Edellinen rata | Seuraava rata | Takaisin alkuun |
Jossakin määrin mielenkiintoinen rata on tämä, mutta alun ihmeellisyydet ja peruskaavaiset 90 asteen mutkat muuttavat tämän radan varsin tylsäksi. Tämä rata on kuitenkin jokseenkin haastava johtuen siitä, että jokainen mutka pitää ajaa aivan sisäreunaa hipoen, jolloin voi tulla hipaisuja seinään jotka verottavat heti aikaa. Tosin jos onnistuu ajamaan kaikki ilman hipaisuja, niin lopussa omat huippuajat pitäisi olla aika lähellä toisiaan, johtuen juuri lopun helpohkoista mutkista. Eli melkeinpä erot tehdään pelkästään ensimmäisellä sektorilla.
Heti lähdön jälkeen tie kääntyy vasemmalle ja heti perään oikealle. Tämän jälkeen tie jatkaa kaartumista oikealle, jonka päässä tie kääntyy jyrkemmin oikealle ja samalla haarautuu kahdeksi samaan suuntaan meneväksi tieksi. Tosin näistä teistä voi vaihtaa aina toiselle puolelle, kun tulee pieni reikä keskivälille aina muutaman metrin välein. Tämä tekeekin tästä alusta varsin ärsyttävän, kun pitää vaihdella puolelta toiselle.
Eli ensimmäinen kunnon mutka ajetaan niin, että tullaan aivan kaaren ulkoreunaa pitkin ja käännytään vasemmanpuolimaiselle tielle, josta käännytään heti ensimmäisestä reiästä takaisin oikeanpuolimaiseen tielle. Eli käytännössä tehdään iso kaari mutka, joka mahdollistaa isomman vauhdin tälle kaksikaistatielle.
Tämän jälkeen tie kaartuu oikealle ja tippuu alaspäin, jonka jälkeen taas tie lähtee kääntymään vasempaan. Sinne asti ei kuitenkaan mennä, vaan vaihdetaan takaisin vasemmanpuolimaiselle kaistalle, että tulisi lyhempi ajoreitti.
Tämän jälkeen tie kääntyy myös tälläkin kaistalla vasempaan ja tippuu heti tämän jälkeen alas. Tähän joutuu hidastamaan jonkin verran, joko vähän näpäyttämällä jarrua tai löysäämällä kaasua. Jos kaikki on mennyt tähän asti hyvin, niin vauhdin tiputuksen jälkeen pitäisi olla yli 245 km/h.
Tämän jälkeen vaihdetaan heti kaistaa takaisin oikealle ja heti perään seuraavasta reiästä takaisin vasemmalle. Tässä kohdin tie kääntyy myös oikeaan suuntaan, jonka voi mennä hyvin kaasu pohjassa. Heti perään tämän jälkeen tie kääntyy vasempaan, johon pitää vähän löysätä kaasua, jotta ehtii mutkan jälkeiseen hyppyriin kääntämään ajolinjan suuntaan auton.
Heti hypyn jälkeen pitää vaihtaa kaistaa taas takaisin oikealle, joten hyppyristä on syytä tähdätä aivan tämän kohdan viereen, että ehtii kääntymään ajoissa. Tämän jälkeen tie kääntyy oikealle ja tippuu alas, ja nousee heti takaisin ylös. Tässä kohdin on myös reikä toisen puolen kaistalle, mutta tänne ei kuitenkaan mennä, koska seuraavan mutkan takana on sen verran paha liikenne, joka hidastaa jonkin verran matkaa.
Näiden jälkeen tie kääntyy vasempaan, jonka jälkeen tulee myös auto vastaan keskellä tietä. Tämän kohdan voi mennä kaasu pohjassa, mutta vaatii aivan nappisuoritusta ajolinjan valinnassa. Parhaiten tämä kuitenkin menee hiukan löysäämällä kaasua ja ohittamalla auto joko sisältä tai ulkoa. Kummassakin tapauksessa mutkan voi mennä läpi reilusti yli 240 km/h tai kaasupohjassa yli 260 km/h. Suosittelen kuitenkin sisäpuolelta menoa saadakseen parhaimman ajan.
Mutkan jälkeen tulee pieni suora, jonka puolessa välissä asfaltti muuttuu valkoiseksi hiekaksi tai soraksi, tai joksikin muuksi liukkaaksi aineeksi, jossa pitää siis olla varsin varuillaan. Tiet myös yhdistyy hetkellisesti toisiinsa takaisin, mutta suoranpäässä taas haarautuvat. Näistä valitaan oikeanpuolimainen tie, joka nousee oikealle ylös, koska toisella tiellä joutuu kääntyilemään vähän turhan useasti.
Reitin valinnan jälkeen ylämäessä tulee auto vastaan, joka ohitetaan tämän oikealta puolelta. Tämän jälkeen tulee tiukka mutka vasempaan. Tätä ei ajeta missään tapauksessa niin, että ajetaan täysiä seinään, koska mutkan alkupäässä seinä ei käänny mutkasta suoran suuntaan vaan kääntyy poispäin, jolloin tähän törmätessä auto lennähtää aivan väärään suuntaan. Tätä ei myöskään ajeta läpi niin, että jarrutetaan niin paljon että pystyy kääntymään mutkan normaalisti. Tämä mennäänkin läpi niin, että jarrutetaan varsin voimakkaasti ja lopussa käännytään mutkan sisäänpäin, missä seinä ei enää mene ulospäin vaan mutkan suuntaan, ja törmätään tähän, jolloin auton pitäisi kääntyä menosuuntaan päin. Jos tähän tulee liian lujaa vauhtia, niin auto kääntyy poikittain tielle. Yleensä vauhti tippuu tässä 100 kilometrin tuntumaan.
Seuraavaksi tie tippuu sitten alaspäin ja kääntyy oikealle ja heti perään vasempaan. Tässä kohdin myös tiet yhdistyy ja auto tulee pahasti vastaan. Tässä pitäisi yrittää ajaa vastaan tulevan auton oikealta puolelta ohi, mutta vaarana kuitenkin voi olla poikittain meno. Tässä kuitenkin voi käyttää hyödyksi reunusta heittämällä perää pois päin siitä, jolloin perän sivuluisu pysähtyy nokan osuttuaan reunaan.
Hietikon loputtua, alkaa heti asfaltti tie ja tie kääntyy vasemmalle ja haarautuu kahdeksi samaan suuntaan meneväksi tieksi. Näistä valitaan oikeanpuolimainen tie, koska se reitti on hiukan lyhempi ja sille tielle voi kääntyä suuremmalla nopeudella, ja toisella tiellä ei ole mitään etua verrattuna seuraavaan mutkaan johtuen suljetusta keskikaistasta. Tämän mutkan voi sitten mennä läpi kahdella eri tavalla, joko hietikolta tullaan suoraan ja jarrutetaan hiukan ja sitten käännytään normaalisti, tai hietikolla auto heitetään sivuluisuun ja tullaan sivuluisussa mutkaan. Sivuluisu tyyli voi olla helpompi, mutta tietenkin suoraan ajaminen on nopeampaa.
Näiden jälkeen tulee ensimmäinen väliaika piste, josta nähdäänkin, että onko mennyt hyvin kaistojen vaihtelu alussa ja se tiukka mutka hietikko osuudella. Eli jos sektori aika on jotakin luokkaa 45.30, niin varsin on mennyt. Oma ennätykseni tällä sektorilla on kylläkin 43.83, mutta on varsin haastavaa saada edes alle 45 kierros. Taas yli 46 sekunnin sektori aika alkaa menemään jo huonompaan suuntaan.
Tämän jälkeen tie kaartuu hitaasti oikeaan ja tämän lopussa tie kääntyy oikealle, jossa samalla yhdistyy aikaisemmin haarautuneet tiet taas yhteen. Tähän on syytä jarruttaa aika paljon, koska vauhtia on tässä kohdin varsin runsaasti ja mutkan keskellä on pieni pomppu.
Mutkan jälkeen tie kääntyy heti ylös vasempaan jossa se samalla taas haarautuu kahteen samaan suuntaan meneväksi tieksi. Näistä valitaan se lähempi, koska se menee sisempää reittiä ja on näin ollen lyhempi.
Mutka on aika jyrkkä, joten tähän on syytä hidastaa aika paljon. Mutka on myös aika pitkä, joten ei kannata kiirehtiä kaasupolkimen kanssa. Paras tapa mennä mutka on, että ajaa mutkan keskivaiheilla aivan sen sisäreunaan ja painaa kaasun pohjaan ja kun auto tulee ulos sieltä hidastavalta sisäreunasta, niin pitäisi mutkan jo suoristua. Heti mutkan jälkeen sisäreunassa tulee auto vastaan, joten ei kannata kovin kauaa sisäreunassa ajella.
Mutkan jälkeen tulee pitkähkö suora, joka kaartuu alussa vähän oikealle. Suoralla löytyy myös pari reikää toiselle kaistalle, mutta sinne ei mennä. Suoran päässä sitten tie kääntyy vasemmalle alamäkeen ja tämä mutka on mahdollista mennä kaasupohjassa jos ajolinja osuu aivan nappiin. Parhaiten tämä kuitenkin menee niin, että hiukan löysää kaasua. Mutkan lopussa tulee myös auto vastaan sisäreunassa, mutta tämän ei pitäisi aiheuttaa hankaluuksia.
Tämän jälkeen aiemmin haarautuneet tiet yhdistyvät hetkellisesti, ja haarautuvat siis uudelleen ja tällä kertaa eri suuntiin. Näistä valitaan vasemmanpuolimainen reitti, koska tälle reitille ei tarvitse jarruttaa heti alussa. Vaikkakin tämän reitin lopussa pitää jarruttaa, niin kuitenkin alkupätkän voi mennä yli 300 km/h, kun taas toisella reitillä ei missään vaiheessa ylletä tähän vauhtiin.
Reitin valinnan jälkeen tulee siis vielä jonkin matkaa suoraa, joka kääntyy lopussa oikealle päin. Mutkaan pitää hiukan jarruttaa, mutta nopeus silti on varsin korkea. Tämän jälkeen tulee vielä toinen samanlainen mutka oikealle jonka jälkeen tämä tie yhdistyy takaisin toiseen tiehen. Samalla joudutaan kääntämään auto toisen tien suuntaiseksi, jolloin tähän kohdin tulee kohtuullisen tiukka mutka verrattuna vauhtiin, millä nopeudella tähän tullaan. Eli syytä on jarruttaa tähän kohdin aika paljon. Tämän tekee vaikeaksi myös se, että heti mutkan jälkeen tulee auto vastaan ulkoreunassa, joten liian luja vauhti voi aiheuttaa törmäyksen autoon. Toisaalta tämän voi mennä myös sellaisella tyylillä läpi, että tulee hiukan ylikovaa ja törmää pikkaisen ulkoreunaan, jolloin auto hiukan heittäytyy sivullepäin, jolloin onkin helppo ohittaa tämä auto.
Tämä kohta voidaan mennä myös niin, että ei törmätä lainkaan seinään ja ohitetaan auto sen oikealta puolelta. Mutta silloin ei oikein ehditä kunnolliseen asemaan seuraavaan mutkaan nähden. Eli paras tapa olisi ohittaa tämä auto sen vasemmalta puolelta ja olla törmäämättä lainkaan seinään, mutta se vaatii sitä, että tarpeeksi ajoissa rupeaa jarruttamaan ennen tien yhdistymistä. Ja se myös vaatii sitä, että auto on hyvällä ajolinjalla viimeisessä mutkassa ennen teiden yhdistymistä, koska jarrutus alkaa juuri tämän mutkan lopussa.
Tämän jälkeen tie kääntyy pienen suoran päässä oikealle johon pitää jonkin verran hidastaa jarruttamalla. Mutkan aivan sisäreunassa tulee auto vastaan, mutta tämä ei haittaa mitenkään ajoa jos on tullut tähän tarpeeksi ajoissa.
Heti tämän jälkeen tulee taas auto vastaan, joka voidaan ohittaa kummalta puolelta tahansa. Tie samalla kääntyy hiukan vasemmalle ja tämän jälkeen oikealle. Mutkassa tulee myös auto vastaan, joka ohitetaan sen oikealta puolelta, jotta ehditään hyviin asemiin seuraavaan mutkaan nähden. Tähän mutkaan pitää myös hidastaa vauhtia jarruttamalla, johtuen jo vastaan tulevasta autosta.
Tämän jälkeen tulee pieni suoranpätkä ja taas tie kääntyy 90 astetta, mutta tällä kertaa vasempaan päin. Tie samalla kapenee, joten on syytä tähdätä vähän tarkemmin mutkaan kuin ennen. Mutkaan jarrutetaan samalla tavoin kuin edellisiinkin. Tämän jälkeen tulee auto vastaan oikeaa kaistaa pitkin, joten ei kannata jäädä ulkoreunaan pitemmäksi aikaa.
Heti auton jälkeen pitää kuitenkin vaihtaa sille kaistalle, koska seuraavaksi tulee taas 90 asteen mutka vasempaan ja tie levenee. Tässä pitää olla tarkka, koska sisäreuna ei ole aivan perinteinen, vaan siinä on kaksi sellaista kyhmyä, mihin voi huonossa tapauksessa auto kolahtaa. Mutkan jälkeen alkaa myös huippunopeus suora, joten kaikki taito peliin tähän mutkaan, jotta saadaan hyvä huippunopeus. Mutkan voi mennä läpi n. 165 km/h.
Mutkan jälkeen tie haarautuu kahteen eri suuntaan meneväksi tieksi, jossa toinen kääntyy oikealle ja toinen menee suoraan. Näistä kuitenkin valitaan tällä kertaa tuo vasemmanpuolimainen reitti, koska oikeanpuolimaisessa ei pystytä lopussa hidastamaan tarpeeksi hyvin vauhtia seuraavaan mutkaan ja tämä vasemmanpuolimainen reitti on myös helpompi mennä läpi.
Eli tie kääntyy heti vasempaan, mutta tässä kohdin ei kuitenkaan tarvitse kaasua laskea. Tämän jälkeen tulee pieni suoranpätkä ja tie kääntyy vasemmalle. Tämän voi mennä myös kaasupohjassa, mutta ajolinjan on osuttava kohdalleen, ettei mutkasta ulos tultaessa osuta vastaan tuleviin autoihin. Tämä kohta ei ole hirveän vaikea kyllä mennä läpi kaasu pohjassa, mutta joskus voi hiukan mennä pitkäksi, joten on syytä olla valmiina laskemaan kaasujalkaa, koska mutkan lopussa ne vastaan tulevat autot on aika nopeasti nenän edessä.
Sen jälkeen tulee vähän pitempi suora jonka keskellä haarautunut tie menee yli toiselle puolelle. Joten jos vastustaja on ollut aivan kintereillä, niin voi kyllä kolahtaa siinä risteyskohdassa pahemman kerran, jos ei kumpikaan hidasta vauhtia. Risteys kohdan lopussa pitäisi vauhdin olla n. 220 km/h, jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan.
Suoran päässä tie taas kääntyy oikealle, jonka voi mennä kaasupohjassa jos vaan ajolinja osuu kunnolla kohdalleen. Eli jos meinaa mennä pitkäksi, niin mutkan jälkeen saattaa taas auto tulla vähän turhankin kohdalleen vastaan, joten on syytä olla taas valmiina löysäämään kaasua. Mutkan jälkeen tulee taas pieni suora jossa on pari autoa vastassa. Kaikki nämä auto ohitetaan niiden oikealta puolelta. Suoran lopussa tulee pieni seinämä keskivaiheille tietä jonka takaa yhdistyy se toinen tie tähän tiehen. Heti tämän jälkeen tulee puolestaan varsin tiukka vasen, joten jarruttaminen on aloitettava aika varhain.
Tämä mutka tuottaakin yleensä eniten päänvaivaa koko radalla, joten tähän on myös syytä panostaa. Jarruttaminen aloitetaan yleensä jo paljon ennen sitä seinämää, mikä tulee keskelle tietä. Paras mittari jarrutus merkiksi onkin se toiseksi viimeinen vastaan tuleva auto, jota hiukan ennen kun rupeaa jarruttamaan pitäisi ehtiä hidastamaan vauhtia tarpeeksi risteykseen. Tässä kannattaa myös käyttää sivuluisia apuna jarrutuksen loppupuolella, että heittää auton sivuluisuun nokka kohti mutkaa, jolloin auto kääntyy jo valmiiksi mutkan suuntaan (ks. kuva). Jos jarrutus meni hyvin, niin huippunopeudeksi pitäisi suoralle tulla n. 355-358 km/h. On mahdollista saada nopeudeksi jopa 360, mutta mahdotonta saada Viperin huippunopeutta joka on 362 km/h, koska tällöin auto törmää varmasti seinään. Tosin vauhdit mitkä alkaa menemään yli 358 rupeaa huonontamaan ajolinjaa mutkaan nähden, ja näin ollen hidastamaan vauhtia mutkassa. Se miksi ei tuossa kohdin törmätä seinään, niin on se että auto lentää heti poikittain.
Tämän jälkeen ajetaan seuraavan edessä olevan auton vasemmalle puolelle ja käännytään heti tämän jälkeen oikealle menevän mutkan sisään, eli aivan tämän nenän edestä. Eli jos kaikki on mennyt hyvin, niin tämän edestä voi kääntyä varsin vauhdikkaasti aivan mutkan sisäreunaan, eli auto ei ole ehtinyt menemään pitemmälle mutkaan. Mutkaan pitää myös jarruttaa, jotta ei törmäillä seiniin.
Heti seuraavaksi tie kääntyy hiukan vasempaan ja taas oikealle. Mutkan jälkeen tulee pieni suora jossa tulee auto vastaan. Tämä ohitetaan tämän oikealta puolelta, jotta päästään hyviin asemiin seuraavaan mutkaan nähden. Tämä mutka tuleekin jo melkein heti auton ohituksen jälkeen ylämäessä. Mutkan lopussa tie kapenee ja ennen tätä tietä tulee vielä tuollainen kuristus kohta, joka on juuri ja juuri kahden auton levyinen. Tämän kohdan voi mennä yli 210 km/h läpi, mutta joskus auto saattaa hypähtää vähän ennen tätä kohtaa, jolloin se törmää reunaan ja lentelee miten sattuun.
Heti tämän jälkeen tie kaartuu oikealle ja tämän lopussa kääntyy jyrkemmin vasempaan. Tähän pitää jarruttaa jonkin verran ja kääntää aivan sisälinjaan. Mutka on myös aika pitkä, joten taas pääsee leikkimään kaasupolkimella. Mutkan ulkoreunalla on myös hidastavaa materiaalia, joten sinne ei kannata ajaa. Tämän voi mennä läpi n. 155 km/h.
Tämän jälkeen tulee pieni suora joka kääntyy lopussa vasempaan päin loivasti. Mutkassa pitää hiukan löysätä kaasua. Tämän jälkeen tie kääntyy melkeinpä heti oikealle jyrkemmin, johon pitää hidastaa jonkin verran jarruttamalla. Mutkan jälkeen tie taas levenee ja juuri ennen tätä tulee taas samanlainen kuristus kohta, mutta tällä kertaa siitä on varsin helppo ajaa läpi, kun ei tarvitse kääntyillä. Tosin tässä pitää kyllä tähdätä aivan kuristuskohdan oikeaan reunaan, koska tämän jälkeen tie tippuu kääntyen oikealle samalla ja auto hypähtää tästä, ja samalla tulee toinen auto vastaan oikealla kaistalla.
Tämän jälkeen ajetaan vain mutkan sisälinjaa pitkin jonka jälkeen tie kääntyy heti vasemmalle. Tähän on hyvä hiukan painaa jarrua, mutta tämän voi mennä läpi pelkästään kaasuakin löysäämällä.
Heti sen jälkeen tie kaartuu hiukan oikealle ja lopussa kääntyy jyrkästi oikealle, ja samalla tie kapenee. Heti kapenevan tien suussa tulee myös auto vastaan, joten tähän pitää tähdätä aivan tien vasempaan reunaan. Tämä kohta onkin yksi vaikeimmista tällä radalla, koska tuota kohtaa ei näe kun aloittaa kääntämään, vaan tähtäys menee ns. mututuntumalla.
Mutkan jälkeen alkaa siis kapea tie joka kaartuu vasemmalle. Ja jos onni on myötä niin kaksi edessä olevaa autoa ei ole ajanut juuri rinnakkain kun tulet näiden kohdalle. Yleensä kyllä tässä kohdin tulee vain vasemmalla puolelle ajava auto vastaan ja myöhemmin toinen, mutta joskus ne on juuri rinnakkain tuossa, jolloin se syö aikaa paljon, kun pitää odottaa kun ne siitä ohi menevät.
Tämän jälkeen tie taas levenee ja kääntyy vasempaan. Heti mutkan jälkeen yleensä tulee se em. toinen auto vastaan, joka ohitetaan tämän vasemmalta puolelta. Tämän jälkeen tulee suora joka kaartaa oikealle päin ja tämän päässä kääntyy jyrkemmin vasemmalle ylämäkeen ja samalla kapenee taas. Ja jos taas vaivaa epäonni, niin tässä kapenemiskohdassa on em. auto ja joku toinen auto jumittunut yhteen, jolloin on koko ajo aivan pilalla, kun ne pitää siitä puskea pois tieltä.
Mutkan jälkeen tie siis nousee ylämäkeen ja kaartuu oikealle. Tämän päässä tie taas levenee ja kääntyy jyrkästi oikealle. Ja heti tämän jälkeen tie kaartuu jyrkästi vasempaan, eli tämä kohta pitää ajaa niin kuin shikaanit yleensä, tai pikemminkin vähän niin, että ottaa vauhtia enemmän tulevalle suoralle ajamalla ensimmäinen mutka hiukan hitaammin sisäreunaa pitkin ja sieltä ajamalla sitten toisen mutkan sisälle ja ulos.
Tämän jälkeen alkaakin loppusuora joka ensiksi kaartaa oikealle ja tämän jälkeen alkaa kaartumaan vasempaan. Tämän kaarre mutkan puolivälissä tulee auto vastaan toiseksi sisintä reittiä, ja tämä ohitetaan tämän vasemmalta puolelta, eli aivan sieltä seinän vierestä. Tämä ei ole kovin vaikeata, vaikkakin kyllä voi harmittaa jos hyvä aika menee tuohon kohtaan juuri ennen maalia. Eli maali tuleekin jo heti tämän jälkeen näkyviin ja mutka suoristuu.
Jos kaikki on mennyt hyvin, niin optimaalisen ajan pitäisi olla jossakin 3:12.50 tienoilla. Hyvä aika on myös alle 3.18 aikakin. Ja päälle 3.20 aika alkaa olla jo huono, kun sen saa jo hiukan törmäilemällä seiniinkin.