Pala joulukuuta
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
Maanantai 23.12.2002
Työpäivä oli yhtä kotiinpääsyn odottamista. Töissä oli vain Juho ja siivoja minun lisäkseni, joten tunnelma oli aika aavemainen. Menin aamulla töihin Juhon kyydissä ja Karrin oli määrä tulla hakemaan mut töistä, koska pääsisimme sieltä lähtemään suoraan kohti sukulaisia. Karri tulikin vähän ennen yhtä. Piina loppui ja vapaus koitti! Ei kun matkaan...
Karri ajoi alkumatkan ja mulla oli mahdollisuus ihailla maisemia ja varsinkin aurinkoa, joka paistaa mollotti suurena taivaalla. Otin siitä pari kuvaakin, kun se alkoi hilautua puiden taakse... Jyväskylässä meidän oli määrä pysähtyä syömään, mutta kuinkas ollakaan, Karri kurvasi suoraan ohitustielle ja vielä kehtasi väittää, että ei tiennyt, ettei sieltä saa ruokaa. Hohhoijaa. Miehet!
Ajeltiin sitten eteenpäin jäätävän hiljaisuuden vallitessa, kun ei viitsitty kääntyä takaisinkaan. Karri pyyteli anteeksi ja sanoi, ettei tahallaan tehnyt niin ja kyllähän minä sen tiesin, mutta maha huusi ruokaa ja tiesin tasan tarkkaan, ettei hyviä ruokapaikkoja ollut missään korvessa tien laidassa. Ja niitä harvoja, joita olisikin, me ei tiedetty, joten päädyttiin sitten reilun sadan kilometrin päähän, missä vastaan tuli ensimmäinen avoinna oleva ravintola, Shellin baari. Sellanen vanha ja pieni Shellin baari. Siellä oli n. 5 ruokavaihtoehtoa + pari pizzavaihtoehtoa. Valitsin sitten possuleikkeen. Annokseen kuului sitkeää sianlihaa, valkosipuliperunoita a la Atria ja pussikastiketta a la Knorr. Njam. Onneksi nälkä oli niin kova, että annos upposi tyytyväisenä mahaan. Jälkiruokakahvin voimalla hyppäsin vuorostani autonrattiin ja ajoin koko loppumatkan. Perillä oltiin yhdeksän aikoihin eli juuri sopivasti, että pojat oli jo ehtineet nukahtaa. Tarkoitus olikin, että tulisimme niin myöhään, koska jos olisimme tulleet juuri ennen nukkumaanmenoaikaa, ei pojat kuitenkaan olisi malttaneet mennä nukkumaan.
Istuttiin hetken verran iltaa, paketoitiin loppuja lahjoja, vaihdettiin kuulumisia ja sitten mentiin nukkumaan hyvissä ajoin kaikki.
Tiistai 24.12.2002 Taikova joulupukki
Aamulla nahkavekkarit herätti jo kuudelta. Liina kantoi silloin Aten meidän viereen alakertaan. Se oli vielä puoliunessa ja nukahti sitten meidän väliin, kunnes heräsi taas tunnin päästä ja alkoi laulella ja jutella niitä näitä. Ei siitä mutinasta kyllä selvää ottanut, kun tutti suodatti kaiken niin tehokkaasti.
Seitsemän jälkeen Eetukin kömpi alakertaan, mutta ujosteli meitä aika paljon, eikä uskaltanut mennä katsomaan Karria, joka "nukkui" peiton alla. Kyllä se sitten vähitellen pehmeni ja alkoi esittelemään lelujaan ja leikkimään meidän kanssa. Oli kyllä ihanaa nähdä poikia pitkästä aikaa!
Päivällä me käytiin kaupassa pikaisesti, koska mulla oli jääny rasvat kotiin ja iho hilseili ja halkeili, kun oli niin kuiva. Minä inhoan atopiaa ja kuivaa ihoa sydämeni pohjasta! Käytiin apteekin lisäksi ostamassa Ilmarin puolesta lahja Liinalle (Discon levy) ja pari lahjapussia. Sillä välin, kun me liihotettiin ostoshelvetissä, Liina oli poikien kanssa koristellut kuusen.
Iltapäivällä aloimme valmistella jouluruokia Liinan kanssa, jotta ne olisi nopeasti laitettavissa sitten, kun joulupukki on käynyt. Joulupukki oli tilattu kolmeksi, jotta pojat ehtisivät leikkiä uusilla leluillaan ennen nukkumaanmenoa. Kahden aikaan vanhemmat saapuivat ja heti sen jälkeen äitin veli kävi tuomassa tapetteja ja maaleja Liinan ja Ilmarin uutta taloa varten (se oli käynyt ostamassa ne, kun se on remonttireiska ja saa isot alennukset). Enon lähdön jälkeen ovikello soi melkein heti uudestaan ja tällä kertaa oven takana oli naapuriperhe, joka toi Liinan perheelle nimikoidut piparit ja toivotteli kaikille hyvät joulut.
Sitten alkoikin kuumeinen joulupukin odotus. Me salakuljetettiin lahjasäkit ulkovarastoon, josta joulupukin oli määrä ottaa ne sisään tullessaan. Pukki saapuikin tasan kolmelta. Atte meni heti eteiseen katsomaan pukkia ja tonttua, mutta Eetu istui vaan sohvalla kuin pyhäkoululainen, eikä hiiskahtanutkaan. Se on jo siinä iässä, että vieraat ihmiset ujostuttaa.
Pukilla olikin oma pikkusäkki mukana, ja sieltä se kaivoi taikurinvälineitä ja alkoi tekemään taikatemppuja! Eetu katseli ihmeissään, mutta Atte on vielä niin pieni, ettei ymmärtänyt oikein, mitä hienoa niissä tempuissa oli. Pienen taikomistuokion jälkeen oli vuorossa lahjojen jako, ja siinä pukin tonttuapulainen auttoi. muutaman ensimmäisen paketin jaettuaan pukin täytyi jo kiiruhtaa seuraavien lasten luokse...
Aten ensimmäisestä paketista ilmestyi oikean kaltainen, mutta lapsille tehty leikkikitara. Aten silmät laajenivat ja se oli heti soittamassa uutta kitaraansa! Ja se osas jo alusta asti näppäillä kieliä nätisti, eikä vain rämpyttää, niin kuin Eetu. Atte tykkää musiikista ja kitaroista, koska sen muskariope soittaa muskarissa kitaraa ja se on Aten idoli.
Muista poikien paketeista tuli autoja, leluja ja kirjoja. Me saatiin Karrin kanssa pyyhkeet, herkkupakkaus, kulho, ässäarpoja (voitettiin 3 e) ja rahaa yli 600 euroa (järjettömän paljon!!!). Karrilta sain Mauri Kunnaksen seitsemän koiraveljestä ja Karrin salaperäinen lahja pojille oli Mauri Kunnaksen kummituksista kertova kirja. Se ei voinut kertoa mulle etukäteen, mitä oli ostanut, koska mä kuulemma olisin arvannut oman lahjani silloin (ei mulla kyllä oikeesti olis toi kirja tullut mieleenkään, vaikka Karri olis poikien kirjasta kertonutkin...). Karri tykkäs omasta Kaukopartiokirjastaan.
Kun kaikki lahjat oli avattu, laitettiin ruoat valmiiksi ja mentiin syömään. Mä en todellakaan ole jouluruokien ystävä, mutta löysin kuitenkin riittävästi herkkuja omalle lautaselle ja santsasinkin kaks kertaa! Sen jälkeen oli kyllä aika turvonnut olo.
Ilta meni leikkiessä ja istuskellessa. Loppuillasta vanhemmat ja Ilmarin yhtiökumppani Harri (joka oli myös kylässä) lähtivät koteihinsa. Ei mekään jaksettu kovin myöhään valvoa, varsinkin, kun aamulla olis taas aikainen herätys thanks to nahkaverrarit.
Keskiviikko 25.12.2002
Herätys oli vähän kuuden jälkeen. Jesssh. Silloin sitä aikuinen on valmis heräämään virkeänä ja aloittamaan leikit lasten kanssa... Tokkurassa laitoin sitten kananmunia kiehumaan, kun kello läheni kahdeksaa, jotta päästäisiin syömään, mutta en tietenkään huomannut katsoa, paljonko kello oli, joten loppujen lopuksi ne taisi kiehua about 25 minsaa. Mä siirsin eiliset kuvat tietokoneelle, tein tarvittavat rajaukset ja karsin huonot kuvat pois. Eetu tuli katsomaan kuvia mun kanssa. Se on ollut kauhee valokuvafriikki jo tosi pienestä asti, se on varmaan tullut tätiinsä sen suhteen. Yhdessä me sitten kateltiin niitä ja muisteltiin, millainen se joulupukki oli ollut. Eetu alkoi kysellä joulupukista kaikenlaista, ei epäilevästi, vaan mielenkiinnosta. Asioita, kuten mistä joulupukki tuli ja miksi se toi lahjoja. Onneksi se taikomistouhu ei ihmetyttänyt Eetua ollenkaan, koska siihen en olis varmaan osannut oikein vastata mitään. Eihän joulupukki ole mikään taikuri!
Kananmunat oli omituisia, mutta syötäviä. Käytiin koko konkkaronkka suihkussa kuin liukuhihnalla ja sitten puettiin ja lähdettiin katsomaan isovanhempia. Ilmarin vanhemmat ja isovanhemmat ovat kuolleet ja Karrin toisella puolen Suomea, joten kierrettiin vain Liinan ja mun mummu sekä toinen mummu ja vaari. Ensin mentiin mummulle, joka on jo yli 90-vuotias. Se oli tosi maassa ja vaisuna, tuli oikein paha olla, kun sitä katseli. Se on aina ollut tosi iloinen ja suuna ja päänä, mutta nyt se vaan istui hiljaa ja selvästi odotti vain, että vieraat lähtisivät pois ja pääsisi lepäämään. Se oli huonontunut tosi paljon puolen vuoden aikana! Näkö sillä oli tosi huono ja se sitä varmaan masensi eniten. Järki leikkasi kyllä yhtä terävästi kuin ennenkin. Pojat vähän pelkäsivät mummua molemmat.
Jotenkin tosta vierailusta jäi paha olo päälimmäiseksi. Mummu on aina ollut mulle tosi rakas ja on vaikea nähdä sen kärsivän. Vaikkei sillä varsinaisesti oo tauteja, niin vanhuudesta johtuvia kipuja varmasti paljonkin. Ja se on tosi masentunut, kun se ei osaa liikkua siinä uudessa palvelutalossa eikä näe kunnolla ja sitten se vaan makaa tai istuu kotona tekemättä mitään. Nyt sillä on onneksi kuitenkin oma telkkari siellä, kun sitä talon telkkaria se ei uskaltanu katsoa, kun se ei osannut laittaa sitä kiinni (se virtanappi oli musta nappi mustassa listassa) ja pelkäs, että se jää yöksi päälle ja syttyy palamaan. En mä paljoa ehtiny mummun kanssa jutella, mutta muistan vain, että se istui mun vieressä sohvalla ja me katseltiin poikien temmellystä lattialla ja mummu sano mulle kai vähän leikilläänkin, että älä sä vaan koskaan tee tollasia (tarkoitti lapsia). Ne sanat jäi jotenkin mun mieleen ja nyt mä en osaa ajatella muuta kuin, että sitten kuukausien päästä, kun me seuraavan kerran pystyttäisiin matkustamaan sukulaisiin, niin mummua ei ehkä enää ole, ja sitten ainoa, mitä mä muistan viimesestä tapaamisesta on noi sanat. Hullua, mutta minkäs hullu ajatuksilleen voi?
Seuraavaksi me käytiin syömässä vanhempien luona ja sitten olikin vuorossa vierailu toisen mummun ja vaarin luona. Eno oli myös siellä joulunvietossa. (Eno on vanhapoika, joka ei tiettävästi oo koskaan seurustellu kenenkään naisen kanssa. Mä oon vakuuttunu, et se on kaappihomo.) Vaari teki Karrille tosi vahvan glögin (varmaan puolet pirtua hajusta ja kuulemma maustakin päätellen) ja mä sain kunnian olla kuski siitä eteenpäin, koska iskällekin tarjoiltiin... Vaarihan on vielä ihan täydessä vedossa, mutta mummulla oli pari vuota sitten joku veritulppa päässä, mutta se selvis siitä tosi hyvin ja muistaa nykysinkin melkein kaiken. Paitsi se oli päässyt unohtumaan, että mä oon jo valmistunut ja töissä. Oli aika outoa, kun se kyseli, että kuinkas koulussa menee, vaikka oli puoli vuotta aiemmin onnitellut valmistumisesta... Mä oon jotenkin huono vanhusten kanssa (oon aina ollut), enkä osannut oikein sanoa tohon mitään... Tokasin vaan, että töissähän mä jo käyn...
Liinan perhe lähti takaisin kotiin ja me jäätiin sitten mun vanhempien luokse yöksi (jee, saisi nukkua pitkään). Me päätettiin lähteä jouluajelulle porukoiden kanssa ja iskä innostui sitten hakemaan kotoa lisää viinaa mukaan ja ne alkoi ryyppäämään Karrin kanssa autossa. Me käytiin Alvettulan valometsässä ja se oli kyllä aikas hieno paikka! Mä räpsin kameralla kuvia parhaimmista puista, mutta ei se akku kovin kauaa kestäny, kun sillä oli jo eilen kuvattu aika paljon ja ulkona oli tosi kylmä pakkanenkin. Sain mä kuitenkin otettua kuvia kaikesta, mistä halusinkin ennen kuin akku simahti. Porukoilla sitten katoin kuvat ja karsin huonot pois.
Mua alko jo kymmeneltä väsyttää hirveesti, joten menin suosiolla nukkumaan ja jätin Karrin näyttään kuvia porukoille. Ne olikin kattellu suunnilleen kaikki tuhannet kuvat, joita meidän koneella oli... Karri tuli nukkuun vasta puoliltaöin.
Torstai 26.12.2002
Aamulla oli kurkku tosi kipeä. Olin selvästi tulossa kipeeksi. Kirous siis jatkui. Meitä vainoaa sukulaisvierailukirous, joka aiheuttaa aina jollekin sairautta, kun ollaan sukulaisissa tai sukulaiset meillä. Yhtenä jouluna me saatiin Karrin vanhempien luona tajuttoman raju vatsatauti. Pari kertaa mä oon ollu flunssassa, kun Karrin vanhemmat on meillä. Kerran oltiin yö päivystyksessä Aten ripulin takia. Kerran meni yks yö ja pari päivää poskelleen Liinan happovaivojen ja närästyksen kanssa. Äkkiseltään ei tule mieleen kovin montaa vierailua, jolloin kaikki olisi olleet terveinä. Ja nyt on sentään kyse muuten tosi vähän sairastavista ihmisistä! Vaikka kyllähän se syykin on aika ilmeinen; 500 km päässä jyllää erilaiset bakteerit ja virukset, joihin on helppo sairastua. Varsinkin, kun yleensä on lomalla ja aikaa sairastaa. Mulla ainakin on monesti sellainen työstressi, että se laukeaa sitten vasta lomalla.
No flunssasta huolimatta piti lähteä aamupalan jälkeen remonttitalkoisiin Liinan ja Ilmarin uuteen taloon. Vihdoinkin me nähtäisiin se! Talo on ihan uusi, mutta Liina ja Ilmari ei itse ole rakentaneet sitä, joten ne ei ole itse päättäneet tapeteista ym. ja haluavat (tai tarkemmin sanottuna Liina haluaa) maalata ja tapetoida lähes joka huoneen uudestaan. Meidän tarkoitus tänään olisi repiä vanhat tapetit pois uusien alta. Jeejee ja tuumasta toimeen. Ensimmäinen huone oli poikien makuuhuone ja siitä revittiin kaikki tapetit. Se oli suht helppo homma, tapetit lähti hyvin. Sen jälkeen käytiin syömässä Ilmarin ja Harrin ravintolassa (siis laitettiin ruokaa pikaisesti siellä, koska siellä oli välineitä ja astioita, muuten paikka oli suljettuna).
Talolla aloitettiin Liinan ja Ilmarin makuuhuoneen tapettien repiminen. Sieltä olisi riittänyt ottaa pelkkä pintatapetti pois, mutta sepä ei sitten lähtenytkään yksistään. Eikä meinannut lähteä edes pohjatapetin kanssa, vaikka kuinka kasteli ja odotti ja jynssäs ja nyhersi. Siinä menikin sitten aikaa ja hermoja roppakaupalla! Ilmari kitisi koko ajan ja nyhersi kuivaa tapettia milli kerrallaan auton ikkunaskrapalla pois ja jälki oli sen näköistäkin. Niiden nyherrysten korjaamiseen meni tupla-aika siihen nähden, että olisi aloittanut tyhjästä. Se mies ei kyllä oo mikään remonttitaituri... Muita se homma ei oiskaan varmaan vituttanu yhtään, mutta Ilmarin valitus vitutti kyllä. Se teki kyllä selväksi, että sen mielestä ne kamalat 80-lukumaiset kohotapetit olis kelvannut ihan hyvin. Argh. Mä ymmärrän kyllä Liinaa tosi hyvin. Hitto, jos ihminen on raatanu ja säästäny 15 vuotta ja haaveillu omasta talosta, niin sitten kun sen saa, niin kyllä siellä jukolauta pitää olla sellaset tapetit seinässä kun ite haluaa. Ja kun jaloissa pyörii pari vaahtosammutinta, niin ymmärrän senkin, että remontti kannattaa tehdä nyt, eikä sitten, kun talossa jo asutaan.
Päivä oli toooosi pitkä. Matka talolta oli karmiva. Sää oli tosi kehno ja moottoritiellä ei ollut juuri mitään kaistamaalauksia näkyvissä. Mä ajoin sitten itsesuojeluvaistosta johtuen vaan kaheksaakymppiä ja kaikki ohitti... Mut kun se oli tosi mutkanen tie ja näkyvyys täysin nolla, niin en aina tiennyt, oonko edes omalla kaistalla. Tietysti väsymykselläkin voi olla osansa asiaan. Mulla saatto olla kuumettakin jonkun verran, ainakin päivällä oli välillä aika heikko olo.
Pojat nukahtivat autoon ja kotona Atte heräsi iltapalalle, mutta Eetu vaan itki ja itki, eikä syömisestä tullut mitään, vaikka se itse halusi iltapalaa, kun kysyttiin. Teki oikein pahaa katsoa Eetua, kun ajatteli, että miltähän itsestä tuntuisi, kun menisi illalla nukkumaan ja tunnin päästä joku repii pystyyn ja laittaa syömään iltapalaa. Vietiin sitten suosiolla Eetu jatkamaan unia.
Loppuilta meni katsellessa telkkaa puolinukuksissa. Liina antoi ohjeita huomista varten, kun me jäätäisiin Karrin kanssa kotiin hoitamaan Eetua ja Attea ja Liina ja Ilmari lähtisi hoitamaan ison läjän juoksevia asioitaan.
Perjantai 27.12.2002
Aamulla Liina ja Ilmari lähtivät heti herättyään. Eetu oli jo hereillä, mutta Atte nukkui vielä tunnin heidän lähdettyä. Sinänsä oli ihmeellistä, että edes toinen nahkavekkari nukkui pitkään, mutta syykin tälle ilmiölle oli - Atte oksensi monta kertaa viime yönä ja aamulla sillä oli myös ripuli! Mä jöuduin käyttämään sitä suihkussa kaksi kertaa päivän aikana, kun sen maha oli niin kuralla, että sinappia oli niskassa asti... Ihanaa.
Mulla alkoi aamulla menkat ja olo oli tosi ihana, kun oli sen lisäksi varmaan vähän lämpöä ja kurkku kipee ja pää täynnä räkää. Meidän piti lähteä ulkoilemaan poikien kanssa, kun nekin oli olleet jo kolme päivää sisällä, mutta ei me päästy kuin 100 metriä, kun Eetu löi jarrut pohjaan ja huusi vaan että En haluuuuuu! ja mennään kotiiiiiin! Se on vihannu tuulta pienestä asti ja nyt oli vielä pakkastakin n. 20 astetta ja sitä se uikutti, kun oli kylmä. Pakko oli palata takasin, kun sitä huutoo ei jaksanu kuunnella. Yritin sit saada vähän lisäaikaa ulkona ja lähdin kiertämään korttelia, mutta Eetu huomas mun juonen, kun oltiin menty 50 m talon ohi toiseen suuntaan. Taas sama valitus ja uikutus. Kierrettiin sitten talon takaa takaisin sisälle ja tulihan sitä ulkoiltua tosi paljon, ehkä 10-15 min. Ihanaa pukea kaikki mahdolliset välivaatteet ja haalarit sen takia... Lähdettiin sitten autolla käymään kaupassa, kun kävellen ei sinne asti päästy.
Kotona syötiin ja Atte meni päikkäreille pihalle. Se nukkuikin tosi pitkät unet, yli 3 tuntia! Muutenkin se oli kyllä aika vaisu ja huomasi, että se oli kipee, vaikka se leikki ja söi ihan normaalisti. Lapset on uskomattoman sitkeitä! Ite olis varmaan uikuttanu sängyn pohjalla, jos olis ollut oksennustauti, flunssa ja ripuli yhtä aikaa.
Eetu alkoi riehaantua iltapäivällä ja mun oli jo pakko soittaa Liinalle ja hoputella sitä kotiin neljän maissa, kun mä olin niin väsy ja Karri sai melki yksin riehua Eetun kans. Eetu on aina ollut ihan tajuttoman huomionkipee ja villi, ja nykyisin, kun se ei enää suostu meneen päikkäreille, se alkaa riehua väsyksissä. Eetu on ihana, mutta välillä rasittava tapaus, kun se ei halua tehdä mitään yksin, vaan koko ajan pitää olla joku aikuinen vieressä tai muuten se alkaa kerätä huomiota tekemällä kaikkea kiellettyä. Se ei koskaan keksi itse tekemistä, vaan sille pitää aina keksiä jotakin puuhaa, jonka parissa sen pinna sitten kestää yleensä korkeintaan 10 minuuttia ja sitten pitää taas keksiä jotain uutta. Se on kyllä perinyt lyhyen pinnansa Ilmarilta, jonka pinna ei kestä edes sitä vähää, mitä Eetun. Meille Karrin kanssa se on siksi niin rassaavaa, koska me ei tunneta Eetua ja niitä juttuja, joiden parissa se jaksaa viihtyä, ja kun ei oo tottunu heiluun koko ajan, niin turnauskestävyyshän siinä hälinässä loppuu kesken. Onneksi Liina ja Ilmari olivat jo tulossa takasin. Ja mikä parasta, Atte ei ehtinyt lurauttaa enää sinappeja ennen niiden paluuta, joten vaipanvaihto-suihku-sessiot jäivät kahteen minun osalta!
Ilta meni taas jo totuttuun tapaan reporankana. Illalla Karri alkoi mököttää mulle, että tahtoisi jo lähteä kotiin. Syynä oli sama vanha - ei tarpeeksi omaa rauhaa, vaan liikaa hälinää ja hössötystä ja lattiamajoitusta vieraissa nurkissa. Kyllä mä Karria ymmärrän, mutta kun on se pitkä välimatka rasitteena, niin näkee ihan liian harvoin ja silloin haluaa ottaa kaiken mahdollisen irti vierailusta. Sitä paitsi olin suunnitellut alennusmyynneissä käymistä huomiselle. Liina ja Ilmari sen sijaan tappelivat illan rahasta (kestosuosikki tappelunaiheena) ja siitä, että miten loput tapetit revitään talolta ja kuka sen tekee, kun se pitää tehdä heti, jotta niiden tuttava-remontoija ehtii välipäivinä maalata ja tapetoida mahdollisimman monta huonetta. Niiden tappelua ei ollut mikään mukava kuunnella... Varsinkin, kun tiedän, että Karri ei kestä sellaista yhtään. Se taisikin olla viimeinen niitti, jonka takia Karri mökötti koko illan mulle, koska en ollut luvannut lähteä vielä huomenna... Vaikka toisaalta halusin itsekin lähteä, mutta kun olimme luvanneet Liinalle olla sunnuntaihin, niin lähtöpäätöksen ilmoittaminen tuntui todella vaikealta, varsinkin sen ison perheriidan jälkeen. Olin siis hiljaa ja Karri mökötti.
Lauantai 28.12.2002 kohtalo puuttuu peliin omalla karmivalla tavallaan
Olin aamulla tosi sairas. Yöllä olin pari tuntia hereillä, kun yökötti, mutta oksennusta ei tullut. Aamulla tuli sitten sekin. Yäk. Olin aivan sairaan väsynyt, en olisi millään jaksanut pitää silmiä auki. Ruokaa ei voinut ajatellakaan syövänsä ja päätä särki julmetusti. Ilmoitin heti aamulla Liinalle, että me lähdemme Karrin kanssa kotiin. Se otti sen ihan ok. Mua alkoi itkettää, kun piti hyvästellä pojat. Atte tuli halaamaan kummia ja oli tosi ihana! Ja Eetukin oli selvästi harmissaan, kun me lähdettiin.
Karri ajoi koko matkan. Heinolassa käytiin kahvilla jossain Tähtihovissa, mutta ihmiset tuijotti mua kuin spitaalista, kun mulla ei pysyny edes silmät auki. Ostin limppaa, kun mikään ruoka ei maittanut ja jotain energiaa piti yrittää saada. Nukuin Jyväskylän ohi, sellaista rasittavaa koiranunta 20 min hereillä - 10 min unta... En oo koskaan osannut autossa nukkua, mutta on se nyt kumma, että voikin väsyttää niin paljon, että joka paikkaan sattuu, mutta silti pitää keikkua hereillä. Äh.
Loppumatkasta jaksoin jo istua silmät puoliksi auki ja toljottaa, kun ajoimme tuiskussa. Pysähdyimme ja Karri söi sämpylän ja viinerin ja mä lappasin yhden mustikkajugurtin nassuun. Tuntui hyvältä syödä edes se, mutta siitäkin tuli ähky olo, enkä uskaltanut syödä tai juoda enempää.
Viimeiset 150 kilometriä kotiin istuin kuin raato ja tuijotin välimatkatauluja miettien "vielä 130 kilometriä, enää 120 km, vielä 100, jne". Tuntui taivaallisen hyvältä kurvata kotipihaan! Vielä viimeinen ponnistus, kun piti kantaa tavarat sisälle ja sitten petiin vällyjen alle. Väsytti. Palelsi. Yritin katsoa telkkaa, koska kello oli vasta 6, mutta silmät ei pysyneet auki ja nukahdin. Heräilin välillä ja yöllä kuulin, kuinka Karri kävi oksentamassa. Tuntui erittäin hyvältä olla kotona! Mitä olisimmekaan tehneet huomenna, kun kumpikaan ei olisi ollut ajokunnossa?
Sunnuntai 29.12.2002
Aamulla heräilin kymmenen jälkeen. Väsytti. Särki päätä. Palelsi.
Maattiin sängyssä koko päivä. Väsytti. Särki päätä. Karrilla oli euforiantunnetta muistuttava kuume. Tuntui hyvältä painautua ihan kiinni Karrin kuumottavaan kylkeen, kun palelsi.
Minä sain päivän aikana pari leipää alas, Karri söi yhden pienen rieskan illalla. Väsytti. Ja särki päätä. Huomenna töihin.