Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 36
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 1.9.2003
Lauantai 6.9.2003
Viimeinen (tai sitten ne kolme viimeistä) olutta olivat ilmeiseti liikaa, sillä aamulla päätä kivisti ikävällä tavalla. Ja koko päivän oli melko höntti olo. Eikä ajatus illan ryyppyreissusta vaikuttanut lainkaan houkuttelevalta.
Päivällä lähdimme kävellen kohti kaupunkia. Otimme kamerankin mukaan, mutta tällä kertaa minua ei jostain ihmeen syystä huvittanut lainkaan kuvata. Karrilla oli sen sijaan intoa minunkin edestä, joten sain vähän väliä istuskella betoniporsailla odottelemassa Karria. Ilma oli niin nätti, ettei haitannut yhtään.
Kaupungilla saimme Katrilta viestin. Hänkin oli kaupungilla ja kaipaili kaffeseuraa. Kävimme limukalla ja suunnittelimme siinä Katrin kanssa iltaa. Karria hymyilytti, kun punnitsimme paikkavaihtoehtoja. Kitisimme yhteen ääneen, ettei koko kaupungissa ole yhtään menemisen arvoista paikkaa... Karri ei voinut ymmärtää, miksi haluamme mennä, jos tilanne on kerran sellainen. Mutta kun sitä vaan haluaa joskus tuulettumaan... Ihan vain vetämään rehelliset perseet ja tanssimaan...
Anna lantion pyörii, huuda wou-ou-ou,
kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show...
Päätimme Katrin kanssa mennä illalla siihen baariin, joka sillä hetkellä tuntuisi vähiten tympeältä. Sitä ennen ottaisimme pohjia Katrin luona.
Kotona ehdimme olla vain hetkisen, kun Karri jo lähti pelaamaan. Minä jäin kotiin odottamaan iltaa. Koitin nostattaa fiiliksia kuuntelemalla menomusaa, mutta aika väsynyttä oli sekin puuha. Sitten, hieman ennen lähtöä päätin juoda oluen. Siemaisin ensimmäisen kulauksen. Sen jälkeen jätin tölkin keittiön pöydälle. Siinä se hikoili mukavasti ollen liukas ja niljakas, kun seuraavan kerran tartuin siihen. Tietenkin se kaatui, kieri tuolille, siitä lattialle ja pöydän alle... Kun sain vihdoin napattua tölkin pystyyn, se oli käytännössä tyhjä. Ja keittiön pöytä, tuoli, matto, parketti ja tapetti (ai niin, ja unohtamatta housujani) olivat kaljassa. Jeejee ja luuttuamaan. Hyvin alkoi ainakin, ilta nimittäin.
Sitten, kun aloin jo olla valmis lähtemään, en löytänyt bussiaikatauluja mistään. No, ne menee kuitenkin samaan aikaan kuin edellisinä viitenä vuonnakin, tuumin ja lähdin pysäkille. Jotenkin aloin aavistella huonoa, joten päätin soittaa Katrille ja kysyä aikatauluista... Niinhän se sitten valkeni, että se bussi, jota odotin, oli mennyt kymmenen minuuttia aiemmin. Olivat sitten päättäneet muuttaa aikatauluja. Seuraava toki tuli melko pian perään, mutta sillä myöhästyi kymmenen minuuttia siitä kerran tunnissa kulkevasta bussista, jolla pääsi Katrille. Mun tuuria! (Karri sanoisi, että tyhmänrohkeaa riskinottoa.) Ei auttanut kuin mennä seuraavalla edes-sinne-päin kulkevalla bussilla. Matka viidentoista kilometrin päähän kesti tunnin ja 25 minuuttia.
Katrin luona fiilis alkoi löytyä. Kiskottiin olutta minkä ehdittiin ja laitettiin meikit ja hiukset... Minäkin sain kiharapilven päähäni thanks to Katri's höyryrullat. Olin ihan oudon näköinen (ihan hyvä, sillä joskun nolaan itteni baarissa, niin ainakaan kukaan ei tunnista seuraavana päivänä kadulla...). Yleensä kun mun hiukset valuu päätä myöten.
Kaupungilla mentiin siihen baariin, jossa on kohtuuttoman kalliit liput, pieni ja ahdas tanssilattia ja ärsyttävää pintaliitomenoa.
Baari oli vasta avattu, joten porukkaa oli tosi vähän. Katri päätti käyttää tilaisuuden hyväksi ja toivoa deejiiltä musiikkia. Hetken päästä hän palasi takaisin kiroillen. "Vittu toi saatanan homo ei voi soittaa mitään tanssittavaa, kun kuulemma asiakkaat pelästyy, jos tulee kunnon teknoa tähän aikaan illasta!!!" Heräsi vain kysymys, että mitkä vitun asiakkaat. Ja siks toiseks, jos ihminen on maksanut kymmenen euroa pelkästään siitä ilosta, että pääsee sisään, niin ei se jumaliste yhden teknobiisin takia pois lähde. Tai sitten sillä on liikaa rahaa. Mut joo. Odotettavissahan se oli.
Jennifer Lopezin tahtiin hinkkaaminen ei oikein napannut. Siksipä joimmekin salmiakkikossut pohojanmaan kautta, tilasimme oluet ja siirryimme suomipopbaarin puolelle. Varoitin kyllä Katria, että sitten, kun tulee se "äidin pikkupoika lähtee muille maille", mä häivyn paikalta. Onneksi saimme tanssia aika monta hyvää biisiä ennen kuin se tuli.
Loppujen lopuksi ilta oli kiva. Vaihdettiin aina paikkaa perinteisen tanssilattian suomibaarin välillä sen mukaan, kummassa soi parempi musiikki. Ja olut virtasi...
Puoli yhden aikaan Karrilta tuli viesti, jossa hän kertoi olevansa naapuribaarissa Katan, Juhan ja Juuson kanssa. Hän oli lupautunut kuskiksemme ja halusi tietää, mikä on meidän tilanne. Bailattaisiinko pilkkuun vai lähdettäisiinkö aiemmin kotiin.
Katri oli sitä mieltä, että lähdetään muiden luo, sinne naapuribaariin siis. Haimme takit narikasta ja pyörähdimme naapuribaarin ympäri todeten, ettei kavereita näy... Soitin Karrille, joka kertoi heidän juuri lähteneen kotiin päin. Tavoitimme heidät korttelin päästä. Hetken olimme kahden vaiheilla - jäädäkö vai lähteäkö - kunnes päätimme, että illan voisi lopettaa nyt, kun on vielä hauskaa. Lähdimme siis ajelemaan kotiin... Tosin Hesen kautta.
Kotona huomasin, että vaikka ennakkoon vähemmän kiinnostavalta tuntunut ilta olikin todella kiva, kotonakin oli ihanaa olla...
Sunnuntai 7.9.2003
Heräsin neljän tunnin unien jälkeen kuudelta, enkä mienannut millään saada unta... Pyörin tunnin verran valveilla, kunnes nukahdin vielä kolmeksi tunniksi.
Kumma kyllä päätä ei särkenyt lainkaan. Ehkä mun elimistö alkaa jo tottua krapulaan? Houkuttelin Karria lähtemään retkelle saareen. Tietenkin se suostui.
Minä kuvasin joitakin kasveja ja Karri keräsi (pienellä avustuksellani) sieniä. Löysimme jopa yhden herkkutatin! Minä lupasin syödä illalla Karrin sienimuhennosta (joskushan niitäkin on opeteltava syömään?).