Pala marraskuuta

Maanantai 4.11.2002 Jumppa

Julistan flunssan virallisesti päättyneeksi. No, sitä se ei kyllä vielä ole, mutta enää en aio maata perse homeessa iltoja sen takia. Tämä ahteri lähtee kyllä jumppaan ja lenkille tästä illasta alkaen!

Töissä tein hommia aika ahkerasti. Pakkohan se on, kun pitää saada juttuja valmiiksi. Ei kyllä huvittais, mutta...

Illalla oli aikas paljon sakkia jumpassa taas vaihteeksi. Ja aika paljon oli vanhempaa väkeäkin tällä kertaa (olivat selvästi lähteneet joukolla kuntoilemaan). Mua alkoi naurattaa Katri, kun se vielä edellisellä kerralla lähes vannoi tämän ohjaajan nimeen ja nyt se olikin taas Katrin mielestä ammattitaidoton ja epälooginen. Joka kerta se kuulemma lähti väärällä jalalla uuteen sarjaan. Ja sitten huvitti vähän sekin, että Katri syyttää aina lihaskuntoliikkeitä siitä, että sen paikat niksahtelee tai venähtää, vaikka sehän on vain merkki siitä, että se tekee itse ne liikkeet väärin, joko väärässä asennossa tai sitten liian monta liikettä, jolloin lihakset on tiltissä, eikä liike pysy enää "kasassa". En kuitenkaan viitsi sanoa asiasta Katrille, koska se vaan sitten tulistuu ja kiroaa, ettei enää lähde jumppaan. Ja kenens kanssa mä sitten jumppaan menisin?

Jumpan jälkeen mentiin Karrin kanssa ostaan Stockkalta uusi paistinpannu. Olin hiplannut jo viime viikolla sitä siellä, ja pakkohan se oli taas saada (minäkö materialisti?). Mutta ei se mikään turha ostos ollut, meiän vanha pannu oli kyllä mennyt ihan kippuraksi ja teflonitkin oli jo kulumassa pois. Sitä paitsi se vanha pannu ei ole koskaan mikään hyvä ollutkaan, vaan joku markettirimpula. Oli jo aikakin saada kunnon paistinpannu, kun me ollaan tällaisia kotikokkeja.

Illalla kokeiltiin sitten tietenkin heti uutta pannua ja tehtiin munakas, johon laitettiin kinkkua, paprikaa ja sipulia. Oli ihan hyvää. Jumppapäivä veti sen verran kiireeksi, että kalorit jäi reilusti miinukselle. Ei haittaa, viikonloppuna meinaskin olla käyrä koholla...

Tiistai 5.11.2002 Pari hyvää puolustusta

Ilta meni bridgeillessä, mulla oli pelkkiä surkeita kortteja, joten ei saatu mitään hyviä pelejä aikaiseksi parin kanssa. Jouduttiin sitten useimmiten puolustaan ja olin oikein ylpeä kaikista puolustuspelissä tekemistäni oivalluksista! Pari puolustuspeliä oli kyllä oikeita taidonnäytteitä (tietenkin partnerilla on myös osuutensa asiaan, mutta silti otan kyllä ylpeänä (ainakin) puolet kunniasta itselleni).

Pelin jälkeen mentiin saunaan ja katsottiin Rikosraporttia. Siinä haastateltiin eri poliiseja, jotka kertoivat, minkälaisia "turhia" hälytyskeikkoja he olivat urallaan joutuneet tekemään. Kaiken maailman implantinasennuksia ja muita sekopäiden rikosilmoituksia. Tuli vaan heti meiän taloyhtiö mieleen jostain syystä.... On meinaan naapuritkin MUUTAMAN kerran soittaneet poliisit paikalle ilman mitään perustetta....

Keskiviikko 6.11.2002 Paniikki lähenee

Onneks sain kuitenkin ihan hyvin tehtyä hommia, joten huomenna pitäisi pystyä rustaan loput kasaan ihan normaalin työajan puitteissa. Toiveissa olis kyllä päästä huomenna lähtemään hiukkasen aikaisemmin kotiin, mutta melkein voisin lyödä vetoa, ettei se kuitenkaan onnistu...

Illalla käytiin Katrin kanssa lenkillä, mutta nipistettiin lenkkiä 10 minuuttia normaalia lyhemmäksi (eli 50 minuutin mittaiseksi), koska mä en vieläkään tunne itteäni kovin terveeksi. Siis ei oo kuumetta tms, mutta kurkku on kuiva ja yskittää vähän väliä. Hölkkääminen ei kuitenkaan tuntunut normaalia pahemmalta.

Illalla väsyttikin jo aikas paljon, joten en tehnyt mitään kovin suurta. Tuli kuitenkin pestyä pari koneellista pyykkiä, että sai puhtaita alushousuja ja sukkia viikonlopuksi. Telkkariakin tuli katottua.

Torstai 7.11.2002 Matkalle

Eevakin oli töissä, mut onneks se oli melki koko päivän kokouksissa, joten sain tehdä töitä "rauhassa". Toisaalta siitä ei sitten ollut hyötyä niiden mun matskujen värkkäämisessä.

Ilta menikin sitten hermoillessa tulevaa lähtöä. Illalla mentäisiin sit yöjunalle, meillä on Eevan kanssa makuuhytti varattuna. Kauhistuttaa, mitä siitäkin matkasta tulee. Ensinnäkään en osaa nukkua junassa kuin lyhyitä pätkiä ja toisaalta pomon kanssa matkustaminen ei oo muutenkaan mitään kovin rentouttavaa...

Katottiin me Kotikatu Karrin kanssa. Olin sitä ennen pakannut joitain vaatteita ja sen sellaista mukaani, mutta aivot ei oikein tahtoneet toimia, joten päätin pakata loput tavarat ohjelman jälkeen (koska alitajuntani varmaankin, ainakin toivottavasti, työstää tavaralistaa telkkarin katsomisen aikana). En sitten osannut ottaa muuta mukaan kuin vaatteita (ylimitoitettu määrä!), meikit, hiuslakat, rasvat ja hammasharjan (sekä tietenkin työpaperit). Mulla alkoi silmäluomet lerppua ja paljon ennen junalle lähtöä. Sinnittelin kuitenkin.

Lähdimme junalle hyvissä ajoin, koska tajusin, ettei mulla ollut yhtään käteistä rahaa mukaan otettavaksi, ja olisi perin ikävää, jos tulisi mentyä johonkin kahvilaan tms, jossa ei käykään pankkikortti ja joutuisin lainaamaan muilta rahaa. Olimme sitten asemalla jo yli 20 minuuttia ennen junan lähtöä. Onneksi sekä juna että Eeva tulivat kuitenkin 10 minuutin päästä, ettei tarvinnut kauempaa palella pakkasessa.

Junassa Eeva sanoi, että Karri oli ollut sympaattisen oloinen kaveri. Niinhän se onkin.

Minulla oli yläpeti. Onneksi hyttiimme ei tullut muita. Me juttelimme siihen asti, kun konnari tuli ja sen jälkeen aloimme nukkua. Puhuimme siskoni lapsista, yöjunakokemuksistamme, Eevan päiväisessä palaverissa saaneista tiedoista työpaikkaamme koskien sekä mun jatkosta firmassa. Lupauduin jatkamaan töitä vuodenvaihteesta eteenpäin ainakin muutaman kuukauden verran. Sitten täytyy todellakin alkaa tehdä päätöksiä tulevaisuuden, muuton jne. suhteen. Ahdistaa, kun noita juttuja ajattelee. Hankalaa.

Perjantai 8.11.2002 Pitkä päivä

Aamulla heräsimme siihen, että Eevan puhelin soi 10 vaille 8. Aika olikin ihan hyvä, sillä pian konnarikin olisi tullut jo herättämään. Makailin sitten hetken ennen kuin jaksoin alkaa touhuamaan. Junalta kiiruhdimme suoraan taksitolpalle. Asema kuhisi ihmisiä ja siitä tuli muurahaiskekomainen tunne. Toisaalta tuntui niin kuin olisi ulkomaille tullut. Aloin miettiä, miksi tunne oli jotenkin niin outo. Olinhan ollut samassa paikassa tuhansia kertoja aiemminkin. En keksinyt muuta selitystä kuin sen, että yön yli matkustamisesta tuli jo itsessään outo olo. Illalla menin nukkumaan kotona ja aamulla heräsin maan toisella laidalla. Toisaalta outo olo voi johtua siitäkin, että loppujen lopuksi siitä on varmaan n. kaksi vuotta aikaa, kun olen viimeksi käynyt Helsingin keskustassa. Yleensä tulee vaan käytyä esim. Itäkeskuksessa shoppailemassa, kun sinne on helppo mennä henkilöautolla. Ja jos ollaan käyty vaikka Tallinnan risteilyllä, niin on silloinkin menty autolla suoraan satamaan. Asemakin oli jo itsessään muuttunut viime kerrasta paljon. Laitureilla ei ollut katoksiakaan viimeksi. Ja Forexin rahanvaihtopisteet oli muuttaneet eri paikkaan.

Taksiin oli pitkä jono. Aluksi takseja ei tullut pitkään aikaan, mutta sitten tuli tosi monta lyhyen ajan sisällä, ja mekin pääsimme kyytiin. Taksimies ei ollut kohtelias ja avannut takaluukkua, joten istuin matkan rinkka sylissä. Meidän kokous oli kauppatorin lähistöllä ja taksi meni ihan ihmeellistä reittiä, joten pääsin näkemään uusia paikkoja, joita en ole ennen nähnyt, ohitimme mm. Helsingin yliopiston rakennuksia. Tajusin, etten ole ennen tiennyt, missä ne sijaitsevat.

Meillä oli kaksi tuntia aikaa ennen kokouksen alkua. Eeva kävi saunaosastolla suihkussa ja minä menin odottamaan häntä eräänlaiseen kokoustilaan. Siellä oli jääkaapissa virvoitusjuomia. Join Pommacin (jos olutta olisi ollut, oisin voinut vetäistä sellaisen, sillä tuleva kokous hermostutti). Kun olin kulauttamassa viimeisiä limuja nassuun, huomasin, että juoma oli vanhentunut vuosi sitten. Maku oli kyllä normaali, joten uskalsin juoda loputkin. Lisäaineet ja sokeri ei varmaan pilaannu kovin helposti.

Saunaosasto sijaitsi korkean kerrostalon kattohuoneistossa, mutta vastassa oli vieläkin korkeampi talo, joten näköalat eivät olleet kovin hienot. Sieltä näkyi suoraan vastapäisen talon toimistohuoneisiin ja melkein pystyin erottamaan, mitä huoneissa olevat ihmiset tekivät tietokoneillaan. Minusta olisi ikävää työskennellä sellaisessa huoneessa. Minun työhuoneeni ikkunasta näkyy piha ja parkkipaikka ja parkkipaikan takana oleva vanha kuusiaita. Niin, ja parkkipaikan ylitse menee sähkölinjat, mutta niissä ei koskaan ole lintuja, miksiköhän?

Katsoimme Eevan kanssa aikaansaannokseni läpi ja valitsimme esitettävät kalvot ennen kokouksen alkua. Eeva kehui tekeleitäni. Sitten lähdimme kokouspaikalle, joka sijaitsi talon alemmassa kerroksessa. Kokoushuone oli viihtyisä ja sen ikkunasta näkyi myös vastapäinen talo, mutta se talo oli ilmeisesti enemmänkin asuintalo-tyyppinen kuin pelkkä kolkko virastotalo. Se muistutti vähän Kotikadun taloa vanhoine tuuletusparvekkeineen ja rappukäytävän ikkunoineen. Oikeastaan se olisi voinut ihan hyvin ollakin sama talo, mutta sijaitsi hieman väärässä paikassa.

Me ehdimme olla kokoushuoneessa yli puoli tuntia ennen kokouksen alkua. Sinne tuli ihmisiä yksi kerralaan ja lopuksi meitä oli yhteensä 11. Näistä 2 oli minun läheisiä työtovereita, 3 melko tutuksi tulleita yhteistyökumppaneita, 1 sellainen, jonka olen kerran aiemmin nähnyt ja loput 4 täysin uusia tuttavuuksia. Kokous oli ihan mukava. Ajoittain tuli ihan kiinnostavia asioita esille ja välillä sai hieman nauraakin. Olin kuitenkin tyytyväinen, että minun ei tarvinnut olla juurikaan äänessä, koska minua jännittää tällaiset sosiaaliset tilanteet kamalasti ja varsinkin, kun pitää olla puolituttujen parissa. Jännittäminen on kamalaa ja haluaisin päästä siitä eroon. Tiedän, että siihen auttaisi se, että hankkiutuisi vaikka väkisin pelottaviin tilanteisiin, mutta nytkin oli helpompi antaa Eevan hoitaa tulosten esittely kuin tehdä se itse. Joskus olisin halunnut mennä harrastelijateatteriin, mutta en saanut Karria houkuteltua mukaan. Pidän kyllä näyttelemisestä, tai pidin ennen kuin minusta yläasteella tuli esintymispelkojen uhri.

Kokouksen aikana alkoi satamaan lunta. Kun tulimme kokoukseen, lunta ei ollut yhtään ja kun lähdimme, Helsinki oli jo ehtinyt saada valkoisen vaipan ylleen. Kokouksen jälkeen kävelimme sitten lumisateessa ensin Palaceen syömään ja sitten ruoan jälkeen, kun kokous oli ohitse, lähdimme kävellen keskustaa kohti. Eeva meni junalle ja minä jatkoin Sarin (työkaverini) kanssa Stockmannille, jossa tiemme erosivat. Minä suuntasin kulkuni leluosastolle, koska halusin viedä Eetulle ja Atelle tuliaiseksi jotakin. Olen kyllä periaatteessa turhaa "lahjomista" vastaan, mutta sitä on vaikea noudattaa, kun näkee poikia niin harvoin. On kyllä toisaalta todella typerää viedä tuliaisia, koska pojat ovat jo riittävän innoissaan, kun menee itse käymään. Se kyllä lämmittää mieltä, että on sellainen "toivottu vieras".

Stockkan jälkeen kävin ostamassa asemalta lipun junaan ja istuskelin junassa aika pitkään, ennen kuin se sitten vihdoin lähti. Juna oli aika täynnä Tikkurilaan asti, mutta sitten väki väheni. Se oli hyvä, koska minulla oli monta kassia, joiden kanssa olisi ollut ikävää yrittää päästä ulos täpötäydestä vaunusta.

Liina ja pojat tulivat minua junalle vastaan. Pojat oli tosi innoissaan! Atte hoki "kummi, kummi" melkein koko kotimatkan ja Eetu selitti koko ajan jotain. Atte on nyt vuoden ja viiden kuukauden vanha ja se puhuu jo tosi hyvin ja osaa kaikki kirjaimetkin, paitsi ärrää se ei vielä oikein osaa. Ässäkin tulee joskus oikein, joskus väärin. Mutta Atte sanoo pitkiä, järkeviä lauseita. Jotkut lapset ei puhu vielä tossa iässä kuin muutamia yksittäisiä sanoja!

Perillä annoin pojille ostamani tuliaisen, joka oli Puuha-Peten Tatu. Eetu kysyi välittömästi, että miksei sillä oo peräkärryä, kun Tatulla kuuluu olla peräkärry. Silloin mua kyllä vähän harmitti, etten ollut ostanut sitä pakettia, jossa olis ollut se peräkärrykin. Niitä kun ei myydä erikseen. En vaan viitsinyt ostaa sitä, kun siinä oli ne Peten ja sen variksenpelätin hahmot, jotka pojilla jo oli. Toinen virhe oli ostaa yhteinen lahja. Olisi pitänyt ostaa molemmille jotain pientä, koska pojat on vielä siinä iässä, ettei yhteiset leikit onnistu ja tietenkin niille tuli monta kertaa itku, kun oli toisen vuoro leikkiä Tatulla.

Ilta menikin sitten poikien kanssa touhutessa. Tehtiin junarataa, autojen parkkipaikkoja ja luettiin kirjoja. Lopuksi nukutin pojat. Atte meni tosi hyvin itse nukkumaan ja oli hetkessä unessa, mutta Eetun kanssa mentiinkin sitten pidemmän kaavan mukaan. Sain muutaman kerran hokea "pää tyynyyn" ja "hiljaa", ennen kuin Eetukin väsähti. No, ei siinäkään kyllä mennyt kuin vartti, mutta se oli riittävä aika, että meinasin sitten itsekin nukahtaa.

Illan päätteeksi katsoimme heikoin lenkki- visailun. Se oli ihan hyvä ohjelma, mutta mua alkoi ärsyttää se juontaja-naikkonen. Siis ei sillä lailla ärsyttää, kun miten se on tarkoitettu, vaan enemmän siinä ärsytti ne tyhmät "kenen kantti kestää, kuka on heikoin lenkki"-heitot, jotka tuli kuin automaatista, paitsi että automaattikin osais varmaan näytellä paremmin ja olla vähemmän monotoninen. Me mentiin melkein heti visailun jälkeen nukkumaan.

Tämä päivä oli pitkä päivä.

Lauantai 9.11.2002 Jonna

Itiksestä piti löytää isänpäivälahjoja. Ilmarille ostettiin reppu, koska se itse oli aiemmin maininnut tarvitsevansa sellaista. Iskälle me ostettiin ihan vaan ristikkolehti, kun meillä oli sille jo yks paita valmiina. Meiän oli tarkoitus ostaa siihen vielä joku raaputettava arpa, mut me oltiin sinä vaiheessa jo lähössä pois, eikä sitten jaksettu jäädä jonottamaan, kun kioskeihin oli tosi pitkät jonot. Vaarille ostettiin vodkapullo. Sen lisäks mä löysin Karrille sukkia ja "Loru sorbusten herrasta"-pokkarin ja liskonruokaa. Lopuks me tehtiin ruokaostokset. Sitten, kun oltiin lähdössä autolle, Liina kiiti Aten rattaiden kanssa niin lujaa, että me hukattiin se Eetun kanssa, kun Eetu jäi ihailemaan käytävällä olevaa "hissinosturia". No, siinä kun me taivasteltiin, että missähän Liina ja Atte on, mä huomasin Nylon Beatin Jonnan parin blondikaverinsa kanssa. Jonna selitti just kavereilleen jotain tosi tohkeissaan. Se oli ihan just samannäköinen kuin keikoillakin, hiukset laitettu ja meikit viimesen päälle kans. Tommi on kova nylkkärifani, joten täytyykin kertoa sille, et näin Jonnan.

Kotona mä leikin poikien kanssa niiden huoneessa ja Liina teki ruokaa. Savukalakiusausta täksi päiväksi ja broileripataa huomiseksi. Poikien leikit meni taas samaa rataa; junia, autoja ja kirjoja. "Uutena juttuna" eilisiin leikkeihin verrattuna oli se, että Eetun kanssa tehtiin palapelejä yhdessä. Atte puuhasteli sen aikaa junaradan kimpussa. Pojat ei oikein osaa leikkiä yhdessä, vaan heti tulee riitaa, jos toinen ottaa liikaa osaa toisen tekemisiin. Se on pahinta, jos toisella on joku lelu, jolla toinen haluaisi leikkiä. Nytkin kävi niin, että Eetu otti jotain Aten leikistä ja Atte tietenkin suuttui ja alkoi töniä Eetua ja Eetu tietenkin vastasi. Siinä piti jo alkaa erottamaan taistelupukareita, kun tunteet kuumeni. Oli tosi outoa nähdä, että Attekin oli aggressiivinen, kun yleensä se pienempänä vain alkaa itkeä ja tyytyy kohtaloonsa, kun ei muutakaan voi. Nyt sai kyllä lelut ja isoveli kyytiä!

Ilta hujahtikin sitten nopeasti. Syötiin, ja pojat teki kortteja kaikille esi-isillen (elossa oleville), sekä Karrille. Kun pojat oli saatu unten maille, me katsottiin Liinan kanssa telkkaa ja surffattiin netissä. Käytiin hakemassa parit soittoäänet netistä Liinan kännykkään. Muuten ei sit mitään puuhattukaan. Mentiin nukkumaan aika myöhään, vasta 12 aikaan ja mä tyhmänä valvoin sit vielä yhteen saakka ja lueskelin vanhoja juorulehtiä (tosi fiksua).

Sunnuntai 10.11.2002 Isänpäivä

Löysin netistä pika-pika-junan, jota en ollut aiemmin huomannutkaan. Sillä olisin puolilta öin kotona, ja matka-aikakin olisi lyhempi. Siihen, siis! Ainoo harmi siinä oli se, että joutuisin vaihtamaan junaa kerran, ja se on todella ikävää puuhaa isojen kapsäkkien kanssa... Päätin siis suostutella porukat lähtemään sopivasti, jotta pääsisin niiden kyydissä alkumatkan ja säästyisin vaihdosta. Tietenkin ne suostui.

Liina oli ostanut kankaita, joista äiti oli luvannut tehdä sille keittiöön jouluksi verhot, pöytäliinan ja tuolinsuojukset. Alettiin sitten suunnitella niitä ja siihen menikin kauheasti aikaa, kun otettiin mittoja ja leikattiin kankaita valmiiksi. Ei ehditty ihan kaikkia edes leikkaamaan, kun piti lähteä. Lähdön hetkellä Eetua alkoi surettaa ja se kysyi, miksi mun pitää mennä ja sanoi, etten saa lähteä. Melkein tuli itsellekin tippa linssiin, vielä kun Attekin tuli halailemaan ja pusittelemaan... Nyyh. Olisipa joulu pian.

Sain ajaa porukoiden uudella autolla. Se on kamalan ison tuntuinen ja siinä ei ole sellaista tuntumaa vauhtiin kuin omassa kotterossa. Piti koko ajan seurata nopeusmittaria, ettei ajanut vahingossa liian lujaa. Siinä autossa on kaikki mittarit keskellä kojelautaa. Se on aika outo ratkaisu ja siihenkin kesti tottua. Välillä tien seuraaminen oli vaikeaa, kun oli tosi pimeetä, siis aivan säkkipimeetä ja tie oli mutkainen ja liukas. Pelotti vähän, mutta kyllä se sitten siitä halpottui, kun pääsi moottoritielle. Tosin sitten alkoi pyryttää lunta ja oli paljon liikennettä. En kuitenkaan rutannut autoa, en edes melkein, mikä on sinänsä hyvä, koska se olisi voinut hieman haitata perhesopua.

Juna oli vähän myöhässä. Siellä oli paljon ihmisiä, mutta sain istua ikkunapaikalle, vaikka oikeasti minulla olisi ollut käytäväpaikka. Siihen minun käytäväpaikalle tuli kuitenkin yksi tyttö, joka lähti sitten Tampereella pois. Silloin juna tyhjeni kyllä aika paljon, onneksi. Inhottaa matkustaa, jos on ahdasta. Kotona meidän vaunu oli jo ihan tyhjä, mun lisäks oli vaan 2 ihmistä.

Soitin junasta Karrille, ja ilmoitin, että tuunkin jo yöllä, enkä aamulla, niin kuin alunperin oli tarkoitus. Karri oli tietenkin iloinen, että saikin minut kainaloonsa aiemmin. Oli kyllä ihana tunne päästä vihdoin kotiin, kun junamatkakin oli tosi tylsä ja loppumatkasta alkoi väsyttääkin niin, ettei jaksanut lukeakaan. Kotona annoin tuliaiset Karrille ja sitten mentiin nukkumaan. Toivoin, että saisin nukkua aamulla piiiiitkään, koska mulla oli vapaapäivä.

Eteen