Kun donitsista oli selvitty, oli aika rientää viimeiselle rastille. Laskeutu- minen oli joillekin ennestään tuttua, mutta mukana oli myös meitä, joilta ko. kokemus vielä puuttui. Kuitenkin selvisimme kaikki ehjinä alas eikä ketään tarvinnut kantaa paareilla kotiin.

Kuvissa sisarukset Ellu ja Annika näyttävät, ettei Raumalla pelätä hämäläisten jyrkänteitä. Alapuolella ammottava syvyys sai esiin vain tyynen hymyn  heidän raumalaisten jaaritusten karaisemilta huuliltaan.

Jväskylän mallia näyttivät Esa ja Lotta. Eipä heitäkään pelottanut.

Max the Cliffhanger oli vanha tekijä näissäkin hommissa. Hyvin sujui Minnaltakin. Myös lahtelaiset laskeutuivat (=pääsivät alas) mutta niitä kuvia ei katsottu hyväksi näyttää tässä. On nimittäin ikävä katsoa kun aikamiehet itkee köyden päässä..Ei vaan, oikea syy on tilanpuute. Kyllä meitäkin hymyilytti... kotona... kuukauden päästä...vähän.

Myös monia muita mielenkiintoisia asioita siellä nähtiin, tehtiin ja koettiin. Niistä ei kuitenkaan tässä sen enempää, koska jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kotisivuille, luulen etteivät koko maailmaan mahtuisi ne sivut jotka pitäisi kirjoittaa. Että näin.

EDELLINEN

ALKUUN