![]() | ||||||
Tallin menneisyys Brimstone perustettiin heinäkuussa 2003, jota silloin pyöritti Hansu. Silloin Brimstonessa oli hoitajatoimintaa ja tallissa 20 karsinapaikkaa. Vuonna 2004 Minna tuli toiseksi omistajaksi tallille ja samana vuonna Brimstonessa lakkautettiin hoitajien toiminta ja pihalle pystytettiin "ulkotalli", jossa oli 5 karsinapaikkaa eli 25 karsinapaikkaa yhteensä. Tällä hetkellä tallissamme asustaa noin 20 hevosta kerrallaan. Tammikuussa 2005 valmistui kauan kaivattu maneesi kahden kenttämme lisäksi sekä uusi estekalusto, josta on ollut hyötyä todella paljon! Vuonna 2006 Hansu myi osakkuutensa Minnalle ja näin tallin omistui siirtyi kokonaan minulle. Nykyään Brimstone on hevosteni kotitalli ja kasvattieni syntymäpaikka.
|