Sateenvarjokapina :: luku 8
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/humor
Viaton ohikulkija Ginny joutuu keskelle Dracon taistelua vanhempien suunnitelmia vastaan. Mutta onko kumpikaan heistä valmis suhteeseen, joka tästä seuraa?

[A/N: Vakiokiitokset Skylle, Gypsylle, Amalinille, Christylle; Caralle, Mickeylle, Jessille; SM:lle ja Hoydenille; aivoriihikavereille; kaikille, jotka antavat palautetta, sillä elän siitä! Rakastan teitä! *jattihali* Sekä Rakulle, kaipaan *aina* palautetta ;) Suurin inspiraatio oli, että mena aloitti kääntämään Sateenvarjokapinaa suomeksi!]

* * *

Draco tuijotteli työhuoneensa seiniä. Hänen silmänsä kiinnittyivät kirjojen selkiin ja pölyn muodostamiin kuvioihin. Hänen edessään olevat paperit järjestäytyivät kiireesti aakkosjärjestykseen nostaen ja lajitellen itseään (tehottomalla kuplalajitteluloitsulla - mutta Draco ei välittänyt kuinka nopeasti se tulisi valmiiksi).

Ginny oli jättänyt hänet, hän ajatteli uudestaan ja uudestaan, mutta hänen mielensä oli jotenkin turta eikä hän oikein pystynyt uskomaan sitä. Kuinka Ginny saattoi jättää hänet? Hän oli tavoitellut Ginnyä ja voittanut. Ginny oli mennyt hänen kanssaan naimisiin, siksi Ginny kuului hänelle - M.O.T. M, O, pahuksen T, hän ajatteli raivostuneena, mutta miten tahansa hän sitä ajatteli, Ginny oli jättänyt hänet.

Ja luultavasti hän oli mennyt takaisin Potterin luo - luultavasti oli nyt hänen sylissään, Potter näykkimässä Ginnyn korvia ja Potterin kädet hyväilemässä tämän selkää ja Potter kuulemassa nuo suloiset huokaukset...

"Draco, olen pahoillani."

Dracon pää ponnahti pystyyn.

Ginny oli siinä, seisoi oviaukossa. Hänen silmänsä olivat suuret... tummat. Vilpittömät? Draco ei osannut sanoa.

"Minun olisi pitänyt luottaa sinuun." Ginny sanoi sanat katkonaisesti liukuessaan lattian poikki. Hän pysähtyi työpöydän eteen ja kumartui sen ylle.

"Niin olisi," Draco myönsi, ja vaikka jossain hänen mielensä perukoilla ääni huusi Malfoyt eivät usko luottamukseen, hän ei välittänyt. Hän tempaisi Ginnyn pöydän yli ja tukahdutti tämän suudelmilla.

"Minulla on polvet, tiesitkös?"

Ginnyn sanoessa tämän Draco huomasi, että Ginny oli taipunut melko epämukavaan asentoon, joten hän auttoi tämän istumaan pöydän päälle. Sitten hän jatkoi puuhiaan - kuori Ginnyltä tämän kaavut ja paidan ja yritti olla olematta häiriöksi, kun Ginny teki hänelle samoin. "Sinä olet minun," hän murahti painaessaan Ginnyn selän pöytää vasten.

"Minusta jokainen kuuluu itselleen," Ginny sanoi hengästyneenä. "Silloin -"

Draco painoi käden Ginnyn suulle. "Seksiä nyt. Feminististä hevonpaskaa myöhemmin." Hän katsoi Ginnyä pitkään. "Jos koskaan."

"Sovittu," Ginny mutisi ja antautui Dracolle - hän oli tässä, hän oli Dracon, ja kaikki oli kunnossa.

* * *

Ginny makasi vuoteessa Dracon vierellä. Heidän kätensä olivat kietoutuneet toistensa ympärille. Draco näytti niin rauhalliselta, niin viattomalta. Hänen hiuksensa roikkuivat otsalla ja Ginnyn käsi pyyhkäisi ne paikalleen.

Kello oli neljä aamuyöllä.

Jos Ginny olisi voinut taikoa kellon olemaan ikuisesti neljä aamuyöllä, hänen ongelmansa olisi ollut ratkaistu.

Draco ei rakastanut häntä.

Ei rakastanut, ei pystynyt rakastamaan häntä. Malfoyt eivät uskoneet rakkauteen, hän oli sanout monta kertaa, vaikka oli jäänyt epäselväksi, oliko se Dracon vai Ginnyn etu. Aamun pikkutunneilla, utuisilla unen rajamailla Ginny pystyi teeskentelemään, että heidän intohimonsa oli rakkautta. Intohimoa heillä oli ja sen piti riittää.

Heidän lyhyestä riidastaan oli kolme viikkoa. Ginny oli pyytänyt anteeksi, Draco oli hyväksynyt sen, he olivat rakastelleet pöydällä, pöydän alla, pöydän lähellä... Ja sitten asiat olivat asettuneet uomiinsa. Ginny kirjoitti päivisin, Draco työskenteli Ministeriössä ja osallistui neuvotteluihin ja mitä hän nyt sitten ikinä tekikään. Öisin he olivat yhdessä - joskus rajusti ja lähes väkivaltaisesti, joskus hitaasti ja viipyillen. Jälkeenpäin seurasi aina helliä halauksia ja suloisia kuiskauksia "Olet minun."

Ihmiseksi, joka ei uskonut rakkauteen, Draco oli todella omistushaluinen.

Dracon kädet puristuivat tiukemmin Ginnyn ympärille ja hänen lämpönsä tuntui todella hyvältä... mutta Ginny työnsi hänet hellästi kauemmaksi. Hän livahti vuoteesta ja meni istumaan ikkunapenkille.

Pilvet peittivät tähdet; taivas oli pikimusta ja painostava. Draco ei rakastanut häntä, ei pystynyt rakastamaan, ei tulisi koskaan rakastamaan.

"Ginny, minä rakastan sinua," Harry sanoi avuttoman näköisenä. Ei avuttoman, ei avuttoman - hän oli tappanut miehen.

"Eikö Azkaban olisi riittänyt?" Sanat tulivat Ginnyn suusta vain hieman kuiskausta voimakkaampina.

"Harry murahti ja tönäisi tuolia. "Miksi juuri sinä kaikista ihmisistä puolustat Lucius Malfoyta? Hän yritti tappaa sinut. Vai oletko unohtanut?"

"Minun täytyy mennä, Harry... Minun vain..."

Ginny veti jalat rintaansa vasten ja tunsi poskiensa kostuvan. Hän ei tajunnut itkevänsä, vaikka nuoli suolaista vettä huuliltaan.

Hän oli raskaana.

Mitä hänen pitäisi tehdä?

"Tule takaisin sänkyyn, Virginia."

Ginny räpytteli silmiään ja näki Dracon hahmon istuma-asennossa kädet rinnalle ristittyinä.

"Gin, tämä on sänky," Draco sanoi taputtaen paikkaa vieressään. "Sänky, tämä on Ginny. Nyt kun te kaksi tunnette, mikset tulisi istumaan tänne.?"

Kun Ginny ei vastannut, Draco nousi ja nosti hänet syliinsä. Hän kantoi Ginnyn takaisin sänkyyn ja kääritytyi Ginnyn viereen."

Ginny ei edes protestoinut tullessaan kohdelluksi rehusäkkinä.

"Feministinen hevonpaska kelpaisi nyt," Draco sanoi pehmeästi.

Kyyneleet polttivat Ginnyn poskia - hän oli yrittänyt estää niitä, mutta nyt ne putoilivat nopeammin kuin Ginny pystyi kuivaamaan.

Hän tunsi Dracon peukalon pyyhkäisevän hänen silmänalusiaan ja tämän huulet otsallaan. "Malfoyt eivät itke," Draco sanoi miltei hellästi. Sitten hän hivutti kätensä Ginnyn ympärille ja veti hänet lähemmäksi.

Ja Ginny nukahti.

* * *

Draco näki unta, jossa hän ei ollut naimisissa Ginnyn kanssa.

Itse asiassa koko unen aikana hän ei oikein osannut sanoa, kenet hän oli nainut, vain sen, että hän vieraili tämän vuoteessa kolme kertaa viikossa ilman sen kummempaa kiinnostusta. He nukkuivat eri makuuhuoneissa ja Dracon elämän muodostivat hänen liiketoimensa, jotka menestyivät, ja kaikki virtasi ikivanhan Malfoyden suunnitelman mukaan.

Hän oli kaksinkertaistanut perheen omaisuuden. Kaikki - niin jästit kuin taikovat - Britanniassa pelkäsivät häntä, ja suuressa osassa Irlantia ja Ranskaakin. Jonkin ajan kuluttua hänellä olisi melkoinen valtakunta, joka ulottuisi kaikkialle Eurooppaan. Menestys, menestys, menestys, hän toisti päässään kuin jättiläiskäärme nautinnollisesti sihisten.

Hän nukkui yksin kylmässä vuoteessa.

Menestys, menestys, menestyssssss...

Hänellä oli kaikki, mitä toivoa saattoi. Paitsi ettei se riittänyt - hän tahtoi enemmän, tarvitsi enemmän. Joten hän teki yhä enemmän rahaa ja riisti yhä useampia ihmisiä, mikä tepsi jonkin aikaa. Mutta vaikutus oli lyhyt, ja niinpä taas enemmän rahaa, enemmän valtaa...

Ja vaikka kaiken olisi pitänyt olla täydellistä, unen lopussa hän istui kylpyhuoneessa veitsi ranteellaan.

* * *

Ginny nojautui porraskaiteen yli ja huokaisi.

Malfoyn kartano oli ihan erilainen kuin Darthaegan. Suurempi, kylmempi. Enemmän kotitonttuja, vähemmän oikeita palvelijoita. Darthaegan tuntui kaikesta huolimatta kodilta; Malfoyn kartano tuntui museolta.

Tai hautakammiolta.

"Jopa aaveet vihaavat minua," hän mutisi.

Minun ei pitäisi olla niin ahdistunut, hän ajatteli. Jonkin on muututtava, tai tulen olemaan onneton. Tai pikemminkin vielä onnettomampi kuin jo olen... Miksi emme voi vain palata Darthaeganiin?

Hiljaisuus ruokki paikan yksinäisyyttä ja persoonatomuutta ja steriiliyttä. Ei ystävällisiä loitsuja, kotoista epäjärjestystä. Vain haudanhiljaisuus.

Mutta sitä hätkähdyttävämpää - ja hälyyttävämpää - oli sen hiljaisuuden rikkoutuminen.

"Liikutisruumis," Ginny kuuli ja hänen mieleensä nousi julkaisukelvottomia sanoja.

Tunne oli karmea - jokin voima tarttui hänen vartaloonsa ja kohina viilsi hänen aivojensa läpi... ja hänen kiidätettiin portaikkoon. Lattia lähestyi nopeammin ja nopeammin ja sen karmeakuvioinen matto kieppui ja näytti entistäkin karmeammalta. Ginny hapuili sauvaansa, muttei tahtonut saada sitä esille taskusta ja luojan kiitos - nyt hänellä oli se! Hänellä oli sauva! Huiskis ja näpäys, huiskis ja näpäys, paitsi että kun hän näpäytti sauvaansa, se irtosi hänen otteestaan ja nyt hän varmasti murtaisi niskansa -

En valita enää ikinä, hän lupasi jumalalle ja sulki silmänsä tiukasti.

"Siipiirdium lentiusa." Se sanottiin rauhallisen välinpitämättömästi. Ginnyn silmät lensivät auki. Hän leijui noin pari metriä lattian yläpuolella ja hänen edessään seisoi...

Hänen anoppinsa?

"Sinä pelastit minut," Ginny sanoi hämmästyneenä.

"Älä ota sitä henkilökohtaisesti," Narcissa sanoi asettaen sauvansa paikalleen pukuunsa. "Veri vain tahraa niin kauheasti."

Ginny katsahti hätäisesti portaikon yläpäähän. "Näitkö... sinä ketään?"

"En taida ymmärtää mitä tarkoitat."

"Joku työnsi minut kaiteen yli."

"Ai," sanoi Narcissa. "Minä luulin, että olit vain kömpelö. Tai itsetuhoinen. Tai molempia."

Ginnyn vastaus hohkasi kylmää. "En kiitos kumpaakaan."

"Lopeti loitsumies."

Ginny tömähti epäelegantisti lattiaan ja ilmat puristuivat hänestä ulos.

"Kömpelys," Lady Malfoy toisti inhoten. "Eikä taatusti tämän perheen arvoinen."

Se oli viimeinen naula arkkuun.

"Ehkäpä tämä perhe," Ginny tiuskaisi, "ei ole minun arvoiseni."

Ja niin hän lähti.

* * *

"Siskosi on täällä," Tim sanoi ohimennen siemaisten teetään.

Percy laski raporttinsa syliin ja kohensi silmälasejaan. "Soiko ovikello?"

"Ei. Mutta se soi ihan kohta."

"Ahaa," sanoi Percy. "Ehkä pitäisi laittaa toinen pannu teetä tulemaan."

"Laitoin jo."

Percy katsoi Timiä ihailevasti. Tim oli kokolailla tehokas.

Ovikello soi.

"Tule sisään," Percy sanoi. "Ovi ei oli lukossa."

Ginny astui sisään itkien, kantaen keltaista sateenvarjoa ja näyttäen kamalalta. Hänen meikkinsä oli levinnyt ympäriinsä. Muuten hän oli aivan kuiva. Se oli joko erittäin toimivan sateenvarjon ansiota, tai sitten ei satanut ollenkaan ja Ginny oli vain sekaisin. Ja kummatkin olivat tapauksia, jotka Percy halusi tietää. Joten hän selvitti kurkkuaan ja kysyi:

"Sataako siellä?"

"No ei, mutta sattaisi sataa!" Uusi kyyneltulva valtasi Ginnyn.

Ginny oli vain sekaisin.

Toisaalta, hän oli ollut Malfoyn kanssa naimisissa kolme tai neljä viikkoa, joten ehkä se otti koville.

"Voi kullanmuru," sanoi Tim nousten tuolistaan ja kietoi käsivartensa Ginnyn hartioille, "laitetaan sinulle teetä ja sitten kerrot minulle kaiken."

Kaiken mistä?

"En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä," Ginny valitti.

"Tee parantaa kaikki haavat," Tim vakuutteli ja johdatti hänet keittiöön.

Percy paneutui raporttinsa tilastoihin, sitten hän katsoi keittiöön, sitten takaisin numeroihin... ja huokaisi. Tänä iltana hän ei saisi mitään aikaiseksi. Hän liittyi Timin ja Ginnyn seuraan keittiöön kesken keskustelun.

"- niin kuin olisin uponnut tähän vihan ja välinpitämättömyyden lammikkoon ja se syövyttäisi ihoani. Tunnen oloni hyväksi vain, kun olemme yhdessä tai olen muualla. Ja minä vain - vain..." Äkillinen kyyneltulva hukutti loput. Ginny otti Timin tarjoaman nenäliinan ja niisti tarmokkaasti. "Olen pahoillani, en ikinä itke näin paljon. En tiedä, mikä minussa on vialla."

"Minä tiedän," Tim sanoi. "Hormonit."

Ginny veti terävästi henkeä ja nyökkäsi. "Niin. No, olen raskaana. Se on osa ongelmaa."

"Sulje suusi, Percy," Tim sanoi. "Tuo näyttää rumalta."

Percy punastui. "Olet raskaana?"

"En ole vielä kertonut hänelle," Ginny sanoi. "En tiedä, miksi..."

"Hän on raskaana," Percy sanoi Timille.

"Niin, Percy, minä kuulin kyllä," Tim vastasi kärsivällisesti ja kääntyi taas Ginnyn puoleen. "Jos et oikeasti ole onnellinen, sano hänelle, että palaat Darthaeganiin. Sano että vihamielinen ympäristö ei ole hyväksi vauvalle tai jotain."

"Stressi ei ole terveellistä," Percy auttoi.

"Sanoo työnarkomaani. Mutta se on pätevä syy."

"Luulen... luulen, että niin minun pitää tehdä," Ginny sanoi. "Kiitos. Kiitos paljon."

Hän halasi heitä molempia lähtiessään.

* * *

"Tulin takaisin," Ginny sanoi ja heitti tavaransa sisään makuuhuoneen ovesta.

Ei: "Olen kotona." "Tulin takaisin."

"Missä sinä olet ollut?" Dracolta pääsi. Ginny oli lähtenyt, eikä kukaan henkilökunnasta ollut pystynyt antamaan mitään selitystä.

Ginny oli lähtenyt ennenkin. Draco ei halunnut hänen lähtevän ainiaaksi.

Draco oli pystynyt aistimaan, että Ginny oli räjähtämäisillään. Ja aistimus oli kerta kerralta voimakkaampi. Ja Draco oli... huolissaan?

"Percyn luona. Suo anteeksi, minun pitää päästä kylppäriin," Ginny sanoi.

Draco nyökkäsi ja Ginny katosi kylpyhuoneen oven taakse. Draco ei pystynyt katsomaan ovea... hän saattoi vain nähdä tuon haamukuvan itsestään istumassa lattialla veitsen kanssa. Hän katsoi muualle.

Sateenvarjo, joka oli aloittanut kaiken, lojui oven luona. Sen vieressä oli jonkinlainen kirja. Itse asiassa se oli valkokuvakansio.

Draco otti sen ja selaili sivuja. Kuvia Weasleysta, Weasleystä, lisää Weasleytä. He näyttivät niin onnellisilta tuolla idioottimaisella tavallaan. Kaikissa kuvissa oli paljon ihmisiä - kuinka Ginnyllä oli ollut tarpeeksi tilaa kasvamiseen?

Ehkä sinulla oli liikaa tilaa.

Draco pysähtyi ja sormeili kuvaa Ginnystä ja Potterista. Molemmat hymyilivät. Harryllä oli todella karsea villapaita, johon oli kudottu kirjain 'H'.

Luoja, kuinka Draco vihasikaan häntä.

He koskivat toisiaan. Itse asiassa joka kuvassa joku halasi, piteli tai oli Ginnyn vieressä, eikä vain Ginnyn - samoin oli muidenkin kohdalla. Osa heidän perhesiteistään näytti olevan fyysisiä.

Draco katsoi huonetta. Kankea, tyhjä, kylmä.

Minä hukutan hänet kaikkeen tähän tilaan. Hän aikoo lähteä, jättää minut...

Hän pytyi näkemään vain Ginnyn itkemässä kasaan kyyristyneenä neljältä aamuyöllä.

Ginny tuli ulos kylpyhuoneesta ja risti kätensä. "Minulla, tuota, on jotain kerrottavaa."

"Draco, minä lähden."

"Draco, rakastan edelleen Harrya."

"Draco, teen kuolemaa."

"Saanko minä sanoa jotain ensin?" Draco kysyi.

Ginnyn kulmakarvat kohosivat. "Okei."

Älä lähde, älä lähde... "Minusta... minusta meidän pitäisi muuttaa lähemmäksi Lontoota. Johonkin pienempään paikkaan. Käytettäisiin Malfoyn kartanoa vielä lomilla ja juhliin, mutta asuttaisiin siellä uudessa paikassa."

Ginny halasi häntä rajusti, niin odottamattomasti, ettei Draco tiennyt mitä tehdä. "Kyllä, kyllä, kiitos kovasti." Ginny kylvi suukkoja Dracon poskille ja leukaan ja kaulaan. Kun kiihko näytti laskeneen (vaikka Ginnyn kädet olivat yhä hänen kaulansa ympärillä), Ginny sanoi: "Ai, minä melkein unohdin kertoa sinulle uutiset."

Draco ei halunnut kuulla sitä - Ginny ei voisi - Draco ei kuuntelisi, siinä se -

"Draco, olen raskaana."

Hänen päänsä ponnahti pystyyn. "Mitä?"

"Raskaana," Ginny toisti hymyillen hullunkurisesti. "Se perillisjuttu."

Ginny ei voisi lähteä nyt, ei enää. Hän olisi Dracon. Ikuisesti.

Uskovatko Malfoyt ikuisuuteen?

Draco ei ollut varma.

[A/N: Se ei siis ollut Harry eikä se ollut Narcissa. Kuka yrittää tappaa Ginnyn? (Vinkki: Se ei ole se, jota epäilette!) Myöntääkö Draco tai Ginny rakkautensa? Lakkaako Ginny olemasta sellainen itkupilli? Vastaukset sekä todellinen Draco/Harry-yhteenotto, talon ostaminen ja toivon mukaan irrallisten juonenpätkien saattaminen yhteen - Sateenvarjokapinan 9. (ja kenties viimeisessä) osassa!]

edellinen luku :: seuraava luku