nimi: Hämypuron Ikkunaprinsessa "Iina"
sukupuoli: tamma
rotu: suomenhevonen (sh)
syntynyt: 13.01.2004
käyttö: ratsu, siitos-ja kisahevonen
koulutustaso: ko: HeA, re: 110cm, me: 90cm
rekisterinumero: SHRt-733
säkäkorkeus: 161cm
hoitaja: -
kasvattaja: wenya || Hämypuro

i: Lavinian Hiekkakakku
e: R.I Vesimelooni


historiasta nykypäivään: ostin Iinan wenyalta ehkä ensin suurimmaksiosaksi sen kauniin nimen takia, ja koska minulle ei suokkia ennen ollut. Hurmaavaksi ja kauniiksi neidiksi Iina sitten osoittautuikin, vaikka välissä tuntui, ettei leikkisälle suomenhevostammalle ollut aikaa. Mutta eihän Iinasta luopuakkaan voinut, ja olen edelleen ylpeä päätöksestäni pitää se. (:
KIsakentällä Iina ei ole aivan omiaan, se jännittää, olisi miten kokenut ratsastaja hyvänsä. Muuten todella ihana ja rakas suomenhevostamma, johon olen tyytyväinen.

hoitaessa: Hoitajia Iina tervehtii aina äänekkäästi ja jaksaa aina tulla kerjäämään hoitajalta rapsutuksia. Kun vieraat ihmiset haluaisivat rapsuttaa karsinan ulkopuolelta, ei Iinaa aina kiinnosta. Ei sillä, että Iina olisi välinpitämätön, se vain tuntee oman arvonsa, jos ei karsinaan asti jaksa tulla rapsuttamaan, ei tarvitse rapsuttaa ollenkaan.
Harjata saa niin kauan kuin haluaa, ja vielä parempi, jos sen tekee ulkona. Iina rakastaa harjaamista kaikintavoin, ulkoilmassa se on tottakai vielä miellyttävämpää, se on hoitaja, joka harjaamiseen ensin väsyy.

ratsastettaessa: Iina on hyvä korjaamaan virheitä, koska se huomaa jokaisen virheen, ja se täytyy korjata. Kouluratsastuksessa Iina menee aika halposti peräänantoon, kunhan sitä jaksaa verrytellä ensin. Monesti pitää ratsastaa puolitoistakin tuntia, että Iina menee oikeen nätisti ja kuuntelee tarkasti joka apua, ja yhteistyö on muutenkin mutkatonta. Tämän takia se ei ole koulukisoissa aina parhaimmillaan, koska se tarvisi todella pitkän verkan. Toivon, että mitä kauemmin ratsastan & omistan Iinan, sitä helpommin se alkaa menemään hyvin lyhyemmänkin verryttelyn jälkeen. (:
Esteitä Iina tykkää hypätä. Mutta sama motto pätee tässäkin "sen minkä rikot, sen myös maksat", on hyvä kuvaamaan Iinaa ratsastettaessa kaikinpuolin. Iina ei nimittäin suostu hyppäämään hätäisesti, huonoilla teillä ja huonoilla lähestymisillä. Mutta jos saa lähestymiset sun muut tehtyä kunnolla, niin Iinakin menee hyvin, ja vauhtiakin löytyy silloin, mutta ei se ryöstämään lähde. Huonojen lähestymisten tähden kisamenestyskin laskee aina välillä kuin lehmänhäntä. (:
Maastossa ratsastamisesta Iina nauttii täysin rinnoin. Varmuuden vuoksi maastoon kannattaa kuitenkin laittaa hieman kovempi kuolain onnettomuuksien välttymiseltä. ^^

kisoissa: Iina on innoissaan, saadessaan nähdä muitakin hevosia. Se yleensä hirnuu innokkaana ja haluaisi mennä tekemään tuttavuutta jokaisen kanssa. Kisakentällä Iina on taas yleensä niinkuin kotona, yhtä peräänantamaton virheiden takia, eli turha toivoa, että Iina menisi kisoissa paremmin, kuin kotona, jos ei kotonakaan yhteistyö pelaa.


i. Lavinian Hiekkakakku ii. Mäntysuon Hallanvaara iii. Valhalla
iie. Kuujärven Emmätiiä
ie. FNS Taiantuuli iei. Hopeakuun Paprika (k)
iee. Liinahaan Kristalliprinsessa (k)
e. R.I Vesimelooni ei. Metsäpolun Rii-Viö (k) eii. Ukkosmyrskyn Amorilla
eie. Taikatuulen Pisara
ee. CRS Kaneliomena eei. Ch Hopeakuun Päärynä ktk III
eee. R.I. Lumoava Karamelli



kisaamiset:

14.03.2004 || Kuurakumpu || ERJ || lk 1 || 21/25
24.03.2004 || Kisakeskus Untuvainen || este || lk 1 || 11/19
26.03.2004 || Kisakeskus Deaselt || KRJ || lk 3 || 00/00
09.04.2004 || Siittola Yön Säde || ERJ || lk 1 || 12/30
10.04.2004 || Fanoné Riders || este || lk 1 || 14/25
11.04.2004 || Fanoné Riders || koulu || lk 2 || 4/25
17.04.2004 || Timant Warmbloods || koulu || lk 1 || 10/25
23.04.2004 || Flying Riders || KRJ || lk 2 || 3/25
24.04.2004 || Timant Warmbloods || este || lk 1 || 17/25
02.05.2004 || Vamp's Daydream || KRJ || lk 1 || 19/22
03.05.2004 || Talli Esparsetti || KRJ || lk 2 || 6/40
05.05.2004 || KTS Halitusten || KRJ || lk 3 || 15/20
05.05.2004 || Classic || koulu || lk 7 || 16/22
09.05.2004 || YT Geramind || KRJ || lk 2 || 22/30
10.05.2004 || Kisakeskus Deaselt || KRJ || lk 3 || 00/00
10.05.2004 || KTS Halitusten || KRJ || lk 3 || 19/20
15.05.2004 || Kisakeskus Element || ERJ || lk 2 || 5/25
16.06.2004 || NRS || este || lk 5 || 3/17
20.06.2004 || NRS || maastoeste || lk 5 || 23/25
25.06.2004 || NRS || koulu || lk 4 || 16/25
27.06.2004 || NRS || kenttä || lk 4 || 21/25
16.08.2004 || Sleusy || KRJ || lk 4 || 00/00
13.10.2004 || KHR || KERJ || lk 3 || 00/00





ulkoasu: Sanna R
kuvat: Emmi Lehtinen
tekstit: Sanna R