Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 28
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 7.7.2003
Maanantaimaisen hitaastikäynnistyvä aamu. Katsottiin työkaverin kanssa toisiamme ja huokaistiin yhtä aikaa syvään. Ja sitten todettiin yhteen ääneen vaikeita nämä maanantaiaamut... mutta kyllä se tästä...Ja loppupäivä juostiinkin sitten reippaina paikasta toiseen ja tehtiin kaikki se, mitä ehdittiin ja vähän enemmänkin.
Kotona pohdittiin Karrin kanssa, mitä tehtäisiin. Sillä olisi ollut virtaa vaihtaa mun polkupyörään takarengas (minun apuna). Mulla ei. Äh. Kompromissina sovittiin, että pumpataan kumi täyteen, ajetaan joku lenkki ja katsotaan mitä tapahtuu. Siihen energiani juuri ja juuri riittivät. Kävimme kaupassa vähän kauempana ja ilmat vaikuttivat pysyvän kumissa. Joo, ei vaihdeta rengasta niin kauan, kun sillä pystyy tällaisia keikkoja ajelemaan, totesin ja kömmin tyytyväisenä sisälle ja katsomaan telkkaa, kun en tosiaan muuta jaksanut.
Pirun maanantait imevät ihmisestä kaiken irrotettavissa olevan virran. Blääh. Nukahdin kesken Seiskan.
Tiistai 8.7.2003
Tiistai on epätoivoa täynnä. Ainakin tämä tiistai. Huonot uutiset ryömivät tekstiviestin muodossa kännykkääni heti herättyäni. Pitkä sairasloma sai pitkän jatkon.
Ja aamupalaverissa sain tonnikaupalla uusia hommia. Palaverin jälkeen T kysyi, kuinka oikein pystyn kaiken sen työmäärän sovittamaan aikatauluihin ja miten muistan puoliakaan niistä asioista, joita joka viikko tulee eteen... Niin. Välillä kyllä tulee tunne, että miten tästä kaikesta selvitään, mutta se on onneksi vain ohikiitävä hetkenpuolikas. Sitten sitä älyää, että aina sitä on ennenkin selvitty ja jotenkinhan tässä vielä elossa heilutaan kaikesta huolimatta, eikö?
Illan pelikerta peruuntui kesäkiireiden vuoksi. Lojuin sohvalla kuin raato, kunnes Karri alkoi houkutella kävelylenkille ennen saunaa. Se oli aamulla tsekannut mun pyöränkumin ja todennut sen tyhjäksi. Koska rikkinäisellä pyöränkumilla ei kovin kauas pötkitä, suostuin kävelylle. Pakkohan sitä on jotakin yrittää harrastaa, muuten kasvaa kiinni sohvaan.
Sitä paitsi kävelyllä oli kivaa. Kumma juttu, että kotona voidaan nököttää tuntikaupalla kylki kyljessä kiinni, eikä ole mitään puhuttavaa, mutta kävelyllä ajatuksia virtaa koko ajan ja tulee keskusteltua kaikesta mahdollisesta. Terapeuttista.
Saunan jälkeen meni hetki kirjan parissa ennen nukahtamista.
Keskiviikko 9.7.2003
Kamalan stressaava työpäivä. Vaikka olisin monistunut kolmeksi, en olisi ehtinyt joka paikkaan. Argh.
Töiden jälkeen astelin suoraan jääkaapille. Auki poksahtavan oluttölkin ääni oli kuin musiikkia korville. Kylmä tölkinpinta vilvoitti kättä ja kylmä juoma sielua... Olut ei varmaan koskaan ole maistunut yhtä hyvälle.
Syötyämme lähdimme ostamaan ennakkolippuja perjantain keikalle. Löysimme lipunmyyntipisteen, mutta tietenkin meidän tuurilla myytävänä oli enää tasan yksi lippu. Päätettiin jättää se ostamatta. Vielähän sitä ehtisi huomenna hakea liput...
Kävimme ostamassa mun pyörään sekä sisä- että ulkokumin. Vanhallakin ulkokumilla olisi toki vielä ajanut joitakin kuukausia, mutta kun pitää taistella takarengas irti ja vaihtaa sisäkumi kuitenkin, niin samapa se on sitten vaihtaa ulkokumikin. Tänään emme kuitenkaan jaksaneet urakkaan ryhtyä.
Makasin taas illan vuoronperään tietokoneen ja teeveen edessä. Kuluu se elämä (hukkaan) niinkin. Tai nuoruus nyt ainakin.
Torstai 10.7.2003
Töissä alkaa taas jotenkuten asiat normalisoitua. Tai sitten hässäkkään alkaa vain tottua?
Illalla yritettiin taas kerran hakea lippuja, mutta nyt ne oli loppuunmyyty (siis ennakkoliput). Portilta sitten.
Kotona vaihdettiin pyöränkumit ja kaikkien ällistykseksi operaatio sujui hyvin kivuttomasti. Iskettiin sitten takarengas paikoilleen, kävin kokeilemassa ajamista ja totesin, että vaihteet on viturallaan. Rengas oli ennen vaihtamista eri asennossa (ja tietenkin vinossa), eikä vaihtaja vaihtanutkaan ketjua enää pienimmälle rattaalle. Voihan kakka. Säädettiin vaihtajan ruuveja, mutta tilanne ei kyllä korjaantunut aivan ennalleen. Nyt vaihtaja kyllä toimii, mutta kangerrellen. Ärsyttävää. Pitäis varmaan viedä pyörä korjaamolle, että säätäisivät vaihteet kohdalleen.
Illalla kunnostauduin vielä pesemällä pyykkiä. Olinpas minä ahkera (ha!).
Perjantai 11.7.2003
Töissä tappelin lähes koko päivän uuden tietokoneeni kanssa. Sain kuin sainkin sen työpaikan verkkoon, mutta siitä en mene takuuseen, onko asetukset niin kuin pitäisi... Toivottavasti se ei tee mitään arveluttavaa (kuten esimerkiksi lähetä kaikkia sähköpostejani ties minne muiden ulottuville...).
Töiden jälkeen käväisimme hakemassa huomiseksi evästarpeita piknikkiä varten ja sitten suuntasimme kaupungille Piknikkiin. Hyvissä ajoin. Kuten vain noin parituhatta muutakin ihmistä... Saimme lippujonossa paikat noin sadan metrin päästä festarialueen portilta. Olimme kuitenkin luottavaisia. Kyllä me sisään pääsisimme.
Karri haki meille olutta ja joimme sitä aikamme kuluksi. Kun tuntiin jono ei ollut edennyt juuri lainkaan, alkoi vähitellen usko horjua. Noinkohan me sittenkään pääsisimme sisälle? Ja kun aika vain kului kulumistaan, eikä mitään tapahtunut, alkoi jo vähitellen vituttaakin. Eikä julmettu kusihätä helpottanut elämää yhtään. Olin juuri ehdottamassa Karrille, että lähdettäisiin jonnekin muualle viettämään iltaa, kun kuului tieto, että viimeinenkin lippu on myyty. Se siitä sitten. Etsittiin kaverit koolle (ne olivat eri kohdassa jonoa, eivätkä myöskään olleet päässeet sisälle) ja mietimme, minne mentäisiin. Ainoa meistä, jolla oli ennakkolippu ostettuna, myi sen yhdelle torniolaiselle tytölle, joka tuli todella onnelliseksi lipusta. Eikä ihme, jos on tullut Torniosta asti paikalle.
Menimme ensin lähimpään paikkaan kuselle. Ja oluelle. Meillä oli kaikilla 18 euroa ylimääräistä rahaa (siis kun ei päästykään keikalle) ja sillä joisi jo aika monta tuoppia... Suunnitelmana olikin vetää kunnon perseet. Loppujen lopuksi kiersimme noin viiden kapakan kautta laitakaupungin lähiökuppilaan. Se oli kuin elämysmatka toiseen maailmaan... Toisaalta meitäkin katseltiin vähän oudoksuen.
Valomerkin jälkeen otimme vielä taksin ja menimme meille. Talomme rappusilla istui nuori tyttö. Pojat menivät sisälle, mutta minä jäin jututtamaan tyttöä, kun huolestutti, jos sillä onkin joku hätä. Ilmeni, että se oli palatessaan kaupungilata tullut uskoon. Jepjep ja vielä ihan selvin päin. Kyseli minulta, olenko uskossa ja sanoin olevani lähinnä jotain agnostikon tapaista. Juttelimme kaikenlaista, kunnes minua tultiin hakemaan sisälle.
Pidimme bileitä neljään asti (ihme, ettei kukaan naapuri tullut valittamaan) ja sitten kaverit lähtivät koteihinsa.
Karri halusi välttämättä nukkua olohuoneen lattialla ja levitti siihen meidän vieraspatjat. Mikäs siinä.
Lauantai 12.7.2003
Aamulla heräsin jo yhdeksältä. Kello oli kuitenkin laitettu soimaan vasta kymmeneltä. Silloin pitäisi lähteä piknikille puistoon kavereiden kanssa. Kun jäi vappupiknikkikin väliin.
Päätä särki ja olo oli aikas väljä. Join yhden loiventavan ja koitin koota itseäni. Laitoimme eväät valmiiksi ja kävelimme kaupungille. Kavereita valui puistoon yksitellen, osa viihtyi pidemmän aikaa ja osa vain käväisi paikalla. Ilma oli loistava, joten makoilimme Karrin kanssa puistossa iltaan asti juoden kuohuviiniä ja syöden herkkuja.
Perttu viihdytti meitä kertomalla vanhan kansan tuhmia juttuja. Niitä on kuulemma oikein koottu kirjaksi. Tuhmista jutuista päästiinkin tuhmiin vitseihin. Olimme yksimielisiä kaikkein härskeimmästä vitsistä, joka oli lyhykäisyydessään;
Sisko ja veli naivat. Veli sanoi: "sulla on tiukempi vittu kuin äidillä", johon tyttö vastasi: "samaa se isäkin aina sanoo"...
Kun kaikki kaverit lähtivät koteihinsa, kävimme vielä Karrin kanssa jätskillä ja ajoimme uimarannan kautta kotia kohti. Rannalla joimme vielä yhdet siiderit ja pelasimme korttia. Väkisinkin alkoi jo silmät lurpsahdella, kun eilen tuli valvottua 22 tuntia putkeen ja senkin jälkeen oli nukkunut vajaat 5 tuntia...
Kotona yritimme vielä katsoa elokuvaa, mutta minä ainakin nukahdin kesken. Oli kyllä tosi kiva päivä.
Sunnuntai 13.7.2003
Aamulla jouduimme käymään kahvilassa aamupalalla, kun kotona ei ollut mitään syötävää. Sitten Karri meni pelaamaan kavereiden kanssa ja minä palailin kotiin. Yritin kehitellä kaikkea järkevää puuhaa, mutta kun mikään ei napannut, niin päivä meni enemmän ja vähemmän makoillessa. Jotakin moraalisen krapulan aiheuttamasta henkisestä tilasta kertonee se, että katsoin 2 tuntia Yllätyshäät-nimistä järjetöntä jenkkipaskaa, jossa näytettiin viiteen kertaan samat videonpätkät, joissa viisi nuorta naista itkeä tihuuttivat, kuinka nyt on pakko päästä naimisiin ja mies ei halua ja kuinka koko elämä on muuttunut ihanan miehen myötä ja byääääh ja nyyh. Ohjelma tappoi loputkin aivotoiminnastani.
Iltapäivästä oli pakko päästä kämpästä ulos. Menin lähistön suosituimmalle uimarannalle, tarkoituksena olla siellä siihen asti, että Karri soittaa minut hakemaan häntä pelaamasta. Hyvä suunnitelma, joka kuitenkin kaatui siihen, että rantatiellä oli kilometrin mittainen autojono, joka oli syntynyt autoista, jotka halusivat rannalta pois. Jos olisin jäänyt rannalle, Karri olisi joutunut soitettuaan odottamaan aika hirveän kauan, että pääsisin rannalta pois... Ajoin sitten heti jonon jatkeeksi ja seuraavat puoli tuntia kuluikin jonossa. Oli aika vittumaista, kun takana oli joku hifisankari, jonka stereot jumputtivat niin, että bumbum kuului oman radioni ylitse, vaikka radio oli niin lujalla, että korviin särki. Sen lisäksi autoni pomppi basson tahdissa. Uskomatonta, että joku pystyy olemaan sellaisessa metelissä... Siinä on täytynyt kuulon mennä jo aikapäiviä sitten. Mutta ehkä se on sen arvoista istuskella vanhana keinutuolissa ja muistella, kuinka nuorena poikana, silloin, kun vielä kuuli jotakin, oli autossa kunnon stereot...
Menin puistoon odottelemaan Karria, joka omien arvioiden mukaan olisi selvinnyt viiden aikoihin pelaamasta. Kello oli vähän yli kuusi.
Odotin. Odotin. Odotin. Yritin soittaa, mutta puhelin oli kiinni (Karri säästeli akkua illaksi). Pelipaikalle en päässyt, kun ne olivat yhden firman tiloissa pelaamassa, ja oli sunnuntai. Ja muiden pelaajien puhelinnumeroita minulla ei tietenkään ollut. Siispä odotin soittoa. Sitten jossakin vaiheessa Kata soitti ja pyysi minua heittämään hänet viidentoista kilometrin päähän, kun hekin olivat olleet eilen juhlimassa ja auto oli jäänyt sille tielle. Juha makasi kuulemma krapulassa kotona, että sen verran hyvät bileet oli takana. Ajettiin samalla Katan ja Juhan kämppäehdokkaan ohitse. He olivat viime viikolla tehneet tarjouksen yhdesta rivitalonpätkästä.
Kun olin vienyt Katan, kello oli jo yli seitsemän. Ajattelin, että Karri soittaa ihan kohta, joten palasin odottelemaan läheiseen puistoon. Puoli yhdeksältä lähdin vittuuntuneena hakemaan lompakkoa kotoa (se ei tietenkään ollut mukana), sillä ennen yhdeksää piti vielä käydä kaupassa, jotta olisi huomiseksi evästarpeita.
Kaupasta palasin taas odottelemaan... Ajattelin, että kyllä se nyt viimeistään tulee... Odotin puoli tuntia. Sitten ajattelin että vitut, kello on jo yli neljä tuntia enemmän kuin arvioitu peliaika oli, joten olkoon koko paska. Ja kävelköön vaikka kotiin, enää en ala odottamaan.... Laitoin tekstarin tyyliin "Moi. Olisit voinut ilmoitella väliaikatietoja. Olen odotellut tässä pihalla. Lähden kotiin..." Olin juuri päässyt parin kilometrin päähän, kun puhelin soi. Ei muuta kuin uukkari ja Karria hakemaan.
Jäkätin koko kotimatkan. Vitutti aivan tolkuttomasti. Eikä vähiten se, että syy oli kokonaan minun. Paskaako menin odottelemaan, kun en voinut (eikä kukaan muukaan) tietää, kuinka kauan odotusta kestäisi. Ja se, että mulla oli tylsä päivä oli tasan mun vika. Silti jäkätin Karrille. Jäkäjäkäjäkä. Inhosin itsekin jäkätystäni, mutta oli pakko räjähtää, jollekin.
Ja Karria vitutti myös. Viivästys johtui yhdestä pelaajasta, joka oli miettinyt viisi tuntia jokaista siirtoaan. Ilman häntä peli olisi loppunut jo paljon aiemmin, arvioidusti. Kuulemma koko pelaaminen oli virhe, josta minun pitäisi muistuttaa, jos Karri yrittää mennä vielä pelaamaan samalla porukalla.
Tietenkin teimme sovinnon. Minä pyysin ensin anteeksi. Myönsin, että olin itse syypää olooni. Kerroin, mikä oikeasti vitutti. Juttelimme. Karri silitti päätäni, kun vihdoin aamun tunteina nukahdin.