Taakse Eteen

Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...

Viikko 41

Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai

Töiden jälkeen hain Karrin töistä, kävin kotona vaihtamassa lenkkivaatteet ja lähdin Katrin luo. Lähdimme testaamaan uutta reittiä. En tiedä, johtuiko se lenkkitauosta vai maisemanvaihdoksesta, mutta jaksoimme juosta yhteen menoon 15 minuuttia!! Kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta kun muistaa, minkälaista tervanjuontia puoli-Cooper oli lukiossa, niin ei voi kuin onnitella itseään hyvästä suorituksesta. Yhteensä lenkillä kului tasan tunti. Ei paha.

Suihkun jälkeen linnoittauduin telkan ääreen. Salkkarit, Kuumia aaltoja, Spede, uutiset... ja sitten taisinkin nukahtaa.

Tiistai 7.10.2003

Päivää piristi tekstiviesti: "Eetu kertoi, että ensin oli pinosauruksia ja ne muuttui luurangoiksi ja sitten niistä tuli meitä ihmisiä". Onkohan tarhassa juteltu evoluutiosta?

Illalla käytiin pelaamassa, syötiin spagettikastiketta ja saunottiin.

Nukahdin miettien, mistä sarjasta tai elokuvasta MullanAllassa ollut Nathanin entinen kämppis oli niin tuttu...

Keskiviikko 8.10.2003

Itse asiassa koko yön oli satanut ja joka paikka oli täynnä vettä.

Päivällä satoi lisää. Siisti sisätyö tuntui mukavalta.

Kotimatkalla satoi. Ojissa alkoi vedenpinta kohota.

Kävin kaupassa ja hain postista tilaamani tilastotieteen kirjan. Ostin apteekista monivitamiinitabletteja ja kortisonia. Atopiaa on taas ilmassa. Ja apatiaa. Satoi.

Kotona söin ranskalaisia perunoita. Karri soitti ja pyysi minua hakemaan hänet töistä. Satoi vettä.

Kävimme kaupungilla ja ostimme Zen Cafen Vuokralaisen. Olin pettynyt, kun siinä ei ollutkaan Pihaa ilman sadettajaa. Kotona katsoimme 45 minuuttia ja CSI:n. Ulkona satoi yhä.

Torstai 9.10.2003

Päivällä aurinkokin näyttäytyi hetken ajan. Toivottavasti se viihdyttää meitä huomennakin, sillä silloin minulla on taas lomaa. Tuntuu, että kaikki muutkin aikovat olla huomenna pois. Perjantait ovat vähän sellaisia. Hassua silti, että kaikki ovat aina juuri perjantaisin pois, vaikka perjantait ovat viikon mukavimpia työpäiviä...

Illalla juhlistimme minun viikonlopun alkua possupihveillä ja viinillä. Katsoimme Kotikadun ja kävimme pienellä kävelylenkillä ennen Poliisiteeveetä.

Perjantai 10.10.2003

Juoksimme hieman lyhyemmän lenkin, kun kummallakaan ei tuntunut olevan ylimääräistä energiaa. Joka tapauksessa sitä saa olla tyytyväinen siitä, että on raahannut ruhonsa lenkkipolulle.

Katri kertoi Tomin saaneen eilen ilmoituksen veronpalautuksesta. Toivo oman verolappuni saapumisesta pilkahti hieman, mutta sitten Katri kertoi, että lehdessä oli lukenut, että kaikille veroehdotuksen palauttaneille pitäisi tulla tieto "tuloksista" viimeistään tänään.

Kotiin palattuani posti oli kyllä pudottanut luukustamme mainoksia ja sähkölaskun, mutta ei verolappua! P E R K E L E ! Siis oma vikahan se oli, etten palauttanut veroehdotustani korjattuna ajoissa, mutta kyllä nyt tympii. Huolimattomuuteni maksoi yli tonnin. Grrr.

Kotona käsittelin viime kuukauden valokuvasatoa, joka on lojunut kovalevyllä odottamassa virtapiikkiä. Sain jotakin jopa arkistoitua ja albumiinkin tuli muutama kuva lisää.

Ilta meni kotosalla teeveetä toljottaen, saunoen ja syöpötellen.

Lauantai 11.10.2003

Pohdimme siinä sitten valokuvaamosta autolle kävellessämme, että oliko järkeä maksaa niin mielettömän paljon kuvista, kun netissä vastaavan kokoiset maksaa vain pienen murto-osan valokuvaamon pyytämistä hinnoista. Ja entäpä, jos hankkisikin oman valokuvatulostimen?

Tuumasta toimeen ja tulostinliikkeeseen... Merkit rajautuivat nopealla vilkaisulla Epsoniin ja Canoniin. Itse tykästyin välittömästi enemmän Epsonin malleihin, etenkin niihin, joilla saisi A3-printtejä. Ja näistä erityisen houkuttelevalta tuntuu 2100-malli, joka lupaa tulosteiden iäksi vähintään 75 vuotta parhaalle paperille tulostettuna. Omaan käyttöön tulevien kuvien säilyvyys ei ole ihan niin tärkeää, mutta kun tarkoituksena on tulostaa kuvia muille, niin olisi perin ikävää, jos värit haalistuisivat jo kymmenessä vuodessa. Erityisen tärkeäksi tämä puoli muuttuu sitten jos ja kun suunnitelmat printtien pienimuotoisesta myymisestä toteutuvat.

Hmm. Asia pitää jättää hautumaan. Tulostimia täytyy vertailla ja sen lisäksi pitää selvittää, mitä luokkaa valokuvausliikkeiden tulosteiden säilyvyydet ovat. Ja lopuksi pitää tarkasti punnita, tulisiko omalla tulostimella tulostettua riittävästi, jotta sen hankinta pitkässä juoksussa kannattaisi. Kuitenkin tuon Epson 2100-mallin hankintahinnalla tulostaa jo lähes 100 A4-kuvaa kuvaamossa ja jos lasketaan vielä tulostimen syömät värikasetit ja valokuvapaperit päälle, niin aika paljon saa tulostella, jotta homma kannattaa. Kuitenkin pitää muistaa, että kolmen tai viiden vuoden päästä tulostinmarkkinat ovat varmaankin hyvin erilaiset kuin nyt. Hinnat tippuu ja laatu paranee, eikös se niin mene?

Tulostimista ajatukset siirtyivätkin luontevasti kameroihin. Päätimme lähteä katselemaan, olisiko Ixuksia myynnissä ja millä hinnalla. Lähinnä mielessä on ollut hankkia "räpsykameraksi" Ixus, se kun kokonsa puolesta kulkisi mukavasti taskussa mukana. Kaupassa ei ollut Ixus nelisatasta hyllyssä, mutta sen sijaan bongasimme S50-mallin, joka oli myös melko pienikokoinen, mutta toisaalta hieman monipuolisempi kuin Ixus, vaikka onkin saman hintaluokan kamera.

Aloin hiostaa Karria ostopäätökseen. Tutkailimme Canonin esitettä ja havaitsimme, että Ixus 400 ja S50 sisälsivät paljon samaa tekniikkaa ja etenkin meidän kannaltamme tärkeät ominaisuudet olivat molemmissa samat tai S50:ssä paremmat. Karri alkoi selvästi lämmetä S50:lle. Ja niinpä ei mennyt kuin hetki, kun olimmekin jo uuden kameran onnelliset omistajat... Melkoinen heräteostoshan se oli siinä mielessä, että tarkoituksena oli ostaa nimenomaan Ixus 400, muihin malleihin emme olleet edes tutustuneet. Mutta tuskin meidän tarvitsee ostokseemme pettyä.

Illalla Karri teki meille possupaistia ja kasvisröstejä (a la Oolannin). Ruoka oli namia ja viinikin maistui, ehkä liiankin hyvälle. Tuhosimme puolitoista punkkupulloa ja olimme mukavassa nousuhumalassa. Karri sai idean lähteä läheiseen kuppilaan, jossa emme olleet kertaakaan käyneet. Hetken suostuttelun jälkeen lupasin lähteä yhdelle ja ehkä toisellekin, jos paikka miellyttäisi.

Kahden tuopin ajan kuuntelimme iskelmiä karaokena... Laulajat olivat yllättävänkin hyviä, mutta esitettävät kappaleet ei vain iskeneet. Kalja ei oikein sovi yhteen Isoisän olkihatun kanssa...

Palasimme kotiin jo puoliltaöin.

Sunnuntai 12.10.2003

Rokua oli ihan hieno paikka jäkälämattoineen, mutta valokuvausmielessä melko tylsä. Ainakin, kun ei tuntenut seutua, jotta olisi tiennyt, missä on kuvaamisen arvoisia maisemia tms. Toki joitain kuvia tuli otettua, mutta ne olivat pääasiassa makroja G2:lla tai sitten ihan sekalaista testailua S50:llä. Uudessa kamerassa vaikutti olevan jotakin hämärää tarkennuksen suhteen, kameraan oli rakennettu tekoälyä, joka ei heti meikäläisen älyyn mahtunut. Tuntui, että kamera halusi itse päättää, mihin tarkennetaan. Manuaalit ei tietenkään sattuneet mukaan, joten asiaa pitänee tutkia kotona lisää. Täytyyhän tuollainen älytön älyllinen toiminto olla poiskytkettävissä. Muuten ei kyllä kuvaamisesta tule mitään, kun kamera saattaa tarkentaa ihan väärään paikkaan.

Kotona siirrettiin kuvat tietokoneelle ja karsittiin kaikkein huonoimmat pois. Karri alkoi käsitellä omia otoksiaan minun alkaessa katsella Idolseja telkasta. Olen hieman koukussa sarjaan, enkä itsekään tiedä, miksi. Popstarsista en niin hirveästi tykännyt, ehkä siksi, että siinä etsittiin aivan erityyppisiä henkilöitä, koska tavoitteena oli luoda useamman ihmisen ryhmä. Idolsissa sen sijaan painottuu enemmän yksittäisen ihmisen persoona. Vaikka kaipa raati silti valitsee mieluummin sellaisen henkilön, jota voidaan sitten muokata tuotantoyhtiön toiveiden mukaiseksi. En tiedä.

Ohjelmaa katsoessa erottuvat kyllä jyvät akanoista välittömästi. Yleensä olen kyllä ollut samaa mieltä raadin kanssa, mutta siitä en silti pidä, että ohjelmassa näytetään pätkiä, joissa selvästi nolataan joku kokelas täysin. Tarkoitan lähinnä niitä tapauksia, jotka haluavat tosissaan staraksi, mutta eivät omaa lainkaan laulu- saati esiintymistaitoa. On toki hyvä, että se heille kerrotaan, vaikkakin siinä murskattaisiin pienen ihmisen unelmat, mutta voisi ehkä silti miettiä kaksi kertaa ennen kuin pätkiä laitetaan ohjelmassa esitettäviksi. Itse en ainakaan saa mitään kiksejä siitä, että näen jonkun murtuvan täysin kuunnellessaan kritiikkiä esiintymisestään, olkoon se esitys kuinka surkea tahansa.

Taakse Eteen