
Etusivu
Talliesittely
Hevoset
Kilpailut
Kilpailuluvat
Kasvatus
Tavaramyynti
Linkkejä
Vieraskirja
Kasvatus
Wiiskulma ei niinkään kasvata mitään rotua, koska toimii kisakeskuksena. Mutta joskus syntyy kasvatteja, mutta harvoin, sillä meillä ei ole tällä hetkellä kuin yksi siitostamma; ensimmäinen kepparini ja tietysti vanhin, mutta ei mikään eläkeikäinen, arabitamma. Sillä on jo yksi jälkeläinen, joka toimii yhtenä nykyisistäni kilpailuhevosista. Vielä sen verran, että orikasvattimme saa ruunata, mutta olisin iloinen, jos minulle ilmoitettaisiin ruunauksesta. :)
Kaikki oriimme ovat myös siitoskäytössä muiden tammojen ulottuville. Homma toimii näin; Sinä ilmoitat minulle että haluat astuttaa sen ja sen tammasi oriillani (ilmoita millä oriilla!). Sitten sovitaan tammallesi ja orilleni sopiva astutuspäivä. Astutuspäivän jälkeen, ilmoitat onko tammasi kantavana ja mielellään sitten myös ilmoitat milloinka on varsan laskettu syntymäaika. Varsan synnyttyä elävästä varsasta maksetaan varsamaksu 180kh€* sekä orin astutusmaksu 200kh€. * Käytössämme on kh€ eli keppihevos€urot. Sama kuin virtuaalieurot, eli et maksa oikeasti mitään minulle. Ja vielä semmoista, että varsoja saa varailla viekussa taikka mailitse, ihan sama ja hintapyyntö kaikista kouluttamattomista on aina 1000kh€, koulutetuista 4-5 vuotiasta 2000kh€ ja koulutetuista 6-vuotiasta ylöspäin 3000kh€ (Et maksa mitään oikasti!!).
Astutukset
Tammavarsa: WK Haalima Paithan
ast. 7.11. :: synt. 21.11.
i. Razor Tongue :: e. Shalina El Jamaal ox
-- hollantilainen puoliverinen (50% arabi)
-- myytävänä!
-- vieroitetaan 29.11.
Tammavarsa: Wiiskulman Pirouette
ast. 17.11. :: synt. 1.12.
i. Quadrille Alluem :: e. Pirouette SM
-- shetlanninponi
-- varsan saa varata!
-- vieroitetaan 8.12.
Orivarsa: Wiiskulman Jeman Dee
ast. 18.11. :: synt. 2.12.
i. Quadrille Alluem :: e. P.L. Eninda
-- shetlanninponi
-- varsan saa varata!
-- vieroitetaan 9.12.
Tammavarsa: Wiiskulman Amedan
ast. 19.11. :: synt. 3.12.
i. Quadrille Alluem :: e. Murun Amidala
-- shetlanninponi
-- varsan saa varata!
-- vieroitetaan 29.11.
|
|
|