ginny sanoi hiljaa. "Kieriskelit ja sellaista. Oliko se paha uni?"
"Olen kunnossa," Draco valehteli.
Ginny haukotteli ja kierähti Dracon päältä omalle puolelleen. "Nukutaan sitten vielä."
Ginny oli niin kaunis, kun kuunvalo koski hänen kalpeaa ihoaan. Dracon sormet vaelsivat Ginnyn hiusten lomassa kevyesti silittäen, kunnes tämän hengitys oli hidasta ja tasaista. Vasta sitten Draco rentoutti hartiansa ja antoi itsensäkin lipua uneen.
Hän ei ollut erityisen huolissaan herätessään kymmeneltä ja tajutessaan, että sänky oli tyhjä. Hän pukeutui yksinään, tarkisti keittiön, muttei löytänyt kuin tyhjän teekupin, etsi lappua pöydältä, muttei löytänyt sellaista. Ginny oli ottanut tavakseen jättää lapun, joten Draco päätteli Ginnyn olevan muualla asunnossa.
Ginnyn löytäminen ei kestänyt kauan - heidän uusi kotinsa oli huomattavasti pienempi kuin Malfoyn kartano.
Ginny oli ylimääräisessä makuuhuoneessa ja maalasi sitä vaaleansiniseksi.
Draco seisoi ovensuussa ja katseli häntä. Ginny oli kuin ilkiö, hohtava ja energinen. Tietenkään hän ei kasvattanut itselleen hampaita eikä tuhonnut tavaroita, mutta toisaalta Draco muisti, millainen Ginny oli ollut edellisenä päivänä ilman aamuteetään.
"Gin," Draco sanoi hiljaa.
Ginny lopetti hyräilemisen ja kallisti päänsä Dracon suuntaan.
"Mitä sinä puuhaat?"
"Sisustan lastenhuonetta." Huoleton ja iloinen Ginny asetti siveltimensä pieneen purkkiin. "Voisitko tehdä palveluksen ja käväistä vanhalla asunnollani? Siellä on pieni lipasto, joka näyttäisi kivalta täällä. Ja seetripuinen kirstu."
"Lähetätkö minut juoksupojaksi? Malfoyt eivät ole juok-"
"Palveluksen," Ginny toisti hymyillen ja sai jotenkin silmänsä näyttämään entistäkin suuremmilta.
Draco huokaisi ja painoi suukon Ginnyn maalintahrimille kasvoille. "Olkoon menneeksi."
"Ota sateenvarjo," Ginny sanoi. "Siellä saattaa sataa."
* * *
Draco tiesi, mitä hänen oli tehtävä karkoittaakseen unen. Ja hän oli päättänyt tehdä sen. Saatuaan ajatuksensa järjestykseen, hän meni tapaamaan luottomiestään. Hän löysi Howardin Malfoyn kartanosta - mikä oli hyvä, sillä siellä tämän tulikin olla. Hän oli jättänyt kartanon hoitamisen Howardin vastuulle. Talo näytti hyvältä ja Dracon työhuone oli koskematon. Howard sulki oven takanaan ja kuunteli Dracon suunnitelmia sanoen silloin tällöin "hmm."
"Et voi tehdä tätä," Howard sanoi, kun Draco oli lopettanut.
Et voi oli vaarallinen sana hänelle. "Miksen?"
"Koska tällä tavoin Malfoyt ovat ansainneet rahansa vuosisatojen ajan. Et pääse siitä eroon hetken mielijohteesta."
"Minä voin tehdä mitä haluan," Draco tiuskaisi. "Ja kun tarkistin viimeksi, Malfoyden oli tarkoitus käyttää oveluuttaan ja rahojaan ja valtaansa kasatakseen lisää rahaa ja valtaa, ja jos oveluuteni käskee minun tehdä näin, sillä tavoin minä myös teen."
"Mutta olet antanut sanasi..."
"Olen muuttanut mieleni - sillä voin tehdä niin." Draco ojensi Howardille sinetöidyn kirjekuoren. "Joko opettelet tavoille tai etsin jonkun toisen."
Howard kätki kirjekuoren käsivartensa alle hiljaisen myöntymisen merkkinä. "Tulet saamaan monien vihat päällesi."
"Se on osa hauskuutta," Draco vastasi ja lähti Ginnyn vanhalle asunnolle.
* * *
Hän astui sisään asuntoon, heitti sateenvarjon sivuun ja alkoi etsiä huonekaluja. Hän käyttäisi kutistusloitsua, sujauttaisi kalusteet taskuunsa ja palaisi kotiin.
Koti. Outoa, että vaikka he olivat asuneet kaupunkitalossaan vasta kaksi viikkoa, hän kutsui sitä jo kodiksi. Parasta olla nauttimatta siitä liikaa.
Lattialla sohvan vieressä lojui takki.
Mikä ei ollut ihmeellistä; Ginny oli luonnostaan sotkuinen. Mutta se merkitsi jotain, että takki kuului selvästi miehelle.
Draco asteli kohti sohvaa - jalka, sitten toinen, toisto, kunnes hän oli perillä. Hän veti syvään henkeä ja kurkisti selkänojan yli.
Potterin vihreät silmät tuijottivat takaisin. "Heippa, Malfoy."
Draco olisi halunnut motata häntä, mutta hymyili sen sijaan yhteenpurruin hampain. "Enpäs ole nähnyt sinua vähään aikaan. Pompotteleeko Ministeriö sinua taas?"
"Olen suorittamassa tehtävää, kyllä."
"Teitkin todella hyvää työtä edellisessäsi. Kerrohan, Potter - kuinka vaikeaa isäni tappaminen oli?"
Toinen ei vastannut, räpäytti vain hitaasti silmiään.
"Kenen perään he lähettävät sinut nyt? Vaimoni? Tarkoitan, ottaen huomioon, että hänet on nyt melkein tapettu kahdesti ja että sinä vaanit hänen vanhassa huoneistossaan."
"En todellakaan vaani," Potter tiuskaisi. "Eikä Ministeriöllä ole mitään syytä tappaa Ginnyä. Sinut sen sijaan kyllä. Pimeyden esineiden kauppa ja Kuolonsyöjien johtajana toimiminen - he haluavat päänahkasi siitä hyvästä.
"No, mutta et tule löytämään mitään todisteita," Draco sanoi.
"Kerro minulle siitä," Potter kierähti istumaan ja risti kätensä. "Olen tutkinut viikkojen ajan eikä palastakaan todistamaan, että olisit oikeastaan sekaantunut Pimeään kauppaan. Mutta mitä Kuolonsyöjän titteliisi tulee, luulenpa, että siitä voin hankkia varmuuden."
"Salli minun säästää sinulta se vaiva." Draco kääri hihansa ylös ja näytti käsivarsiaan. "Minulla ei ole aikomustakaan liittyä Voldemortin hännystelijöihin. Olen lopettanut laittoman kaupankäynnin - haluaisitko kuunnella hovimestarini suuttunutta nurinaa? Mitä Pimeyden Voimien käyttämiseen tulee, mitä et käsittääkseni edes maininnut, voin kertoa, että olen käyttänyt niitä paljon vähemmän kuin sinä."
Potter näytti lähes musertuneelta.
"Sinä... sinä et ole Kuolonsyöjä?"
"En," Draco vastasi lujasti. "Hoidan omia asioitani."
Hän ei ollut huomaavinaankaan Potterin ihmettelevää katsetta vaan haki kirstun ja lipaston. Molemmat olivat Ginnyn vanhassa makuuhuoneessa, ja hän kutisti ne nopeasti kaljuunan kokoisiksi. Hän oli jo melkein ulos ovesta, kun Potter vihdoin sanoi jotain muuta.
"Rakastatko sinä häntä?"
Draco ei ollut odottanut rakkautta avioliitoltaan.
Malfoyt eivät uskoneet rakkauteen. Mal foi - huono usko, ja sepäs pitikin paikkansa. Malfoylle ei ollut olemassa mitään, mitä ei voinut saavuttaa rahalla. Rakkaus oli typeryksille - käsittämätöntä hölynpölyä niille, joilla ei ollut rahaa tai kylliksi järkeä olla tyytyväinen.
Draco oli kuullut tuon puheen niin monta kertaa elämässään ja se oli hänen oppinsa. Sen mukaan hän eli elämäänsä, eikä avioliitto pystyisi muuttamaan sitä.
Mutta asioita ilmaantui. Mustasukkaisuutta ja yksiavioisuutta ja omistushalua ja äärettömyyttä ja ehkä hän oli tullut hulluksi, sillä yhtäkkiä hän tiesi, mistä nuo kaikki lemmensairaat ääliöt puhuivat.
Draco nosti sateenvarjon, jonka hän oli tiputtanut huolimattomasti lattialle ja katsoi takaisin Potteriin. "Kyllä," hän vastasi, "rakastan."
"Niin minäkin," Potter sanoi. "Joten ymmärrät varmasti, etten tahdo hänelle tapahtuvan mitään pahaa."
"No, joku toinen selvästi haluaa," Draco pisti takaisin.
"Sen sijaan, että keskittyisit hänen entisiinsä, olisiko syytä ajatella omiasi?"
Draco mulkaisi Potteria ennen kuin todella uhrasi ajatuksen huomautukselle.
"Voi luoja - Pansy."
* * *
Ginny sai lastenhuoneen maalaamisen valmiiksi iltapäivällä. Hetken mietiskeltyään hän oli tyytyväinen lopputulokseen. Hänen olonsa oli ylipäätään helpottunut; kaupunkitalo oli todella miellyttävän kokoinen. Lisäksi se oli kokonaan heidän, joten hän saattoi maalata ja tapetoida ja tehdä mitä lystäsi.
Minusta meidän pitäisi hankkia koira, hän ajatteli. Koira olisi kiva. Lapsi voisi leikkiä sen kanssa, kunnes veljiä ja siskoja ilmaantuisi.
Hän kuuli ulko-oven heilahtavan auki.
"Draco," hän huusi alas portaisiin. "Voitaisiinko me sinusta kankkia koira?"
Hän odotti muutaman hetken, mutta hiljaisuus ei kuulostanut lupaavalta. Hän huokaisi, pyyhki kädet paitaansa ja meni alakertaan esittämään vakuuttavampia perusteluja.
"Koira. Koiranpentu. Sellainen söpö ja pehmoinen. Eikö se elävöittäisi paikkoja?" hän suostutteli.
Ei vastausta.
"Draco?" hän sanoi kovempaa. Missä tämä mahtoi olla?
Ginny meni olohuoneeseen ja löysi naisen istumassa sohvallaan jalat ristissä.
"Parkinson?" Ginny sanoi epäuskoisesti.
* * *
Hän oli jättänyt Ginnyn yksin - kuinka hän oli voinut olla niin tyhmä? Jos Ginnylle tapahtuisi jotain -
* * *
"Mitä sinä teet täällä?" Ginny nojautui hyllykköön. Hänen polvensa tärisivät rajusti ja oli vaivalloista kuulostaa rauhalliselta.
"Mitäs luulisit?" toinen nainen sanoi kiukkuisesti. "Minulla oli suunnitelmia - kaksikymmentä vuotta sanatonta sopimusta, ja sinä työnnät köyhän pisamaisen nenäsi asioihin ja sotkit kaiken."
"Vakuutan, ettei se ollut aikomukseni," Ginny vastasi heikosti.
"Aikomus tahi ei, sinä olet tiellä. Olisi ollut helppoa järjestää jonkin sortin skandaali, jotta Draco olisi eronnut sinusta - mutta sitten sinun piti pamahtaa raskaaksi, eikö niin? Nyt sinä olet pakottanut minut hankkiutumaan sinusta pysyvästi eroon."
Hän on täysin kaheli, Ginny ajatteli. Eikä tämä tietänyt hyvää.
* * *
Nopea ilmiintyminen ei ollut koskaan hyvä idea - selkeä mielentila oli tarpeen, jotta ei vahinnossa viipaloinut itseään. Mutta Dracolla ei ollut aikaa olla järkevä.
* * *
"Ehkä niin ei ollut vain tarkoitettu," Ginny sanoi hivuttautuen kohti pöytää, jolla hänen taikasauvansa lojui. "Ehkä kohtalolla oli muita suunnitelmia."
"Kohtaloa ei ole olemassa," Parkinson pärskähti napaten Ginnyn sauvan ja puristaen sitä.
No niin. Mitä nyt pitäisi tehdä?
* * *
En saata uskoa, että Pansy pystyisi johonkin tällaiseen, Draco ajatteli. Hän oli ilmiintynyt vain korttelin päähän kaupunkitalosta, mikä oli ihme ottaen huomioon, että hänen aivonsa olivat jännityksestä räjähtämäisillään. Tiesin, että hän oli vähän epävakaa - mutta murhanhimoinen? Minä vain...
* * *
Ginny päätti yllyttää Parkinsonia puhumaan. Se oli onneksi helppoa. Tavalla, jolla tämä paasasi, oli ihme, ettei hänen suunsa vaahdonnut.
Se ei toimisi ikuisesti, mutta Ginny toivoi sen kestävän, kunnes hän keksisi jotain muuta.
* * *
Draco ryntäsi kaupunkitalon etuoven läpi ja ravasi portaat ylös. "Ginny!" hän huusi.
"Draco!" Vastaus oli täynnä helpotusta.
Olohuone, olohuone - siellä Ginnyn oli oltava. Draco juoksi sisään ja vetäisi taikasauvansa esiin. "Kangistumis tyystilys!"
Sitten hän veti syvään henkeä. Ja uudestaan. Ja sitten hän katsoi hyökkääjää.
"Rouva Parkinson?"
Ginny heittäytyi Dracon syliin ja alkoi itkeä. "Olen niin iloinen, että olet täällä."
* * *
"Siis kerrataanpa vielä. Miehesi ex-tyttöystävän äiti yritti tappaa sinut."
Ginny hieroi otsaansa ikään kuin se selvittäisi, mitä Percy oli juuri sanonut. Ei se tietenkään auttanut, mutta näytti hyvältä, Ginny oletti. "Joo, suunnilleen noin."
"Ja sinusta asia on selvä?" Tim kohotti kulmiaan.
"No - hän ei onnistunut. Joten kyllä."
Oli kulunut viikko siitä, kun Draco oli vanginnut rouva Parkinsonin ja luovuttanut hänet Ministeriölle; syytteet nostettiin hiljaisesti ja soviteltiin samalla tavoin. Parkinsonia neuvottiin etsimään turvapaikkaa Ranskasta tai Venäjältä, sillä hän ei olisi enää tervetullut Britanniaan. Luojan kiitos oli kaikki, mitä Ginny saattoi ajatella. Asiat olivat palautuneet ennalleen; Ginny oli raahannut Dracon sunnuntai-illalliselle. Toivottavasti tällä kertaa sujuisi paremmin.
Percy katsoi häntä alentuvasti. "No, sinun puolestasi toivon, että te kaksi olette saaneet oppitunnin ovien lukitsemisesta."
Ginny laittoi kätensä veljensä kädelle. "Älä kerro äidille. Se vain huolestuttaa häntä."
Hänen äidillään oli tietenkin yli-ihmisen kyky hypätä tilanteisiin, joissa häntä kaikkein vähiten haluttiin. Molly pulpahti keittiöön alle parin sekunnin. "Mikä huolestuttaa minua?"
Ginny huokaisi. "Ei mikään, äiti."
"Mikä huolestuttaa minua?" Molly toisti vaarallisesti.
"Pystytkös vastaamaan tuohon, herra Tehokas?" Percy kuiskasi.
"Tietenkin," Tim kuiskasi takaisin. Hän rykäisi. "No vain se pikku harmi, ettei meillä ole hyvää vuosikertaviiniä."
Molly irvisti. "Mihin sitä tarvittaisiin?"
"Nostaaksemme maljan Ginnyn raskaudelle tietysti," Tim sanoi sujuvasti.
"Oho," sanoi Percy ihailevasti, kun Molly kiljaisi. "Tuo oli hyvä."
"Milloin sinä aioit kertoa minulle!" Molly huudahti.
"Tänään," Ginny vastasi, vaikkei ollut juuri ajatellut asiaa.
"Lapsenlapsia," hänen äitinsä sanoi kaihoisasti.
Auttakaa minut ulos tästä, Ginny viestitti.
Tim nyökkäsi ja naputti Percyä olkapäähän. "Itse asiassa, äiti," sanoi Percy, "olin ajatellut adoptoida..."
Ginny livahti ulos keittiöstä etsiäkseen miehensä. Tämä istui kaksosten keskellä yrittäen näyttää vaatimattomalta. Hassua, miten paljon rennommaksi Draco oli tullut Ginnyn perheen seurassa. Hän oli ollut täysillä mukana naurussa ja keskustelussa sen sijaan, että olisi hankaloittanut kaikkien oloa.
George puhua pulputti. "- voi uskoa, että ostit koko sen varaston Weasleyn Velhovitseille. Se oli tosi mahtavaa sinulta."
"Kiitti," Draco mutisi. Hän näytti ponnistelevan punastumista vastaan.
Ginny oli saapunut oikeaan aikaan; Draco halusi todella tulla pelastetuksi. "Hei," Ginny sanoi suukottaen hänen tukkaansa. "Haluatko vähän raitista ilmaa?"
"Kyllä," Draco vastasi hartaasti.
He menivät ulos puutarhaan pitäen toisiaan kädestä. Ginny ei voinut muistaa, koska hänestä viimeksi olisi tuntunut samalta. Hän oli luullut rakastavansa Harrya, mutta se ei ollut mitään nykyiseen verrattuna. "Draco," hän sanoi hiljaa. "Tiedän, etten varmaan halua kuulla sitä. Jäykät Malfoyn säännöt ja kaikki. Mutta halusin kertoa, että rakastan sinua."
Ginny yllättyi suuresti kuullessaan Dracon sanovan karusti: "Minäkin rakastan sinua."
Ehkä onnellisena elämänsä loppuun asti olisi hieman liikaa pyydetty. Mutta he olivat päässeet hyvään alkuun.
* * *
[Loppu. Kiitos kaikille mukana lukemisesta!]
[Suom. huom. Jep, siinä oli Sateenvarjokapinan viimeinen osa. Kiitokset kaikille lukijoille, kannustajille ja palautteen antajille niin FinFanFunissa kuin täällä Eepposessakin. Hienoa, että jaksoitte odottaa, vaikka käännösluvut antoivatkin välillä odottaa itseään. Suurimmat kiitokset ficin kirjoittajalle, Rhi Marzanolle ihanasta tarinasta ja suomennosluvasta! Nyt kohti uusia käännöshaasteita... :: mena]