Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 40
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 29.9.2003
Torstai 2.10.2003
Näin unta, jossa vanhempani kuolivat. Itse olin unessa ehkä 12-vuotias. Olimme urheilukentällä serkkupojan kanssa. Juoksimme korkeita rappusia ylös ja juuri, kun pääsimme "huipulle", näimme, kuinka auto syöksyi suoraan vanhempieni sekä setäni päälle, sillä seurauksella, että vanhempani kuolivat. Kun uni jatkui, olinkin "nykyinen" itseni ja iloitsin, kuinka voisin huomenna kirjoittaa tapahtuneesta tänne. Kerrankin minulla olisi jotakin merkittävää kirjoitettavaa turhien "kävin kaupassa, katsoin teeveetä" -höpinöiden sijaan.
Aamulla herätessäni olin hetken epätietoinen siitä, oliko se totta vai ei.
Sitten analysoin näkemäni. Ikäni unen alussa viittaa siihen aikakauteen, jolloin toivoin vanhempieni eroavan. Joskus toivoin jopa heidän kuolevan. Kuolintapa johtui kaiketi siitä, että ehdin ennen nukahtamistani nähdä C.S.I.n alun, jossa auto syöksyi ravintolan sisälle tappaen pari aterioivaa huono-onnista. Ja se loppu, sille on kaikkein ilmeisin selitys. Kaksi viikkoa taukoa päiväkirjan kirjoittamisessa on jo niin pitkä aika, että vähemmästäkin saa stressin aikaiseksi.
Olen vakavissani harkinnut päiväkirjan lopettamista. Aloitin kirjoittamisen 1.10.2002. Silloin halusin vain kirjata arkeani muistiin, jotta minulla olisi mahdollisuus vaikkapa 10 vuotta myöhemmin kaivaa muistiinpanot esille ja päivitellä menneitä aikoja. Unohdettuja ihmisiä, kadotettuja muistikuvia.
Aluksi tälle sivulle oli siis tarve. Sen jälkeen kirjoittamisesta tuli tapa. Nykyisin en ole varma, onko tänne kirjoittaminen muuta kuin ikävää pakkopullaa, kun eihän tätä viitsisi lopettaakaan... Mutta katsotaan nyt. Toistaiseksi jatkan tyhjää ja mitätöntä raportointiani siis.
...
Laiskuuttani menin perumaan illan lenkin. Tekosyynä käytin mennyttä "kurkkuvirustani". Oikeastaan kurkku on yhä aamuisin hieman arka... Ainakin, jos oikein tarkasti keskittyy tunnustelemaan, miltä nieleminen tuntuu.
Karrin kanssa kävimme illalla pitkällä kävelylenkillä, kun alkoi omatunto kolkuttaa. Pakkohan tätä ruhoa on yrittää liikutella, ei ne kilot muuten karise. Kun nälkääkään ei huvita nähdä (lue: kun ei epäterveellisistä herkuistakaan huvita luopua).
Kotikadun jälkeen intouduin lukemaan kirjaa "Tappavan kuuluisa". Ensimmäisiä kolmeakymmentä sivua voisi kuvailla tappavan tylsiksi, tai sitten mielialani ei oikein soveltunut lukemiseen.
Perjantai 3.10.2003
Aamulla vein Karrin kahdeksaksi töihin. Kotona alkoi väsyttää, joten laitoin Todella upeeta -dvd:n masiinaan ja kellon soimaan yhdeltätoista. Kaksi jaksoa riitti vaivuttamaan minut uneen. Jostain syystä, vaikka sarja onkin hyvä ja hauska, nukahdan aina sitä katsellessa. Olen varmaankin ehdollistunut siihen silloin, kun sarjaa näytettiin melkein puoliltaöin, jolloin nukahdin lähes poikkeuksetta kesken jakson.
Yhdeltätoista, kellon soidessa, väsytti aivan tolkuttomasti. Laahustin kahvinkeittimelle ja sain kuin sainkin silmäni jotenkin auki. Hetken päästä olin jo matkalla kaupungille, shoppailemaan Katrin kanssa.
Tavoittenani oli löytää jotakin uutta käyttövaatetta lähinnä töihin. Koska kaupoissa oli jo talvitakkeja yllin kyllin, päätin katsella sivusilmällä niitäkin, kun sellaisen tänä vuonna tarvitsisin ja "kun nyt kerran joka tapauksessa vaatekauppoja kierretään"... Ja arvasihan sen, miten siinä kävi. Päädyin ostamaan sikakalliin toppatakin, sellaisen melko sporttisen untuvatakkimaisen takin, vaikka tarkoituksena oli nimenomaan ostaa joku vähän "fiksumpi" takki. Mutta kun tämä takki jutteli sieltä rekistä mulle... Katso, kuinka iiiihana olen! Osta minut, osta, osta, osta.... Maksettuani takin pelkäsin kuollakseni mennä enää uusiin vaatekauppoihin, koska olin vakuuttunut siitä, että törmäisin johonkin paljon parempaan talvitakkiin ja päätyisin katumaan heräteostostani. Mutta peloistani huolimatta niin ei käynyt, joten taisin tehdä ihan järkevät kaupat. Muistissani kun on yhä kevät, jolloin etsin turhaan uutta takkia, koska kevättakit oli joka paikasta myyty loppuun.
Takin lisäksi löysin kaksi neuletta ja yhden trikoopaidan. Ja yhden traakkipuun.
Karri oli juuri ehtinyt kotiin ennen minua. Käväistiin ruokakaupassa ja kun ei sen ihmeemmin huvittanut kokkailla, syötiin vain leipää. Illemmalla käveltiin kaupungille, käytiin yksillä oluilla ja ajeltiin linkalla kotiin saunomaan. Minä yritin leikata Karrin hiuksia, mutta kun siitä ei tullut mitään, ajeltiin kaikki pois. Nyt se näyttää taas ihan nahkapäältä. Mutta aika sexyltä nahkapäältä.
Lauantai 4.10.2003
Aamulla Karri herätteli minut, kun hänen mielestään 10 tunnin unet olivat riittävät. No jaa, kyllähän niillä jaksoi jo ihan hyvin heräillä, mutta olisin toisaalta voinut nukkua pidempäänkin.
Ehdimme käydä kirpputoreilla ennen kuin vein Karrin pelaamaan sotapeliä kavereiden kanssa. Minä palasin kotiin pesemään pyykkiä ja ulkoiluttamaan Morrisonia. Ensin sillä meni kolme tuntia ennen kuin se huomasi luukun olevan auki ja sitten, kun se vihdoin päätti tulla ulos, se suuntasi heti cd-laatikoiden eteen ja hinasi itseään edestakaisin niiden vieressä. Kai se näki jonkin häilyvän peilikuvansa siinä lasissa ja luuli sen olevan lajikumppani. Hmm. Vähänkö se on yksinkertainen otus, kun ei tunnissa älynnyt, ettei niin ole. Pöh. Kun se ei houkuttelusta huolimatta suostunut laajentamaan ulkoilualuettaan, menetin järkeni ja telkesin sen takaisin kotiinsa.
Pian Karri jo soitti, että olivat saaneet pelin päätökseen ja aikoivat mennä oluille. Kerroin liittyväni seuraan heti, kunhan saan viimeiset pyykit koneesta ja pääsen linja-autolla sinne asti.
Baarissa porukka pelasi snookeria, josta en niin kauheasti välittänyt. Tyydyin katsomaan, kunnes Tommi sai minut suostuteltua pelaamaan häntä vastaan. Se sopi, koska olimme molemmat melko aloittelijoita. Molempien taktiikkana oli vältellä virheitä ja toivoa vastustajan tekevän niitä. Tasaisesti etenimmekin parikymmentä kierrosta, kunnes mun ote herpaantui ja pussitin mustan ja kivenkin vahingossa (en kuitenkaan samalla kertaa) ja Tommi repäisi mukavan kaulan pisteissä. Se ei tainnut myöhemmin kaventua siitä. Luovutin, kun Tommi johti noin 30 pisteellä ja pallot alkoivat olla vähissä. Olin taas saanut riittävän annoksen snookeria yhdelle vuodelle...
Seuraavaksi heitimme tikkaa. Hävisin taas Tommille. Sitten lyöttäydyimme kimppaan ja pelasimme Kenoa, josta voitimme ensin 6 euroa, mutta ahneuksissamme jatkoimme pelaamista ja hävisimme ne. Siinä vaiheessa muutkin saivat snookerinsa päätökseen ja osan lähtiessä kotiin jäimme Tommin ja Piian kanssa lätkimään korttia. Lämmittelimme koiralla, kunnes aika oli kypsä tupelle. Ensin pojat nousivat 36 pisteeseen ja sitten oli Piian ja mun vuoro nousta 16 pisteeseen. Sen jälkeen olikin sopiva aika lopettaa ilta ja lähteä kotiin.
Saimme odottaa bussia puoli tuntia, emmekä päässeet sillä edes kotiin asti. Murr. Koska olisimme joutuneet odottamaan kotiin menevää bussia 50 minuuttia, päätimme kävellä loput matkasta.
Kello ei ollut edes kahtatoista, mutta niin siinä vain kävi, että uni vei mennessään.
Sunnuntai 5.10.2003
Olimme aamusta alkaen ahkeria ja aloimme vaihtaa kukillemme uutta multaa ja uusia ruukkuja siinä samalla. Keväällähän tämä pitäisi tehdä, mutta mieluummin 3 vuotta myöhässä kuin ei edes syksyllä, tai jotain.
Karri puuhasteli kaktuskokoelmansa kanssa ja minä keskityin pilkkomaan juorua pätkiksi. Se oli levittäytynyt amppelistaan ikkunalaudalle, kasvattanut juuria pariin siellä olleeseen kukkapurkkiin ja jatkanut kulkuaan mikroaaltouunin taakse (ja kuihtunut siellä valonpuutteeseen tai mikroaaltoiluun). Kun juorunalut olivat kiltisti uudessa purkissaan oli vihdoinkin muiden kasvien vuoro. Jukkapalmut vähenivät neljästä kahteen vanhan traakkipuun jakautuessa kahdeksi. Anopinkieli sai jäädä, sillä olen vihdoinkin alkanut sietää kyseistä kasvia. Uudessa ruukussaan se näytti melkein ehkä jopa mahdollisesti kauniilta. Limoviikuna joutui luopumaan kuivista oksistaan, mutta sai tilalle uuden ruukun. Karri kaivoi sen juuria esille ja suunnitteli, mistä kohtaa puu laitetaan keväällä poikki. Siitä tulee jättikokoinen bonsai, tai minikokoinen puu, ihan miten vain. Uudet mehikasvit pääsivät kasvatusruukuistaan ja saivat turpeen tilalle kaktusmultaa. Ja lopuksi lähes jokaiselle kasville arvottiin uusi sijoituspaikka.
Viisi tuntia meni nopeasti, mutta lopuksi sitä huomasi, että oli monta tuntia ollut ahkera. Vatsa kurni ja teki mieli istahtaa hetkeksi ihailemaan työnsä tuloksia.
Kun olimme toipuneet urakasta, lähdimme käymään hieman kävelyllä kuvaamassa syksyistä luontoa ja samalla kävimme kaupassa. Kotona teimme meksikolaista riisi-jauheliha-salaattimössöä, jota söimme maissilastujen kanssa. Nami.
Katselin illan päätteeksi Idolsia ja Markus Kajoa... Joku markuskajomainen tyyppi voisikin yltää minun idolikseni. Ne muoviset ihmiset, joita raati haki, eivät.