5.21 Maailman Tuska
Huoltoasemalla Scoobyt yrittävät turhaan saada Buffya havahtumaan ja keksimään, miten he voivat pelastaa Dawnin Gloryn kynsistä. Giles epäilee Tappajan joutuneen katatoniseen tilaan. Spike mainitsee Benin olevan Glory, mutta kukaan ei tajua mistä hän puhuu. Käy ilmi, että kaikki ihmiset, ketkä saavat kuulla Gloryn ja Benin yhtäläisyydestä, unohtavat tietonsa heti. Willow päättää tavoittaa Buffyn taian avulla, joka siirtää hänet tappajan alitajuntaan. Tällä välin Glory alkaa tuntea inhimillisiä tunteita, sillä raja hänen ja Benin välillä alkaa heikentyä. Ben onnistuu muuttumaan omaksi itsekseen niin pitkäksi aikaa, että hän ja Dawn ehtivät paeta Gloryn lakeijoita. Willow tapaa eri vuosien Buffyja, liikkuessaan tämän mielessä. Hän näkee Buffyn toistavan koko ajan samaa tapahtumien kaavaa, missä tämä tappaa siskonsa, mutta ei saa selville, mitä se kaikki merkitsee. On vain selvää, että Buffy tuntee syyllisyyttä Dawnin "kuolemasta". Gloryn onnistuu keskeyttää Danin ja Benin pakoretki ja pitkän kiistan jälkeen hän saa myös suostuteltua Benin puolelleen, lupaamalla tälle kuolemattomuuden. Ben luovuttaa Dawnin Gloryn lakeijoille. Willow saa selville, että Buffy oli kerran ajatuksissaan luovuttanut ja myöntänyt itselleen, että Glory veisi hänestä voiton. Hän oli toivonut taistelun olevan ohi, vaikka se sitten merkitsisikin Dawnin kuolemaa. Siksi hän nyt uskoo tappaneensa sisarensa. Willow saa selitettyä Buffylle, ettei tämä voi syyttää itseään ja lopulta Buffy herää katatoniastaan. Magic Boxissa Giles selittää, että jos Gloryn onnistuu avata portaali ulottuvuuteensa, siloin ainoa tapa pelastaa maailma tuholta on Dawnin hengen riistäminen...
Jakso esitettiin 28/9/2003
VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta:

Restless-flashbackeja tuli varmaan muillekin kuin mulle, kun seurasi Willow’n matkaa Buffyn alitajunnassa. Onneksi olin jo varautunut jaksoon, lukemalla kässärin puolitoista vuotta sitten. Siksi varmaan se koko
”I killed Dawn” –juttu ei tuntunutkaan niin oudolta kuin olisi voinut luulla. On hauskaa, että Willow alkaa siirtyä yhä enemmän ja enemmän Gilesin asemaan jengin voimakkaana päättäjänä, varsinkin nyt kun molemmat, sekä Tappaja, että Valvoja olivat poissa pelistä. Se kohtaus, missä Willow erottaa Spiken ja Xanderin toistensa kurkuista ja alkaa sitten luetella kaikille mitä näiden on tehtävä oli melkein pelottava. Muistaakohan kukaan enää sitä ujoa, söpöä punatukkaa Sunnydale High’sta, joka pelkäsi aina toisten mielipiteitä? Tämä uusi, ubernoita-Willow on todellakin melkoisen erilainen kuin menneisyytensä tietokonenörtti. Good for her!
Spike oli sairaan hauska läimiessään Xanderia sairaalassa!
”This... is gonna be worth it”. No johan kaikki varmaan olikin ihmetelleet sitä, miksei Dawn koskaan osannut kertoa Buffylle ”Blood Ties” –jaksossa, kuinka Glory ilmestyi yllättäen hänen luokseen sairaalaan, Benin kadotessa. Kyseessä olikin siis loitsu, jonka avulla kaikki ihmiset, jotka saavat jollain tavalla tietää Gloryn ja Benin olevan sama henkilö, unohtavat tietonsa hetkessä. [Okei, ihan pakko mainita tässä välissä, että tajusin just kuuntelevani tässä kirjoittaessa samalla Saliva -nimisen yhtyeen biisiä ”Weight Of The World”. Hassu yhteensattuma! Ja tosi upea kappale!!!] Se kohtaus huoltoasemalla, kun Spike yrittää selittää Scoobyille, että Ben on Glory oli aika koomista katseltavaa! Varsinkin Gilesin ”Now. Do we suspect there may be some kind of connection between Ben and Glory??” siinä lopussa ja Spiken turhautunut ilme. Mwahahaha!!
Glory ei ole nyt vähään aikaan ollut erityisen hyvä hahmo. Yhdessä vaiheessa aloin jo olla sitä mieltä, että olin vain kuvitellut hänen olleen räiskyvin BigBad sarjassa ikinä. No, tänään Clare Kramer kuitenkin otti taas takaisin tittelinsä suosikkipahiksenani ja oli (ainakin minusta) taas yhtä loistava kuin ensimmäisessä jaksossaankin (
5.5 No Place Like Home). Voi myös johtua siitä, että Glorylla oli viimeinkin jo vähän isompi rooli. Itse asiassa fashion victim –jumalamme taisi saada yhtä paljon aikaa ruudussa kuin itse päähenkilö Buffykin! Ellei jopa enemmän!
Tykkäsin paljon niistä kohtauksista, joissa Glory alkaa saada ihmisen tunteita ja yrittää olla ystävällinen Dawnille. Kuten kolmoskauden pormestari Wilkins, myös Glory on ihana pahis juuri siksi, että hän ei ole roolissaan turhan vakava. Mikä menikään pieleen Adamin kanssa? Naurettava äijä, joka ei ole kuitenkaan millään lailla hauska tai karismaattinen (ellei sitten koominen kaikessa surkeudessaan).
Okei, no nyt täytyy kyllä sanoa, että sydän melkein itki verta Benin hahmon puolesta tänä iltana! Miksi? MIKSI niin hyvästä tyypistä oli pakko tehdä lopulta moraaliton raukkis? Okei, okei, Ben oli aika Riley-tyyppinen ja jos hänestä olisi tehty Riley Rileyn paikalle, olisi sarjan tulevaisuus ollut vaakalaudalla. Mutta Benin olisi voinut vaikka antaa kuolla sankarina. On kurjaa, että tämä tyyppi, kenestä ainakin minä tykkäsin paljon, päätyi sitten kuitenkin liittymään Gloryn puolelle, pelastaakseen oman kurjan nahkansa. Sääli. Mekkomiehellä oli potentiaalia.
Yksi juttu oli sellainen, joka tuntui periaatteessa kuuluvan jonnekin jakson ulkopuolelle. Se oli tietysti se kohtaus, missä Spike ja Xander kääntyvät ”Blood Ties” –jaksosta tutun demonivanhuksen puoleen maailman pelastamiseksi. Tuli vaan mieleen, että jos Spike on aina tiennyt, että tällainen pahuuden asiantuntija on olemassa, miksi emme ole kuulleet hänestä aikaisemmin? Tyyppi oli muuten aika kiinnostava tapaus demoniksi. Varmaan etäistä sukua kameleonteille, kielestä päätellen… Aika harmi, että tämänkin sympaattisen ja näennäisesti harmittoman vanhuksen piti paljastua Gloryn palvojaksi. Hyvien joukko harvenee harvenemistaan.
Jakson lopetus, kun Buffy palaa viimein takaisin nykyhetkeen oli todella nyyhky. Ja Gilesin viimeinen ilmoitus, että ainoa tapa pelastaa maailma ulottuvuuksien välisen portaalin auettua, on tappaa Dawn, toi takaisin muistoja kakkoskauden finaalista. Buffylla on jälleen edessä ankara tehtävä. Jos pitäisi valita uhraako mieluummin kuusi miljardia ihmistä, vai kaikista rakkaimman ihmisen koko maailmassa… mitä itse tekisitte?
Nähdään ensi viikolla vitoskauden finaalin, Buffy Vampyyrintappajan sadannen, sekä mestarillisen Joss Whedonin ohjaaman jakson parissa. Parasta alkaa kerätä nenäliinoja jo nyt…

7
Kuvat  web-osoitteesta
Romance-on-btvs.com
Dawnilla ei ole erityisen hyvät oltavat Hellbitch-Gloryn vankina...
XANDER: "Willow's on it. Or ... in it. She's workin' some spell, trying to reach Buffy psychically."
GILES: "Uh, she's gone into Buffy's mind?"
Dialogit  web-osoitteesta
Studiesinwords.de
Lue lyhennelmä jaksosta                             Kirjoita oma arviosi                               Takaisin 5. kauden jaksoihin
D i a l o g e j a :

SPIKE: Come on, people. Girl's endowed with Slayer strength. It's hardly the time to get dainty. Buffy! (shakes her)
XANDER: We tried that!
SPIKE: (Slaps Buffy across the face) Ow! (grabs his head in pain)
ANYA: We didn't try that.

GILES: What do you mean?
SPIKE: You know. Ben is Glory.
WILLOW: (frowns) You mean ... Ben's with Glory?
XANDER: "With" in what sense?
ANYA: They're working together?
SPIKE: No. No. Ben is Glory. Glory's Ben. They're one and the same.
ANYA: When did all this happen?
SPIKE: Not one hour ago! Right here, before your very eyes! Ben came, he turned into Glory, snatched the kid, and pfft! Vanished, remember? (Others stare at him) You do remember...? (Still nothing) Is everyone here very stoned?

WILLOW: So ... Ben and Glory ... are-are the same person?
XANDER: Glory can turn into Ben, and Ben turns back into Glory.
ANYA: And anyone who sees it instantly forgets.
SPIKE: (Relieved) Kewpie doll for the lady!
GILES: Excellent. Now. Do we suspect there may be some kind of connection between Ben and Glory?

XANDER: Wait, wait, wait. Ben? At Glory's? (Spike rolls his eyes) You're saying all this time he's been subletting from her?
SPIKE: This ... is gonna be worth it. (He bitch-slaps Xander upside the head.)
SPIKE/XANDER: Ow!!

WILLOW: Hey ... I know you. You're, you're the first original Slayer who tried killing us all in our dreams. (shrugs) How've you been?

GLORY: Funny. 'Cause I look around at this world you're so eager to be a part of ... and all I see is six billion lunatics looking for the fastest ride out. Who's not crazy? Look around. Everyone's drinking, smoking, shooting up ... shooting each other, or just plain screwing their brains out 'cause they don't want 'em anymore. *I'm* crazy? Honey, I'm the original one-eyed chicklet in the kingdom of the blind. 'Cause at least I admit the world makes me nuts.

GLORY: Okay, first thought, just totally spontaneous, unfiltered, off the top of my head ... ow! You hit Ben in his soft human head, and I remember the pain.
l
Taistelupari Spike ja Xander, sekä Scooby-jengin uusi johtohahmo Willow hylätyllä huoltoasemalla.
Buffy tappaa pikkusiskonsa alitajunnassaan...
"Sankari" Ben paljastuu kaikkea muuta kuin rohkeaksi pelastajaksi!
By the way... nice outfit!