Pimiö
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Viimeisessä karsinassa sinua kohtaa suloinen näky. Pieni muutaman tunnin ikäinen ponivarsa. Varsasta haaveillaan hyvää juoksijaa, ainakin mukavasta tuontisuvusta se on. Ihasteltuasi varsaa alat vakavasti harkitsemaan pitäisikö sinunkin hankkia oma pieni raviponi... Kasvattimme, jotka tunnistat etuliitteestä Pimiön ovat siis tosiaan ravipainotteisia shetlanninponeja tai gotlannin russeja. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee osa kasvateista jäämään kotiin kasvamaan, mutta pääasiassa kasvatit päästetään maailmalle näyttämään taitojaan. Mahdollisesti kisauransa aloittaneina tai sitten heti vieroituksen päätyttyä. Tammamme kantavat varsoja viikon (7 vrk), jonka jälkeen varsaa vieroitetaan viikon (7 vrk) ajan. Tämän jälkeen on varsa valmis muuttamaan uuteen kotiinsa. Myyntiehtoja meillä on jonkin verran, mutta ne eivät ole mitenkään mahdottomia toteuttaa. Emme vaadi kasvateiltamme kaiken maailman arvonimiä ja palkintoja, mutta toivomme silti, ettei kasvattimme joudu ihan seinäkukkaseksi.
- nimestä ei poisteta etuliitettä Pimiön
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~ |