Genre: mpreg/huumori
Sarja: Yami no Matsuei
Paritukset: Tatsumi/Watari ( + Tsuzuki/Hisoka )
Rating: PG-13
Kuvaus: Katso GENRE. Sanoo kaiken. Ajatus Watarista onnellisena äitinä oli liian suuri houkutus vastustettavaksi.
Muista. Ei ole mikään pakko lukea jos et halua. *genki-sumairu*
That's the money, douzo!
Tehty yhteistyössä Migian kanssa. Löytyy myös englanniksi käännettynä fanfiction.netistä.
______________________________________________
Jotenkin Watari Yutaka oli saanut päähänsä ettei seoksista koskaan tullut mitään elleivät ne ensin räjähtäneet edes yhden kerran. Nyt hänen uusin tuotoksensa oli enää viimeistä vaihetta vaille valmis. Puuttui enää vain roima loppupamaus.
Hihitellen hän tempaisi 003:n taskuunsa turvaan ja pyyhälsi nurkkaan. Hän pisti sormet korviinsa, puristi silmänsä kiinni ja odotti.
PUM.
"Yatta!" huudahti ihastuttavan genki tiedemies ponnahtaessaan ylös ja stepatessaan takaisin pöytänsä luokse. Hieman pöllämystynyt 003 pisti päänsä esiin miehen laboratoriotakin taskusta ja huhuili järkyttyneenä, hypähti sitten varovaisesti pöydälle ja huojui edestakaisin silmät lautasten kokoisina. Watari tarrasi yhä kuohuavaan koepulloon eristekäsineillään ja piteli sitä voitonriemuisena päänsä yläpuolella. Nuori tiedemies hymyili ja laski sihisevän pullon kasvojensa kohdalle ja tarkasteli sen vaaleanpunaista, läpikuultavaa sisältöä. Nesteen läpi siivilöityvä valo välähteli hänen pitkissä, vaaleissa hiuksissaan ja kimalteli hänen silmälasiensa kehyksissä. Pieni nauru karkasi hänen huuliltaan ilmaan.
"MWAHHAHAHAHAAA!!" Maaninen nauru kaikui JuOhChossa. Se nosti Hisokan, Tatsumin ja varsinkin Tsuzukin niskavillat pystyyn. Viimeksimainittu loikkasi nyyhkyttäen nurkkaan ensimmäisen pudistellessa päätään ja keskimmäisen tähystellessä ikkunoista ulos. Samalla kun hunajahiuksinen shinigami paimensi pelosta uikuttavaa Tsuzukia ulos "Kotiin siitä!"-huutoja sävyttävilla potkuillaan tuonpuollisen viraston sihteeri laskeskeli päässään naurusta - tai pikemminkin sen syystä - koituvia mahdollisia vahingonkorvauksia ja huokaisi syvään.
"Jo viides kerta tällä viikolla..."
Iltahämärän varjostamassa laboratoriossaan Watari alkoi tanssia ympäriinsä 003:n kallistellessa päätään näylle.
"Vihdoinkin! Vihdoinkin olen keksinyt sen! Vihdoinkin olen..." Tuli hetken karmiva hiljaisuus. Watari seisoi hetken aivan hiljaa ja kääntyi sitten hitaasti ympäri katsomaan laboratorionsa ovea. Nähdessään miehen ilmeen 003 kirkaisi ja putosi räpytellen lattialle. Watari hymähti ja toinen mielipuolinauru oli jo pyrkimässä ulos hänen suustaan, kun hän nielaisi ja huokaisi oikein syvään.
"Ja aion kokeilla sitä tänä yönä." Yhä hiljaa hymisten tiedemies käveli ulos huoneesta ja sulki huolellisesti oven.
003 katsoi hetken tiedemiehen perään, huhuili sitten ja lensi ulos raollaan olevasta ikkunasta.
Watari suunnisti välittömästi miesten vessaan ja lukittautui yhteen koppiin. Oli aivan hiljaista ja pimeää; useimmat olivat jo lähteneet töistä kotiin. Watari tiesi kuitenkin, että tässä talossa oli kuitenkin varmuudella vielä yksi henkilö hänen lisäkseen: Tatsumi. Tämä ei koskaan jättänyt väliin tilaisuutta jäädä ylitöihin, sen Watari tiesi. Ja se sopi hänen suunnitelmiinsa loistavasti.
Watari kääntyi selkä vessakopin ovea vasten ja otti taas esiin höyryävän kuuman, vaaleanpunaista nestettä sisältävän pullon. 'Nyt tai ei koskaan', hän ajatteli ja kulautti nesteestä aimo annoksen kurkkuunsa.
Heti nielaistuaan mies köhäisi voimakkaasti ja lankesi polvilleen kylmälle lattialle, puolillaan oleva pullo yhä kädessään. Hän kakoi ja huohotti hetken voimakkaasti toinen käsi kurkullaan. Juoma oli ollut tulikuumaa ja se tuntui jotenkin kuplivan vielä hänen vatsassaankin. Muutaman sekunnin kuluttua Watarille tuli jotenkin... outo olo. Hän ei osannut selittää sitä itselleen ja toivoi ettei olisi saanut myrkytystä. Tosin kokemuksen myötä tutuiksi tulleet halvaantumisen ja tukehtumisen tunteet - ja suun vaahtoaminen varsin epäesteettisesti - vaikuttivat pysyvän tällä kertaa poissa ja vaalea tiedemies tunsi olonsa itseasiassa... aika hyväksi. Kevyeksi jopa.
Lopulta Watari sai hengityksensä tasaantumaan ja nousi ylös, tunkien paksun korkin pullon suuhun. Tuntien olonsa vielä jotakuinkin vakaaksi hän lähti vessasta ja kävi lukitsemassa pullon kemiallisten aineiden kaappiinsa, missä se olisi turvassa eikä kenenkään muun ulottuvilla. Mutta lukittuaan vielä itse laboratorionsa oven Watari ei suunnannutkaan askeliaan alas JuOhChon leveitä portaita kohti kotia kuten yleensä.
Hän lähti kulkemaan kohti Tatsumin huonetta.
Kävellessään pitkin JuOhChon autioita käytäviä kummallinen tunne hänen sisällään tuntui vain kasvavan mutta pian Watari hylkäsi myrkytyksen mahdollisuuden. Juoma kyllä tuntui kiihdyttävän pitkähiuksisen shinigamin hengitystä ja nostavan tämän pulssia mutta ei mitenkään tavattomissa määrin. Tunne muistutti pikemminkin Wataria siitä miltä hänestä tuntui Tatsumin seurassa, sitä lämmittävää ahdistusta joka aina valtasi hänet kun tuo piinkova mutta kuvankaunis sihteeri oli hänen lähellään...
Tatsumi... Ajatus ruskeatukkaisesta miehestä täytti Watarin pään kiihtymyksellä ja hänen koko olemuksen alkoi hehkua. Hän alkoi kallistua juomansa suhteen sille kannalle ettei se ollut kuin tavanomainen afrodisinen stimulantti. Tosin harvinaisen voimakas sellainen, vaalea shinigami tuumi kun hänen alkoi olla vaikea pitää ajatuksiaan kasassa ja, ennen kaikkea, kurissa mitä tuli JuOhChon jääsydämiseen sihteeriin. Mies oli aina aikaisemmin vastannut Watarin vaihvihkaisiin vihjailuihin ystävällisesti mutta kuitenkin asiallisen torjuvasti. Silti Watarilla oli omat epäilyksensä Tatsumin oikeiden tunteiden suhteen ja synnynnäisenä optimistina uskoi vuorenvarmasti omaan mottoonsa: Niin kauan kun on kuolemanjälkeistä elämää, on toivoa.
Tatsumi...
Hieman vino hymy kohosi Watarin kasvoille kun hän päättäväisesti jatkoi kulkuaan kohti päämääräänsä. Hän säteili itsevarmuutta.
Tänä iltana sinun on turha YRITTÄÄKÄÄN vastustaa minua.
-------------
Tatsumi istui työpöytänsä ääressä pelkän pöytälampun valossa täysin tietämättömänä lähestyvästä vaarasta. Viime aikoina shinigameilla oli ollut harvinaisen hiljaista työrintamalla eikä papereita ollut pienen tornirakennelman verran kuten yleensä. Ikävä kyllä suurin osa käsillä olevista olikin sitten laskuja hänen kollegoidensa edesottamuksista.
Laskiessaan Tsuzukin viidennen valtatienpituisen ravintolalaskun käsistään Tatsumi huokaisi epätoivoa äänessään ja hautasi päänsä käsiinsä. "Jonain päivänä minä vielä pistän hänet leipäkuurille... Kurosaki saa luvan vahtia häntä..." hän mumisi vasten kämmeniään kun kuuli ovensa avautuvan hiljaa.
Tatsumi nosti katseensa ja näki ovenrakoon piirtyneen hahmon. Tämän takaa tuleva valo vaikeutti tarkempien piirteiden erottamista mutta kultaisena hehkuvat pitkät hiukset olivat aika hyvä vihje. "Watari? Luulin että kaikki olivat jo lähteneet kotiin. Onko sinulla jotain asiaa?"
Hän kuuli hymyn tiedemiehen äänessä kun tämä vastasi. "EEEEII~I mitään sen kummempia, Tatsumi." Pehmein askelin vaalea shinigami astui huoneeseen ja nojasi selällään oven kiinni. Jostakin syystä siitä syntyvä ääni kuulosti Tatsumista lievästi uhkaavalta.
Hän kuitenkin jätti huomionsa omaan arvoonsa ja kääntyi jälleen laskujensa pariin. "Siinä tapauksessa antaisitko minun jatkaa töitäni? Hyvä, kiitos", sihteeri jatkoi ennen kuin Watari ehti väittää mitään vastaan ja jäi tuijottamaan kuudetta Tsuzukin aiheuttamaa laskua. Pieni suoni alkoi tykyttämään hänen ohimollaan.
Watari seisoi hetken paikoillaan varjossa kun Tatsumi syventyi taas tehtäviinsä, vaikuttaen täysin unohtavan toisen shinigamin läsnäolon huoneessa. Sitten, hitain askelin tämä käveli huoneen poikki työpöydän luokse, istahti sille viehkeästi ja jäi katselemaan Tatsumia. Tämä vilkaisi Wataria puolihuolimattomasti lasiensa yli kulmat aavistuksen verran kurtussa. "Mitä?" hän kysyi kääntäen katseensa taas edessä olevaan paperiin ( ilmoitus siitä että limsa-automaatti oli jälleen epäkunnossa ja toivomus siitä että asialle tehtäisiin jotain mahdollisimman pian ).
Vaalea mies keikautti päätään toiselle puolelle ja sormeili pitkiä hiuksiaan hetken ennen kuin vastasi. Hiljaisuutta seurannut kysymys karkotti kaikki mahdolliset ongelmanratkaisumallit ruskeahiuksisen miehen mielestä.
"Tatsumi... Olenko minä sinusta kaunis?"
Tatsumi jähmettyi niille sijoilleen. Sitten hän nosti katseensa pöydällään virnuilevaan Watariin. "MITÄ?"
"Sano nyt, Tatsumi. Olenko minä sinun mielestäsi kaunis?" Watari sanoi ja nojautui hymyillen lähemmäs Tatsumia joka puolestaan vetäytyi vasten tuolinsa selkänojaa, silmät järkytyksestä laajenneina.
"Mi-mikä kysymys tuokin on olevinaan?! Lopeta tämä pelleily heti paikalla, Watari!" sihteeri huudahti tavallista korkeammalla äänellä. Hän tunsi poskiensa kuumottavan kun hänet oli pakotettu katsomaan suoraan vaaleahiuksisen miehen kasvoihin ja vastaamaan tämän ruskeiden silmien tummaan katseeseen. Olihan Watari aikaisemminkin tehnyt ilmi omat tunteensa häntä kohtaan muttei läheskään yhtä päällekäyvällä tavalla ja Tatsumi oli voinut jättää asian sikseen noina kertoina. Tämä uusi suora lähestymiskeino pisti hänen pasmansa pahasti sekaisin ja hänen sydämensä pamppaili Watarin nojautuessa yhä lähemmäs yli työpöydän reunan.
"Voi, mutta en minä kysy lainkaan leikilläni, Tatsumi-rakas", Watari hymyili puhuen matalalla, hiljaisella äänellä joka pisti Tatsumin nielaisemaan äänekkäästi. "Katsos", tiedemies jatkoi heilauttaen hiuksiaan niin että ne nyt valuivat putouksina alas olkapäiltä ja niiden hehku kehysti hänen kasvojaan, "minusta sinä itse olet niin tavattoman kaunis että pelkään etten ole tarpeeksi hyvä sinulle. Tämä on erittäin tärkeä kysymys minulle."
Tatsumi pystyi vain tuijottamaan tätä hetken täysin kivettyneenä. Sitten hän yritti perääntyä läpi tuolinsa karkuun samalla kun hänen äänensä nousi taas yhden oktaavin verran. "Wa-WATARI!! Mitä helvettiä sinä oikein selität?! Tajuatko sinä lainkaan kuinka, kuinka, SOPIMATTOMASTI sinä käyttäydyt tänään?!"
"Tatsumi." Watari keskeytti hiljaa ja yhtäkkiä vakavana, silmissään katse joka alkoi Tatsumin kauhuksi sulattaa hänen jääkuortaan varteenotettavaa vauhtia. Vaaleahiuksinen mies otti hitaasti lasit silmiltään ja nosti sitten taas katseensa toisen miehen kasvoihin. Kultaisine hiuksineen, lukulampun valossa ja haavoittuvainen ilme silmissään hän näytti häkellyttävän kauniilta.
"Sinä... sinä et todellakaan ota minua tosissasi. En olisi koskaan uskonut sinua sellaiseksi ihmiseksi joka... joka vain leikkii toisten tunteilla!" Watari huudahti särkyneellä äänellä ja käänsi kasvonsa sivuun peittäen samalla suunsa vasemmalla kädellään. Pitkähiuksisen shinigamin olkapäät vavahtelivat uhkaavasti ja erilaiset ajatukset alkoivat risteillä Tatsumin mielessä.
Voi ei voi ei voi ei mitä minä teen?! Hän on täysin tosissaan tänään, miten helvetissä minä tästä selviän- ... voi hyvä kami-sama, ei kai hän ITKE? Ei ei ei ei ei ei EI, ei tässä näin pitänyt käydä!!
"Aaahh... ano, Watari, minä..." Tatsumi yritti änkyttää jotain anteeksipyynnön tapaista mutta hän tuntui hetkellisesti kadottaneen kaikki omistamansa diplomaattiset kyvyt katsellessaan edessään nyyhkyttävää työtoveriaan. "Ei siis ettenkö minä pitäisi sinusta ihmisenä ja, öh, ystävänä ja niin edelleen mutta tämä, eh, minä..." Tatsumin ääni vaipui olemattomuuteen Watarin alkaessa nyyhkyttää kahta kauheammin sanan 'ystävä' kohdalla. Hädissään hän kumartui hieman lähemmäs ja laski kätensä toisen olalle yrittäen keksiä mahdollisimman lohdullista sanottavaa. Lopulta hän turvautui hätävaraan.
"Kyllä se sii-UWAAAAAAAAAGH!!!" oli ainoa mitä hän ehti saada suustaan löytäessään itsensä tuolia vasten ahdistettuna, Watarin käsivarret kaulansa ympäriltä ja miehen itsensä sylistään. "WATARI!!" Tatsumi huusi nyt kasvoiltaan täysin punehtuneena. Vastoin tahtoaan hänen täytyi myöntää ettei tilanne täysin epämukava ollutkaan ja sehän häntä vasta järkyttikin.
Toinen mies ei protestesteista välittänyt vaan hihitti tyytyväisenä Tatsumin kaulaa vasten. Kevyt hengitys hänen ihollaan sai sihteerin värähtämään kevyesti. "Menitpä halpaan."
"Watari Yutaka! Päästä irti minusta tällä punaisella sekunnilla tai muuten minä, minä..." Tatsumi koetti saada ääneensä tavanomaista auktoriteettiä mutta yritys jäi enemmän kuin hieman puolinaiseksi. Totuushan oli että Tatsumilla oli ollut omat tunteensa Wataria kohtaan jo pidemmän aikaa muttei missään nimessä halunnut tunnustaa asiaa tälle saatika sitten itselleen. Mutta nyt kun hänellä oli vaalea shinigami siinä sylissään, niin lähellä, ja hän tunsi tämän lämmön ja ruumiin itseään vasten ja aisti tämän hengityksen ja hiusten pehmeän tuoksun ympärillään Tatsumi lähes kauhistui siitä kuinka luonnolliselta, kuinka oikealta se kaikki tuntui...
"Tai muuten mitä?" Watari mumisi Tatsumin korvaan ennen kuin vetäytyi katsomaan tätä kasvoihin parinkymmenen sentin etäisyydeltä. Lampun heittämä valo kultasi hänen hiuksiaan takaa samalla kun hän hymyili eikä Tatsumi voinut kuin tuijottaa. Kaikki luvatut hyvät uhkaukset, kuten laboratorion rahoituksen lopettaminen ja tuskalias kuolema via kirvesmurha, jäivät ikuisiksi ajoiksi sihteerin kurkkuun ja ainoa mikä pääsi ilmoille oli: "...nnnghhh?" kun Watari kumartui taas lähemmäs ja varasi Tatsumin huulet omaan käyttöönsä.
Sillä hetkellä vanhempi shinigami ei olisi pystynyt liikauttamaan sormeakaan vaikka olisikin halunnut. Ensimmäisestä melkein huomaamattaan annetusta hipaisusta lähtien hänen koko olemuksensa oli keskittynyt ruumiinsa siihen suhteellisen pieneen osaan joka kokonaisuudessaan käsitti hänen suunsa. Watarin työskentely oli tuskallisen hidasta ja huolellista hänen näykkiessään Tatsumin pehmeitä huulia omillaan ja suudellessaan kiusoittelevasti tämän suupieliä pienen taivaallisen ikuisuuden. Siinä sivussa tiedemies tuli kevyesti puraisseeksi toisen miehen ylähuulta ja tämä päästi pienen tukahdetun voihkaisun.
Watari naurahti pahanilkisesti tämän kuullessaan ja kumartui kuiskaamaan Tatsumin korvaan samalla kun aloitti tämän paidannappien avaamisen: "Voi miten ihanalta sinä kuulostatkaan, en olisi uskonut. Senkin pikku uke..." hän hihitti vielä päälle.
Tämä rikkoi ruskeahiuksisen miehen jähmettäneen lumouksen. Veri alkoi kohista Tatsumin korvissa ärtymyksen nostattaessa adrenaliinia pintaan. UKE? Hän, Tatsumi Seiichirou, JuOhChon SIHTEERI, ei sietäisi tällaista kohtelua enää yhtäkään sekuntia kauempaa! Hänen tuolinsa käsinojilla toimettomina levänneet kätensä kiertyivät nyt äkkiä toisen miehen ympärille.
"Uke?" Hänen äänensä oli lähellä murinaa.
"Eh?" Wataria äännähti silmät yllätyksestä leviten kun hänet yhtäkkiä vedettiinkin tiukemmin vasten toisen miehen rintaa.
"Watari", Tatsumi jatkoi yllättäen vaarallisen matalaksi käyneellä äänellään, "luulenpa että olet erehtynyt eräässä asiassa. Nimittäin" hän käänsi päätään suudellakseen toisen kaulaa ja tuli palkituksi pienellä onnenvinkaisulla, "jos nyt on kyse siitä kuka tänään on alla, niin voin taata etten se ainakaan ole minä."
Tämän sanottuaan hän veti Watarin aikaisempia syvempään suudelmaan joka uhkasi muuttaa tämän pieneksi mytyksi lattialle. Vaalea shinigami hyrisi onnellisena tauotta mikä nyt puolestaan sai Tatsumin hymyilemään tämän ujuttaessa käsiään Watarin takin sisään ja paidan alle. Watari tuntui päihdyttävän häntä pelkällä olemassaolollaan, tuoksullaan ja lämmöllään eikä Tatsumi voinut saada toisesta miehestä tarpeekseen kun tämä värisi hänen kosketuksestaan ja sopersi hänen suuhunsa pienellä äänellä: "Tatsumi... Tatsumi..."
Hän olisi halunnut sen jatkuvan ikuisesti.
Tatsumi upotti toisen kätensä Watarin hiuksiin samalla kun tämä yritti kiskoa puvuntakkia ja aluspaitaa hänen päältään. "Yutaka..." hän kuiskasi hiljaa ja painoi sitten huulensa tiukemmin vasten tämän omia.
He pudottautuivat varovaisesti lattialle, päästämättä hetkeksikään irti toisistaan.