Sateenvarjokapina :: luku 5
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/humor
Viaton ohikulkija Ginny joutuu keskelle Dracon taistelua vanhempien suunnitelmia vastaan. Mutta onko kumpikaan heistä valmis suhteeseen, joka tästä seuraa?

[A/N: Wow! Taidan olla osassa 5 eikä loppua näy ihan lähiaikoina. Tätä voisi jatkaa vuosia! Tai sitten ei. Omistettu SM:lle; AII:lle; Leelle, Christylle ja Amalinille, jotka hyvää hyvyyttään eivät lue noloa hömppääni, mutta tukevat minua suuresti. Tässä osassa olevat messun sanat ovat oikeastaan pienestä messusta mutta suuri osa siitä on samaa kuin korkeasta messusta. Lisäksi tässä on Dr. Seuss-tyylinen repliikki, koska hän on niin cool.]

* * *

"Sicut erat in principio et nunc, et semper, et in saecula saeculorum." Selkeitä ja tunteettomia sanoja jokaisen kirkossa olevan Malfoyn lausumana.

Niinkuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Vuosisatoja sitten tapahtui uskonpuhdistus katolilaisuudesta anglikaaniseen kirkkoon. Malfoyt eivät olleet erityisen uskonnollinen suku, mutta perinne oli heille kaikille rakas. Perinne kannatti heidän rikkauttaan, heidän valtaansa. Sitä ei sopinut pilkata.

Malfoyt vihasivat muutosta.

"Uusi tapa on melkein samanlainen," sanoi kuninkaan lähettiläs.

Mutta ei se oikeastaan ollut. Vain pari vuosikymmentä myöhemmin uusi uskonto alkoi käyttää englannin kieltä.

Malfoyt eivät piitanneet, missä he kävivät kirkossa, sillä oikeastaan he eivät käyneet siellä. He myöntyivät siihen, mitä kuningas halusi heidän olevan, koska sillä ei ollut vaikutusta jokapäiväiseen elämään. Katolilainen, anglikaani, protestantti. Sillä ei ollut merkitystä - he jäivät silti kotiin sunnuntaisin.

Mutta mitä hautajaisiin tuli, perinne jyräsi kuninkaan määräykset. Malfoyt jättäisivät jäähyväisensä vainajilleen latinankielisen messun myötä, kuten oli tehty satojen ja taas satojen vuosien ajan. Sielu ei olisi voinut vähempää välittää messun sanomasta; mutta soinnut ja rytmi olivat vakiintuneet. Miksi ei olisi annettu kielen, jota käytettiin taikuuteenkin, julistaa myös heidän loppuaan - sillä eikö heidän taikuutensa koitunut heidän kaikkien lopuksi?

Aikojen mittaan valtaapitävät yrittivät saada heidät luopumaan tästä tavasta. He yrittivät lahjoa Malfoyt; nämä vain ottivat rahat ja tekivät edelleen mielensä mukaan. He yrittivät rangaista Malfoyita, mutta näiden mahti oli suurempi kuin kruunun. He yrittivät häätää Malfoyt, mutta heidän sotilaansa pelkäsivät sukua liiaksi käydäkseen sen kimppuun. Lopulta kuninkaat ja kuningattaret antoivat vain periksi eivätkä enää välittäneet.

Joten siitä lähtien jokaisiin Malfoyn hautajaisiin ilmiintyi Roomasta pappi toimittamaan messun.

"-quia peccavi nimis cogitatione verbo, et opere; mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa-"

Että olen tehnyt paljon syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein; omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni.

Draco tuijotti arkkua alttarin edessä; hän ei oikeastaan kuunnellut. Sanat tulivat hänen suustaan käskemättä. Silloin tällöin hän tajusi, mitä oli sanomassa. Ja miksi hänen sukunsa oli pitänyt niistä kiinni niin lujasti.

Arkku oli suljettu - kuten aina messun aikana. Se oli hyvä, Draco arveli; ettei hänen tarvinnut tuijottaa isänsä suljettuja silmiä. Jottei hänen tekisi mieli avata ne nähdäkseen, kuvastuiko niissä anteeksianto - jos Malfoyt uskoivat anteeksiantoon. Hän oli melko varma, etteivät he uskoneet.

Oliko se ollut hänen syynsä?

Luciuksen kuolemassa ei ollut mitään luonnollista ja oli Dracon tehtävä selvittää miksi.

Pappi kohotti hostian ja yskähti. Puolivälissä messua hän oli edelleen hermostunut. Hän yskähti jälleen ja sanoi hermostuneesti: "Hoc est enim corpus meum."

Tämä on minun ruumiini.

Hänen isänsä ruumiissa ei ollut mitään ruhjeita. Luita ei ollut murtunut eikä hiuskarvaakaan katkennut. Hänen ruumiinsa haisi tappokiroukselle - löyhkäsi kamalasti ja sai Dracon voimaan pahoin. Mutta hänestä näytti, että Lucius itse oli lausunut kirouksen. Draco pyöritteli asiaa mielessään, mutta päätyi samaan kysymykseen joka kerta.

Miksi hänen isänsä tappaisi itsensä?

Hänellä oli kaikki, mitä hän olisi voinut toivoa. Mistä syystä hän päättäisi oman elämänsä?

Draco kieltäytyi uskomasta sitä. Kieltäytyi sanomasta sanaa itsemurha. "Hänet tapettiin," hän oli vastannut joka kysymykseen. Kyseessä oli murha, pahus soikoon - Lucius ei ollut voinut tehdä tätä itselleen. Lucius ei ollut voinut tehdä tätä hänelle.

"Tiedät, että periäksesi minut sinun tulee olla naimisissa."

"Sinun pitäisi olla."

Voisiko hän?

"Requiem aeternam dona eis, Domine, et perpetua luceat eis."

Anna heille rauha, Herra, ja kirkasta heidät iankaikkisesti.

Draco ei itkenyt edes kun arkkua laskettiin maahan.

Malfoyt eivät itkeneet.

* * *

Yhdeksän kolmekymmentä, satoi tai paistoi. Satoi vettä, rakeita, räntää tai lunta, Ginny heräsi yhdeksän kolmekymmentä ikään kuin hänen sisäinen kellonsa olisi jokin postipalvelu. Hän olisi voinut jatkaa uniaan ja epätoivoisesti oli halunnut jatkaa, mutta toisin oli määrätty. Hänen oli mentävä vessaan huolimatta hartaasta halustaan nukkua.

Joka hetki, jonka hän oli unessa, oli yksi hetki enemmän, jolloin hänen ei tarvinnut ajatella seuraavaa päivää.

Hän tallusteli kylpyhuoneeseen, teki tarpeensa ja jäi tuijotamaan peilikuvaansa.

"Luoja, Ginny," hän sanoi itselleen, "mitä ihmettä oikein ajattelit?"

Hänellä ei ollut alunperin ollut aikomustakaan harkita Dracon kosintaa. Hänen mielensä huusi silloin: "Ei helvetissä!"; pari tuntia myöhemmin se huusi: "Varmasti ei!"; sitten: "Ei, ei, ei." Sitten Harryn oli pitänyt ilmaantua paikalle ja suututtaa hänet, eikä Ginny koskaan toiminut oikein, kun hänen temperamenttinsä oli täydessä vauhdissa. Siinä tilanteessa Harryn uhkailu mahdollisella avioliitolla ei aiheuttanut tunnontuskia, ja kun Malfoy ilmestyi yhtäkkiä lahjoineen päivineen - ajatus avioliitosta ei enää ollutkaan niin vieras.

Mutta nyt se kuulosti hyvin, hyvin typerältä.

Aamuteensä jälkeen Ginny pukeutui ja lähti reippaalle kävelylle siihen jonkin sortin laitokseen, jossa hänen veljensä työskenteli.

"Neiti Weasley," tunnisti vartija. "Hauska nähdä teitä."

"Onko Percy paikalla?"

"Ei, neiti," toinen vartija sanoi.

"Hyvä," Ginny sanoi helpottuneena.

Vartijat katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

"Voit jättää viestin hänen henkilökohtaiselle avustajalleen," toinen sanoi.

"Hänen nimensä on Tim. Hän on tosi tehokas," neuvoi toinen.

"Kiitos," Ginny sanoi.

"Eipä kestä, neiti," kuului heidän vastauksensa.

* * *

Tim kuuli jalkaparin hakkaavan porrasaskelmia. Ensimmäinen kerros, toinen kerros, tosiaankin, ne olivat tulossa tapaamaan Percyä. Hän laski lähestyvän henkilön painon: 56 tai 57 kiloa.

Ahaa, hän ajatteli ja sanoi: "Heippa Ginny", ennen kuin tämä edes astui ovesta. "Veljesi on valitettavasti estynyt tällä hetkellä. Haluatko odottaa vai jättää viestin?"

"Itse asiassa," Ginny sanoi astuessaan toimistoon, "tarvitsen apuasi."

Tim rypisti otsaansa. "Missä asiassa?"

"Moneltako sinulla on lounas?"

"11.09," Tim vastasi välittömästi ja toisti, "missä asiassa?"

Ginny veti syvään henkeä. "Öh. Minä niinkuin tarvitsen puvun."

"Puvun?"

Ginny mumisi jotain, joka kuulosti huomattavasti siltä kuin hän olisi sanonut: "Menen naimisiin huomenna."

Tim oli vaivaantunut. "Ginny, vaikka olenkin - no. Sinun ei pitäisi tosiaankaan olettaa minun titävän, mistä morsiuspukuja ostetaan. Vaikka tietäisinkin, useimmat transvestiitit pitävät joka tapauksessa naisista -"

"Tarvitsen vain jonkun auttamaan valinnassa," Ginny keskeytti näyttäen lievästi pahoinvoivalta. "En voi pyytää Hermionea, koska hän kertoisi Ronille ja Ron saisi raivarin. Enkä voi kysyä entisiä koulukavereita, koska he kertoisivat Harrylle, joka kertoo Hermionelle tai Ronille tai ehkä jopa kaksosille, jos on heidän kanssaan tekemisissä, ja missä tahansa noista tapauksista minä olen kusessa."

"Ahaa," Tim sanoi.

Ginny huokasi syvään ja hymyili Timille anovasti. "Ja sinähän olet tehokas, eikö vain?"

"Sitä minä olen," Tim sanoi. Hän ei oikeastaan voinut sanoa 'ei' Ginnylle - tämähän oli kuitenkin Percyn sisko. "Lounaalla siis."

"Kiitos." Ginny helpottui silminnähden. "Tavataanko kulmakuppilassa?"

"Tasan 11.13," Tim lupasi.

* * *

Nappeja, nappeja, pahuksen nappeja. "Tim," Ginny valitti.

Tim avasi sovitushuoneen oven. "Ei," hän sanoi, "en edes vaivaudu. Tuo on hirvitys."

"Mutta -"

"Ei muttia," hän sanoi päättäväisesti ojentaen Ginnylle toisen puvun. "Tämä on parempi."

"Siinä ei ole olkaimia." Hämmentyneenä Ginny antoi sen takaisin Timille.

"Se paljastaa söpöt pisamat olkapäilläsi," Tim sanoi hilpeästi työntäen puvun takaisin Ginnylle.

"Vihaan pisamiani," Ginny sanoi kiivastuneena ja heitti puvun päin Timiä.

"Ne toimivat linkkinä hiustesi ja puvun välillä," Tim jatkoi ojentaen puvun jälleen Ginnylle. "Punaista punaisen vieressä ja vaaleaa vaalean vieressä. Siitä tulee kiva siirtymä."

"Et näköjään aio antaa periksi, vai?"

Tim harkitsi ja pudisti päätään. "En näköjään." Hän virnisti ja sulki oven.

Ginny keplotteli puvun lantionsa yli ja veti vetoketjun vaivattomasti kiinni. Tietysti se istui kuin unelma ja sai hänet näyttämään kerrassaan upealta. Ginnyn teki mieli itkeä. Eikö hän voinut edes voittaa väittelyä vaatteista?

"Millainen se on?" Tim kysyi oven takaa.

"Karsea," Ginny sanoi ilkeästi tuhahtaen.

Tim vastasi rauhallisesti: "Sanon myyjälle, että ostat sen."

Ginny yritti olla kiljumatta hintalapun nähdessään. Huomisen jälkeen hänellä olisi enemmän kuin tarpeeksi rahaa paikatakseen loven kukkarossaan.

Hän vaihtoi takaisin tavallisiin vaatteisiinsa ja laskosti puvun käsivarrelleen. Luotuaan peiliin viimeisen hätäisen silmäyksen hän meni maksamaan ostoksensa.

* * *

Kuolinaika oli tunti kaksikymmentäseitsemän minuuttia siitä, kun Draco oli lähtenyt ravintolasta.

Jos Lucius oli päättänyt tehdä itsemurhan heidän riitansa jälkeen, häneltä ei olisi mennyt tunti kahtakymmentäseitsemää minuuttia tappokirouksen lausumiseen. Ja rehellisesti sanottuna Draco ei uskonut, että hänen isänsä olisi vaivautunut käyttämään tappokirousta - hän olisi turvautunut veitseen tai myrkkyyn.

Kummastakaan ei ollut jälkeäkään hänen ruumiissaan.

Mea culpa.

"Herra, öh, Malfoy?"

Draco heräsi ajatuksistaan. "Niin, aivan. Varaisin kirkon huomiseksi kello kymmenen kolmekymmentä."

Pastori nyökkäsi. "Kuinka montaa vierasta odotatte paikalle?"

"En yhtäkään. Ja toivottavasti niin käykin."

Pastorilla näytti olevan vaikeuksia tämän nielemisessä.

Draco ajatteli säästäneensä heidän perheiltään kieltäytymisen vaivan jättämällä heidät kokonaan kutsumatta.

Hän oli ohittanut perinteet ja tunsi niiden raapivan selkäänsä vaatien valtavia kirkkohäitä, kahtatuhatta vierasta ja ilmoituksia lehdessä. Olen tähän asti toiminut perinteiden mukaan, hän mietti.

"Hyvin lyhyt seremonia," Draco sanoi. "Haluamme naimisiin. Siinä kaikki."

"Ymmärrän."

Draco raapusti viestin pääkohdista ja lähetti sen pöllön mukana Ginnylle. Toivottavasti Ginny pitäisi huolen lopusta.

* * *

"Voi luoja," Ginny sanoi kello yhdeksän kolmekymmentä. Hän jätti teen väliin kihartaakseen hiuksensa; puki mekon ylleen ja meikkasi hieman. Keittiössä ei ollut kahteen päivään ollut yhtään aamuvierasta. Luojan kiitos.

Hän oli saanut edellisenä iltana Dracolta hyvin virallisen pöllöviestin, jossa kerrottiin aika ja paikka. Kymmenen kaksikymmentä Ginny ilmiintyi kirkkoon.

Draco oli jo paikalla, istui etummaisessa penkkirivissä ja tuijotti seinää. Hän mutisi jotain.

Dracolla oli puku, tumma puku ja tumma juhlakaapu sen päällä. Se sai hänen hiuksensa näyttämään tavallistakin valkoisemmilta, mutta hänen ihonsa näytti astetta tummemmalta.

"Draco?" Ginny sanoi epäröiden.

Draco ei näyttänyt kuulevan häntä.

Ginny astui lähemmäs ja taputti Dracoa olkapäälle.

"Ai," Draco sanoi. "Hyvää huomenta. Oletko valmis?"

"Luulisin," Ginny tarkkasi Dracon silmiä - ne tuijottivat yhä kaukaisuuteen. "Oletko kunnossa?"

"Tietenkin olen," Draco sanoi. "Miksen olisi?"

"Et miksikään," Ginny keksi todennäköisesti maailman huonoimman selityksen.

"Olen kunnossa," Draco sanoi uudelleen, pehmeämmin, vaikka Ginny ei ollut toistanut kysymystään. Ehkä hän halusi tehdä aikeensa selväksi tai ehkä hän oli vain outo, mutta sitten hän tarttui Ginnyä leuasta ja suuteli häntä.

"Te olette varmaankin se onnellinen pariskunta," sanoi iloinen ääni.

Pastori oli koomisen lyhyt. Hän oli ehkä kolmekymmentä senttiä lyhyempi kuin Ginny, joka ei puolestaan ollut erityisen pitkä. Pastori oli myös hyvin pyöreä ja hänellä oli paksut jalantyngät - Ginnystä hän muistutti naurista.

"Kyllä olemme," Draco sanoi katsahtaen kiusaantuneena pastoriin. Ilmeisesti hän ei pitänyt keskeytyksestä.

"Aloitetaanko jo?"

"Se olisi hyvä," Ginny myöntyi heti.

Koko seremonian ajan Ginny ajatteli vain, että hän oli todennäköisesti pilaamassa elämänsä, suututtamassa jokaisen perheenjäsenensä, jokaisen Dracon perheenjäsenen ja suurimman osan ystävistään.

Jossain vaiheessa hän sanoi: "Tahdon."

Hänen jalkoihinsa sattui ja hän olisi halunnut repiä hiuksiaan. Miksi ihmeessä hän oli suostunut tähän? Saecula saeculorum, heidät oli yhdistetty ikuisiksi ajoiksi loputtomassa maailmassa - eikä Draco vaikuttanut avioeroa hakevalta tyypiltä. 'Malfoyt eivät hae avioeroa,' Ginny saattoi hyvin kuvitella Dracon sanovan. Tämä oli kamala idea, mitä hän oli ajatellut...

"Mieheksi ja vaimoksi," Ginny kuuli etäältä ja Draco suuteli häntä lujasti eikä Ginny enää ajatellut.

* * *

Draco vei hänet pienelle maatilalle Skotlannin rannikolla sijaitsevalle saarelle. Ei saarella muuta oikeastaan ollutkaan kuin kyseinen tila.

"Mikä sen nimi on?" Ginny kysyi vain sanoakseen jotain.

Darthaegan, ja kaunis tila se olikin. "Se on ollut suvussamme vasta neljäsataa vuotta," Draco sanoi, "joten se on oikeastaan tuoreimpia hankintojamme."

Se oli typerästi sanottu. Ginny kalpeni entisestään.

"Tule, näytän sinulle paikkoja."

Draco johdatti Ginnyä päärakennuksen läpi osoitellen muotokuvia ja huoneita. Ginny näytti läkähtyneeltä ikään kuin matot olisivat nielaisemaisillaan hänet.

"Voitaisiinko mennä puutarhaan?" hän pyysi.

"Tietenkin." Dracosta pyyntö oli outo, mutta hän myöntyi kuitenkin.

Tilukset eivät olleet yhtä hyvin hoidetut kuin Malfoyn kartanossa; mutta puutarhassa oli kauniiden istutusten ympäröimä terassi, jolla oli penkkejä ja suihkulähde. He istuivat penkille hiljaisuuden vallitessa.

"Onko tämä sinusta erittäin huono idea?"

"Avioliitto?"

Ginny nyökkäsi.

"No, ei erittäin huono," Draco vältteli.

"Tarkoitan," Ginny sanoi hiljaa, "sitä sukuvihajuttua. Olen jo selittänyt, kuinka älyttömäksi se tämän tekee. Mutta meillä ei oikeasti ole mitään yhteistä. Tuskin tunnemme toisemme - ja vasta hiljattain lakkasimme vihaamasta toisiamme. Ainakin luulen, että olet lakannut vihaamasta minua." Hän katsahti Dracoon terävästi. "Voi luoja, sinä et olekaan lakannut! Tämä on huolellisesti punottu kosto minun -"

"Ginny," Draco sanoi kyllästyneenä, "pää kiinni."

Tyttö sulki suunsa nopeasti.

Draco pujotti sormensa hänen hiustensa lomaan ja nosti hänen silmänsä omiensa tasalle. "Minä en vihaa sinua. Tällä ei ole mitään tekemistä sinun tai minun perheeni kanssa. Seuraavan kahden päivän ajan meillä ei ole perheitä."

"Minä kyllä -"

"Sinä puhut liikaa," Draco sanoi ja hiljensi Ginnyn parhaalla tietämällään tavalla.

Ginny tuntui olevan helpottunut siitä, että keskustelu oli ohi, ja vastasi innokkaasti Dracon lähentelyihin. Lämmin, suloinen, kuuma - Draco tutki hänen suutaan viidentoista minuutin ajan. Hän taivutti Ginnyn selälleen penkille, kunnes Ginny äkkiä veti henkeä ja sanoi:

"Kuule, et voi aina vain ruveta pussailemaan kanssani, kun sanon jotain, mistä et pidä."

"Kiitos varoituksesta," Draco vastasi kulmat kurtussa. "Minun täytyy kehittää muita tapoja."

* * *

Ginny ponnahti pystyyn, kun Draco ryhtyi availemaan hänen nappejaan. "Odota, odota, odota!"

"Mitä nyt?" Draco kysyi ärsyyntyneenä.

"Mitäs luulet, mitä nyt? Olemme keskellä puutarhaasi!" Ginny risti kätensä suojelevasti rinnalleen. "Onko liikaa pyydetty, että ensimmäinen kertamme olisi sängyssä?"

"Se ei olisi ollut liikaa pyydetty parikymmentä minuuttia sitten," Draco murahti. Hän matki korkeaa ääntä: "Voisimmeko ystävällisesti siirtyä sisätiloihin?"

"Sinne ei ole kuin kolmekymmentä metriä - et kuole siihen."

"Saatan kuollakin," Draco mutisi. Hän painoi kovan, kiireisen suudelman Ginnyn huulille.

Ginny voihkaisi ja työnsi hänet pois. "Tuo," hän sanoi, "ei johda meitä päämääräämme."

"Se johtaa minut omaan päämäärääni."

Ginny mulkaisi häntä ja marssi lähimmän sisäänkäynnin luo suoristaen matkalla puseroaan.

"Virginia."

Draco sai hänet kiinni ja laittoi kätensä hänen olkapäilleen. Hän kiihdytti Ginnyn kulkua ja ohjasi heidät lähimpään makuuhuoneeseen.

"Tämä huonehan on vaaleanpunainen," Ginny sanoi kauhistuneena.

Draco huokasi jälleen ja työnsi Ginnyn viereiseen huoneeseen (joka oli keltainen). Nopeasti hän painoi Ginnyn seinää vasten ja jatkoi puuhiaan.

"Etkö aio edes sulkea ovea?" Ginny sanoi huohotustensa välissä.

Draco katsoi häntä epäuskoisena ja potkaisi oven kiinni. "Komenteleva muija."

Ginny nauroi ja kietoi kätensä Dracon kaulan ympärille. "Tiedätkö -"

"En," Draco sanoi heristäen sormeaan, "nyt et sano enää mitään."

Ehkä Ginny oli armeliaalla tuulella. Ehkä Draco oli onnistunut vakuuttamaan hänet. Tai ehkä kyse oli jostain ihan muusta. Mutta mikä tahansa olikin syy, Ginny ei sanonut mitään ymmärrettävää seuraavaan puoleentoista tuntiin.

[A/N: Um. Niin. Ensi kerralla - kuherruskuukausi ja muuta! Mielenkiintoiset illalliset *virn* molempien perheiden luona.]

edellinen luku :: seuraava luku