Pääsivu

Orit
Tammat
Nuoret hevoset

Toiminta
Kasvatus
Myyntihevoset

Yhteydenotto
Linkkilista




Suurikokoinen tallirakennuksemme on jaettu yhteensä kolmeen osaan, joista ensimmäisessä puoliskossa ovat tilan jalostus- ja kilpaorit, toisessa kilpa- ja siitostammat sekä viimeisimmässä vasta koulutuksessa olevat nuoret lupauksemme. Ulkoisesti sekä sisäisesti nämä kaikki kolme osiota ovat kuin kopioita toisistaan, ainoastaan niiden henkilökunta ja karsinoiden hevoset vain vaihtelevat aika ajoin.

Tämä on puoliskoista ensimmäinen eli niin kutsuttu "oritalli". Jokainen oreistamme edustaa jotakin puoliverirotua tai on poikkeuksellisesti englantilainen täysiverinen, vaikka siitä puolesta lähinnä vastaakin sisartallimme Flamington Stud. Orimme ovat myökin ehdottomasti terveitä, rakenteellisesti ihan korrekteja ja selväpäisiä yksilöitä, joista kaikki tulevat jossakin elämänsä vaiheessa olemaan myös jalostuskäytössä. Orimme ikääntyvät pääasiassa oman ikääntymisemme mukaisesti.


Suomalainen puoliverinen, FWB
o. Bleed 4 Me SIN koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Brandeis v. Rouce koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Confusion Z koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Finlandia HRW koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. I Won't Die koulupainotus, jalostuksessa KRJ-II
o. Jeweled HRW koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. JK's Jewel of Cee estepainotus, jalostuksessa YLA2
o. Lancelot estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. Manchester of KR estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. Missway's Marcos koulupainotus, jalostuksessa KRJ-II, YLA2, Ch.
o. Playback SIN koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Salvation COS koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Schwartz Harley 99 koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Seattle FS koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Whitesnake Drab koulupainotus, kilpailee ei meriittejä


Trakehner
o. Adoro's Grotesque koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. B.C. Cremate yleispainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. Buttercup COS estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. Charmander FLY estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. D-Day COS estepainotus, jalostuksessa SJP-II
o. Fantastic NON estepainotus, kilpailee ei meriittejä
o. London von Argen estepainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Masterpiece Rock koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Outlaw AT koulupainotus, jalostuksessa ei meriittejä
o. Running Baroque HRW koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Satisfaction WL koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
o. Teheran SWA estepainotus, kilpailee ei meriittejä


Hannover, holstein, xx
hann-o. Lithium Rest estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä
hann-o. Lord Ruthven PB estepainotus, kilpailee ei meriittejä
holst-o. Addicted to It SIN koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
holst-o. Ballerstern PK koulupainotus, jalostuksessa ei meriittejä
holst-o. Dr. Feelgood SIN koulupainotus, kilpailee ei meriittejä
xx-o. All In The Name Off xx estepainotus, jalostuksessa ei meriittejä


© Siiri K. & GS