5.9 Pelon Tunnit |
Buffy ja dawn viettävät kaiken aikansa äitinsä luona sairaalassa, mutta jokainen kolmikosta alkaa pikkuhiljaa kyllästyä tekemisen puutteeseen ja alituiseen odottamiseen. Tällä välin Willow, Giles, Xander ja Riley ovat ottaneet partioinnin hoitaakseen. Ainoa ongelma vain on, että viimeinen osapuoli viettää mieluummin aikansa jossain likaisessa loukossa, vampyyrityttöjen "hampaissa". Sairaalassa eräs mielipuolinen potilas näkee Dawnin ja kutsuu häntä 'olennoksi', ei-ihmiseksi. Joyce saa kuulla, että hänen leikkaukseensa on vielä pari päivää ja haluaa päästä kotiin siksi aikaa. Buffy ja dawn vievät äitinsä kotiin, vaikka tämä käyttäytyykin hyvin merkillisesti ja laukoo mitä omituisimpia asioita. Buffy ottaa äitinsä hoidettavakseen ja saa samalla harteilleen myös Dawnin murheet, puhumattaakaan muista kodin askareista. Maahan tömähtää meteoriitti jonka mukana saapuu mielipuolia erikoisuudekseen tappava demoni. Scoobyt tutkivat tapausta tahollaan, sillä välin kun Riley ottaa yhteyttä armeijakavereihinsa, muilta salassa. Käy ilmi, että demoni on Buffyn äidin perässä. Summersien kotona Joyce saa kohtauksen, jonka aikana hänkin kutsuu Dawnia 'olennoksi', eikä tunnista tätä. Demoni hyökkää Joycen kimppuun, mutta Buffyn onnistuu tappaa se, paikalle "yllättäen" sattuneen Spiken avulla. Yksi Gloryn alaisista, demoni Dreg saapuu juttelemaan Benin kanssa, joka ilmoittaa kutsuneensa tappajademonin maahan, koska haluaa "siivota Gloryn sotkut, kuten aina". Myöhemmin sairaalassa Joyce kysyy Buffylta, onko Dawn oikeasti hänen tyttärensä. Kun Buffy tunnustaa, ettei näin todellakaan ole, Joyce toteaa, että heidän on silti pidettävä huolta tytöstä, koska tämä on tärkeä, ei vain heille vaan maailmalle. Buffy ja Dawn jäävät käytävään katsomaan, kun heidän äitinsä viedään sairaalan ovista kohti leikkaussalia... |
Jakso esitettiin 6/4/2003 |
VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta: Johtuuko se vain minusta, vai muistuttiko tämän illan jakso valtavasti edellisviikkoista, paitsi vähemmällä huumorilla ja toiminnalla? Aihehan oli periaatteessa sama: Summersin perheen ongelmat. Vähän harmittaa, koska Joycen sairaus tavallaan erottaa Buffyn ja Scoobyt toisistaan. Giles, Willow, Xander, Anya ja Riley pääsevät tälläkin kertaa tekemään kaiken tutkimustyön keskenään, kunnes Buffy lopussa Tappaa demonin ilman muiden apua. Ei sillä, ettei Buffyn äidin sairastuminen olisi ihan ookoo juonikuvio, mutta minulla ainakin alkaa jo olla kova ikävä niitä aikoja, kun Tappaja ja sidekickit työskentelivät kaikki yhdessä. Sitten mukaan voisi heittää triviakysymyksen: Kuinka paljon vihaamme Rileyta tämän jakson aikana? Ilmeisesti herra kommandolle jäi jonkin asteisia ”tarpeita” edellisviikkoisesta ja pääsemme tälläkin kertaa ”nauttimaan” Riley-getting-his-blood-sucked-by-some-skanky-vampire-chick –näytöksestä. Lisää vettä myllyyn toi luonnollisesti muidenkin kommandokaverusten paluu. Aloite ei sentään ollut enää kyseessä, mutta joukko suoraselkäisiä armeijamiehiä kuitenkin. Jopa Graham, jota aiemmin sentään jaksoin sietää, osasi tällä kertaa olla harvinaisen raivostuttava. Montako kertaa se on käytävä läpi? Militarismi, helikopterit, automaattiaseet ja (ikävä kyllä) myöskään onneton kommandoparkamme Riley Finn eivät.. vain.. sovi.. tähän.. sarjaan. Piste. Sitten voitaisiin puhua hiukan illan demonista. Vai pitäisikö sanoa ihmeellisestä katossa kiipivästä puolitoukasta? No, kyllä tämän viikon avaruushirviö juuri ja juuri voitti ”Varjo”-jakson käärmematosen, mutta jotenkin demoni, jolla ei ollut jalkoja ei oikein osannut pelottaa. Mutta tässäpä kiinnostava huomio: Kuinka moni Salaisia Kansioita seuraava lukija oli huomaavinaan jonkin asteista X-Filesmaisuutta (olikohan toi ees sana?) tässä Buffy-episodissa. Sori jos poikkean aiheesta aika rankasti, mutta mulle tuli siitä toukkademonista heti mieleen Kansioiden kakkoskauden sirkusjakso ”Humbug”, jossa Mulder & Scully jäljittivät Fidzin Merenneidoksi ristittyä otusta, joka myös raahasi itseään ympäriinsä eturaajoillaan, hyökkäillen ihmisten kimppuun. ----------------------- Okei, lakatkaa kattomasta mua oudosti. Palataan arvosteluun! No, vaikka nyt tulinkin jo todenneeksi, ettei kyseessä ollut mikään vuoden hauskin tai toimintapitoisin jakso, on kuitenkin myös jonkun verran kehuttaviakin juttuja. Ensinnäkin, Willow’n, Xanderin ja Gilesin taistelu vampyyreita vastaan siinä alussa oli ensimmäinen kunnon Scooby-partiointikohtaus piiiitkään aikaan. Ja Willow pelasti miehet! Good for her! Muutenkin edellä mainittu kolmikko, plus Anya ja Tara pitivät tätä jaksoa pystyssä, silloin, kun se muuten olisi kaatunut liialliseen perhedraamaan Buffyn, Dawnin ja Joycen osalta. Gilesin repliikki ”räkähirviö ulkoavaruudesta” oli viikon huippukohta! En kyllä osaa sanoa mitä olen mieltä demonista, joka saapuu maan päälle meteoriitissa, koska jostain syystä vieroksun Buffy Vampyyrintappajan kohdalla superarmeijan lisäksi myös ajatusta ulkoavaruuden olennoista. Mutta se nyt on vain minun outouttani. Yksi hyvä puoli oli se, että tällä viikolla Joyce sai viimein tietää (puoli)totuuden Dawnista ja ylipäätäänkin koko ”Avain”-juttuun palaaminen oli hyvä asia. Ja KYLLÄ mukava sairaanhoitaja Ben on yhteydessä kauden pahikseen! Jälleen yksi hyvä seikka! Spike on samalla sekä häiritsevä, että aika ihastuttava ollessaan rakastunut. Buffyn ilme oli näkemisen arvoinen, kun vampyyri saapui hänen kellaristaan mukanaan tukku valokuvia verivihollisestaan. Ja mä tiedän, että monet alkaa jo kyllästyä tähän jokaviikkoiseen ylistykseen, mutta ei mahda mitään! Spike ja Buffy ovat loistava tiimi tappaessaan demoneita. No, okei Spike antoi Buffyn tehdä kaiken työn, mutta allekirjoittanut ei vain *voinut* olla kiinnittämättä "hiukan" liikaa huomiota siihen kohtaukseen, missä hän auttoi Buffyn ylös lattialta kädestä pitäen. Muut voivat sanoa mitä haluavat, mutta näiden kahden suhde on jossain vaiheessa muuttunut vihollisuudesta jonkin asteiseksi kumppanuudeksi. Saas nähdä ensi viikolla, miten eräs nimeltä mainitsematon kolmas pyörä tulee suhtautumaan tähän yllättävään muutokseen… palataan asiaan silloin! 6½ |
Kuvat web-osoitteesta Buffyguide.com |
Willow The Vampire Slayer! |
Onneksi Scoobyjen tutkimus sentään perustuu vakavasti otettaviin lähteisiin. ----- Oh wait... |
Suck-boy... Riley menettää pisteitä viikko viikolta. |
GILES: "So something emerged from the meteors ... and quelled the madmen." XANDER: "Meteor go boom, crazy guy goes bye-bye." |
Dialogit web-osoitteesta Studiesinwords.de |
Lue lyhennelmä jaksosta Kirjoita oma arviosi Takaisin 5. kauden jaksoihin |
D i a l o g e j a : DAWN: I like the Jello. JOYCE: Help yourself. There's something about food that moves by itself that gives me the heebie-jeebies. DAWN: It's good and wiggly. This girl at school told me that gelatin is made from ground-up cow's feet, and that if you eat Jello there's some cows out limping with no feet. But I told her I'm sure they kill 'em before they take off their feet. Right? BUFFY: You're the one who insisted on teaching her to talk. XANDER: Human chest! Human chest! JOYCE: I bet it's not even hooked up to anything. Just like the push buttons at the crosswalk that are supposed to make the signal change. BUFFY: I'm sure someone's on - What, the push buttons aren't hooked up to anything? ANYA: So, uh, we're all thinking the same thing, right? XANDER: Festive pinata? Delicious candy? RILEY: Oh, that might be toxic, don't touch it. XANDER: Oh yeah, touching it was my first impulse. Luckily I've moved on to my second, which involves dry-heaving and running like hell. WILLOW: We can't call Buffy. (beat) I wanna call Buffy! TARA: You can't. She's got ... life stuff. That has to come first. WILLOW: So, so we'll just figure this out ourselves. We're experienced. ANYA: Yes, 'cause it seems like we're always dealing with creatures from outer space. Except that we don't ever do that. XANDER: I still don't get why we had to come here to get info about a killer snot monster. GILES: Because it's a killer snot monster from outer space. (Pauses) I did not say that. TARA: Xander's little book made it sound like this Queller thing had to be summoned. So ... who summoned it? XANDER: Who else? My money's on Glory, our resident beastie summoner. |
"Dawn... she's not mine, is she?" |
![]() |
Pahoittelen kurjaa kuvanlaatua, mutta luottosivuni Romance-on-btvs on poissa käytöstä ja joudun turvautumaan huonompiin lähteisiin. Sorry. |
![]() |
![]() |
![]() |