Pääsivu

Orit
Tammat
Nuoret hevoset

Toiminta
Kasvatus
Myyntihevoset

Yhteydenotto
Linkkilista




Koko HR Warmbloodsin kasvatus- ja jalostustyön perustana sekä kulmakivenä on luoda urheilullinen, hyväluontoinen ja rakenteellisesti pärjäävä puoliveriratsu jolla on meiltä lähtiessään taskussaan eväitä niin tulevaisuuden kilparadoille kuin jalostukseenkin. Omistajan puoliverisuosikit, suomalainen puoliverinen ja trakehner, ovat valloittaneet tilalla pääkasvatusrotujen asemat mutta pienimuotoisesti varsoja syntyy myöskin roduista hannover sekä holstein. Rodustaan huolimatta jokainen HR:stä myytävä varsa on laadukas ja suvultaan erinomainen, joten ostamalla HR-varsan, et takuulla tule pettymään.

HR:ssä on käytössä kaksi kasvattajaliitettä jotka liitetään lähinnä kasvatin nimen loppuun. HRW- ja High -liitteet on rekisteröity VRL:n kasvattajanimilistaan ja kyseisten liitteiden omaavia hevosia voit ostaa vain ja ainoastaan meiltä. Nykyisimmin jälkimmäisenä mainittu on enää harvakseltaan käytössä, uudet kasvatit syntyvät lähes poikkeuksetta HRW -liitteen alle.

Käytämme hevosillamme omaa ikääntymistämme, joka on kuitenkin sovellettavissa esimerkiksi Yleiseen Ikääntymislaskuriin. Tammamme kantavat varsojaan yhden reaaliviikon (eli yhteensä seitsemän päivää) ja jonka jälkeen varsat ovat täysin valmiita vieroitettaviksi ja myytäviksi uusille omistajilleen.

Tallillamme ei valitettavasti tällä hetkellä ole käytössä tilausvarsajärjestelmää.

Oritarjonta
Jokainen ori, jonka sivuilta löytyy maininta sen olevan jalostuskäytössä, on tarjolla myös ulkopuolisille tammoille ja kasvattajille jalostuksen suhteen. Kilpailemattomat ja nuoret orit ovat vasta tulevaisuuden lupauksia, joten niistä ei valitettavasti ole vielä sillä hetkellä mahdollista saada astutusvarauksia, vaikka varmasti tulevat niitäkin ottamaan vastaan hieman meriittejä saavutettuaan sekä ikäännyttyään. Orien sivuilta jälkeläisten kohdalta löytyvät niiden hevoskohtaiset jalostusinfot, joissa mainitaan mm. periyttämiskyky ja tammojen vaatimukset. Jokainen jalostusorimme on ehdottomasti laadukas, terve ja suvultaakin sovelias, joten HR -ori on varmasti tammanomistajille hyvä valinta.

Oreista voi kysellä astutusvarauksia mailitse, nevermind@wippies.com. Huomioithan tammoilta vaadittavat kriteerit postia lähettäessäsi, sillä niitä toivotaan noudatettavan. Astutusvarauksen sovittuasi sitoudut ilmoittamaan syntyneen jälkeläisen sivujen osoitteen myös minulle, jotta voin sen orin jälkeläisiin lisätä. Muistathan, että minulla on täysi oikeus jättää varsa huomioimatta jälkeläislistalla mikäli sivuja ei minulle ilmoiteta ajoissa.

Mikäli et löytänyt sopivaa oriitta tammallesi sen hetkisestä tarjonnasta, voi minulle lähettää myöskin toiveita tulevaisuuden sulhasehdokkaista. Myöskin jo kuolleista oreista on mahdollisesti saatavilla rajoitetusti pakasteita, joista voi kysyä samaisesta sähköpostiosoitteesta omistajalta.

KATSO KASVATTILISTA TÄSTÄ.

Myyntiehdot - koskevat niin jo syntyneitä, varattavia kuin tilausvarsojakin
  1. Kasvattajaksi tulee linkittää Siiri K. / HR Warmbloods
  2. Hevosen sivut tulee ilmoittaa tietooni viikon kuluessa osto- tai syntymäpäivästä
  3. Hevosia virallista nimeä, sukupuolta tai sukua ei saa muuttaa ilman lupaani
  4. Poikkeuksena edellisestä tosin ruunaus, josta toivoisin kuitenkin ilmoitettavan
  5. Toivoisin, ettei kasvattia tapettaisi ennen kuin se on 15 vuotta
  6. Kasvattia ei saa myydä eteenpäin, vaan mikäli olet luopumassa siitä, palautuu se minulle
  7. Etuosto-oikeuteni kasvattiin säilyy läpi sen koko elämän
  8. Minulla on oikeus ottaa kasvattini takaisin jos näen sen tarpeelliseksi
  9. Osoitteenmuutoksista on ilmoitettava

© Siiri K. & GS