Sateenvarjokapina :: luku 2
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/humor
Viaton ohikulkija Ginny joutuu keskelle Dracon taistelua vanhempien suunnitelmia vastaan. Mutta onko kumpikaan heistä valmis suhteeseen, joka tästä seuraa?
[A/N: ::köh:: Joo minä ja minun suuri suuni. Kiva viittaus ensimmäiseen koskaan kirjoittamaani HP-ficciin (Entropy) tässä - ehkäpä ennemminkin viitaus mahtavaan Keskilänteen ylipäätään. Olen pahoillani, ei juhlakohtausta tässä luvussa - se ei vain tuntunut sopivan. AII, the SM, Skye... kiitokset.]
* * *
Liian rimssuinen. Liian blaah. Liian... ammatillinen?
Ginny kääntyili peilin edessä tarkastellen profiliiaan, takapuoltaan, poveaan. Hän ei halunnut näyttää luotaantyöntävältä eikä varsinkaan sukupuolettomalta. Asu, jonka hän oli ajatellut tekevän hänestä etäisen viileän, saikin hänet näyttämään vanhaltapiialta. Normaalit treffikamppeetkaan eivät tuntuneet sopivan.
Ginny oli sovittanut miltei jokaista asuaan ja hylännyt ne vuorotellen keoksi vuoteelleen. Hänen vaatekaappinsa ammotti tyhjyyttään tässä vaiheessa. Sauvan näpäytys heitti tyhjät henkarit sivuun ja paljasti viimeisen vaatekappaleen.
"Tulejo mekko," Ginny sanoi huokaisten vaikka tiesikin tekevänsä väärin. Hän veti vatsan sisään saadakseen vetoketjun kiinni ja jäi tuijottamaan peilikuvaansa.
Kyseinen pikkumusta oli olkaimeton, miltei säädyttömän lyhyt ja liimautui vartaloon kuin toinen iho. Lisäksi se korosti hänen pientä poveaan.
Kaiken kaikkiaan hän totesi näyttävänsä upealta.
"Draco ansaitsee lievää kidutusta," Ginny sanoi ääneen, virnisti ja käännähti kannoillaan kylpyhuoneeseen.
Hän kaatoi pienestä pullosta nestettä, käänsi silä hiustensa latvat ulopäin ja ryhtyi meikkaamaan. Hän hyräili itsekseen hieman epävireisesti.
"Ginny? Oletko kotona?
Ginny pudotti rajauskynänsä ja yskähti. "Kylppärissä, Hermione," hän huusi hämillään takaisin etsiskellessään kynää lattialta.
Hermionen hämmästyneet kasvot ilmestyivät pian ovensuuhun: "Onko sinulla treffit?"
"Mm. Seitsemältä. Mikäs sinut tuo tänne?"
"Olet kyllä lukenut lehdet. Miksiköhän kuvittelisit minun olevan täällä?" Hermione sanoi kohottaen toista kulmakarvaansa.
"Touché." Ginnyn tälläytyminen muuttui tuskaisen kovaääniseksi, kun hän mietti kiivaasti, mitä sanoisi. Halusiko hän tosiaan kertoa taas koko jutun alusta loppuun? Uskoisiko Hermione edes häntä? Viimein Ginny päätyi sanomaan: "Vain kymmenesosa siitä on totta."
"Mutta menet hänen kanssaan ulos tänään." 'Hänen' kuulosti myrkylliseltä.
"Sanoinko minä niin? En sanonut niin," Ginny sanoi ärtyisästi ja oli vähällä tökätä itseään silmään ripsienpidentimellään. "Yhtä hyvin saattaisin olla menossa ulos Harryn kanssa."
"Et tuossa asussa," Hermione irvaili. "Harryyn et yritä enää tehdä vaikutusta. Hän kohtelee sinua joka tapauksessa kuin likaläjää."
"Tuopa saikin minut tuntemaan oloni niin paljon paremmaksi."
Surullista oli, että se oli totta. Se, että Harry kohteli häntä kuin likaläjää, ei se että hän olisi tuntenut olonsa paremmaksi. Mutta Ginny ei olisi halunnut heidän suhteensa laadun olevan niin päivänselvä kaikille muille. Hän räpytteli silmiään jä pyyhki pois ylimääräiset mustat roiskeet.
"No niin hän kohtelee."
Miksei Hermione voinut jo lopettaa? "Olkoon, ehkä olenkin menossa -" Ginnylle ei tullut ketään mieleen. "Öh, sen viereisen korttelin tyypin kanssa? Sen lihakauppiaan?"
"Gordonin," Hermione avusti, "ja epäilen sitä suuresti koska et edes muista hänen nimeään."
"Totta." Ginny viimeisteli huulimeikkinsä ja kääntyi. "Mitäs pidät?"
"Siitä mitä olet tekemässä? Siitä mitä Malfoy tekee? Vai siitä miltä näytät?"
"Valitse joku."
"Minusta sinä kapinoit, koska Harry olettaa sinun noin vain hylkäävän elämäsi ja olevan hänen kanssaan. Minusta Malfoy kapinoi perhettään vastaan. Ja minusta olet vaaraksi heikkosydämisille."
"Minä valitsen noista sen viimeisen ja lähden," Ginny halasi Hermionea pikaisesti poistuessaan. "Tulen käymään huomenna ja kerron sitten kaiken."
"Se olisi kivaa," toinen tunnusti.
"Toivota minulle onnea."
"Vastaa ensin yhteen kysymykseen."
Varoen Ginny ryhdistäytyi: "Anna tulla."
Hermione veti syvään henkeä ja rentoutui: "Oliko se hyvä suudelma?"
Muistikuvat tulvahtivat takaisin - Dracon kieli, hänen kielensä, yhtensulautuneet vartalot, Dracon ominaistuoksu. Märkä... kuuma... intohimo.
"Öhömm," oli kaikki, mitä Ginny sai ulos suustaan.
"Toivotan sitten onnea," Hermione huokaisi. "Tarvitset sitä."
Ennen kuin Ginny ehti punastua liian syvästi, Hermione kaikkoontui.
* * *
Tasan seitsemän. Draco istui pöydän ääressä silmät sisäänkäyntiin liimautuneina. Kellon joka raksutuksen myötä Ginny oli sekunnin lisää myöhässä. Draco inhosi odottamista. Kärsivällisyys oli arvoton hyve, jota hän ei ollut koskaan vaivautunut opttelemaan. Miksi odottaa, jos voi toimia heti? Hän havaitsi rummuttavansa pöytää kynsillään ja kiskaisi kätensä pois.
Tulet hulluksi, jos tujotat ovea. Niinpä hän siirtyi tarkastelemaan ihmisiä ympärillään. Viereisen pöydän pariskunta oli täysin uppoutunut toisiinsa. Ikään kuin he olisivat kertoneet toisilleen jotain vakavaa ja tärkeää maailmankaikkeuden kohtalosta tai muusta yhtä painonarvoisesta aiheesta. Heidän huulensa eivät liikkuneet, mutta ajatuksenvaihdon saattoi silti miltei nähdä.
Rakastuneita typeryksiä.
Kaksi yli seitsemän.
Ehkä Ginny tekisikin hänelle oharit. Tietysti se olisi lapsellisen epäkypsä temppu, mutta ei heidän sukuvihansakaan järin aikuismainen ollut. Raha-, luokka- ja luonneristiriidat luokiteltiin taatusti lapselliseen kastiin. Typeräähän se oli - mutta typeristä tavoista oli vaikea päästä eroon.
19.03 - Greenwichin aikaa. Virginia Weasley käveli sisään ja Draco tajusi vihdoin, mitä lause "sydämeni pysähtyi" tarkoitti. Ginny asteli pöydän luo lanteitaan keinuttaen. Hänen hiuksensa olivat vapaana ja hieman latvoista kiharretut. Luomet oli varjostettu kevyesti, mikä sai ruskeat silmät tuikkimaan. Kaiken tuon olisi vielä kestänyt, mutta kristus, tuo mekko.
Sen, että Ginnyn sääret olivat uskomattomat, ei olisi pitänyt olla yllätys - mutta mistä lähtien pisamaiset olkapäät olivat olleet seksikkäät? Draco huomasi jännittyvänsä joka askeleella, joka toi Ginnyn lähemmäksi.
Kyllä, hänen sydämensä oli taatusti pysähtynyt. Kuinka se olisikaan pystynyt pumppaamaan verta hänen ruumiseensa, kun suurin osa siitä oli pakkautunut hänen housuihinsa?
"Iltaa, Malfoy," Ginny sanoi ja silitti käsillään takamustaan istuutuessaan.
Ei ollut reilua, että Ginny pukeutui noin ja silti puhutteli häntä sukunimellä. "Voisit kutsua minua Dracoksi," Draco ehdotti ja väläytti hymyn.
Hänen viehätysvoimansa ei tuntunut tepsivän Ginnyyn. "Niin voisin."
Draco yritti avata keskustelua Ginnyn kirjoittamisesta, politiikasta, mistä hän vain keksi jutunjuurta. Mutta tunnelma oli kireä. Kaikki hänen energiansa kului siihen, että hän yritti pitää alavartalonsa piilossa pöydän alla ja vielä tuplasti enemmän löytääkseen ja säilyttääkseen turvallisen puheenaiheen. Jonkin, joka ei tuonut mieleen seksiä.
Ginny vain istui huvittuneen näköisenä.
"Oletteko valmiit tilaamaan?" kuului pieni, korkea ääni.
Ginny oli, sillä hänellä ei ilmeisestikään ollut keskittymisvaikeuksia. Tarjoilija kirjoitti kuuliaisesti ylös hänen tilauksensa ja kääntyi Dracon puoleen. "Teille ei varmaankaan tule se tavallinen, sir?"
Mikään tässä illassa ei ollut tavallista. "Otan korinttilaista Wabashia" [suom. huom. Wabash on kaupunki Illinoisissa.]
"Paistettuna vai keitettynä?"
"Paistettuna."
Ginny näytti yllättyneeltä. "Se on Bill-veljeni lempiruoka."
"Erinomainen valinta, sir," tarjoilija sanoi ja kiiruhti tiehensä.
Ginnyn mainitessa perheensä hänen ilmeensä pehmeni huomattavasti. Alitajuisesti Draco jatkoi samasta aiheesta käyttäen tilaisuuden hyväkseen. "Kuka heistä on Bill?"
"Vanhin - kirouksen murtaja Irvetassa Egyptissä," Ginny sanoi. "Hänestä on kyllä tullut vähän juppi."
"Juppi?"
"Nuori, kaupungissa asuva, ammatti- no, niinkuin, anna olla."
Tilaisuus, jonka Ginny oli antanut, oli lipeämäisillään Dracon otteesta. "Kuinka perheesi suhtautui lehtijuttuihin?"
"Sinä ensin," Ginny sanoi välittömästi.
"Äitini kutsui niitä kunnianloukkaukseksi ja uhkasi haastaa lehdistön oikeuteen."
"Minun äitini kutsui minua käytännöllisesti katsoen lutkaksi ja valehtelijaksi. Veljeni eivät ole vielä kunnioittaneet minua määräilevällä läsnäolollaan, mutta Harry kantoi jo kyllä oman kortensa kekoon." Lyhyt, katkera naurahdus seurasi puhetta.
Dracoa ällistytti, miten Ginny saattoi noin vain kertoa niin henkilökohtaisista asioista ja kuinka hänen kasvoiltaan kuvastui niin paljon tunteita.
Tuima ilme välähti Dracon kasvoilla; hän ei erityisemmin pitänyt tavasta, jolla Ginny oli maininnut Potterin nimen. "No, mitäs teidän välillänne on?"
"Ei mitään," Ginny sanoi terävästi ja nopeasti. Liian nopeasti. "Olemme ystäviä." Tämän tarkennuksen jälkeen hän näytti hyvin kiukkuiselta ja toisti: "Ei mitään."
Äänensävy kuulosti tutulta. "Seksisuhde?" Draco arvasi.
Ginnyn ärtymys puhui puolsetaan. "En saata uskoa, että puhun sinulle tästä."
"Minä en saata uskoa, että olet kyllin tyhmä kestämään sitä - tai sitä miten ääliö hän on."
"Minusta sinä sanot noin vain koska vihaat häntä."
"Ja mitä, sinäkö et pidä häntä ääliönä?"
Oli hetken hiljaista, kun Ginny näytti valikoivan sanojaan huolellisesti. "Ehkä pidän, joskus. Mutta hän kuuluu käytännöllisesti katsoen perheeseen."
Ja nyt tunnelma oli vaivautunut. Jännitettä olisi leikannut tylsällä puukollakin, ja Draco tunsi olevansa täysin vierailla vesillä, mikä oli kamalaa. Epätoivoisena hän vilkuili ympärilleen. Jossain täytyi olla joku, jolle hän voisi maksaa asioiden korjaamisesta. Draco ei tiennyt, mitä tehdä.
Aiheen vaihto, aiheen vaihto. Imartelua?
"Sanoinko jo, että näytät tyrmäävältä?"
Tätä Ginny ei ollut osannut odottaa. Hän laski katseensa ja punastui.
Draco käytti matalaa, silkkistä äänensävyä: "Saanko kysyä, onko sen alla mitään?"
"Saat, jos haluat saada turpaasi," Ginny vastasi herttaisesti.
Sitten hän nauroi ja Draco nauroi ja kaikki oli hyvin.
Heidän keskustelunsa oli väittelyä ja pientä kinastelua. Tuntui niin hyvältä, kun sai kiistellä jonkun kanssa eikä vain huutaa suoraa huutoa. "Olet väärässä", Ginny oli sanonut. Kuinka kauan mahtoi olla siitä, kun hän oli kuullut tuon viimeksi? Ginnyn vastaukset eivät kummunneet vihasta - ne kumpusivat intohimosta. Intohimoisia mielipiteitä mistä tahansa - veljensä tekemistä noidankattiloiden paksuusraporeista kouluvuosiin ennen Tylypahkaa.
Eikä vain: "Kyllä, Draco," tai "tämä olisi sinulle parasta, Draco."
Tai "niin asiat vain ovat, Draco."
Tai "niin asiat ovat aina olleet."
Ei oikeita perusteluja. Ei puolusteluja. Kun tarkkaan katsottiin, Malfoyt kammosivat muutosta.
"Malfoy!"
Hänen katseensa kohosi tavatakseen ruskean silmäparin tuijotuksen.
"Mm?"
"Ruoka tuli jo..."
Mitä ihmettä...
Ginny nojautui pöydän yli (tarjoten Dracolle oikein mukavan näkymän) ja asetti haarukan ja veitsen pojan oikeisiin käsiin. Kun Draco edelleen vain tuijotti Ginnyä, tämä huokasi raskaasti.
"Leikkaa pala," Ginny teki liikkeet kädet Dracon käsien päällä opastaen häntä, mikä oli varmasti vaikeaa, sillä liikkeet piti tehdä väärin päin.
"Avaa suu." Tottelevaisesti Draco antoi Ginnyn vetää leukansa alas.
"Laita ruoka suuhun," Ginny sanoi hieman hengästyneenä ja vei haarukan Dracon suuhun. Tyttö sulki Dracon huulet ja ruokailuväline liukui pois. "Pureskele ja niele."
Draco totteli ja hänen suupielensä kääntyivät hymyyn.
Ginny vetäytyi takaisin paikalleen ja otti kätensä pois Dracon käsiltä. "Nyt yrität itse."
Draco leikkasi toisen palan ja pudisti päätään nauraen itsekseen.
Miksi kaikki oli kiinnostavampaa, kun Ginny oli paikalla?
* * *
Illallisen jälkeen he menivät lähistölle kävelemään. Taivas oli tummumassa, muutamat ensimmäiset tähdet tuikkivat ja suloinen yötuulen henkäys leyhytteli Ginnyn hiuksia.
Ei ennakkoluuloja. Jossain vaiheessa iltaa heidän nimensä lakkasivat olemasta mitään muuta kuin ne todellisuudessa olivatkaan. Ginny ei enää ajatellut Malfoyta Malfoyna vaan ihmisenä, jolla sattui olemaan kyseinen sukunimi. Kaiken sen pilailun ja väittelyn jälkeen oli vaikea nähdä sana 'vihollinen' tatuoituna toisen otsaan.
"Sinulla on varmaan kylmä tuossa asussa."
Ginny oli yllättynyt. Kortteleittain kaskaiden siritystä ja yhtäkkiä Malfoy putkahti puhumaan. Ginny virnisti ja taputti Dracon käsivartta.
"Shh, pilaat tunnelman."
"No kun sen vain täytyy olla pienin vaatekappale, jonka olen ikinä nähnyt."
"Etkö pidä tyylistäni?" Äänensävy ei ollut oikeasti nyrpeä, pikemminkin kiusoitteleva. Draco inhosi nyrpeitä tyttöjä.
Hän tarkasteli hävyttömästi Ginnyn vartaloa. "Sanoinko etten pidä?"
He kävelivät samaan tahtiin kadunkulmasta toiseen. Mahtava ilta, Ginny mietti itsekseen ihaillen heidän yhteensopivuuttaan. Mutta jokaisella illalla on päätöksensä.
"Minun pitäisi lähteä kotia kohti."
"Voisit kutsua minut asunnollesi," Draco sanoi kuin ohimennen.
"Voisin," Ginny myönsi, "mutta en taida kutsua."
Draco päästi alistuneen huokauksen.
"Selvitäthän asiat lehdistön kanssa?"
"Asiaa hoidetaan parhaillaan."
"Kiitos." Ginny nousi varpailleen ja antoi Dracolle suukon poskelle. Draco seisoi paikoilleen jähmettyneenä.
"Yleisesti käytetty kohtelias vastaus on 'eipä kestä'," Ginny sanoi kujeillen.
"Ahaa. Eipä... kestä." Draco sai sen kuulostamaan miltei hävyttömältä.
Ginny nauroi, mutisi hyvät yöt ja kaikkoontui.
* * *
Siitä hetkestä, kun Ginny astui asuntoonsa, oli selvää, ettei hän ollut yksin.
Hän haistoi takkatulen, valot olivat päällä ja avonaisessa kaapissa oli ylimääräinen takki. Ginny haisteli sen hihaa: santelipuun aavistus.
Percy.
"Onko täällä ketään?" Ginny huusi, vaikka se oli vain muodollisuus. Hän tiesi varsin hyvin, että yksi tai useampi hänen veljistään kurkisteli jossain.
Ginny siirtyi olohuoneeseen ja näki kaksi punapäätä makaamassa sohvalla ja yhden lisää keittiössä.
"Uh," murahti joko Fred tai George - Ginny oli liian kaukana erottaakseen.
"Uh," toisti toinen.
"Älä vain sano, että menit julkiselle paikalle tuossa asussa," Percy sanoi ilme kireänä.
"Terve vaan teillekin," Ginny sanoi hilpeästi. "No, kuka teistä murtautui sisään?"
"Minä," sanoi toinen kaksosista ja toinen sanoi: "Fred."
"Katsoin sopivaksi pyöräyttää pari leivonnaista," Percy sanoi heilauttaen kättään keittiön pöydällä olevien värikkäiden ruokakekojen suuntaan, "sillä ruokakaappisi olivat häpeällisen tyhjät. Haluaisitko illallista?"
"Kiitos, söin jo."
"Hän söi jo," Fred mumisi ja epäluulo kuvastui selvästi hänen äänessään.
"Hän söi jo," George myönteli.
"Voi, lopettakaa," Ginny sanoi ärtyneenä. "Kyllä, tiedän mitä lehdissä luki. Ei, se ei ole niin vakavaa. Kyllä, olin juuri ulkona Dracon kanssa."
"'Dracon'?" Fred toisti.
"Melko tuttavallista sinulta, Ginny," läsnäolijoista vanhin sanoi paheksuen. "En voi sanoa olevani tämän suhteen kannalla."
"Ei tästä kannata olla huolissaan."
"Ginny hän on Malfoy," George sanoi vihaisesti.
"Etkö muista ensimmäistä vuottasi Tylypahkassa?" Fred tivasi.
Ginny asetti kätensä lanteilleen ja tuijotti pistävästi takaisin. "On sama asia syyttää häntä isänsä puuhista kuin minua sinun kujeistasi."
"Pimeyden voimat ovat kokolailla vakavampi asia kuin kepposet, Ginny," Percy sanoi ankarana.
Kaksoset nyökkäilivät rajusti.
"Hei, unohdetaan koko juttu. En aio enää tavata häntä eikä Päivän Profeetassa pitaisi enää olla muistutuksia. Menen vaihtamaan yöpaidan päälle - voisivatko kaikki olla siivosti, kun tulen takaisin?"
"Yritetään," sanoi George, mutta hänen ilmeensä ei liikoja luvannut.
Kun Ginny oli vaihtanut vaatteet ja tunsi olonsa äärettömän paljon paremmaksi, hän käveli takaisin olohuoneeseen. Hänen veljensä näyttivät yhä olevan vihaisia. Heidän kasvonsa olivat kuin kivestä veistettyjä.
"Nyt riittää," Ginny ilmoitti ääriään myöten täynnä. "Joko käyttäydytte kunnolla tai lähdette. Minun ei tarvitse kestää teitä."
"No hyvä," George ja Fred tiuskaisivat yhteen ääneen, hypähtivät jalkeille ja lähtivät marssimaan kohti ovea.
"Pojat!" Percy huudahti paheksuen. "Leivoin piirakkaa."
"Tulejo piirakka," George murahti olkansa yli ja nappasi ilman läpi viuhahtavan leivonnaisen.
"Ei, ei onnistu. Näin kovasti vaivaa sen kanssa! Tulejo piirakka!" Ja sama jatkui useita kertoja edestakaisin, kunnes Ginny astui riitapukarien väliin ja huusi: "Riittää!"
Piirakka pysähtyi kyllä heti -
kun se osui Ginnyn naamaan.
Mustikkaa oli hänen suussaan, silmissään, nenässään. Tinavuoka valahti hitaasti maahan.
Fred näytti pidättelevän nauruaan.
"Voi hyvänen aika," Percy sanoi ja kompuroi huoneen poikki. Hän mumisi nopeasti puhdistusloitsun, joka puhdisti Ginnyn naaman ja maton. "Olen kauhean pahoillani, Ginny."
"Olen pahoillani piirakkasi puolesta," Ginny sanoi malttaen mielensä erittäin hyvin olosuhteet huomioon ottaen. "Se olisi varmaan ollut älyttömän hyvää."
"Tiskipöydällä on toinen," Percy sanoi ja näytti olevan itkemäisillään, "vaikka tiedän, ettet tykkää kurpitsasta puoliksikaan niin paljon kuin mustikasta."
Ginny taputti häntä olalle. "Tällä hetkellä kurpitsa maistuisi paljon paremmin."
"Pahus, minä rakastan kurpitsapiirakkaa," Fred mutisi Georgelle. "Voidaanko me jäädä?"
George pudisti päätään, mutta Fredin katse oli anova.
"Kiltti..."
George huokasi. "Olkoon menneeksi. 'Syökööt piirakoita.'"
"Itse asiassa se taisi olla 'syökööt piparkakkuja', George," Ginny auttoi väliin.
"No, meillä ei ole piparkakkuja, vai onko?" Geoge tivasi.
"Itse asiassa," Percy sanoi, "minulla on pipareita uunissa."
"Joten kaikki voivat olla tyytyväisiä," Ginny sanoi, vaikkei hänen erityisesti enää tehnyt mieli pipareita. Hänen silmänsä huusivat käyttäytykää kunnolla. "Vai?"
"Okei," George sanoi vastahakoisesti.
"Älä minua katso," Fred sanoi levittäen kätensä. "Halusin vain piirakkaa." Ja hän pyyhälsi keittiöön.
"Ginny, halusin vain, että tiedät, mihin olet ryhtymässä," Georde sanoi matalalla, hiljaisella äänellä.
"Tiesin, enkä ole ryhtymässä mihinkään. Homma on hoidettu, loppu, finito."
"Tällaiset asiat eivät noin vain pääty," George sanoi. "Ole varovainen."
"Minä olen, George," Ginny sanoi huokaisten.
Ginny tiesi, että he olivat vain huolissaan. He rakastivat häntä ja halusivat hänen olevan turvassa. Mutta hän oli kyllin vanha pitämään huolen itsestään. Häntä ei enää tarvinnut holhota ja paapoa. Hän pystyi tekemään omat päätöksensä ja elämään omaa elämäänsä.
Percyn ääni halkoi ilmaa useita oktaaveja normaalia korkeampana. "Herran jestas, Fred. Näpit irti siitä!"
"Minä vain -"
Miksei elämäni voi olla normaalia? Ginny ihmetteli ja paneutui estämään totaalisen kriisin.
* * *
Dracon hyvä tuuli oli tipotiessään, kun hän astui kotiinsa.
"Sir?"
Hänen kamaripalvelijansa seisoi hänen takkiaan pidellen tekemättä elettäkään kohti komeroa. Ei se noin onnistu, Draco ajatteli. Ota takki, pistä se henkariin. Ei pitäisi olla kovin monimutkaista.
"No mitä?" hän sanoi väsyneenä. Sillä hetkellä Malfoyn kartano oli niin tukahduttava.
"Isänne. Hän ei ole vielä tullut kotiin, ja minä -"
"Hän tulee takaisin, älä murehdi," Draco sanoi. "Hän tulee aina takaisin."
"Ajattelin vain kertoa teille, sir," sanoi kamaripalvelija ja pisti hänen takkinsa komeroon.
"Huomattu on," Draco sanoi, "se ei ole vain huomionarvoista."
"Kuten sanotte, sir."
Draco tuskin huomasi palvelijan poistumista. Vihaan tätä taloa. Minun täytyy päästä pois tästä talosta.
Muta hän oli väsynyt, liian väsynyt yrittääkseen. Siispä hän kiipesi portaat ylös ja rojahti sängylleen vaivautumatta edes riisumaan vaatteitaan.
[Seuraavassa osassa: juhlat! (Lupaan!) Luciuksen paluu! Lisäksi Harry yrittää pyytää Ginnyltä anteeksi, Draco torjuu Pansyn sekä selviää, miksi Percy on niin perehtynyt leipomiseen.]