Aurinkokunnan syntytapahtuman jälkeen Aurinkokunta ei saanut kuitenkaan jäädä rauhaan. Jatkuvat meteoriittipommitukset moukaroivat nuorta planeettakuntaa noin puolen miljardin vuoden ajan, jättäen jäljelle paljon vielä nykyisinkin näkyviä merkkejä joidenkin planeettojen pintaan. 'Kovat' kivestä muodostuneet planeettakunnan jäsenet, kuten oma Kuumme ja Merkurius-planeetta, kantavat ikuisesti muistoa valtavista meteoriittisateista - muun muassa Kuun meret ovat syntyneet tämän Aurinkokunnan alkukehityksen vaiheen aikana. Maassa ja muilla kiinteillä planeettakunnan jäsenillä, joiden pinta on uusiutunut miljardien vuosien aikana ja jolla on ilmasto, ei juurikaan enää ole nähtävissä pommituksessa syntyneitä kraatereita.

Edellä mainitut meteoriittipommitukset, planeettojen kutistumiset painovoimakentissään ja lyhytikäisten radioaktiivisten ydinten hajoaminen tuottivat valtavasti lämpöä, joka puolestaan johti planeettojen osittaiseen sulamiseen. Näin tapahtui ns. differentioitumista, raskas aines vajosi planeetan ytimeen ja kevyempi aines pintaosiin.

Suuret planeettamme aiheuttivat paljon häiriöitä pienten 'ylijääneiden' planetesimaalien (ks. edellinen luku) ratoihin, singoten niitä planeettoja päin ja Aurinkokunnasta pois. Näin jäljelle jäivät nykyisinkin Aurinkokunnassamme kiertävät asteroidit, joiden radat pysyivät melko tasapainoisina. Aurinkokuntamme ulko-osiin muodostui runsaasti pieniä ja harva-aineisia möhkäleitä, komeettoja. Planeettakunnan rankka syntyvaihe päättyi, kun Auringon ydinreaktiot alkoivat. Näin voidaankin sanoa, että Aurinkomme kehitys vaikuttaa lähes täysin koko Aurinkokunnan syntyyn, kehitykseen ja tulevaisuuteen.