Uudet sivut ovat olleet työn alla jo jonkin aikaa. Se milloin ne tulevat kaiken kansan pöllisteltäviksi, riippuu siitä koska tämä elämäni vallannut hektisyys hellittää ja muuttuu taas sellaiseksi esseihtiväksi suvannoksi, jollaisena siitä pidän.
En nyt väitä, etteikö sekin olisi mukavaa, että on tekemistä. Ei ainakaan aika käy pitkäksi, en ehdi käyttää minkään maailman päihteitä - vaikka mieli tekisi - ja iltaisin nukahdan kuin vauva, herätäkseni yöllä hikisenä, nälissäni ja paskat housuissa kiljumaan jonkin näkemäni unen jäljiltä.
Viimepäivinä tekemistä on ollut niin paljon, että moni asia uhkaa mennä päälläkäin jonkin toisen asian kanssa ja on jo mennytkin. Sitten alkaa se hemmetin priorisointi. Mitä jätän tekemättä, että ehdin tehdä jotain muuta? Yhtenä nyrkkisääntönä on ollut, että työ ja koulutus ovat tärkeitä ja muu on vain rok'n'rollia. Kuitenkin työharjoittelua voi tuskin sanoa oikeaksi työksi, vaikka tämä aika työlästä toisinaan onkin. Kaikki harrastuksenikaan eivät ole rok'n'rollia, vaan osa niistä on roolipelaamista, viherkasvien hoitamista, kungfua, Han Moo Doa, soittamista, kirjoittamista ja lukemista. Sitten pitäisi jossain välissä muistaa käydä kaupassa, tehdä kotitöitä, nähdä ystäviä sekä soittaa vanhemmille, että heidän poikansa on vielä elossa ja pysyykin elossa, jos saan lunnasrahat ajallaan.
Kirjoittaminen on helppo sovittaa yhteen aikataulujen kanssa, se täyttää ne hetket, kun ei tarvitse tehdä jotain muuta. Sillä voi antaa itselleen synninpäästön, kun ei jaksa lukea tenttikirjoja, esseestäkin saa opintoviikkoja. Kirjoittaminen on myös rok'n'rollia, koska hyvin onnistuneen kirjoituksen tai heikomman tekstin rönsyn voi julkaista rokki-lehdessä, jotta kaverit saavat lehtiinsä sisältöä ja minä saan päteä, koska olen julkaistu kirjoittaja. Kirjoittamiseen liittyy oleellisesti myös lukeminen, jos lukee vain akateemisten muumioitten kirjoittamia rutikuivia laitoksia, niin omissakin suonissa alkaa virrata kirjanpöly veren sijaan ja sitten sitä muuttuu samanlaiseksi rutikuivaksi informaatio-olioksi, joka on säilötty ikuiseen epäelämään tiedon valtakunnassa, kuin tohtorit ja professorit sekä muut runkkarit, joita on nakattu liian isolla tittelillä ja liian pienellä ymmärryksellä. Täytyy lukea välillä hauskaa tieteiskirjallisuutta (H.G. Wells, Stanislaw Lem) ja muumeja (Tove Jansson) tai mitä nythyllystä käteen sattuukaan. Useimmat kirjahyllyäni täyttävistä opuksista eivät ole teoreettisia oppikirjoja, vaikka suuntaus aikuisten kirjallisuuteen onkin olemassa.
Ajan jonka tämän tekstin kirjoittaminen vei olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. En kuitenkaan aio ryhtyä stressaamaan moisesta. Minulle riittää se, että jos minulla on joskus iltapäivä vapaata - mitä nykyään tapahtuu ani harvoin - olen aivan varma että olen unohtanut jotain ja että minun pitäisi olla jossakin muualla kuin kotisohvalla, hyvä kirja kädessä ja viskilasi toisessa, jutustelemassa avovaimoni kanssa ja katselemassa kun kiinanruusut, rahapuut, rönsyliljat, jukkapalmu (joojoo, se on agaave-kasvi ja nimeltään pelkkä jukka), onnenbambu (eli ruokotraakkipuu - hirveää huijausta) ja kaktukset (pääsiäiskaktus ja sellaiset pienet, joista ei ota pirukaan selvää) kasvavat. Siinäpä mielikuva pohdittavaksi, kun töistä päästyäni juoksen bussipysäkille mennäkseni toivottamaan Terjolle lähes myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut.

Syy siihen miksi kirjoitin tänne tänään on se, että internetistä (se pitäisi oikeasti kirjoittaa isolla, mutta kieltäydyn moisen anglismin omaksumisesta, jos on vain yksi internet, niin kaikki tietävät mistä puhun, vaikka kirjoittaisin sen kontinkielellä) puuttuu tyystin sana "tulitursas". Ei sillä, että tulitursas mitään sen erikoisempaa tarkoittaisi, mutta on se aika hieno sana siitä huolimatta. Siispä tänään on se päivä, kun internet sai sanan Tulitursas. Ole hyvä, Internet (nyt käytän sitä erisnimenä, jolloin se saa olla isolla, koska puhuttelumuoto sen vaatii).

171204

Tämä olisi pitänyt kirjoittaa tänne jo aiemmin. Itsenäisyyspäivän jälkeinen "nännikohu" todistaa vain sen, että suomessa on aivan mahdollista, ja jopa taloudellisesti kannattavaa, tehdä uutisia lööpeistä.

041204

Aseista tuskin päästään eroon helposti, mutta mikään ei estä yrittämästä. Ainakaan valtioiden ei pitäisi tukea millään muotoa aseteollisuutta eikä pitää yllä väkivaltakoneistoja, jotka luovat tarpeen uusille ja tappavemmille aseille. Tosin, sitä on sanottu "edistykseksi" ja "kehitykseksi" niin kauan, että ihmiset ovat alkaneet uskoa siihen. Pasifistit ovat kaikki utopisteja, jotka eivät ymmärrä elämän kylmiä tosiasioita.
Minulla olisi tarjota muutama vaihtoehtoinen tosiasia, jotka ovat pohjimmiltaan yhtä realistisia, kuin kyynisemmät totuudetkin:
Väkivallasta ja riistosta voidaan päästä, kun niitä ei pidetä ihmiselon perustilana vaan tehdään tietoinen valinta toimia toisin.
Jokainen ihminen on riippuvainen toisista ihmisistä, pelkkä väkivalta tai sen uhka ei riitä hallitsemiseen, jos väkivallalla hallitseminen on tuomittavaa ja halveksuttavaa käytöstä vrt. sosiaalinen paine, joka vaikkapa ohjaa useimmat nuorukaiset ja osan neitokaisistakin armeijan vihreisiin.
Väkivaltaa ei voi syödä eivätkä aseet vaateta ketään.
Valtionjohto saa valtansa kansalta. Jos kansa päättää, että aseista on luovuttava, on aseista luovuttava.
Ihmisellä on kyky valita. Luonnontilassa elävä ihmissimpanssi oli kenties olosuhteiden armoilla, mutta nykyihminen voi tehdä tietoisen valinnan käyttääkö väkivaltaa edes ruokansa hankkimiseen. Tässä on minusta toinen puoli suurimmasta näennäisloogisuudesta, jonka penikset ovat maailmaan synnyttäneeet. Väkivalta ja lihansyönti ovat luonnonlakeja, mutta esimerkiksi portaiden nouseminen ja pitkien matkojen käveleminen ovat hölmön hommaa, koska teknologia ja edistys ovat mahdollistaneet noista luonnollisista toimista luopumisen. Entäpä rokotteet, ohitusleikkaukset, verenpainelääkkeet ja muut lääketieteen suoman keinot pidentää ihmiselämää, kuinka luonnollisia ne ovat? Tai moniko syntyy tähän maailmaan vaatteet yllään? Meillä on varaa valita muunkinlaisia toimintatapoja, kuin ne jotka ovat meille syntymässä tulleet ruumiimme mukana.
Tulevaisuus on sellainen, millainen siitä tehdään. Jos meillä ihmisillä on kyky ajatella, niin miksi emme käyttäisi sitä? Kaikki ihmistenvälinen kanssakäyminen on mahdollista hoitaa neuvottelemalla. Kaikkien ei myöskään tarvitse olla aina samaa mieltä. Erimielisyydetkin voidaan sopia, kun ymmärretään, ettei kukaan ole toista parempi ja ettei ole mitään syytä käyttää väkivaltaa minkään saavuttamiseksi.

291104

Asiakas on aina oikeassa, paitsi silloin, kun asiakas on väärässä.

Olisi mukavaa saavuttaa mielenrauha, jotta en ajautuisi enää koskaan konflikteihin kenenkään kanssa, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten siihen tässä elämässä pysty.

261104

Tänään se sitten tapahtui: positiivinen elämänasenne petti. Pitkään aikaan, en edes muista koska viimeksi, ei ole ollut sellaista päivää, jona kaikki tuntuu menevän pieleen heti aamusta asti. Tämä päivä on ollut tähän mennessä oikea vitutuksen multihuipentuma. Turha tässä nyt on luetella niitä kaikkia harminpaikkoja, jotka olen tänään jo kohdannut, sanon vain että niitä on suhteettoman paljon siihen nähden, että olen ollut hereillä vasta puolitoista tuntia.

Mitä tehdä silloin kun elämä menee rikki? Vaivalla vaalimani haavekuvat itsestä jonkinlaisena arjen sankarina, joka kohtaa vastoinkäymiset hymyillen ja kääntää ne voitokseen, sortuivat kolisten heti aamusta. Ei tänään ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi peruuttamattoman vahingollista, mutta jotenkin on sellainen tappiomieliala, että tekisi mieleni vain jäädä kotiin nukkumaan ja unohtaa töihinmeno kokonaan. Todennäköisesti saisin potkut kuitenkin tai jäisin auton alle matkalla töihin. Parhaassa tapauksessa saan ensin potkut ja sitten kun kiukusta puhisten pyöräilen kotiin, jään auton alle, suojatiellä, kun vihreät valot palavat.

Tällaisena päivänä sitä voisi oppia itsestään uutta ja kehittää paineensietokykyään. Kenties käsitellä sellaisia asioita, jotka saavat aikaan aivokemiallisen häiriön, jota rahvas kutsuu vitutukseksi. Kuitenkin tuntuu paremmalta ajatukselta mennä töihin tiuskimaan asiakkaille ja työtovereille, kun nämä esittävät typeriä kysymyksiään ja vastauksiaan. On tunnettu tosiasia, milteipä kylmä sellainen, että omaan pahaan oloon auttaa parhaiten se, että dissaa oikein olan takaa jotain rassukkaa, joka ei osaa pitää puoliaan. Minulla on vuosien kokemus sylkykuppina olemisesta, joten enköhän voi väittää olevani oikeassa. Tästä lyhyes selvännäön hetkestä ei mene kauaa, kun pääsen varsinaiseeen asiaan, eli todellisuuden kieltämiseen. Sen sijaan, että toteaisin elämäni huonoksi ja tekisin asialle jotain, voisin ryhtyä jollain näennäisloogisella perusteella syyttämään alennuksesta vaikkapa kiinalaisia kommunisteja tai vaikka naapurin Pekkaa.

Pitää ilmeisesti varata aika lääkärille ja pyytää, että saisinko pillerin, joak tekee minusta onnellisen ikuisesti. Se olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin päänsä turruttaminen huumeilla, kuten alkoholilla. Tällä hetkellä keittiön kaapissa asuva viinapullo suorastaan huutaa nimeäni. Ehkä tänään olisikin kalsarikännipäivä? Minun oletetaan olevan jossain muualla kuin kotona iltapäivällä, eikä rakas avovaimonikaan ole kotosalla. Minulla olisi siis ainakin 8 tuntia tehokasta peliaikaa käytettävissäni. Mikäli "unohdan" maksaa joitakin laskuja, minulla olisi tarpeeksi euroja taskussani, jotta voisin juoda itseni - niin halutessani - vaikka hengiltä tänään.

251104

Pakkanen paukkuu ulkona ja täällä sisällä kaaos pyrkii eroon sille asetetuista rajoista. Katselen tietokoneen ruutua hieman epätietoisena siitä mitä minun pitäisi oikeastaan sen äärellä tehdä. Olisiko aika taas sivaltaa sanan säilällä vasten isonveljen kasvoja, kuin parempikin agitaattori? Pitäisikö jälleen kerran lisätä tämän tiedoston kokoa kertomalla, että maailma muuttuu, jos sitä tahtoo muuttaa?
Tällä hetkellä mielessäni ei ole mitään suuria maailmaa mullistavia kysymyksiä eikä epäkohtia, joita voisi osoittaa sormella ja sanoa: "tehdäänpäs tuolle jotain, ettemme kohta kaikki ui kaulaamme myöten kusessa". Lähinnä vain ihmettelen. Ihmettelen puliukkoja ja -akkoja, jotka pyörivät ympäri Tamperetta kännissä kuin apinat, välillä raakkuen kuin varikset kun tuntevat ihmisarvonsa rippeitä loukatun. Ihmettelen lapsia, jotka notkuvat kaupungilla ja yrittävät epätoivoisesti pummia tupakkaa ohikulkijoilta, koska ovat liian nuoria sitä ostamaan. Ihmettelen äitejä ja isiä, jotka käyttäytyvät kuin vihaisivat lapsiaan. Ihmettelen lapsia jotka tahtovat koko maailman itselleen, sitä mukaa kun keksivät sitä haluta. Ihmettelen saarnamiehiä ja -naisia, jotka ylhäisistä korkeuksistaan jakavat tuomiotaan - jalka oven välissä - meille syntisille maan matosille. Ihmettelen ihmisiä, jotka puhuvat lemmikeilleen, kuin ne ymmärtäisivät joka sanan ja sitten pieksevät ne, kun Musti ei tajunnutkaan tuoda jääkaapista kaljaa, vaikka monet kerrat se sille sanottiin. Ihmettelen uutistenlukijaa, joka naama peruslukemilla kertoo sensaatiomaisista katastrofeista ja sitten kääntyy kohti meteorologia ja kysyy mikä on huomisen sää.
Ihmettelen sitä Suurien ja Tärkeitten asioiden virtaa, joka ei lopu, vaikka siitä kuinka ammentaisi.

Sitä ei tarvitse ihmetellä, että ulkona on pakkasta ja että täällä sisällä hallittu kaaos tempoo sille vaivoin rakennetuissa rajoissa. Mitä lähemmäs henkilökohtaista kuljen ihmettelyissäni, sitä vähemmän minun täytyy keksiä asioita ja yhteyksiä niiden välille. Kun keskityn vaikkapa kuuntelemaan sydämenlyöntejäni ja jännittämään, että tuleeko vielä seuraavaa, saatan saada oivalluksen. Tässä kun istun ja ihmettelen, seuranani näppiksen hiljainen naksutus ja sydämeni lyönnit, käsitän että koko ajan joka puolella tapahtuu jotain. Kuulostaa laimealta eikö mitään muuta tapahdu? Missä ovat ne merkittävät tapahtumat, joista myöhemmin kirjoitetaan historiankirjoihin. "Vuonna 2004 ruhtinas Sejase allekirjoitti sopimuksen hegemoni Nnn:n kanssa ja maailma pelastui", sellaisista tapahtumista luen 20 vuoden kuluttua historiankirjoista (mikäli silloin on vielä historiaa) ja ihmettelen, että missä minä olinkaan silloin?

221104

Jälleen uusi päivä yleisönosastolla. Totalitarismin hengessä olen tämän yleisönosaston ainoa kirjoittaja, mutta tasapainottavana tekijänä toiminee se, ettei lukijoita ole lopulta kovin monia.

Tässä on viimeaikoina ollut moniakin hyviä aiheita, joista olisin voinut kirjoittaa. Jasser-setä on hyvin hyvin kuollut ja lähi-idän fasistiset juutalaiset pääsivät viimein eroon perivihollisestaan. Kotimaassa bussilakko oli levitä kuljetusalan yleislakoksi ja naurettavat TUPO-neuvottelut olivat kariutua siihen. Positiivista oli se, että työläiset näyttivät ettei kapitalismissakaan valta ole ylhäällä vaan alhaalla. Työnantajilla on keinot vähissä, kun työntekijät päättävät tahtoa jotain. Negatiivista on se, että suurelle osalle suomalaisista lakko oli vain harmin aihe ja sen yhteiskunnallinen ulottuvuus jäi mukavuudenhalun varjoon - taas vaihteeksi.
Eräs mielenkiintoinen juttu on tämä Ahvenanmaalla turkistarhaiskuja tehnyt "villien kettujen prikaati", jonka julkisuuskuva muistuttaa enemmänkin jotain terroristisolun uutisointia. Mielenkiintoista on sekin, että olen aina kuvitellut, että Ahvenanmaan elinkeinot ovat lähinnä kalastus ja turismi. Maatiloja on vain pari ja teollisuuttakin vain nimeksi. Vainoharhainen mieli voisi kuvitella, että tämä koko uutisointi on salaliitto, jotta lainsäädäntöä voitaisiin koventaa siten, että turkistarhaamisen vastustajia voitaisiin kontrolloida paremmin ja että iskujen tekijöille saataisiin kovemmat tuomiot. Itse en ole koskaan kuullutkaan "villien kettujen prikaatista", vaikka olenkin useita vuosia ollut mukana Suomen vastakulttuuritoiminnassa.

Jos olisin joku Pentti Linkola tai Erkki Tuomioja, niin voisin harjoittaa tällä pahuksen palstatilalla partaveitsen terävää yhteiskuntakritiikkiä, mutta en ole. Tämä on räpistelyä. Epätoivoista virtuaalipotkimista tutkainta vastaan, koska todellisuudessa herään arkiaamuisin ennen seitsemää, jotta pääsen pyöräilemään pakkasessa tekemään pätkätöitä, jotta saisin rahaa, jotta voisin palvoa vatsaani ja harjoittaa mukavuudenhaluista pikkuporvarillista elämää. Noin sanottuna se kuulostaa masentavalta ja sitä se onkin.
Koska suurin osa tuntemistani ihmisistä ei näe mitään syytä kyseenalaistaa nykyistä yhteiskunnallista tilannetta - enkä minä näe mitään syytä loukata heitä kyseenalaistamalla, jää kritiikkini usein hiljaiseksi, sisäiseksi vastavirraksi. Ennen pitkää saan varmasti huomata, että konsensus lähenee minua. Luonnonturkis ei aiheuta sylkyreaktiota, natsiskinit sulautuvat taustahälyyn, kun katson kohteliaasti muualle. Uskonnollinen propagansa alkaa maistua, koska se tarjoaa oivan tavan paeta todellisuudelta. Konfliktien välttämisestä tulee ensin toinen luonto ja sitten siitä tulee ainut luonto. Mitä enenmmän ikää karttuu, sitä rajallisemmalta omat voimat tuntuvat eikä silti tekisi mieli antaa periksi ja tyytyä maan hiljaisten osaan.

Ehkäpä on mahdollista silti tehdä jotain, vaikka mitään ei voikaan tehdä.

091104

Voisinpa elää muistamatta eilisen harmeja ja odottamatta huomisen palkintoja.
Pakko kantaa kaunaa ja tuntea paineita omasta menestymisestä ovat tässä yhteisössä todennäköisiä valintoja. Jokaisella on mahdollisuus valita myös toisin.

261004

Kolme päivää on liian lyhyt väli tämän päivittämiseen, ainakin minusta tuntuu siltä. Se että olen otsikossa luvannut viisaita ajatuksia - ainakin yhden - ja minusta olisi mukava, jos joskus täällä komeilisi se Viisas Ajatus ja minä voisin jättää Internetin taakseni.

Viisauden ja ajattelun angelmaksi muodostunee se, etten oikein osaa rajata kumpaakaan. Viisautta voisi olla kaikki, mikä kehottaa elämään kauniiden puheitten mukaisesti (eli tekemään myös kauniita tekoja) ja ajattelua se ääni päässä, joka puhuu niitä näitä, kun ei osaa hiljaakaan olla.

Voisiko olla viisautta sanoa, että älkää syyttäkö muita omista ongelmistanne tai että ottakaa vastuu elämästänne, koska viime kädessä on omissa käsissänne mitä sillä teette? Ne on kuitenkin jo sanottu moneen kertaan ja kun ne toistetaan, kaikki nyökyttelevät ja tuumivat: nii-in tuo on tosiaan viisasta. Ja niinhän se on.
Toisinaan minusta tuntuu, että tuonkaltaisen siteeratun viisastelun ulkopuolelle oma ajatteluni ei minua kanna. Voin yrittää laajentaa ymmärrykseni rajoja, mutta silti tuntuu ettei viisaus olekaan niin helposti saavutettavissa, kuin voisi kuvitella.

231004

K Y L MÄ T  T O S I A S I A T

Entä jos joku olisi niin tyhmä, että alkaisi viettää elämää, joka ei tuottaisi yhtään voittoa. Voisiko olla mahdollista tinkiä elämisen kuuluisista kustannuksista siten, että kohtaisi vain ne kaikkein välttämättömimmät? Olisiko mahdollista tehdä tuottelias työura vapaaehtoistyössä, joka hyödyttäisi yhteisöä, ja josta käteen ei itselle jäisi kuin hyvä mieli?
Sehän on kylmä tosiasia, ettei nykyään pärjää kuin hyppäämällä oravanpyörään tahkoamaan rahaa niille, jotka rahaa tahtovat. Minä en ole koskaan pitänyt kylmistä tosiasioita. Niihin vetoaminen on ajattelusta luopumista. Kuollut, kylmä "tosiasia" nousee meidän ja maailman väliin. Kylmä tosiasia peittää taakseen kuuman maailman, joka on koko ajan liikkeessä ja jossa ennalta-arvaamattomuus sulattaa kylmät tosiasiat.

Mutta kyynisyydellä on perustansa: kyyniset ja apaattiset ihmiset. Kun tarpeeksi moni uskoo kylmiin tosiasioihin, niin kylmistä tosiasioista tulee todellisuuden malli, joka on paljon miellyttävämpi katsella, kuin se todellisuus, jossa me ihmiset itse olemme vastuussa teoistamme, kylmien tosiasioiden asemesta.
Toisaalta myös ihmiset, joissa selvästi näkee vielä hengen ja elämän pyristelevän kohti pintaa, vetoavat kylmiin tosiasioihin. Ikään kuin tahtoisivat itsekin tulla kylmiksi, että kestäisivät elää sen kylmän tosiasian kanssa, että kylmien tosiasioiden maailma ei ole kovin onnellinen paikka. Kylmä tosiasiahan on, että jokainen huolehtii vain itsestään ja jos kääntää selkänsä kilpailijoilleen, niin siihen isketään ennen pitkää puukko jos toinenkin. Kylmä tosiasiahan on, että työssä on panostettava 110% eli ilmaisesti vielä haudassakin on paahdettava tulosta ja mädättävä nopeammin kuin muut, kilpailevat, vainajat. Kylmä tosiasiahan on, että nopeat syövät enemmän ja se pätee myös pikkupikku matosiin, joiden kanssa meillä kaikilla on treffit ennen pitkää.

Entä jos hylkäisi kerrankin ne kylmät tosiasiat ja lähtisi etsimään niiden sijaan lämpimiä tosiasioita. Voisiko sellainen olla vaikka ajatus, että kukaan ei pärjää yksin, autetaan toisiamme tai vaikka se että jos joku tieten tahtoen haalii itselleen liikaa materiaa, niin joku toinen jää ilman. Voisiko lämmin tosiasia olla, että elämä loppuu jonain päivänä ja että elämän loppua kohden ihminen vanhenee ja viisastuu ja voi olla vanhoilla päivilläänkin suureksi avuksi kanssaihmisilleen, vaikkei enää jaksakaan nostella raskaita esineitä tai antaa 110% jäljelläolevasta elämästään työnantajan rikastuttamiseen.

En tiedä onko tämäkään nyt niin viisas ajatus, mutta kirjoitan sen kuitenkin ylös: kyynisyys ja kylmät tosiasiat valitaan, luonnonlakeja ne eivät ole.

191004

Puolitotuus.com in memoriam

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kerrotaan osoitteessa puolitotuus.com, missä liberaaliksi luonnehdittu avoin huumekeskustelu on iäksi päättynyt kestettyään sellaiset kolme vuotta. komen vuoden aikana foorumille kirjoitettiin satoja viestejä, joissa keskusteltiin siitä mitä huumeet tekevät yhteiskunnassa/lle, sitä miten käyttäjiin suhtaudutaan, millaisia kokemuksia ihmisillä on huumeista ja niin edespäin, en pysty tässä luettelemaan kaikkia keskustelunaiheita, koska niitä oli liikaa. Aamulehdessä aiheeseen perehdyttiin syvällisesti, lyhyessä artikkelissa kerrottiin "narkkareitten niksinurkasta", joka oli kuulemma foorumin arvostelijoitten nimitys foorumille, sitä miksi se piti artikkelissa mainita, ei selitetty.
Kolme vuotta käydyistä keskusteluista toimittaja oli valinnut kahden rivin poiminnakseen sen kaikkein oleellisimman: foorumilla keskusteltiin muun muassa siitä, millä lääkkeillä tai huumeilla on paras tehdä itsemurha. Foorumilla keskusteltiin myös siitä miten huumeongelmaisiin ihmisiin suhtaudutaan vihamielisesti, mikä vaikeuttaa tai tekee peräti mahdottomaksi heidän kuntoutuksensa ja irrottautumisen narkkari-identiteetistään, koska yleinen mielipide on: "kerran narkkari, aina narkkari". Eräs keskustelunaihe oli kohtuu- ja huvikäyttäjien niputtaminen samaan joukkoon ongelmakäyttäjien kanssa ja sen perusteettomuus sekä siitä aiheutuvat ongelmat. Toisin sanoen keskustelu käytiin siitä, että miksi ihmeessä Suomessa on niin kovin narkofobinen ilmapiiri. Valistustyöhön ollaan kyllä vapaaehtoisia, mutta ongelman määrittely ja hoitaminen ovat hieman huonommissa kantimissa. Narkkarithan ovat arvaamattomia, vaarallisia, epähygieenisiä, tyhmiä ja ennen kaikkea he tartuttavat narkomaniaa kaikkiin ympärillään.

Se mikä tässä minua eniten kummastuttaa on tämä: ihmisiä syytettiin liian vapaamielisestä suhtaumisesta huumeisiin ja haluttomuudesta kuunnella toisenlaista puhetta. Tämän voisi kääntää vastavuoroiseksi, koska niin ikään huumevalistajat tuntuvat olevan aina hieman enemmän oikeassa kuin kaikki muut ja siksi perustellut, asialliset ja huumevalituksen näkökulman vastaiset tai sitä kritisoivat näkemykset soivat täysin kuuroille korville.
Voi olla, että kritisoin toimittajan näkemystä asiaan, mutta artikkelin perusteella sain sellaisen käsityksen, että rahaa paloi rutosti ja tulos oli pyöreä nolla, koska valistavat tahot pitävät lähtökohtaisesti omaa kantaansa ainoana oikeana ja niiltä joita asia koskettaa, ei kysytä. Toivon tosiaan, että ne tahot, jotka kampanjan alunperin aloittivat, käyvät aineiston läpi ja pohtivat sen perusteella myös vaihtoehtoja nykyiselle huumevalistukselle, koska se ei selvästikään toimi. Ikään kuin maahan, jossa on kunniakasta kuolla siihen, että tyhjentää viinapullon 26:ssa sekunnissa, voitaisiin yhtäkkiä valistaa täysin raitis sukupolvi, jonka jälkeen ongelmat katoaisivat itsellään kuin taikaikusta.

151004

Solidaarinen suomenniemi

Aina välillä muistelen siviilipalvelusaikojani. 13 kuukauden aikana tapahtui monia asioita, joita kaikkia en aiokaan tähän kirjoittaa, koska mieleni tekee puhua sivarin kohtaamasta syrjinnästä.
Ensimmäisenä mieleeni tulevat kutsunnat, joissa armeijan virkailijoitten ja terveystarkastusta suorittaneen lääkärin suhtautuminen tuleviin siviilipalvelusmiehiin oli, kiltisti sanottuna, penseä. Allekirjoitus lapussa, jolla ilmoittaudutaan sivariksi teki meistä epäsuosittuja. Asiaan tarkemmin perehtyneenä olen alannut epäillä, että kutsuntaviranomaisten vihamielinen asenne ja siitä johtuva vittuilu ja halveksunta olivat tulevien siviilipalvelusmiesten nöyryyttämistä ja siten virkavirhe. Tuollaista virkavirhettä on kuitenkin hankala osoittaa toteen, koska aikaakin on jo kulunut pari vuotta, se jääköön vain ikäväksi muistoksi, joka hiertää sieluani hautaan saakka. Konnarit välillä Tampere - Helsinki jaksoivat ilahduttaa matkojani kodista Lapinjärven koulutuskeskukseen ja toisinpäin.
Jalasjärven tiedostava ja isänmaallinen nuoriso huuteli minulle uhkauksia autojen ikkunoista eikä ilmapiiri varttuneemmankaan väestön keskuudessa ollut juurikaan sivistyneempi, he vain eivät huudelleet autonikkunoista. Niin ikään Lapinjärvellä sivari aiheutti paikallisessa väestössä primitiivireaktioita. Kerran olimme palaamassa lomiltamme keskukseen, kun joku motoristi päätti pelotella meitä kaasuttelemalla mopoaan, kuin olisi aikonut ajaa ylitsemme. Puhumattakaan useista nostetuista keskisormista ja ivahuudoista, joita jäin ihmettelemään. Tiesin tehneeni oikein mennessäni sivariin, koska en usko aseisiin enkä väkivaltaan enkä näe yhtäkään järjellistä syytä käyttää väkivaltaa keinona minkään saavuttamiseksi. En tahtonut silloin pahaa kenellekään, enkä tahdo vieläkään.
Aikoinaan minulla oli naiivi kuvitelma, että syrjintää esiintyisi vain siviilipalveluksen aikana, jolloin on selvää, että olen sivari. Olin väärässä. Vielä nykyäänkin, silloin tällöin, joku tarkkanäköinen tulee kertomaan minulle, että en ole käynyt armeijaa ja että olen väärän näköinen ja ajattelen väärin, jotta voisin olla suomalainen. En tiedä ovatko he huomanneet, mutta suomalaisuutta ei saa minusta pois, eikä se määrittele minua vaan minä määrittelen sen omalla kohdallani eikä armeija liity suomalaisuuteeni millään tavalla.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani ylpeä siitä millaisessa maassa elän, mutta näin ei ole. Olisi hienoa, jos voisin sanoa olevani tyytyväinen siihen miten asiat ovat, mutta näin ei ole. En enää tiedä voinko muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi, koska ihmiset ovat kovin rakastuneita väkivaltaan, eriarvoisuuteen ja äkkipikaisiin tuomioihin. Kun minua syytetään pasifismista, rauhan rakastamisesta, en voi kuin myöntää olevani syyllinen. Jos minua syytetään epäisänmaallisuudesta, en voi kuin ihmetellä miten se asiaan liittyy. En ole sen isänmaallisempi tai epäisänmaallisempi kuin kukaan muukaan tähän maailmaan syntynyt. Ihmisyys ja ihmisten välinen solidaarisuus ovat ne arvot joita kannatan ja joihin samaistun.

Siviilipalvelus näytti minulle hyvin ikäviä puolia ihmisistä, joita löyhästi voisi kuvailla sanalla "suomalaiset". Ongelma ei ole kuitenkaan mikään kansanluonteen ilmentymä, vaan ihmisluonnon taipumus mennä siitä mistä aita on matalin. Suurin osa ihmisistä tuntuu mieluummin valitsevan jonkin auktoriteetin ajattelun perustaksi sen sijaan että ajattelisivat itse. En menisi väittämään, että jokainen näkisi pasifismin autuuden, jos vain vaivautuisi sitä ajattelemaan, mutta jokainen voisi kyllä ymmärtää että jokainen ihminen on ainutkertainen yksilö, jota ei voi tyhjäntävästi analysoida minkään luokituksen perusteella.

141004

Asiakasko muka oikeassa? Se että olen täällä töissä ei tarkoita, että koko olemassaoloni riippuu siitä, onko joku turhantärkeä kakkanokka tyytyväinen vai ei. Tämä tietysti koskien vain niitä asiakkaita, jotka olettavat kirjaston sääntöjen koskevan kaikkia muita kuin heitä ja että tiskin takana istuva virkailija on paikalla vain ja ainoastaan häntä palvelemassa.
En tiedä miten monet kirjaston asiakkaat tätä lukevat, veikkaan etteivät kovin monet, joten voinen vuodattaa tuntojani tästä työstä täällä.

Olen aivan varma siitä, että asiakaspalvelu toimii parhaiten silloin kun asiakas kohtaa asiakaspalvelijan tasavertaisena. Muutamat asiakkaat täällä ovat kuitenkin parempia ihmisiä kuin monet muut. He kävelevät ovista sisään omistajan elkein kalliissa vaatteissaan ja akateemisuuden sädekehän valaisemina. Sellaisetkin asiakkaat saavat palvelua, mutta hyvin minimaalista siihen nähden mitä he tuntuvat odottavan. Säännöt ovat samat kaikille, jokaisen on se hyväksyttävä, vaikka joillekin se on vaikeampaa.

Taidan olla pieni ihminen, mutta minulle tulee hyvä mieli kun omia vaatimuksiaan esittävä porvarishenkilö joutuukin jonottamaan vain saadakseen samaa ystävällistä ja ripeää palvelua kuin kaikki muutkin.

131004

Jotta maailmasta tulisi tas hieman parempi paikka, ajattelin mainita asian, joka tuli mieleeni tässä päivänä eräänä: ydinaseet.

En tunne ydinpommin fysiikkaa kovin syvällisesti, koska se on himpun verran luonnontieteellisen osaamiseni ulottumattomissa. Luulisin kuitenkin olevani oikeassa, jos sanon pommin toimivan samoin kuin ydinvoimalan reaktori eli se käynnistää ketjureaktion, joka alkaa hajottaa atomin ytimiä hallitsemattomasti, jolloin vapautuu valtava määrä energiaa, joka puolestaan aiheuttaa sen että paljon esineitä ja eliöitä palaa tuhkaksi tai vahingoittuu, puhumattakaan radioaktiivisesta hiukkaslaskeumasta, joka kulkeutuu ilmavirtausten mukana satojen kilometrienkin päähän ja säteilystä, jotka aiheuttavat ongelmia vielä vuosikymmenienkin jälkeen.

Mietin vain, että mikä on näitten ikävien joukkotuohoaseitten ja muun väkivaltakoneiston suhde. Voi olla ettei suoraa yhteyttä armeijoiden ja joukkotuhoaseiden välillä olekaan, mutta väittäisin että ne ovat yksi tekijä joukkotuhoaseiden takana. Täällä Suomessa aseistakieltäytyminen ei juurikaan tilannetta paranna. Luulisin ettei se parane myöskään niissä maissa, joissa on ydinaseita, koska niiden tarpeellisuuteen uskovien - tai muuten vain välinpitämättömästi suhtautuvien - ihmisten määrä on suurempi. Puheet rajoitetusta ydinsodasta, johon USA uskoo, ovat kohtalaisen heppoisia. Mikään ei takaa sitä, että amerikkalaiset ydinaseet olisivat yhtään sen turvallisempia kuin muidenkaan eikä siitäkään ole mitään takeita, että rajoitettu ydinsota asettuisi noudattamaan niitä rajoja, joita sen toivotaan noudattavan. Yleensä jo aseiden olemassaolo saattaa jossain vaiheessa johtaa siihen, että niitä käytetään.

Kappaleiksi räjähtäminen saattaa olla nopea kuolema, jota ei televisioida. Kuitenkaan pommit eivät suuremmin valikoi keitä ne tappavat ja kylmä tosiasia -joihin on aina yhtä mukava veedota - on että amerikkalaisten ja muiden vatipäiden pommituksissa moni viaton sivullinen on kokenut rujon kuoleman.

Eniten minua vaivaa se, että ydinaseet ovat jotain mihin tavallisella kansalla ei ole oikeastaan mitään valtaa. Tuskinpa israelilaisetkaan vielä kymmenen vuotta sitten edes tiesivät, että heidän valtionsa johto on salaa kehitellyt joukkotuhoaseita, joita ovat mm. ydinaseet sekä biologiset- ja kemialliset aseet. Näemmekö USA:n suorittavan aseistariisuntaa Israelissa ja vapauttavan sen kansan diktatoorisin ottein hallitsevista fasisteista? On helppo sanoa, että kyseessä on monimutkainen asia, mutta onko se yhtään sen monimutkaisempi kuin mitä oli tilanne Afganistanissa tai irakissa?
Ydinaseita koskevat päätökset tehdään suljettujen ovien takana ja vapaa maailma on riemuissaan, kun sen viisaat johtajat tekevät viisaita ratkaisuja, jotka saattavat olla niin historiallisia, että johtavat historian loppuun.

Tämä on toki vain yhden hipin paskapuhetta, ei ydinaseista oikeasti ole mitään vaaraa eikä kenenkään pitäisi tuntea huolta niistä. Sen sijaan voisi ottaa pankkilainaa ja ostaa osakkeita, koska se on järkevää.

111004

Kurssikirjalukusalin käyttö ja mitä jos tätä hoidettaisiin kuin virastoa.

Syistä, joihin tässä on turha paneutua, olen asioinut virastossa ja toisessakin ja tullut tutuksi suomalaisen byrokratian kanssa. Vastuullisena ja ajattelevaisena yksilönä pyrin hyödyntämään kantapään kauttakin saatuja oppeja elämässäni. Tämä liittyy siis siihen, että olen työharjoittelussa kirjastossa, joka on valtion virasto sekin, vaikka aina se ei siltä tunnukaan.
Kuinka siis voisimme täällä kirjastolla kehittää kurssikirjalukusalin toimintaa paremmin vastaamaan valtion virastolle asetettuja odotuksia?

Nykyinen kurssikirjalukusali toimii siten, että virkailija - tällä hetkellä minä - ottaa vastaan asiakkaan täyttämän lainapyyntölapun, hakee kirjan, istuu perseelleen ja odottaa uutta asiakasta tai kirjan palautusta. Lyhyesti sanottuna, toiminta on tehotonta. Mutta mitä tälle sitten voisi tehdä?
Sanotaan, että viraston byrokratisoinnissakin yksinkertaiset ratkaisut ovat parhaita. Ensimmäinen askel kohti oikeaa virastomaisuutta, on lainapyyntölapun muuttaminen lainahakemukseksi, johon on täytettävä henkilötietojen ja mieluisan kirjan lisäksi tiedot aiemmista lainoista viimeisen puolen vuoden aikana ja lisäselvitys mahdollisen puolison lainoista ja siitä minkä tyyppisiä kirjoja on tullut lainattua. Lisäksi mukaan tulisi liittää lisäselvitys siitä, onko laina todella tarpeellinen, ettei virkailijan tarvitse turhaan nousta tuoliltaan. Lainapyyntölappu lisäselvityksineen olisi pakko esittää vähintään kaksi viikkoa ennen toivottua lainaa ja kolmena kappaleena, joista kaksi laitetaan suoraan silppuriin ja kolmaskin, mikäli lomake on virheellisesti täytetty.

Tällä tavoin olisimme tuoneet lainapyyntölaput uudelle vuosituhannelle, mutta muistuttaako tämä vielä byrokratiaa? Ei minustakaan. Yksi virkailija työskentelee tehottomasti, eikä hänen voi olettaa tietävän kaikkea kaikesta. Siispä jokaiselle aakkoselle tarvitaan oma virkailijansa, jotta kirjat pysyvät järjestyksessä ja löytyvät helposti. Niin ikään olisi kuitenkin palkattava myös jokaista hyllyvirkailijaa kohden ainakin yksi työtä valvova virkailija, joka pitäisi huolen siitä, että virkailija pysyy omalla hyllyllään, eikä mahdollisia toimivalta-alueen ylityksiä tapahdu. Työoloja ja niitten laillisuutta sekä työehtosopimuksen täyttymistä valvoisi ammattiliiton edustaja, joka tekisi pistotarkastuksia päivittäin ja valvoisi yhden virkailijan työmäärän pysymistä kohtuullisena. Lainahakemus siirtyisi tiskiltä käsittelyyn, jossa hakemus oikoluetaan ja skannataan tietokoneelle, josta se tulostetaan, mikäli se on täytetty oikein, halutun aakkosen vastaavalle virkailijalle, joka tekee lopullisen päätöksen siitä noudetaanko kirja vai ei, oman harkintansa mukaan ja pyytää lisäselvitystä lainan tarpeesta, mikäli katsoo sellaisen tarpeelliseksi.

Kun päätös lainasta on tehty, hyllyvirkailija siirtää lainan hyllystä käsittelyyn, jossa se vielä kertaalleen tarkistetaan mahdollisten tarpeettomien tietojen varalta ja kirjasta poistetaan ne sivut, joita asiakas ei lainahakemuksen ennakkotietojen perusteella tarvitse, poistetut sivut ja niitten uudelleenkiinnittäminen palautuksen yhteydessä, veloitetaan asiakkaalta.

Kirjan palauttamatta jättäminen, lainaehtosopimuksen rikkominen tai lainatun materiaalin turmeleminen johtaa lainaoikeuden väliaikaiseen menettämiseen, joka kestää vähintään viisi kuukautta kerralla. Sanktioita ei voi määrätä päällekäin, joten useampi rike johtaa pidempään karenssiin, joka voidaan muuttaa oikeudessa joko sakko- tai vapausrangaistukseksi.

Näiden uudistuksien jälkeenkin lainaus toimisi vielä liian epäbyrokraattisesti. Siispä tarvitaan vielä yksi uudistus. Kurssikirjalukusaliin on palkattava vielä viisitoista virkailijaa, jotka hoitavat lainahakemusten esilajittelun kiireellisyyden mukaan. Heidän lisäkseen on palkattava ainakin kolmekymmentä virkailijaa tarkistamaan priorisoinnin mahdollisten virheitten varalta. Tämän jälkeen on vielä palkattava yksi virkailija, jonka tehtävä on nukkua pöytänsä äärellä, sillä juuri hänen pöydällään huolellisesti lajiteltu lomake viettää sen vähintään kaksi viikkoa, ennen kuin se käsitellään. Lainat hoidettaisiin aina vuosittain ja ne mitä ei yhtenä vuotena ehdittäisi käsittelemään, silputtaisiin ja vietäisiin paperinkeräykseen. Jätepaperista saadut rahat sijoitettaisiin virkailijoitten vapaa-ajanrahastoon, jolla kustannettaisiin virkailijoille virkistysmatka tammikuun alusta helmikuun puoleenväliin, minä aikana homma toimisi harjoittelijoitten ja sijaisten voimin.

Näiden uudistusten jälkeen meillä olisi toimiva kirjasto.

081004

Mietintöni kohteena viimeaikoina: markkinatalous. Älkää vielä luovuttako, tämä ei ole agitproppia, vaan ainoastaan minua askarruttava asia, jonka joku viisas ihminen voisi minulle selittää.

Kerran oli aika, jolloin ihminen eli luonnon antimilla. Hän ei tuntenut rahaa eikä talouden käsitettä. Kaiken mitä ihminen tarvitsi, hän kykeni metsästämään ja keräilemään itse ja myöhemmin, kun maatalous alkoi kehittyä, hän pyrki omavaraiseen perushyödykkeitten tuottamiseen.
Ihmisiä tuli lisää ja varmasti syntyi ongelmia, koska jotkut tahtoivat varmasti varastaa toisen työn hedelmät itselleen. Tämä päätettiin kuitenkin hoitaa sivistyneemmin ja ruoka, työkalut, turkikset ja kankaat vaihdettiin toisiin tarvikkeisiin, jotka olivat tuiki tarpeellisia.
Tämä pohdinto ei liity mihinkään olemassaolevaan aikakauteen, vaan on ainoastaan spekulointia siitä, miten ihminen eli ennen rahataloutta. Siitä miten rahatalouteen siirryttiin, en tiedä mitään, joten en siitä myöskään sano mitään muuta, kuin sen että varmasti rahatalous on aikoinaan palvellut jotain käytännön tarkoitusta.

Sillä milloin ihminen ryhtyi käyttämään rahaa maksuvälineenä ei ole niin merkitystä, ellei tahdo pohtia siihen johtaneita olosuhteita, pääasia on että jossain vaiheessa välineestä, nimeltä raha, tuli talouden perusta. Siis vaihtokaupan väline nousi arvossa yli siitä mikä määrää sen arvon, eli tuotteista. Tässä kohden touhu menee käsittämättömäksi. On totta, että raha on hyödyllinen väline taloudessa, joka sille perustuu. Suuri määrä rahaa tarkoittaa suurta potentiaalia hankkia hyödykkeitä. Rahasta ja sen omistamisesta alkoi jossain vaiheessa tulla itseisarvo ja jotkut alkoivat haalia rahaa enemmän kuin kykenisivät koskaan käyttämään ja tämän he tekivät huijaamalla rahat niiltä, joille raha ei merkinnyt niin paljon.
Ajatuksilla on tapana levitä, jostain syystä väestöön levisi ajatus siitä, että raha sinänsä on jotain mitä täytyy tavoitella. Jossain vaiheessa rahalla alkoi saada myös sellaisia asioita, joille ei ole mitään käytännön tarvetta. Osalla turhakkeista on esteettistä arvoa, taide on rahatalouden ostettavana subjektina turhake, jossain vaiheessa tulivat mukaan kosmetiikka, lumeleikkaukset, nenäkarvatrimmerit, pikkupuudelien siveelliset pukimet ja niin edespäin.

Kysynnän ja tarjonnan laki.

Tässä kohden homma menee hulluksi. Sanotaan, että kysyntä nostaa hintoja, jos tarjonta on vähäisempi kuin kysyntä. Miksi näin muka on? Miten se, että tarvitsee välttämättä jonkin tuotteen, jota ei vaikkapa itse pysty valmistamaan, johtaa siihen että hinta nousee, ellei kauppias ole epärehellinen?
Suunnitelmataloutta parjataan siitä, että tavara saattoi loppua, koska se ei ottanut huomioon kysynnän vaihteluja. Sillä tavoin kuitenkin tuotteiden hinta pysyi samana siitä huolimatta ostettiinko niitä vai ei ja kuluttajan ei tarvinnut pelätä hinnan vaihteluja ansiotasoonsa nähden. Puhumattakaan siitä, että halpojen tuottteitten takaamiseksi ei tarvitse ylläpitää keinotekoisesti ylitarjontaa ja pyrkiä luomaan ja pitämään ostotarvetta yllä markkinoimalla, vaikka ihmiset eivät todellisuudessa edes tarvitsisi mainostettua tuotetta - katsokaa ostoskanavaa, jos epäilette minua.

Kuukausipalkka

Rahakas ihminen voi hankkia itselleen vaikka mitä, myös tuotantovälineitä, koska joku on keksinyt että nekin voi myydä. Siispä ostettuaan tuotantovälineet, rahakas tarvitsee jonkun käyttämään niitä, jotta hän saisi tuottoa. Ihmiset eivät tässä markkinataloudessa ole hekään tyhmiä, siispä he tahtovat työstään korvauksen ja sen he saavat kuukausipalkan muodossa. Mikäli markkinatloudessa kysyntä nostaa tarjontaa, olisi loogista olettaa, että myös työn arvon ja korvauksen välillä vallitsisi tälläinen riippuvuussuhde. Näin ei kuitenkaan ole ja tämä on aivan nykypäivän ilmiö. On yhdentekevää miten paljon vaikkapa tehtaan tuotantolinja, tai jokin muu jalostuksen tai alkutuotannon yksikkö, tuottaa; työntekijän osuus tuotosta on sama tunti/kuukausipalkka. Voitot jaetaan optioina niille, joilla rahaa on jo muutenkin liikaa.
Eikä tässä ole mitään pahaa. Ne jotka rohmuavat tuoton työstämme, eivät ole pahoja ihmisiä. He voat meidän entisiä koulu- ja työtovereitamme, jotka ovat valinneet lähteä sille tielle, josta meille jo ala-asteella on kerrottu. He ovat päättäneet saavuttaa aseman, jossa he ansaitsevat rahaa, hinnalla millä hyvänsä tai sitten he ovat syntyneet omistavaan luokkaan ja jatkavat luontevasti siitä mihin vahempansa ovat jääneet. Mikään tästä ei herätä tunnetta suuresta vääryydestä. Opettajat opettavat kirkkain silmin lapsille ja nuorille, miten he jonain päivänä pääsevät ihan itse nostamaan hintoja ja leikkaamaan palkkoja ja eläkkeitä.

Markkinatalous instituutiona

Markkinataloudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä, kuten omaisuutta suojelevasta väkivaltakoneistosta, on tullut instituutio, jonka osia me kaikki olemme. Instituutio ei puolustele itseään, se ei millään tavalla suoraan ilmaise olemassaoloaan, koska ihmiset ovat olemassa sen rajojen sisäpuolella, eikä tarvetta todisteluun ole. Instituutiota pitävät yllä totutut tavat ja hallitsevan luokan ideologia tai väkivaltakoneisto, niin ettei juuri kenellekään tulisi mieleenkään kyseenalaistaa sen olemassaoloa ja oikeutta määrätä ihmisen elämästä. Vaikka instituutio, kuten valtio, on abstrakti rakenne, jota pitää käytännössä koossa vain ihmisten usko sen olemassaoloon, se määrää silti mitä ihmisten tulee tehdä ja mitä heidän ei tule tehdä. Tästä on olemassa sääntöjä ja jopa lakeja, joita rikkovat ovat rikollisia ja vieraita ja vahingollisia, mikä on varmasti totta, mutta siitä huolimatta, että meillä on säännöt ja lait, jotkut rikkovat niitä eikä niillä ole voimaa estää omaa rikkomistaan. Siinä vaiheessa tulee mukaan väkivalta, mikäli rikot instituutiota vastaan, voidaan sinulta riistää vapautesi ja terveytesi. Rikos hyvitetään toisella rikoksella.
En nyt kuitenkaan puolustele niitä, jotka laittomasti sortavat ja riistävät kanssaihmisiään, kuten en puolustele niitäkään, jotka tekevät sen laillisesti. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kuten rahatalous myös lait ja säännöt ovat sopimuksenvaraisia eivätkä muuttumattomia luonnonlakeja - vaikka jo sana "luonnonlaki" saattaa johtaa harhaan, että yhteiskunnalliset lait olisivat jotenkin rinnasteinen ilmiö.

Maailma on lipumassa ylikansallisen suurpääoman valtaan, jota kutsutaan "demokratiaksi". Suurpääoman valtaan se on jo lipunut. Tällaisessa maailmassa valuutta ja hyödykkeet, jopa sosiaaliturva ja terveydenhuolto, ajautuvat niiden käyttöön, joilla on varaa niihin. Työllisyyttä ja pienituloisten ostovoimaa sekä lapsiperheitten asemaa parannetaan keventämällä suurituloisten verotusta, leikkaamalla eläkkeitä, sosiaaliturvaa ja muuttamalla opintoraha kokonaan lainaksi, sekä vähentämällä työpaikkoja ja yksityistämällä valtion omistamat yritykset, josta seuraa väistämätön verojen nousu tulevaisuudessa.

Eipä siinä sitten mitään, mutta markkinatalouskin pysähtyy, jos jotkut hamstraavat liikaa rahaa. Seuraa inflaatio ja hintojen käsittämätön nousu ja lopulta lama, tai talouden taantuma, kuten tavataan sanoa. Älkää huoliko, lama on hyvä syy leikata ja säästää lisää, joten omistavalla luokalla menee hyvin siitä huolimatta, eikä se anna työläistensä nääntyä puutteeseen - ainakaan kaikkien.

Kuvaamani kaltaiselle maailmalle on olemassa vaihtoehtoja. Ensimmäinen askel on että ne joita markkinatalous harmittaa, lopettavat itsesäälisen ruikuttamisen ja käyvät toimeen, jotta asiat muuttuisivat. Olen kohtalaisen varma, että jos lähtee tekemään toimia, jotta ihmiset voitaisiin vapauttaa markkinataloudesta, ei koskaan tienaa miljoonaa euroa. Kuitenkin jos miljoona - tai miksei samantien miljardi? - euroa kuulostaa hyvältä päämäärältä elämälle, niin on syytä miettiä tahtooko ylipäätään arvostella markkinatoloutta, sillä siellä niitä miljoonia on, eiku vaan hakemaan.

200904

Uusi päivä ja uudet kujeet. Taas olisi aika sanoa jotain viisasta.

Tuolla ulkona on kokonainen maailma lukemattomine kytköksineen. Menen sinne ja piiloudun jonnekin harmaaseen massaan, tuntien sen osakseni tässä yhteisössä. En tiedä olenko tyytyväinen tilanteeseen, mutta se on varmaa, että tänään en tee muutosta, en omaani enkä muidenkaan käsitykseen siitä mitä on ja miten pitäisi olla.

Maailma on täynnä tarinoita. Kysymyksien ja vastausten dialektiikkaa, joka nöyrtyy vain historian edessä. Vasta sitten, kun vastaukset osoittautuvat vääriksi ja kysymyksenasettelut romahtavat lähtökohtiensa kestämättömyyteen, esitetään uusia. Tässä sosioekonomisessa järjestelmässä, jonka enemmän tai vähemmän tuotteliaita osasia olemme, on yksilön vain tyydyttävä siihen, ettei vastauksia tule, ennen kuin jokainen yksilö on taipunut siihen, että jokin asia julistetaan tiedoksi. Sitten alkaa uskominen ja yleinen käsitys siitä, että on olemassa jokin totuus, joka on osoittanut kaikki aiemmin vallinneet totuudet valheiksi.
Tuolla ulkona on kokonainen maailma täynnä ihmisiä, jotka kaikki uskovat, että ne lähtökohdat, jotka heille on aikoinaan annettu, ovat tosia ja kiistattomia. Taivaassa on Jumala, työllä rikastuu - ainakin henkisesti, ihminen on kaiken mitta, kehitys kehittyy ja niin edespäin. Mitäpä noita kyseenalaistamaan, paitsi silloin kun tahtoisi ohjata massoja omaan suuntaansa. Satunpa nimittäin tietämään, että monet ovat väärässä käsityksineen ja niin tietää moni muukin, mistä seuraa ristiriitoja.

Vastarinta on turhaa, historia löytää teidät kaikki. Kysymysten ja vastausten dialektiikkaa on turha paeta, sillä jonain päivänä kylmät tosiasiat - mitä ne sitten milloinkin ovat - kasataan armotta niskan päälle, kunnes se taipuu tai katkeaa.

Voisihan sitä todeta zeniläisellä tyyneydellä, että maailma on paha paikka ja ettei täällä pärjää, kuin menemällä siitä mistä aita on matalin, eli siitä mistä Suuret ja Mahtavat ovat jo kulkeneet. Toisaalta se voi olla myös itsepetosta. Hieman älykkäämpi tapa sanoa, ettei ole kiinnostunut siitä mitä ympärillä tapahtuu. Kuitenkin minusta tuntuu, että silloin vain kerää itselleen toisenlaista murhetta, kuin silloin kun asettuu uhrin osaan. Ikään kuin epäkohtien tiedostaminen vapauttaisi vastuusta tehdä niille mitään, mikäli ne vaikuttavat ylitsepääsemättömiltä. Ihminen, joka näkee mitä hänellä on vastassaan, pelästyy helposti ja pakenee vaikkapa blogin kirjoittamiseen. Lupaus muuttaa maailmaa saattaa olla liian suuri pala kerralla haukattavaksi ja sen väistämätön rikkominen aiheuttaa vain mielipahaa ja lisäharmia niille, joille sen kostaa. Parempi olisi tehdä päätös olla parantamatta maailmaa millään tavoin, koska lupausten rikkominen on huomattavasti helponpaa kuin niitten pitäminen.

150904

Kaiken vihaaminen on hyvä tapa välttää oman vastuun tajuaminen. Vihaan rasisteja, juutalaisia, aktivisteja, umpimielisiä sikajuntteja ja monia muita. Se tarkoittaa sitä, että olen tuominnut kaikki kiehumaan omissa liemissään. Samalla olen nostanut itseni jalustalle, josta voin katsella maailman menoa ylhäisistä korkeuksistani, minkään todella koskettamatta minua.
Eskapismi tulee monenlaisissa pakkauksissa ja yleensä kaikille muille kuin minulle.

Täytyisi kai luopua kuvitelmista, että olisi itse muka objektiivinen, kun kerran kaikesta tulee tehtyä subjekteja. Se herättää vain hiukan enemmän vastustusta, kun itsepintaisesti väittää olevansa oikeassa, mutta voi hyvinkin johtaa samaan lopputulokseen, kuin altruismin ja välittämisen teeskentelykin: kukaan ei kuuntele.

Ilmeisesti kaikenlaiset mahdolliset maailmanparannus- ja vallankumoussuunnitelmat tulisi pitää omana tietonaan, kunnes on sellaisessa asemassa, jossa kenelläkään ei ole vastaan sanomista. Ihmiset eivät innostu nousemaan barrikadeille. Kuitenkin he ottavat mielellään vastaan käskyjä, jos joku onnistuu vetoamaan heidän velvollisuuden- ja kunniantuntoonsa.
Minusta on hyvää vauhtia tulossa rotta, varmaankin aika huono sellainen. Sitten kun olen viilannut hampaani tarpeeksi teräviksi, aion purra jotakuta ja aiheuttaa mustan surman. Siinä vaiheessa kun juna kolkuttelee kohti Siperiaa, kyynisinkin kusipää nöyrtyy - mutta se ei enää auta, koska hän on menossa Siperiaan.

Kenties sitä voisi myös säilyttää naiivin idealismin ja toivoa, että jonain päivänä tarpeeksi moni uskoo siihen, että maailma voidaan muuttaa paremmaksi. Ei siihen tarvittaisi jumalten väliintuloa eikä aseiden pauketta, kunhan riittävän moni tahtoisi olla osa muutosta.
Kuitenkin minusta tuntuu, ettei naiivi idealismi riitä. Sen lisäksi on oltava tietoa, yhteyksiä ja valtaa. Siinä vaiheessa kun oikeat ihmiset astuvat johtoon, syntyy muutoksia. Kansa ei tiedä mikä sille on parasta, mutta kansan saa hyvin helposti uskomaan, että se miten sitä milloinkin kusetetaan, on juuri parasta mitä maailma voi tarjota. Täytyy vain välillä muistaa laukoa julkisuudessa jotain kuolematonta, kuten "rötösherrat kuriin" tai "minä istun eduskunnassa viitenä päivänä viikossa".

Halun muuttaa maailma paremmaksi paikaksi pitäisi koskettaa kaikkia. Tällä hetkellä tulevaisuus tuntuu unohtuneen. Nykyään on tärkeintä että köyhät köyhtyvät ja rikkaat saavat lisää. Ne jotka tulevat riistetyiksi, ovat sitä mieltä, että työväenaate on pahasta. Herroja parjataan, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän, että joka puolella heidän ympärillään on välineitä, joilla voisi laittaa kampoihin. Kuitenkin ajan kuluessa lottovoittoa tai tappiollisen osakesalkun optioita odotellessa, ei kenellekään tule mieleen, että olisi myös muita vaihtoehtoja.

120904

Vieläkin on mahdollista oppia uutta.

080904

Miksi ihmiset työskentelevät nykyään huonoissa oloissa, ammattiliittojen ulkopuolella, minipalkalla ja lyhyitä pätkiä kerrallaan?

Koska:
1. Kaikki on kallista.
2. Raha on pakollinen väline, koska kaikki maksaa; ruoka, juoma, asunto, vaatteet, terveydenhuolto, julkinen liikenne, harrastukset ja niin edespäin.
3. Ei ole muita töitä.

070904

Vaatteet roikkuvat ylläni, sillä olen kadottanut vatsani, elintason symbolin. Suussani on jatkuvasti paastoamisen maku, sellainen hapan ja nälkäinen. Ikään kuin tässä maailmassa ei olisi tarpeeksi täyttämään minua. Päässäni pyörii aamuisin. Tuntuu aina yhtä oudolta taas nousta päivään, jonka pitäisi olla uusi mutta joka taittuu nopeasti eilisen uusinnaksi. Mikäli elämiselle olisi lupamaksu, en varmaan maksaisi sitä.
En sano tätä sillä, että olisin kyllästynyt elämääni, mutta ihmettelen vain, että missä ne ihmeelliset asiat ovat, joiden pitäisi hämmästyttää ja kummastuttaa? Syötettiinkö minulle valheita lapsena, jotta en olisi jo silloin pelästynyt sitä mikä oli silloin edessä ja on nyt tässä edessäni?

Olen taas kerran kironnut byrokratiaa. Entisen työpaikkani Kiireiset ja Tärkeät ihmiset, eivät ehdi kirjoittamaan minulle palkkalaskelmaa, joten en saa rahaa mistään ennen kuin ne pirut maksavat minulle palkan, jotta voin esittää Kelaan todistuksen siitä etten ansainnut kuin joitain kymppejä puhelinmyyjänä.
Samalla katson televisiosta, kuinka toiset Kiireiset ja Tärkeät ihmiset nakertavat yhteisöä. He tahtovat pidentää työpäiviä ja laskea palkkoja, he tahtovat nostaa eläkeikää ja omia palkkojaan. He sanovat ammattiyhdistysten jarruttavan yhteiskuntaa ja heitä uskotaan. Eniten heitä uskovat ne joita kusetetaan rankimmin, ne raukat, jotka uskovat voivansa rikastua työllään.

Riippumattomuus oli kova sana joskus. Anarkiaa, rauhaa ja rakkautta kaikille. Nyt tahtoisin vain, että tulevaisuus olisi edes hiukan varmempi ja että hinta, joka on maksettava siitä mitä sanotaan hyväksi elämäksi, ei olisi niin kovin korkea. Jos pääsen kouluun, on minun myös mentävä töihin tai muutettava halvempaan asuntoon. Jos pääsen töihin, minun on luovuttava harrastuksistani, jotta minulla olisi edes joskus hetki suunnittelematonta aikaa. Jos tahdon joskus oman kodin, jonne perustaa perhe, minun on otettava pankkilainaa. Puhumattakaan kaikista niistä odotuksista, joita minuun on joskus kohdistettu. Puhumattakaan siitä millainen Täyttämätön Lupaus väijyy koko ajan ajatusteni reunamilla. Lupaus niille ihmisille, jotka mahdollistivat tämän mitä on nyt, lupaus olla tuhlaamatta elämääni turhuuteen. uskovat menestykseen niin kovasti, että toisinaan minäkin uskon.

040904

Olen tässä viimeaikoina pohtinut sukupuolen merkitystä yhteiskunnalle, joten päätin ottaa hieman selvää siitä, miten hyvin olen kasvanut yhteisön maskuliisiin malleihin eli millaista on minun maskuliinisuuteni. Olenko mies vai hiiri? Vaiko kenties joku perverssi homoseksuelli, BI, DI, tai mikä lienee ransvehtiikki [<- translitteroitua veristä pohjanmaata]. Eli siis, naiskuvani:

Pomppimisen ylistys!

Ruotosta menoa!

Et anna median vaikuttaa mieltymyksiisi vaan zoomaat määrätietoisesti hyvämunkkiseen emäntään. Sinä olet sinä, hän olkoon käheä aikuinen perhonen. On ihan ok, että hän joskus joskus vähän pössytteleekin. Yhteinen harrastuksenne voisi hyvinkin olla juontohommien haeskelu.

Täydellinen naisesi hyppii paljon. Lähemmin tarkasteltuna silmät ovat hieman vinksallaan. Tanssilattialla se on vain eduksi. Alitajuisesti haet jännitystä - naista joka yllättää sinut raejuustolla.

Tuolla menolla löydät itsesi tilittämässä ulkonäkösi kurppaisuutta. Sitäkö sinä tahdot? Sinunlaisesi hengen jättiläinen ansaitsee notkean ikiliikkujan. Hänen kanssaan voit turvallisin mielin suunnitella ex-puolisoiden kanssa syntyviä kohudraamoja.

Se on menoa nyt!

Halusin hassutella ja tein testin uudelleen, tällä kertaa puntaroiden unelmaurokseni ominaisuuksia. Testi sai minut yllättymään, koska huomasin olevani ihan oikeasti sitä mieltä, että olisin mieluummin Vesa Keskisen kuin (iljettävän lipevän, yök ;P) Jari Sarasvuon kaa.

Ruotosta menoa!

Innostut uroosta jolla oletat olevan hyvännäköisiä ja kuuluisia siipeilijöitä, joihin pääset tutustumaan. Mikäpä siinä. Mutta varo, mieskin voi olla nätti mutta sittenkin voimaton. Mitäs sitten tehdään? Fokusoidaan henkisiin ominaisuuksiin tietenkin! Sinut saa helposti heikoksi kirjoittamalla diibadaabaa viinistä ja rakastelemisesta. Hyvät kajal-kynät on sinulle mieluista extraa. Avarakatseisuutesi takaa sen, että ymmärrät kyllä, että aina ei tarvitse juoda viinaa. Ja sinun seurassasi saa hoilata yhteislauluja.

Tällä hetkellä haluaisit kovasti aikuistua ja nallemaisesti halitella. Mieluiten jotakuta honteloa, ei-urheilullista. Haaveilet, että myöhemmin illalla tämä unelmakaveri kutsuu sinut daamikseen eukonkantokisoihin. Siellä jos missä hänen jännittävä menneisyytensä tulee huomatuksi – sinun seurassasi ja salamavalojen räiskyessä!

Se on menoa nyt!

Hanki syvempi itsetuntemus. Vastaa kysymyksiin ja sosiaaliseksologinen oraakkeli ennustaa tulevaisuutesi.

Ellet vielä sittenkään ole saavuttanut seksuaalista tiedostamista niistä malleista, joiden varassa toimii maailma, jossa on yli 60 000 ydinkärkeä, niin kannattaa suorittaa jatkotutkimus aiheesta osoitteessa: www.seta.fi/transtukipiste

Raportit tuloksista voipi ilmoittaa Goottihipin vieraskirjaan!

020904

Oppimisen ylistys

Jokainen vastaus nostaa esiin uusia kysymyksiä. Merkitykset pakenevat kokoajan, koska tieto merkitsee jotain vain silloin kun merkitys ei ole läsnä. Mikäli elämän tarkoitus ja unelmayhteiskunta olisivat olemassa tietoisuutemme piirissä, ei meidän tarvitsisi kysyä mitä ne ovat. Siksi kammoa ihmisiä, jotka sanovat tietävänsä mikä on todellinen totuus. Meillä ei ole tapaa päästä perille totuudestä, koska sitä ei välttämättä ole olemassa.
Kaikki se mitä havaitsemme, on oikeastaan vain vaikutelmia vaikutelmista. Emme näe metsää puilta. Sanon "auto", mutta se mihin viittaan käsitteelläni, ei ole olemassa. "Auton" ja sen pyörillä kulkevan metallista, muovista ja kumista rakennetun mekaanisen liikkumisvälineen välillä ei ole olemassa mitään todellista yhteyttä, kyse on opitusta väärin tulkitsemisesta.

Miksi siis opetella yhtään mitään? Mitä hyödyttää tietää, että mitään ei voi todella tietää? Tekeekö se minusta kenties paremman ja tietoisemman ihmisen, vai antaako se minulle vain lisää potentiaalia hyväksikäyttää muita ihmisiä? Onko oppimisen merkitys vain sosiaalinen? Koska tieto on aina kovin hataraa ja epävarmaa, niin eikö sen merkityksenkin voi silloin kyseenalaistaa? Eikö se riittäisi, että kykenisi toimimaan sen perusteella mitä havaitsee? Toisinaan tuntuu, että mitä enemmän opin asioista, niin sitä vähemmän todella tiedän mitään, sillä oppiminen ei mielestäni mitenkään erityisesti lisää niiden asioiden määrää, joista voisin sanoa tietäväni jotain. Pikemminkin se vähentää tiedon ja tietämisen ukottavuutta ja tavallaan voisin väittää että mitä enemmän tiedän sitä tyhmemmäksi tulen.
Kulttuurimme korostaa oppimisen merkitystä, mutta ei sen paremmin määrittele mitä meidän tulisi oppia. Pitäisikö oppia laskemaan neliöjuuria päässään vaiko oppia tunnistamaan historiallisia järjestelmiä tai keskittyä itse oppimiseen ja siihen miten se muokkaa käsityksiämme ja toimiamme? Pitäisikö kaikki toisen asteen tapahtumat hylätä epätodellisina ja ottaa tarkastelun keskipisteeksi materiaalinen ja "havaittava"? Kaikki tämä on mahdollista, mutta tieto on aina tietoa jostain rajatusta havainnosta ja oman ajattelun alistamista jonkin tietyn havaitsemisen tavan hallitseville konventioille. Pääseminen tietoon sisään voi myös supistaa näköaloja. Oppimiaan tapoja ajatella ja oletettuja tiedon keskipisteitä, voi ryhtyä pitämään itsestäänselvyyksinä, vaikka kyse on vain sopimuksesta tarkkailla jotain tiettyä asiaa joltain tietyltä kantilta joillain sovituilla termeillä, jotka ovat kukin havainnollisia omassa yhteydessään, mutta eivät välttämättä kuitenkaan lisää tietoa. Termit ja oppirakenteet voivat vangita ajattelun siten, että tietoa ei enää pysty välittämään kuin niille toisille ihmisille, jotka ovat omaksuneet saman näkökulman ja samat termit.

Miksi vain oppineet ihmiset voisivat olla älykkäitä? Ei älyllä ja oppimisella ole mitään tekemistä keskenään. Ihminen voi väitellä itsensä tohtoriksi ja olla silti täysin pihalla siitä mitä todella tapahtuu. On mahdollista tietää jostain joitain vaikutelmia, mutta ilmiöt ovat niin monimutkaisia, ja meidän vielä ollessa osa niitä, on lähes mahdotonta palauttaa mitään "totuuteen". Perimmäinen totuus ei tule oppimisen kautta, tuskin minkään kautta. Kuitenkin on mahdollista, että ihminen, joka tietää ettei tiedä mitään, ei sorru niin helposti pitämään itseään oppineena eikä nosta kovin helposti yleisiä väärintulkintoja ja typeryyksiä jalustalle totuutena.

Oppiminen on merkittävää ihmisen henkisen kehityksen kannalta siis vain siksi, että oppinut ihminen tulee niin tyhmäksi ettei tajua hurahtaa totuuksiin.

010904

Järjestelykysymyksiä

Suurin osa niistä asioista, jotka tuottavat minulla päänvaivaa ovat järjestelykysymyksiä. Selvityksiä ja aikatauluja voi tehdä loputtoman määrän, kun sille tielle lähtee ja yleensä sosiaalinen paine tuntuu liikkuman siihen suuntaan missä se kohtaa vähimmän vastuksen. Silloin vähäpätöisiinkin asioihin tulee mukaan kiva pieni lisä, ajatus siitä, että koska nyt teen tämän saatan joutua pian tekemään jotain muutakin. Paperisodassa varsinkin tämä tuntuu toimivan aina, kun teen lisäselvityksen jostain selvityksestä, olen kohtalaisen varma että saan tehdä myös lisäselvityksen lisäselvityksen ja byrokratia jauhaa rattaitaan onnellisena.
Asioiden järjesteleminen on yksinkertaista, jopa helppoa. Kuitenkin se muuttuu nopeasti puuduttavaksi ja inhaksi, välttämättömäksi pahaksi. Tämä jatkuva raportoiminen, selvittäminen ja järjestely alkoi kasvaa mielessäni niin suureksi, etten enää kyennyt näkemään metsää puilta. Elämä ei lopu lisäselvitykseen eikä mikään mitä virastot tekevät voi viedä minulta elämääni pois. On suurta harhaa ja kukkupuhetta, että elämiseen muka tarvitsisi rahaa ja statusta. Olen tälläkin hetkellä elossa ilman sentin pyörylää taskussani. Mikäli vielä kohtelen kehoani ja mieltäni kiltisti, niin minulla on todennäköisesti edessäni vielä useita vuosia, joiden aikana nauttia siitä, ettei mikään järjestelmä ole niin voimakas, että se voisi riistää sieluni minulta ellen sitä itse tahdo sille antaa.

310804

Jokainen teko aiheuttaa muutoksia ympäröivässä maailmassa. Elämässä ei ole kyse vain velvollisuuksien täyttämisestä, vaan todellisesta vuorovaikutuksesta maailman kanssa. Aina voi tehdä jotakin, vaikka tilanne näyttäisi kuinka epätoivoiselta tahansa. Pienet teot voivat olla yksinään vähäpätöisiä, mutta ne vaikuttavat moniin asioihin ja ihmisiin ja pienistä puroista kasvaa suuri virta. Sillä tavoin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa tulevaisuus näyttää epävarmalta ja sillä tavoin me pääsemme siitä pois.
On turhaa toivottomuutta sanoa, ettei kukaan voi yksinään muuttaa maailmaa. Nykymaailma on niin tiiviisti verkottunut, että yksikin ihminen voi vaikuttaa satoihin muihin epäsuorasti eikä tähän tarvita välttämättä edes järin korkeaa yhteisöllistä asemaa. Olemme yksilöitä vian siksi, että olemme osa ihmiskuntaa.

Vaikka omat hyvät ja huonot teot vaikuttavat pieniltä, on aina olemassa mahdollisuus, että niistä tulee osa suurempaa kokonaisuutta. Vastuu siitä millaisessa maailmassa me ihmiset elämme on jokaisella ihmisellä eikä kasvottomilla instituutioilla, jotka jotenkin mystisesti sanelevat miten tulisi elää.

280804

Jos systeemi on mätä ja egoistinen pakko-menestyä-yhteiskunta eivät miellytä, niin miksi mennä siihen mukaan? Kuten muuan Jukka Rousu asian ilmaisi: "mieli valppaana muutoksille". Varmasti joka päivä tapahtuu jotain sellaista, mikä ei vahvista tätä kapitalistista sortovaltaa, jossa rotat sotivat keskenään paikastaan auringossa.
Olen ennenkin arvostellut machiavelliä. Päämäärä ei pyhitä keinoja. Päämäärät ovat kaukana, mutta keinot siihen ovat olemassa jo tänään. Jos keinot ovat riisto ja häikäilemättömyys, niin myös päämäärä on sen mukainen. Jos keinot ovat rauhanomaisuus ja solidaarisuus, niin silloin päämäärä elää teoissa, joilla siihen pyritään ja parempi maailma on koko ajan lähempänä.

Sotakoneet ympäri maailmaa rakentavat ydinohjuksia ja viljelevät biologisia aseita. Yksityiset ihmiset aseistavat itsensä sen saman varustelun hengessä tuliaseilla, puukoilla ja puntareilla. Mikäli voisin muuttaa sitä, niin muuttaisin. Välittömästi en voi asiaan vaikuttaa, mutta jo pasifistinen vakaumus ja siitä kertominen ovat tekoja, jotka jonain päivänä tekevät muutoksen mahdolliseksi.

Uskon vakaasti, että jonain päivänä likainen peli ja ihmisten välinen selviytymistaistelu loppuvat, tavalla tai toisella. Miellyttävintä olisi tietysti, että se muuttuisi solidaariseksi yhteiskunnaksi, jossa kenenkään ei tarvitsisi tuhlata elämäänsä turhuuksiin. Tahtoisin elää maailmassa, jossa ihmiset eivät pelkäisi toisiaan, etkö sinäkin?

"En tiedä millaisin asein kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä."
- Albert Einstein

230804

"On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota pimeyttä"
- Mahatma Gandhi

Olen yrittänyt käyttää mahdollisimman vähän suoria lainauksia ja puhua omin sanoin asioista, jotka milloinkin minua askarruttavat. Kuitenkin tuo Gandhin lausahdus tuntuu sopivan kuin nyrkki silmään. Olisiko syytä lopettaa kyyninen jurnuttaminen ja sen sijaan vaikkapa yrittää oikeasti tehdä maailmasta parempi paikka? Yksi ihminen ei tee muutosta, mutta yksi ihminen voi saada muutkin ajattelemaan muutoksen tarpeellisuutta ja siitä seuraa aikanaan todellinen muutos.

190804

Sinä voit muuttaa maailmaa.