Sateenvarjokapina :: luku 3
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/humor
Viaton ohikulkija Ginny joutuu keskelle Dracon taistelua vanhempien suunnitelmia vastaan. Mutta onko kumpikaan heistä valmis suhteeseen, joka tästä seuraa?
[A/N: Yksi "wtf"-kohtaus on kirjoitettu Skylle. Tunnistat sen lukiessasi. Um, myös ShitMonkeylle ja AII:lle ja Y!M:n tytöille sattamisestani sekopäiseksi.]
* * *
Malfoyn perhettä ei haluaisi vihollisekseen.
Heillä oli rahaa, heillä oli vaikutusvaltaa, heillä oli mahtia. Keskiviikkoaamupäivään mennessä Draco oli saanut maan kaikki johtavat lehdet vapisemaan saappaissaan ja matelemaan hänen edessään. Kaikki lupailivat korjata sanansa. Kallisarvoiset jutut ja voitot eivät merkinneet mitään. Dracon ei tarvinnut edes lahjoa niitä. Pelkkä Malfoyn nimi ja läsnäolo riitti.
Hän olisi valehdellut väittäessään, ettei olisi nauttinut nuoleskelusta. Enimmäkseen se oli hänestä huvittavaa. Joskus hän oli olevinaan vihaisempi kun todellisuudessa olikaan vain nähdäkseen, kuinka paljon toiset olivat valmiita nöyryyttämään itseään.
Mutta toisaalta...
"Draco!"
"Pansy," Draco tunnisti ja kääntyi hitaasti ympäri.
TeiniNoita omisti loputtomasti palstatilaa flirttailun jalolle taidolle - ripsien räpyttelyä, loitsuja iholle ja silmille, ohjeita kuinka seistä, minne pistää kätensä, missä kulmassa pitää leukaa, milloin painautua toista vasten.
Pansy oli ahminut nuo artikkelit ja päntännyt pikkuruisiin aivoihinsa kaiken, minkä sai sinne mahtumaan. Hän seurasi ohjeita askel askeleelta, ja olisi voinut luulla, että hän oli todella kiinnostunut, yhtä asiaa lukuunottamatta - hänen silmänsä olivat kylmät. Ja Draco tunsi olonsa hieman epämukavaksi tajutessaan, ettei Pansy ollut hänestä kiinnostunut hänen ulkonäkönsä vuoksi (ja hän oli erittäin hyvännäköinen). Pansy halusi hänet vallan ja rahan tähden.
"Kiva nähdä sinua täällä," Pansy sanoi heleällä äänellä, heleästi hymyillen, silmät kylminä.
Draco katsahti kattoon. "Mikä yllätys." Mitä se ei tietenkään ollut. Todennäköisesti Dracon äiti oli kertonut poikansa päiväohjelmasta Pansyn äidille, joka oli pikaisesti välittänyt tiedon Pansylle, ja juorujen ketjussa Pansy oli päättänyt tämän olevan täydellinen tilaisuus saada tahtonsa läpi.
Nyt piti enää saada selville, mitä Pansy tahtoi...
* * *
Ginny näki ihanaa unta, jossa hän sai lottovoiton, meni treffeille normaalin ihmisen kanssa, hankki koiran ja palvelustytön ja toisen palvelustytön hoitamaan koiraa. Se oli kirkkaasti yksi parhaimpia hänen näkemiään unia - se tuntui todelliselta ja onnelliselta.
Hän heräsi puoli kymmenen maissa, laittoi hiuksensa huolimattomalle poninhännälle ja vaelsi keittiöön. Pistettyään veden kiehumaan aamuteetä varten hän haki sanomalehden ovelta.
Voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan siitä unesta, hän mietti kääntäessään etusivua, joka oli suloisen vailla hänen nimeään.
Teetä ja paahtoleipää, mansikkahilloa. Kaikki oli lämmintä ja tavallista, ja ehkäpä hänen elämänsäkin oli jälleen lämmintä ja tavallista. Hän haukkasi paahtoleipäänsä ja hymyili lukiessaan sääennusteita.
Ovelta kuului pientä rapinaa. "Ginny?"
Se oli Harry, ja Ginnyn suu oli liian täynnä paahtoleipää, jotta hän olisi voinut vastata.
"Ginny, oletko kotona?"
En, Ginny ajatteli ja yllättyi iloisesti lukiessaan, ettei sadetta ollut luvassa.
"Alohomora," Harry lausui ja avasi oven.
Hän seisoi juuri sen avoimen komeron vieressä, jonka tyhjät henkarit olivat kaikkien nähtävillä ja heitti sitten takkinsa lattialle. "Jessus, Ginny," oli hänen avausrepliikkinsä. Ginny näki, että Harryä kismitti tavata Ginny omasta keittiöstään, mutta oli epäselvää, johtuiko hermostuminen siitä, että hän oli jäänyt kiinni sisäänmurtautumisesta vai siitä, ettei Ginny ollut avannut ovea.
Ginny huokaisi, siemaisi teetään ja mulkaisi Harrya. "Ehkä en halunnut puhua kanssasi. Juolahtiko se ikinä mieleesi?"
"Olisit voinut maata lattialla kuolemaisillasi. Juolahtiko se ikinä mieleesi?"
"Olet totaalinen luuseri," Ginny sanoi, vaikkei se ollutkaan mikään vastaus. Hän kurkkasi pöydällä lojuvaa rannekelloa. "Eikä kellokaan ole edes kymmentä. Mitä ihmettä teet täällä?"
"Yritän pyytää anteeksi," Harry sanoi kiukkuisena.
"Et ole onnistunut siinä kovin hyvin tähän mennessä." Ginny käänsi sivua. Pahus, olen tosi hyvä tässä välinpitämättömyysjutussa tänään. "Olisit edes voinut tulla paremmalla ajalla."
"Hei, halusin vain sanoa olevani pahoillani siitä, että räjähdin sinulle silloin yhtenä päivänä. Se oli täysin asiatonta."
"Ja?"
"Ja että ei ole minun asiani, ketä sinä tapailet."
"Kiitos." Ginny siemaisi sievästi teetään. "Anteeksipyyntö hyväksytty."
Harry selvitti kurkkuaan. "Mutta, öh, sinähän et tapaile Malfoyta?"
"En."
"No sitten olet kai... vapaa?"
Ginny pärskäytti teensä ulos ja juoma levisi hänen paahtoleivänjämälleen. "Sitäkö sinä vain ajattelet?"
"No, en ainoastaan sitä," Harry sanoi lievästi loukkaantuneena.
"Tulit tänne vain hakemaan seksiä."
"Olihan se aika määräävä tekijä."
Ginny mulkaisi häntä. "Luoja, sinä olet täysi kusipää."
"En tajua, mikä sinulla on!" Harry huusi. "Ennenhän se sopi sinulle ihan hyvin!"
"Se sopi hyvin, koska kuvittelin meistä tulevan jotain enemmän! Mutta sen sijaan sama juttu toistui uudelleen ja uudelleen. Sinä tulit takaisin, harrastimme seksiä ja lähdit taas. Ei pitkäaikaista sitoutumista, pelkkä petikaveri parin kuukauden välein."
"Ja mikä siinä on vialla?"
"Se vain alkaa junnaamaan hetken päästä, Harry. Enkä enää aio kestää sitä."
Se oli pattitilanne. Harry tuijotti, Ginny tuijotti, eikä kumpikaan liikahtanut.
"Minä lähden," Harry sanoi lopulta.
"Hyvä."
Hän lähti, ja Ginny joi teensä loppuun. Sitten jän huomasi Harryn takin jääneen lattialle ja jäi hautomaan ajatusta sen polttamisesta.
* * *
"Kuulin, että sinulla on juhlat ensi viikolla."
"Totta," Draco vastasi lyhyesti. Se ei ollut mikään salaisuus. Hänen syntymäpäivänsä oli melko iso tapahtuma joka vuosi erityisesti heidän piireissään. Totta kai Parkinsonit kutsuttaisiin.
Pansy hymyili viettelevästi. Suupielet nousivat paljastaen vähän hampaita. Silmät olivat silti tyhjät. "Mietiskelin, mahdatko tarvita seuralaista."
Draco yritti kuvitella Pansya vaimonaan, vuoteessaan. Hän yritti kuvitella tätä tulevan Malfoyn perillisen kanssa. Kaksi tai kolme lasta, joilla olisi nuo tyhjät silmät ja vielä tyhjempi pää. Jos pyydät häntä seuralaiseksesi, äitien juonittelu vain yltyy. Et ikinä pääse siitä eroon.
Toisaalta, hän ajatteli järkevästi, olen ennenkin mennyt hänen seurassaan. Joulutanssiaisiin. Tylypahkan virallisiin tapahtumiin. Ei meitä ole vielä kirkossa kuulutettu. Yksi ilta on vain yksi ilta. Hän oli hyvä puhumaan itsensä ympäri vielä yhteen sellaiseen iltaan.
Joten hän ei ollut lainkaan valmistautunut siihen, mitä hänen suustaan tuli ulos.
"Minulla on jo seuralainen, kiitos."
"Ai," Pansy sanoi ja silmissä leimahti vihdoin - viha siitä, että hän oli kenties menettämässä mahdollisuutensa Dracon rahoihin.
Pansy pääsisi Malfoyn miljooniin käsiksi vain hänen kuolleen ruumiinsa ylitse.
Pansy paineli tiehensä minä epänaisellisimmalla tavalla (ilmeisesti sulokasta poistumista ei ollut koskaan neuvottu TeiniNoidassa), kun Dracolle juolahti mieleen, että hänen täytyi nyt löytää itselleen seuralainen.
* * *
Keskipäivän aikoihin Ginnyn kirjoittaminen tyrehtyi. Itse asiassa se johtui siitä, että hän oli vieläkin suuttunut Harrylle eikä pystynyt keskittymään mihinkään kyllin kauan saadakseen jotain pergamentille. Pohdiskeltuaan hetken hän päätti mennä kävelylle. Kenties pieni liikunta tekisi hänelle hyvää
Ginny mutkitteli Ministeriön rakennuksen eteen. Percy työskenteli nykyään siellä ja se oli vain parin korttelin päässä Ginnyn asunnolta. Percy oli hiljattain saanut ylennyksen tämän kyseisen osaston johtajaksi, mutta Ginny oli unohtanut, mitä veli oikeastaan teki.
"Neiti Weasley," vartija sanoi. "Hauska nähdä teitä."
"Onko veljeni täällä?"
"Kyllä, neiti," toinen lähes identtinen vartija sanoi. "Kolmas kerros, neljäs ovi vasemmalla."
"Kiitos," Ginny sanoi ja pysähtyi vielä ennen kuin meni sisään. "Oletteko te kaksi sukua keskenänne?"
"Emme ole, ma'am," he vastasivat kuorossa.
Ginny pudisti päätään hämmentyneenä, astui sitten sisään ja kipusi portaat ylös.
Käytävät olivat täynnä henkilökuntaa, ja melkein kaikilla oli puoliksi syöty muffinssi kädessään. Vaaleatukkainen noita pisti päänsä oviaukosta ja sanoi: "Loistavia muffinsseja, pomo." Ympärillä olevat noidat ja velhot mumisivat myötäillen.
Ginny asteli Percyn toimistoon. "Leivotko useinkin töihin, Percy?"
Percy punastui. "No, kun..." Hän punastui vielä lisää. "Ihmiset ovat lojaalempia silloin."
"Minun oli ihan pakko päästä asunnosta pois ja ajattelin tulla piipahtamaan. Kuinkas työt sujuvat?"
"Aika mukavasti itse asiassa," Percy sanoi. "Olemme edistyneet huomattavasti erumpetialaisten sarvien luokittelussa. Ja tänään viimeksi -" Hänen katseensa kiinnittyi johonkin Ginnyn takana ja tämä kääntyi katsomaan tulijaa.
Se oli poika - no, mies oikeastaan. Suunnilleen Percyn ikäinen. Vain hieman Ginnyä pitempi, noin 170-senttinen. Ja hänelläkin oli kädessään puoliksi syöty muffinssi.
"Teit äitini muffinsseja," mies sanoi ilahtuneena. "Pihistitkö reseptin keittiöstäni?"
Percy painoi päänsä ja punastui vielä enemmän. Kuinka punaiseksi hän voi muuttua? Ginny ihmetteli.
"Saatoin pihistääkin," Percy mutisi posket leimuten.
"Sinä olet varmaankin Ginny," mies sanoi tanssittaen hymykuoppiaan ja ojensi kätensä.
Ginny tarttui siihen lujasti ja puristi. "Ja sinä olet?"
"Olen Tim," tämä jatkoi.
"Hän on avustajani," Percy sanoi nopeasti.
"Jep," Tim sanoi. "Olen tosi tehokas."
"Ahaa, no siinä tapauksessa," Ginny sanoi, "voisitko kertoa, tuleeko veljeni sunnuntaina illalliselle Kotikoloon?"
Tim pudisti päätään. "Pelkäänpä, että hänellä on muuta menoa. Mikäs tällä viikolla olikaan vuorossa? Kurpitsapiirakka?"
Percy yskähti. "Kurpitsapiirakka oli viime viikolla."
"Ai niin, niin," Tim sanoi iloisesti. "Tänä sunnuntaina äitini taitaa opettaa hänelle ananaskakun teon."
Ginny kääntyi Percyn puoleen. "Aiotko kertoa äidille?"
"Siitä, etten tule sunnuntai-illalliselle?" Percy sanoi heikosti.
"Siitä tiedät-kyllä-mitä-tarkoitan," Ginny sanoi osoittaen vaivihkaa peukalollaan Timiä.
Tim taisi joka tapauksessa huomata.
"En vielä," Percy sanoi. "Ja voisitko -"
"Pitää suuni kiinni?" Ginny arvasi. "Joo, joo."
Percyn hartiat rentoutuivat. "Kiitos."
"Nähdään taas," Ginny virnisti olkansa ylitse ja hymyili sitten Timille. "Pidäthän hänen erossa vaikeuksista?"
Timin hymykuopat vilkuttivat Ginnylle. "Aina."
* * *
Ginny oli täydessä kirjoittamisen touhussa olohuoneessaan. Hänellä oli täydellinen sulkakynä, täydellinen paperi, ja sanat virtasivat ulos kuin hunaja. Novellit eivät erityisesti menneet kaupaksi lehdille, mutta tämän hän saisi taatusti myytyä johonkin kirjoitelmalehteen tai ehkä edes johonkin viihdejulkaisuun. Ginny oli melkein päässyt loppuun, kun hän kuuli kolme karmeaa ääntä.
No, oikeastaan vain yhden karmean äänen mutta kolmesti.
Kop, kop, kop.
"Häivy," Ginny huusi kirjoittaen raivokkaasti.
"Tarvitsen palveluksen."
Ginny jähmettyi paikoilleen.
"Malfoy?" Hän pudotti kynänsä ja meni avaamaan oven.
Luoja, hän oli hyvännäköinen.
Malfoyn platinanvaaleat hiukset roikkuivat silmillä, jotka porautuivat Ginnyn silmiin, ja hänellä oli sivumennen sanoen yllään mitä mahtavin tiukka, musta poolopaita kaapunsa alla.
"Minulla on juhlat ensi maanantaina," Draco sanoi. "Tai pikemminkin vanhempani pitävät juhlat minulle."
"Minkä tähden?" Ginny kysyi hämmentyneenä.
"Syntymäpäivät," Draco sanoi. "Täytän kaksikymmentäkuusi."
"Onnittelut," Ginny sanoi.
"Kiitos," Draco sanoi yksinkertaisesti. "Kaikessa lyhykäisyydessään sanottakoon, että Pansy Parkinsonilla on suuria pyrkimyksiä liittää nimensä omaani. Sanoin hänelle, että minulla on seuralainen."
Hän katsoi Ginnyä odottavasti.
"Arvaan," Ginny sanoi hitaasti, "tuon olevan aasinsilta siihen, että pyydät minua tulemaan kanssasi."
"Kyllä."
"Minulla ei ole mitään päällepantavaa," hän sanoi. Mikä oli totta. Hän oli pannut kovat piippuun jo edellisenä päivänä.
"Lähetän sinulle jotain," Draco sanoi. "Tuletko Malfoyn kartanoon kahdeksalta?"
"Maanantaina kahdeksalta. Okei."
"Kiitos," Draco sanoi ja kaikkoontui.
* * *
Ginny käveli Thamesin rantaa Percyn kanssa. "Voi katso," Percy sanoi. "Tuolla on Tim."
Timillä oli kädessään luistimet ja hän kieputti niitä ympäri nauhoista kiinni pidellen. Hän vilkutti innostuneena mutta menetti otteensa toisesta luistimesta. Terä lensi kohti Ginnyä ja lävisti hänen kallonsa. Tyttö lysähti maahan veriseksi kasaksi.
"Voi hyvä jumala!" huusi Tim.
"Tämä on kamalaa!" Percy sanoi itkien ja halaten Timiä. He menivät hylättyyn rakennukseen etsimään lohtua toisistaan.
Draco sattui kulkemaan ohi ja jäi tuijottamaan veritahroja mukulakivillä. Tapa, jolla veri valui Ginnyn hiusten seasta, oli todella kiinnostava - toisin kuin Dracon elämä, joka oli tylsää. Lumoutuneena hän tuijotti verilammikkoa.
Ehkä ihmisten kuoleman katselu oli sitä, mitä hän kaipasi.
"Tapoit hänet!" Harry syytti ilmestyen tyhjästä.
"Enkä tappanut," Draco sanoi loukkaantuneensa. Jos hän olisi tehnyt sen, hän olisi varmasti toiminut paremmin.
"Vihaan sinua!" Harry julisti ja löi häntä.
He ajautuivat näyttävään painiotteluun, pyörivät maassa ja hakkasivat toisiaan. Lämmittelyn jälkeen tunteet kävivät ilmeisesti kuumemmiksi ja he häipyivät paikalta harrastamaan spontaania, eläimellistä seksiä.
Ron saapui tunnistamaan Ginnyn ruumiin. "Tämä on vain niin surullista," hän sanoi Hermionelle ja piteli tämän kättä.
"Katso auringonlaskua," Hermione sanoi.
"Se on niin upea," Ron sanoi. "Rakastan sinua."
* * *
Ginny nousi hätkähtäen istumaan vuoteessaan.
"Mitä," hän sanoi huolellisesti ääntäen, "helvettiä tuo oli?"
* * *
Draco vihasi syntymäpäiväänsä.
Hän vihasi illallisjuhlaa, tarkoituksettomia lahjoja, tanssimista.
Missä Ginny viipyi?
Koulukaverit ramppasivat edestakaisin hänen luonaan rehennellen uskollisuudellaan Pimeyden Herralle. He olivat ylpeitä siitä, että heistä oli lopultakin tullut miehiä - miehiä kuten isistään.
Pimeyden Voimat virtasivat Dracon suonissa. Hänet oli koulutettu ja opetettu luottamaan niihin pienestä pitäen. Hänelle ei ollut ongelma hyödyntää lahjojaan.
Hänelle oli kyllä ongelma asettua Voldemortin palvelukseen.
Hän ei ottanut mielellään käskyjä vastaan.
Luojan kiitos hänen isänsä ei vieläkään ollut paikalla tai hän olisi saanut kuulla sekä 'milloin menet naimisiin'- että 'milloin liityt Kuolonsyöjiin'-kyselyjä.
Ginny veti henkeä ja näytti kovasti yrittävän olla välittämättä muiden katseista. Hänellä oli yllään mekko, jonka Draco oli hankkinut - pehmeä, vaaleanvihreä. Lyhyt. Pieniä röyhelöitä. Draco tiesi pitäneensä mekosta sen ostaessaan - mutta hän piti siitä niin paljon enemmän Ginnyn päällä.
"Hyvää syntymäpäivää," Ginny sanoi.
Draco tarttui häntä käsistä. "Tanssi," hän sanoi ykskantaan.
Ginny vastusteli, mutta Draco johdatti hänet tanssilattialle. Hän veti Ginnyn lähelleen - ei liian, mutta tarpeeksi lähelle ja liukui mukaan tanssiin. "Oletko aina myöhässä?" hän murahti Ginnyn korvaan.
"Se on sairaus," Ginny sanoi vakavissaan. "En pysty tulemaan minnekään ajoissa."
"Ymmärräthän, että olet nyt vihollinen numero yksi Pansyn listalla."
Pansyn viha oli käsinkosketeltava jopa puolesta välistä salia.
"Kuivittelinkin niin käyvän," Ginny sanoi.
Draco alkoi haluta epätoivoisesti, että kartano olisi tyhjillään, sillä oikeastaan hän tahtoi vain riisua tuon pienen vihreän mekon sylissään olevalta Ginnyltä. Tämä oli tosi typerä idea, hän ajatteli surkeana, olla niin lähellä ja kuitenkin kaukana yhtä aikaa.
"Meidän pitäisi kai mennä illalliselle," Ginny sanoi vaivautuneena.
Ehkä Draco ei ollut yksin ajatuksineen.
Hän saattoi Ginnyn paikalleen viereensä ja päätti olla laskematta ruokalajeja, sillä niitä oli niin monta ja hänen järkensä ei oikein toiminut kunnolla.
He söivät ja keskustelivat, ja kaikki vieraat tuijottivat heitä.
"Sir," Howard sanoi koputtaen Dracoa olalle. "Minun täytyy puhua kanssanne."
"Myöhemmin," Draco sanoi.
"Sir, asia koskee isäänne. Se on kiireellistä."
"Tulen ihan kohta takaisin," Draco sanoi Ginnylle.
"Okei," Ginny sanoi näyttäen hermostuneelta.
Draco meni Howardin kanssa työhuoneeseensa ja sulki oven.
"Voldemort?" Draco sanoi matalalla äänellä.
"Ei, ei," Howard sanoi täristen rajusti. "Voi kunpa olisikin."
"No, jos se ei ole Voldemort, niin mikä sitten?"
"Isänne," hänen hovimestarinsa sanoi kalpeana. "Hän on kuollut."
[AhAhAh! Ette osanneet odottaa tuota voi mitä? Lucius on kuollut, mutta miten? Käyvätkö illallishuoneen haaskalinnut Ginnyn kimppuun? Ja miksi Rhin ficeissä aina nukutaan ja syödään? Joihinkin näistä kysymyksistä vastataan seuraavassa osassa.]