Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 29
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 14.7.2003
Helvetillinin helle tuskastutti työpäivää. Auton sisällä oli varmaan 70 astetta lämmintä... Ja vesi lämpeni pullossa niin, että parin tunnin välein piti käydä ostamassa lisää.Kiersin koko päivän yksin. Olin ostanut viikonloppuna 4 isoa kokispulloa, jolloin sain kylkiäisenä pikkuradion ja se olikin minulla mukana tehden matkasta viihtyisämmän. Tosin radiossa vain hoettiin, kuinka ihanaa ja mahtavaa on, kun on kunnon helle ja se alkoi vähitellen vituttaa, kun itse joutui työskentelemään suorassa auringonpaahteessa koko päivän... Ja kun työ on vielä jatkuvaa liikkeelläoloa, niin ei se kovin nautinnollista ole... Ainoan varjon suo automatkat paikasta toiseen... Autolla jossa ei ole ilmastointia eikä edes kunnon puhallinta...
Onneksi matkan varrelle sattui yksi sadettaja, jonka alle kirmasin heti riemulla (olisin minä sen toki voinut kiertääkin...). Vesi kasteli vaatteeni ja virkisti oloani pariksi tunniksi... Onneksi en joutunut liikkumaan ihmisten ilmoilla, sillä miss-märkä-t-paita-lookini ei varmaan olisi antanut hyvää kuvaa firmasta?
Illalla kävimme kyselemässä liittymänavaustarjouksia, mutta tällä hetkellä ei ole mitään hyviä. Operaattorit odottavat varmaankin kuun loppua, jolloin astuu voimaan laki, joka mahdollistaa vanhan puhelinnumeron säilymisen operaattorin vaihdosta huolimatta. Ostimme Karrille prepaid-liittymän, jotta hän vihdoinkin saa uuden puhelimen käyttöönsä.
Katselimme samalla pieniä cd-mankkoja, jotta saisimme poppikoneen esim. rannalle mukaan. Halvin oli joku never-heard-merkkinen, joka maksoi 59 euroa. Emme investoineet siihen kuitenkaan. Ehkä sitten, jos/kun Karrista tulee työtön.
Illalla jaksoin Seiskan loppuun ja luin vielä senkin jälkeen kirjaa. Vaikka meillä on tuuletin makuuhuoneen katossa, uni ei hellepäivän jälkeen tahtonut tulla.
Tiistai 15.7.2003
Tänään kuvittelin, että pääsen kotiin hyvissä ajoin. Mutta mikäänhän ei koskaan mene suunnitellusti, joten ei mennyt työpäiväkään. Firman autot olivat niin kysyttyjä, että jouduin lähtemään samalla autolla toisen tyypin kanssa. Olimme menossa samaan paikkaan, mutta minun oli tarkoitus viivähtää perillä vain pari tuntia, hänellä oli paljon enemmän tekemistä. Ei auttanut kuin sopeutua.
Olimme koko päivän 30 asteen helteessä. Ei tuullut, eikä pilvetkään luoneet helpottavaa varjoa hetkeksikään. Minulla loppui vesi jo lounastauolla.
Ajattelin, että ei tässä kauaa mene ja autoin kaveria parhaani mukaan, jotta pääsisimme takaisin ajoissa. Siitäkin huolimatta päivä venyi puoli neljään, ennen kuin pääsimme lähtemään......... Tai siis ennen kuin totesimme, ettemme pääsekään lähtemään. Autonkuvatus ei inahtanutkaan!!! Starttimoottori ei edes naksahtanut avainta käännettäessä. Käyräni pongahti välittömästi kaikkien asteikoiden yli, johonkin ennenkokemattomiin lukemiin. Purin hammasta ja otsani rypistyi rullalle asti... Tätä ei olisi kaivattu.
Onneksi lähistöllä oli toinen työporukka, jonka hälytimme apuun. Ne ymmärsivät hiukkasen enemmän autojen oikuista. Vika paikallistettiin joko starttiin tai lukkopesään, mutta sille ei pystytty tekemään mitään siinä ja heti. Onneksi paku oli bensavehje, joten se voitiin työntää käyntiin. Ja onneksi miehiä oli neljä työntämässä (minut pistettiin tietenkin rattiin). Auto käynnistyi, mutta sitten, kun yksi miehistä hyppäsi rattiin, ajoi pikkuisen ja kokeili sammuttaa ja käynnistää auton uudestaan, ei taaskaan tapahtunut mitään. No, ei muuta kuin auto vauhdissa käyntiin, minut rattiin ja menoksi. Ajoin suoraan työpaikalle kulkematta vesipisteen kautta, sillä jos auto olisi sammunut, työntäjät olisivat olleet kauempana. Sain kuin sainkin auton käynnissä perille.
Ensiksi juomaan ja sitten kotiin taakse vilkuilematta. Työpäivä ei koskaan ole ollut yhtä tuskainen, vittumainen ja ahdistava kuin tänään.
Illalla kävimme pelaamassa. Minä haukottelin koko ajan. Ei ole hyväksi tällainen kiivas elämänrytmi ihmiselle, ei. Ennenaikaiseen hautaan vie se.
Keskiviikko 16.7.2003
Työmatkalla koin vaaran hetkiä. Näin penkalla hirven, ja taustapeilistä ehdin huomata, kuinka se hyppäsi perässä tulevan auton eteen... Onneksi välimatkaa oli,eikä törmäystä syntynyt. Silti sydän hakkasi hetken kauhusta.
Helle sen kuin jatkuu. Tänään teimme pidemmän reissun. Iltapäivällä tuntui hetkittäin, että auton kuumuuteen kuolee, mutta onneksi sitten ajoimme ukkosmyrskyn läpi ja se viilensi ilmaa. Ensimmäinen ukkosmyrsky tälle kesälleni, muuten. Tuuli todella kovaa ja sataa piiskasi niin paljon vettä, että autot joutuivat pysähtelemään tien varsiin. Me jatkoimme matkaa neljääkymppiä, näkyvyys oli n. 50 m ja tuuli yritti heittää pikkuruisen automme ojaan. Mahtava ilma!!!
Iltapäivällä sain Karrilta viestin, että hänet on nyt sitten virallisesti todettu työttömäksi. Olo muuttui heti sata astetta iloisemmaksi... Aivan huikea fiilis, päätös oli kyllä elämämme kannalta erittäin helpottava!!! Kyllä tämä tästä taas paremmaksi muuttuu, ehkä. Nyt on vain "Projekti Äiti" jäljellä. Se ei ole soittanut kolmeen viikkoon. Ja Liinalta kuulin, että se on niin vihainen, ettei varmasti soita ikinä enää, ellen minä lepyttele sitä. Blääh. Mitenhän sen tekisi? Joisi perseet ja soittaisi sitten? Blääh. Aika pian se pitäisi tehdä, jos menemme jo parin viikon päästä käymään siellä päin. Vai rymähtäisikö vain ilmoittamatta oven taakse?? Blääh.
Töiden jälkeen lähdimme kaupungille. Kävimme gourmet-illallisella Hesessä ja menimme sen jälkeen pussisiiderille rantaan. Minä ostin herneitä, mutta ne olivat niin pahoja, että syötin ne cityvarpusille, jotka olivat aivan sekaisin luonnollisesta ruoasta. Ehkä ne olivat kyllästyneet pizzanjämiin ja makkaraperunoihin?
Kotimatkalla kävimme kaupassa, jossa ilmoitin ostavani Maijan levyn, koska olen aivan hulluna Mun elämään. (Sairaan hyvä biisi, jota hoilotan aina täysillä, jos se sattuu soimaan työmatkalla.) No en sitten ostanutkaan Maijan levyä, kun Karri alkoi marisemaan, että kopiosuojattuja levyjä ei meidän talouteen ilmaannu, paitsi hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Se on periaate, josta en tingi, hän jylisi. Pakkohan siihen oli alistua. Puristin häneltä kuitenkin lupauksen prujata levyn jostakin meille ensi tilassa. Siihen asti pitää tyytyä radioon. Ja jos biisistä tulee yhtä suosittu soittolistoilla kuin Ei oli (tai siis on vieläkin), niin eiköhän sitä kohta soiteta kyllästymiseen asti... Jos niin hyvään biisiin yleensä voi kyllästyä.
Ostin Aleksi Ojalan levyn (koska pidän biisistä Lentoemäntä ja nukkumatti sikapaljon), vaikka en tiedä artistista tai tuotannosta käytännössä mitään. Sitten, jos levy on paska, mainitsen tietenkin asiasta joka välissä Karrille ja valitan, etten saanut ostaa Maijaa. Tai sitten en.
Kotona kuuntelimme levyltä muutamia biisejä. Pianistin poika vaikutti ainakin hyvältä. Ja biisissä Valvon sun unta oli hyvät sanat... Piti mennä nukkumaan kesken kivan illan, mutta kun kellokin oli jo yhdentoista paremmalla puolella...
Torstai 17.7.2003
Aamulla väsytti tolkuttomasti. Jouduin pakottaa itseni jalkeille. Sitten puolinukuksissa vaatteita päälle... Eväitä tehdessä totesin, ettei hommasta tule mitään ja keitin kahvit. Niiden voimin jaksoinkin ajella töihin ja sain taas tekemisen syrjästä kiinni...
Onneksi tänään on puoliksi toimistopäivä, niin ei tarvitse läkähtyä pihalla. Helvetilliset helteet eivät hellitä. Murr. Nyt jos saisi lekotella mökin laiturilla, en valittaisi yhtään. Mutta kun ei niin ei.
Pääsin lähtemään töistä hieman aiemmin. Karri ei ollut kotona, enkä saanut häntä puhelimellakaan kiinni... Koska kotona ei ollut mitään syötävää, menin ensitöikseni kauppaan. Siinä vaiheessa oli vielä energiaa ja ajattelin, että kunhan Karri kotiutuu, voidaan tehdä jotain kivaa illalla... Kuinka ollakaan täysi vatsa ja elokuvan katsominen (Relative fear, tarttui joskus alekorista mukaan) alkoivat väsyttää ja Karrin saapuessa olin ihan tööt.
Karri halusi rannalle, sannalle, jonnekin. Huokailin syvään ja aloin keräillä kamppeita. Pitäisihän sitä jaksaa, kun hellesääkin asettaa omat velvoitteensa. Kuka sitä nyt tällaisella säällä sisällä olisi? Blääh ja puuh.
Menimme läheiselle rannalle ja loikoilimme auringossa lukien. Kuuma oli ja vaikka ei liikahtanutkaan, hiki vain valui noroina niskaa pitkin. Melkein voisi jo sanoa, ettei ollut kovin nautinnollista. Uimaan en silti jaksanut, kun kotona pitäisi taas hypätä suihkussa joka tapauksessa.
Koitettiin heittää frisbeetäkin, mutta markettiversiomme (jonka ostimme piheyttämme) ei ollut kovin toimiva. Se sinkoili pienimmänkin tuulenvireen puhaltaessa sinne tänne. Rasittava vehje. Nyt ymmärrän, miksi ne kalliimmat olivat kalliimpia.
Kotona katsoimme telkkaa, mutta jo yhdeksältä alkaneen Häähullut-ohjelman alkumetreillä nukahdin. Mikä ihmeen vimma televisiokanavilla on näyttää siirappisia hääohjelmia?
Perjantai 18.7.2003
Perjantai on viikon paras päivä, sanotaan, mutta en nyt olisi ihan niin varma asiasta... On nimittäin tsiljoona asiaa hoidettavana vielä ennen viikonloppua ja ensi viikollakin on tiedossa kaksi älyttömän tiukkaa päivää, kun sitten OLEN VIIKON LOMALLA!!! Jesh. Kun vain saisi tämän hirmuisen stressin purettua alta pois.
Ja ei kun menoksi, ei nämä työt muuten lopu!
Iltapäivällä Kata lähetti tekstarilla kutsun kihlajaisjuhliin sunnuntaina... Jo sitä on pari vuotta odotettukin!! Olin jo toissajouluna aivan varma, että Kata ja Juha aikovat mennä kihloihin, kun Kata oli jotenkin niin omituisen salamyhkäinen... No, parempi myöhään kuin....
Iltapäivällä sain myös Katrilta viestin, jossa hän kyseli minusta seuraa shoppailemaan. Olin pitkään kahden vaiheilla, kun tuntui väsymys painavan, mutta siinä vaiheessa, kun työpäivä loppui, alkoi jo tuntua siltä, että voisihan sitä lähteäkin. Kävin kotona pikasuihkussa ja Karri heitti minut kaupunkiin.
Shoppailureissulla kävi taas vanhanaikaisesti - minä en ollut mitään vailla ja silti lompakko köyhtyi melkoisesti, kun taas Katri, joka lähti vaatteita etsimään, ei löytänyt mitään... Meille käy aina niin. Ilmeisesti, jos jotakin pitää ostaa, sitä on niin kriittinen, ettei mikään kelpaa.
Ostin 160 eurolla kahdet housut ja yhden hameen. Sitten onneksi olimme jo niin väsyneitä, että päätimme lähteä kotiin, sillä mulla tuntui olevan melkoinen tuhlailufiilis...
Karri tuli hakemaan minut kotiin ja samalla kävimme ostamassa napostelupurtavaa ja viiniä. Aioimme viettää rauhallisen koti-illan, mutta tietenkin, kun viini meni päähän, päätimme lähteä rannalle... Istuskelimme joen rannassa olutpullojen kanssa, kun Katri soitti ja pyysi meitä kaupungille iltaa viettämään... Lupauduimme lähtemään.
Kaupungissa oli melkoisen paljon sakkia, mutta löytyi sieltä meille yksi vapaa terassinnurkka. Vaihdoimme pari kertaa paikkaakin ja olutta kului... Minä tosin siirryin jo melko varhain vesilinjalle, kun järjen ääni kuiskasi korvaan muistutuksen kovista kankkusista, jotka tuppaavat seuraamaan juuri tällaisia iltoja...
Illan lopuksi söimme kebabit puistonpenkillä ja lähdimme pyöräilemään koteihimme... Mukava ilta...
Lauantai 19.7.2003
Aamulla oli tosi kova krapula. En edes ymmärrä, miksi, kun laskeskelin juoneeni melko vähän... Ehkä osasyyllinen oli tukkoinen nenä. Pirun pujo, eikö se voisi jo lakata kukkimasta???
Tiesin, että ellen lähtisi heti aamusta liikkeelle, jäisin helposti voivottelemaan sängynpohjalle, joten urheana suuntasimme kauppoihin etsimään Katalle ja Juhalle kihlajaislahjaa. Mistään ei tuntunut löytyvän ideoita. Mietimme kaikkia mahdollisia kippoja ja kuppeja, mutta kun toisten puolesta ei oikein viitsi mennä valitsemaan tyyliä, eikä ne ole vielä ainakaan alkaneet mitään astiastoa keräämään, niin aloimme jo kallistua lahjakortin puolelle. Tiedän, mälsää, mutta... Kunnes yhtäkkiä Karri alkoi puhua jotain kattiloista ja kappas vain, siinä kattiloiden vieressä oli paistinpannuja ja niiden joukossa yksi helmi. Nimittäin lettupannu, jolla voi paistaa 6 pientä sydämenmuotoista lettua. Tosi söpö! Tai ainakin tilanteeseen sopiva. Hankimme vielä pikkuisen paistinlastan, valmista lettujauhetta ja hillopurkin. Ihan kiva lahja, ja takuulla Katalle (miksei Juhallekin, kun lettuja on tiedossa) mieluinen!
Yritimme myös etsiä Atelle ja Eetulle synttärilahjoja. Niin, niin, synttärit niillä oli toki jo aikoja sitten, mutta kun ei ole ehtinyt käymään... Ei löytynyt mitään kivaa, mutta ehtiihän sitä vielä.
Karri alkoi ehdotella retkeä merelle (ihan vaan autolla ja lautalla, ei ole hommattu venettä) ja helteisen päivän jälkeen se ei kuulostanut yhtään hullummalta idealta, joten ei kun matkaan. Kävimme ensin pizzalla, jotta jaksaisi. Sitten vaihdoimme vauhdilla uikkarit päälle ja pakkasimme autoon uimapatjojen ja pyyhkeiden lisäksi myös teltan ja makuupussit (jos joutuisimme jäämään Hailuodon saareen yöksi). Ajoimme lautalle tietämättä mitään aikatauluista, mutta meille kävi hyvä tuuri, nimittäin lautta tuli melkein heti.
Otin matkalla muutamia hienoja valokuvia majakoista ja kaukana nousevista ukkospilvistä. Saaressa ajoimme suoraan uimarannalle ja uskaltauduimme heti uimaan. Minäkin luovuin talviturkistani, kun vesi oli niin ihanan vilvoittavaa! Melkein heti palasimme pumppaamaan ilmapatjat täyteen ja lähdimme kellumaan ulapalle. Aurinko lämmitti mukavasti ja ympärillä oli ihanan rauhallista. Tuli tosi rento fiilis ja kaikki arkiset huolet hälvenivät siinä aaltojen päällä keinuessa... Ihanaa!!
Kun kelluminen kyllästytti, oli hyvä käydä rannassa loikoilemassa. Kuvailin myös lokkeja, jotka lensivät rannassa matalalla ylitseni. Sain pari oikein hyvää kuvaa!
Emme kuitenkaan jääneet saareen yöksi, koska rannikolla jyrisi ukkonen ja saaressakin tuuli yltyi. Lähdimme myöhäisellä lautalla kotiin. Voi, kun voisi kellua uimapatjalla vaikkapa viikon... Olisihan luksusta!
Sunnuntai 20.7.2003
Aamulla lähdimme etsimään pojille synttärilahjoja. Menimme sellaiseen kauppaan, missä oli iso leluosasto ja päätimme, että lahjat on sieltä löydyttävä. Kiertelimme osastoa varmaan tunnin ja pohdimme kaikkia mahdollisia vemputtimia ja härveleitä, mutta kun ei ole puoleen vuoteen käynyt, niin ei tiedä, mitä kaikkea lelukopasta jo löytyy. Piti siis olla omaperäinen. Atelle päädyimme ostamaan lasten astiaston ja siihen muovisia, yököttäviä, mutta Aten mielestä varmaan tosi hienoja ruokia (parsakaalia, piirakanpaloja, kananmunia ja sen sellaista). Atte oli ainakin viimeksi tosi innostunut ruoanlaitto ja -tarjoiluleikeistä. Liekö tullut kokki-isäänsä? Ja Eetulle ostimme lautapelin, kun se alkaa olla jo siinä iässä, että osaa ehkä pelatakin jotakin jo vähitellen, ainakin aikuisten avustuksella.
Piipahdimme kotona paketoimassa lahjoja ja sitten pitikin jo lähteä kihlajaisiin. Kata oli odotusten mukaisesti aivan haltioissaan pannusta. Se hypisteli sitä ainakin kymmenen kertaa.
Odotimme muita vieraita, sitten joimme onnittelumaljat ja söimme sydämen muotoista mansikkakakkua (NAMI!) ja sydämenmuotoisia pipareita. Herkkää ja söpöä! Kyläilimme muutman tunnin verran ja sitten lähdimme ajelemaan kotiin päin. Matkalla tuli mieleen, että olisi kiva käydä uimassa vaikkapa meressä, kun vesi kerran on tosi lämmintä. Soitimme kihlaparille ja houkuttelimme heidätkin rannalle. Kello oli jo tosin melkein kahdeksan, joten kauaa ei ehtisi olla kuitenkaan.
Rannalla heittelimme frisbeetä ja kävimme uimassa. Kotiin kiiruhdimme puoli kymmeneksi... Katsos kun Kajon ihmepätkäohjelma alkoi silloin.