SYYSKUU 2005
Matin viilettäessä ympäri maailmaa (katso lintusivut) tieteen merkeissä ja vähän lomankin, tynkäperhe aloitteli Edmontonissa asettumista kouluarkeen. Hilla aloitti kolmannen luokan ja sai pitää edellisvuotisen opettajansa, mikä täällä on aika harvinaista, yleensä joka luokka-asteella on eri opettaja. Hilla oli innoissaan, sillä koulussa kolmasluokkalaisille tarjoutuu enemmän harrastusmahdollisuuksia kuin pienemmille. Nyt hän saattoi liittyä kuoroon ja juoksuklubiinkin, tosin "juoksuaika" oli vähän turhan aikainen Hillan mieleen. Tyttö ei sitten innostunutkaan juoksuharrastuksesta aamuisin ennen koulua... Paras kouluun liittyvä uutinen kuitenkin oli, että tiistaisin lounastunnilla oli mahdollista saada sellotunteja, ja kun samaan hintaan kuului vielä soittimen vuokrakin, tartuimme tilaisuuteen epäröimättä. Nyt Hillan ei tarvitse kulkea soittotunneilla koulun jälkeen eikä meidän vaivata päätämme sillä, mikä soitin on helpoin ottaa muuttokuormaan mukaan!!
Hannan s-postiviesti Matille 2.9.: "Täällä Hilla on henkeä täynnä, kun koulu on vihdoin alkanut. Muuten oli mukavaa ekana päivänä, mutta kun ei tullut läksyjä!! Eelis jatkaa mielikuvituksen rajojen venyttämistä. Eilen he pohtivat Suomea, jonka tärkein puoli on tietysti Linnanmäki. Hillaa hirvitti vieläkin kummitusjuna, jonne hän ei kuulemma enää mene. Eelis rupesi sitten meille kuvailemaan sitä kummitusjunaa (josta on kuullut vain juttuja) niin elävästi, että säikähti itsekin ja kyynelissä selitti ettei sinne koskaan halua mennä. Koko ilta kului siihen, että selitin kummitusjunan toimintaperiaatetta Eelikselle ja vähän Hillallekin..."
Syyskuun ensimmäinen viikonloppu oli vielä kesäisen lämmin. Päätimme lasten kanssa liittyä Ohinmaiden seuraan ja lähteä tutustumaan Suomi-seuran leiripaikkaan Fork-järvellä. Hämmästykseksemme suomi-seuralaiset loistivat poissaolollaan: oli kesän ainoa viikonloppu, jolloin paikalla ei ollut ketään kantaporukkaan kuuluvaa!! Meillä oli silti mukava retki kalastuksen ja saunomisen merkeissä.
Hannan s-postiviesti Matille 3.9.: "Hilla haluaisi väsätä pyöräänsä lisäkkeen että saisi sen näyttämään lohikäärmeeltä... Täytyisi siis jostain löytää pahvia ja maalivärejä. Siinäpä päiväksi projektia. -- Kuulin puistossa tänään että siihen taloon (meitä vastapäätä eka jonka julkisivu on tänne päin) oli tehty metamfetamiiniratsia pari päivää sitten ja että tienposkessa matkalla puistoon oli maassa neuloja. Eipä tunnu kivalta kun E. fillaroi ja kaatuilee pitkin pientareita!! Ei se tietysti ole sen kummempaa Suomessakaan, siellä ei vaan ehkä asuttaisi näin keskeisellä paikalla."
Eeliksen leikkikoulu alkoi viikkoa myöhemmin. Leikkikoulu muutti kesän aikana pois Hillan koulun tiloista, mutta onneksemme koulu siirtyi lähemmäksi kotia, Queen Alexandran koulun kellariin. Nyt voimme Eeliksen kanssa kävellä kouluun vaikka läpi talven! Tänä syksynä Eelis on osoittautunut varsin itsenäiseksi koululaiseksi, eikä äitiä tarvita ovensuussa roikkumassa viime syksyn tapaan. Ensimmäisen päivän jälkeen Eeliksen opettajat ihmettelivät, olemmeko siirtyneet kesällä puhumaan kotona englantia, kun vielä viime keväänä suhtellisen harvasanainen poika on nykyään varsinainen "chatter box". Ehkä kielen oppimisessakin on hyötyä haudutteluajasta!
Hannan s-postiviesti Matille 5.9.: "Tänään (labour day ja vapaata) mentiin Fort Edmonton Parkkiin, Hilla oppi melkein kävelemään puujaloilla, tilanne oli vaan niin dramaattinen etten saanut ottaa kuvia..."
Seuraavana viikonloppuna meidät kutsuttiin George Lakelle Matin työporukan kesänpäätös-grillijuhlaan. Perinteiseen tapaan paikalla oli lauma koiria, nuotio ja kokoelma soittimia. Hilla pääsi tutkijajoukon mukaan tarkastamaan, ovatko ampiaispesät jo tyhjillään tähän aikaan vuodesta; onneksi olivat. Hanna ei ollut kovin innoissaan tästä tutkimusretkestä... Soittimista tämän vuoden uutuus oli säkkipilli, jonka tahdissa puolilta öin olikin aika lähteä kotiin (eikä vähiten melutason vuoksi).
Hannan s-postiviesti Matille 23.9.: "Muuten täällä menee onneksi ihan hyvin, paitsi eilen jouduin vierailemaan poliisiasemalla. Iltapäivällä huomasin, että joku oli vaihtanut autoomme vieraan rekisterikilven. Kun olin rustaamassa sitä raporttia, niin sinne tuli joku muu tekemään samanlaista ilmoitusta osoitteesta 73 av ja 105 st. alueellamme on siis ongelma. Poliisi suositteli auton pitämistä tallissa, tai ainakin hankkimaan siihen sen rattipatukan, se kuulemma ehkäisee varkauksia suht tehokkaasti. Täytyy kohta lähteä registryyn hakemaan uusi kilpi. Paljonkohan siitäkin veloitetaan... -- Kävinpä sitten siellä registryssä hakemassa uutta kilpeä autoon. Olisihan se pitänyt arvata ettei siellä putiikissa koskaan voi vierailla vain yhtä kertaa.... Kävi ilmi, että tarvitsen lupasi voidakseni saada uuden kilven autoon, koska kilpi on nimissäsi..."
Eli tosiaan, iltapäivällä 22.9. hakiessaan Hillaa koulusta Hanna huomasi, että autossa oli väärä rekisterikilpi! Tarkistettuaan, että autossa olivat muutoin omat roinat ja sotkut, Hanna päätteli, että joku oli varastanut kilven ja korvannut sen varastetulla. Ei kun poliisiasemalle. Kohta kuultiin, että samalla alueella oli saatunut enemmänkin kilpien katoamisia. Poliisin toiminta oli asiallisen reipasta, mutta ikävämpi yllätys odotti rekisterikeskuksessa, josta oli määrä hankkia uusi kilpi. Kävi ilmi, että koska varastettu kilpi oli rekisteröity Matin nimellä, sitä ei myöskään voinut uusia kukaan muu. Onneksi juuri Espanjasta Suomeen palannut Matti oli tavoitettavissa ja sai ensi tilassa faksattua valtakirjan. Uusi kilpi komeilikin autossa maanantaina 26.9., kun olimme Mattia vastassa lentoasemalla.