Pala joulukuuta & pala tammikuutakin
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
Maanantai 30.12.2002 wrrrroooouh
Lähdin aamulla säpäkkänä töihin (olo oli flunssaa lukuunottamatta ihan hyvä) ja istuin tyynenä autoon, mutta kun käänsin virta-avaimesta, kuului vain lyhyt ja vaimea äänenpuolikas, eikä moottori edes yrittänyt käynnistyä. Jeejee. Soitin pikaisesti Juholle, joka ei ollut moksiskaan, vaan totesi, että täytyy sitten pitää vapaapäivä. Mua kyllä vitutti, sillä olin menossa innolla töihin ja aikomus oli pitää huominen lomaa uuden vuoden kunniaksi. Siirsin tolpan ajastimen toimimaan seuraavat 2 tuntia ja painuin takaisin sisälle. En osannut tehdä mitään, koska olin orientoitunut menemään töihin. Kahdeksalta soitin sihteerikölle ja kerroin tilanteen. Yhdeksältä menin taas yrittämään käynnistämistä. Tällä kertaa starttimoottori sentään yritti pyöriä. Ja ääni oli kuuluvampi, mutta silti mitään ei tapahtunut. Auto oli vieläkin umpijäässä. Ei muuta kuin ajastin taas eteenpäin ja sisälle. Toivoa oli jo sentään ilmassa.
Karrikin jäi kotiin, sillä se oli vielä aika heikossa kunnossa. Puoliltapäivin menimme kokeilemaan käynnistystä. Auto oli ollut piuhassa 7 tuntia siihen mennessä ja lähti kuin lähtikin käyntiin! Ajoimme heti yli puoli tuntia ja sitten menimme käymään kaupassa. Vähän pelotti jättää auto ulos, mitä jos se jämähtäisi taas? Moottorin lämpötila ei edes puolen tunnin ajon jälkeen noussut normaalille tasolle, niin kylmä ulkona oli (yli 30 astetta pakkasta!). Auto lähti kuitenkin pienellä nikottelulla käyntiin uudestaankin. Kävimme myös Alkossa ja ostimme kaiken valmiiksi huomista varten, sillä mun piti mennä sitten huomenna töihin ja korvata tämän päivän poissaolo.
Illalla säädin tolpan ajastimen toimimaan aamuneljästä aamukuuteen. Menisin siirtämään sitä eteenpäin heti herättyäni kuudelta.
Tiistai 31.12.2002
Aamulla auto lähti käyntiin!! Jihuu! Vaihteet ei menneet päälle, kunnes vaihdekepin suojus lähti kokonaan irti. Annoin sen olla irti koko matkan, koska se jäätyisi kuitenkin.
Töissä tsekkasin lämpömittarin ja pakkasta olikin huimat 36 astetta. Ei ole mikään ihme, ettei auton sisälämpötila noussut edes 45 minuutin matkan aikana paljon plussan puolelle...
Lähdin töistä jo puoli kahdelta. Onneksi liukuma on keksitty (vaikka sen varjolla evätäänkin ylityökorvaukset)! Kotona alettiin laittaa tarjoiltavia illaksi, kun meillä olisi pikkuruiset uudenvuodenbileet. Vieraitakin tulisi mahtavat 3 varmuudella... Tosin ei kutsulistallakaan ollut kuin 7 nimeä... No, pieni on kaunista?
Mua tuppas väsyttämään ja Karri luuli, että mä mökötän ja oon huonolla tuulella. Onneksi piristyin huomattavasti, kun ensimmäiset vieraat tulivat. Ne olivat Kata ja Juha. Juhan veli Juuso tulisi myöhemmin. Katalla ja Juhalla oli mukanaan Juuson raketit ja niitä ei kovin vähää ollutkaan, vaan suuri säkillinen! Meillä kun ei koskaan oo ollut kuin pari kolme pientä pihahtavaa rakettia, sellainen suuri rakettimäärä herätti kunnioitusta.
Ehdittiin istua ja napostella noin tunnin verran, kun ovikello soi. Luulimme tietenkin, että Juuso se siellä soittelee, joten yllätys oli suuri, kun oven takana olikin Katri ja Tomi sekä Katrin veli ja sen tyttöystävä. En ollut uskonut, että ne tulisivat meille, vaikka Katri vastasikin kutsuuni, että saahan tuoda ylimääräisiäkin vieraita paikalle, JOS he innostuvat tulla käväisemään illan aikana. Olin kyllä tosi iloinen, että saatiin lisää vieraita ja varsinkin vähän uutta verta meidän sisäsiittoisiin bileisiin. Muutenkin ihmiset olivat toisilleen sopivan vieraita, jotta saatiin hyviä keskusteluja aikaiseksi.
Booli oli vahvaa ja se upposi hyvin. Parissa tunnissa se oli jo tuhottu, samoin muutama viinipullo ja olutta ja konjakkia ja... Katalla oli hauska juomistyyli, se kiskoi kaksin käsin viinaa noin kaks tuntia ja sen jälkeen meni luukut kii ja se istui loppuillan sohvannurkassa apaattisena. Siihen saakka kyllä oli kivaa ja juttua riitti... No, yleensä Kata ei juo kuin lasillisen, joten olihan tämänkertainen vaihtelua.
Pojat pelasivat Rapakaljaa ja koiraa (korttipeli). Me tytöt miinus Kata juteltiin keittiössä kaikenlaista, mm. isovanhemmista, teinivuosista, opiskelusta jne. Kaikkea en edes muista (onpa kumma). Katri valitti taas mun ja Karrin päätöstä muuttaa pois ensi kesänä (tai viimeistään sitten kun saadaan aikaiseksi). Se ei halua, että sen paras kaveri nykyisellä paikkakunnalla lähtee pois... No, ei ole lähtijän osakaan helppo, kun kaikkia hyviä ystäviä tulee varmasti kova ikävä. Menee lähes koko elämä uusiksi, kun muuttaa pois. Mutta toisaalta, jos jäisin, en olisi sittenkään onnellinen.
Kaivoin kamerankin esille ja siinä tuli sitten manattua Katria, kun se aina käänsi pään pois, jos yritti ottaa kuvaa. Se sanoi selitykseksi sen, ettei kukaan ole kuulemma onnistunut ottamaan hyvää kuvaa hänestä. Aloin sitten uhota, että nyt otetaan hyvä kuva, ja Katri antoikin mun kuvata sitä ihan vapaasti. Otin mustavalkokuvia, koska ne olivat jotenkin paremman näköisiä (punaiset silmätkään ei näy niin hyvin...). Pari tosi hyvää kuvaa tulikin, ei mitään sellasia poseerauskuvia, vaan huomaamatta räpättyjä tilanneotoksia. Jopa Katri itse vaikutti tyytyväiseltä niihin.
Puoli kahdeltatoista lähdettiin ulos ampumaan raketteja. Matkaan piti lähteä ajoissa, koska menimme noin puolen kilometrin päässä sijaitsevan järven jäälle. Siellä olisi tilaa ammuskella ja toisaalta oletin, että lähialueiden lapsiperheetkin kokoontuisivat sinne. Me oltiin kyllä melkein ainoat, liekö kova pakkanen syynä? Karri, Juha ja Juuso ampuivat raketteja ja me muut ihmeteltiin ja ihasteltiin. Tai minä oikeastaan räpsin kuvia minkä ehdin ja siinä kävi niin, etten ehtinyt paljon raketteja ihailla. Mutta niinhän se on, että pitää keskittyä siihen, mistä tykkää ja sillä hetkellä olin onnellinen paparazzi.
Siellä järven jäällä minut valtasi todellinen onnellisuuden tunne. Sillä hetkellä tuntui, että siellä ympärilläni oli kaikki se, mitä halusinkin. Ihanat ystävät ja kaikilla hauskaa yhdessä, vaikka ennen tätä iltaa osa ei ollut koskaan nähnytkään toisiaan. Sanoin Karrillekin, että olen onnellinen tässä ja nyt ja Karri hymyili takaisin. Taisi ymmärtää, mitä tarkoitin.
Loppuilta menikin sitten melko hämärissä merkeissä - en muista yhtään, mitä tehtiin sen jälkeen, kun palattiin sisälle. Olin kuulemma ottanut lukua. Muistan vain, että kahden jälkeen porukka alkoi lähteä koteihinsa ja yritettiin kovasti saada taksia, mutta eihän sinne päässyt läpi puhelimella, joten oli pakko turvautua suunnitelmaan B, joka oli mennä tien laitaan ja odottaa, että joku kaupunkiin päin menossa oleva taksi ottaa kyytiin. Alkuun sekään ei tuntunut tuottavan tulosta ja Katri soitti jo takaisinkin, että ei saa taksia. Karri lähti sitten ulos katsomaan tilannetta (en tiedä, miten sen paikallemeno olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa?), mutta hetken päästä Katri soitti uudelleen ja käski hakea Karrin pois, koska ne oli ehtinyt saada taksin. Minä lähdin Karrin perään (se tie, jota pitkin taksit menee on parinsadan metrin päässä meidän talolta). Ihan hyvä, että kaverit sai taksin, koska niillä oli matkaa kotiin noin 15 km! Oishan ne tietty saaneet jäädä meillekin yöksi, mutta kokemuksesta tiedän, että vieraassa paikassa herääminen krapulaisena ei ole mitään suurta herkkua!
Kotona aloin voida huonosti ja oli pakko käväistä pöntöllä ykäämässä. Mulla on tapana monesti vetää sormet kurkkuun, jos ilta on mennyt överiksi. Olen huomannut, että tämä pieni varotoimi sekä runsas vedenjuonti ennen nukkumaanmenoa auttavat edes hieman krapulan laajuuteen. Tiedä häntä.
Keskiviikko 1.1.2003 Tipaton tammikuu?
Mulla ei ole koskaan ollut tapana tehdä mitään uudenvuodenlupauksia, eikä varsinkaan pitää niitä. Nyt kuitenkin asetin tavoitteeksi vähentää alkoholinkulutusta tammikuun ajaksi (ja ehkä omaksua vähän "kuivempi" elämä jatkossakin). Syksyllähän olen kiskonut alkoholia keskimäärin melkein 20 grammaa päivässä, ja ajattelin realistiseksi tavoitteeksi vähentää määrän 10 grammaan. Siis keskimäärin tammikuun aikana. Tämä nyt ei ole mikään uudenvuodenlupaus, vaan ajatus, joka on kytenyt jo pidempään ja jota toteutin jo joulun ajan, mutta jolle luonnollinen aloittamisajankohta on vasta 1.1., koska vuoden viimeisen päivän bileet halusin viettää kosteina.
Ai niin; krapulan vuoksi totaalilamaantuneena ja pahoinvoivana päätin siirtää ruotuunpalaamisen huomiselle. Tarkoitushan oli aloittaa ruokien punnitus ja laihdutus tänään 1,5 viikon laihdutusloman jälkeen. Meillä oli kuitenkin parit pussinpohjat sipsejä, jotka tuhosin päivän aikana suolaisen ruoan himooni. Ne eivät mun laihdutusta kaataisi.
Sitä paitsi, jos ollaan tarkkoja, niin ennen joululomaa painoin n. 60 kiloa ja lomalta palattuani 59,5. Lisää ei siis ole tullut (ehkä kiitos kuuluu myös oksennustaudille, jonka takia paastosin melkein 2 päivää). Tämän viikon aikana selviää, onko paino oikeasti pudonnut jouluna. Kunhan syömiset (ja juomiset) taas tasoittuvat.
Koko päivä meni maatessa sängynpohjalla huonovointisena. Iltapäivän lämmitimme autoa piuhalla ja kahdeksan aikoihin lähdimme ajamaan sillä puolen tunnin lenkin (taikauskoa tai ei, niin musta tuntuu luottavaisemmalta lähteä huomenna töihin sillä, kun sitä on käytetty tänään). Tuntui hyvältä käydä pihalla.
Torstai 2.1.2003 Paluu arkeen
Auto lähti ihan hyvin käyntiin aamulla, mutta pakkanenkin oli laskenut n. 10 astetta. Pakkanen sais kyllä laskea vielä toiset kymmenen astetta, jos multa kysytään. Pääasia, että vanha sotaratsu jaksoi kyyditä mut töihin...
Aamun huippuhetki oli käynti vaa'alla, joka näytti tasan 59 kiloa!!! Se on uusi ennätyslukema! Joulun ajan päällä ollut autopilottilaihdutus on tuottanut tulosta! Jipii!
Töiden jälkeen kävimme Karrin kanssa katsomassa aterimia, koska ajateltiin sijoittaa jouluna netotut rahat kunnon aterimiin ja sen lisäksi rahaa saattaa riittää astiaston laajentamiseenkin. Muutama tarjoilulautanen ja kastikekannu ainakin kelpaisivat. Aterinsarjoja on aika vähän myynnissä ja mun mielestä ainoat varteenotettavat (eli riittävän laadukkaat) on Hackmannin. Tykkään Pianosta, mutta se on kallis, eikä Karri lämmennyt sille. Vielä enemmän tykkäisin Pentikin aterimista (myös Hackmannin tuotantoa), mutta Karri ei jostain syystä tykkää niistäkään. Toisaalta niitä myydään yksitellen ja kaiken ostaminen vähintään 12 hengelle tulee takuulla maksamaan hunajaa... Karrin suosikki on Carelia, joka mun mielestä on ihan liian hento ja siro. Yäk. Mä tykkään kunnon tukevista kahvoista. Jonkinlainen kompromissi tällä hetkellä tuntuu olevan Hackmannin Tuulia. Aion kyllä viedä Karrin vielä Pentikkiin katsomaan niitä aterimia. Vaikka kyllä toi Tuuliakin mulle kelpaisi, pelkään vain, että kun astiasto on aika jykevää kivitavaraa, niin onko sellaiset ohuet aterimet sitten pöljän näköiset sen kanssa?
Samalla haettiin kameraan adapteri (miten sellainen muovirinkula voi maksaa 39 euroa???) ja UV-suodin suojaksi (29 euroa, mutta siinä on sentään linssi, joka oikeasti on jonkin arvoinenkin). Heti kotimatkalla muistui sitten mieleen, että olis varmaan pitänyt ostaa sellainen linssisuojuskin, kun se vanha ei tietenkään käy enää. Pitää muistaa ostaa sellainen hetimmiten, ennen kuin se suodin on täynnä sormenjälkiä...
Kotona katottiin Kotikatu. Oli aika pliisu jakso. Sitten mä siirsin uudenvuodenkuvat tietokoneelle ja rajasin niitä ym. Oli pari oikein hauskaa raketinampumiskuvaa. Karri oli aika huippu lumipuvussaan suojalasit päässä. Ihan kuin joku tiedemies labratakissaan. Ja Katalla oli kunnon maatuska-look ja al-Qaida-tuijotus siellä järven jäällä. Puhumattakaan Tomin ilmeilyistä! Ja tietty piti olla pari rakettikuvaakin... Ainoa harmillinen seikka oli, että siellä ulkona satoi niin sakeasti lunta, että kaikki kuvat on täynnä valkoista rähmää. No, sehän luo vain tunnelmaa...?
Illan päätteeksi katottiin Pelkokerroin, kun se kerrankin tuli melko ihmismäiseen aikaan. Siinä oli julkkiksia ja se yks likka sekos ihan täysin, kun se makas matojen, torakoiden ja käärmeiden alla. En kyllä ihmettele yhtään. Tosin sitten se söi vielä kolme matoa, ettei olisi pudonnut finaalista... Aika sissi, vaikka onhan madot suosittua ravintoa jossain kulttuureissa, mutta silti... En voi väittää, että olisin pystynyt samaan! Ai niin ja se juontaja söi torakan. Mä oon luullu, että torakat on niin pahanmakuisia, että koirakin oksentaa heti, jos yrittää syödä torakkaa. Ehkä ne on eri lajia?
Perjantai 3.1.2003 Ja paino sen kun laskee!!
Aamulla paino oli enää 58,5 kiloa. Uskomatonta! Nyt on hyvä aloittaa taas laihduttaminen. Tai siis jatkaa sitä ennakkosuunnitelmien mukaisesti laihdutusloman jälkeen. Kivaa, sillä 7 kiloa kevyempänä on helppo hymyillä! Vielä kaksi viikkoa, niin tulee 4 kuukautta laihduttamista täyteen ja pakkohan sitä on olla itseensä tyytyväinen. Enää 3,5 kiloa, niin olen saavuttanut alkuperäisen tavoitteeni, 55 kiloa. Siihen en kyllä taida lopettaa, vaan puristan vielä siitä 52 kiloon, niin olen samoissa mitoissa (no ehkä naisellisemmissa kuitenkin) kuin 18-vuotiaana. Mahtuukohan sitten jalkaan ne kymmenet Levikset, jotka on olleet 4-5 vuotta hylättyinä kaapissa? Jänskättää jo etukäteen. Pitäisi varmaan jo nyt kokeilla isoimpia noista farkuista, koska ne saattais jo mahtuakin. Olis se mahtava fiilis!
Ihmeellistä muuten, että eilen oli "maanantai", mutta tänään jo perjantai. Tai jos aattelee, että ens tiistaina on tavallaan maanantai, niin tänään onkin tavallaan torstai... Omituista. Oispa aina yhtä lyhyt työviikko!
Töiden jälkeen lähdettiin heti käymään kaupassa, koska auto oli vielä lämmin. Ostettiin ruokaa koko pitkäksi viikonlopuksi, jotta ei oltaisi Siwan varassa (viikonloppuna pitää aina saada astetta parempaa ruokaa, johon Siwassa ei aina välttämättä ole tarvikkeita). Autolla kun ei huvita ollenkaan lähteä minnekään kovilla pakkasilla, ellei ole pakko. Päätettiin tehdä savulohikiusausta tänään (helppoa, nopeaa ja savulohet oli valmiina, kun uudenvuodenbileistä jäi yli), lasagnea huomenna ja valkosipulikeittoa sunnuntaina tai maanantaina. Eipä noi nyt mitään ihmeellisiä ruokia ollut, kun oli ideat vähissä, eikä jaksanut kauaa selata keittokirjoja.
Savulohikiusauksesta tuli namia, mutta nautintoa hiukan vesitti se, että meidän viiniseiveri oli pettänyt ja valkkari oli mennyt huonoksi. Ei nyt etikaksi sentään, mutta aika pahanmakuiseksi. Toivottavasti sitä ei tule tapahtumaan toista kertaa...
Illalla käytiin saunassa ja katsottiin Heikoin lenkki. Ai niin, sitä ennen tuli Maailman ympäri, jossa Simo Frangen matki Heikoimman lenkin juontajaa. Se oli kyllä vähintään yhtä hauskaa katsottavaa kuin alkuperäisen juontajan juonnot:"kenellä ei suksi luista, kenellä on järki jäässä... On aika selvittää kuka on heikoin lenkki".
Lauantai 4.1.2003 Aterinlöytö
Aamulla uhmattiin 25 asteen pakkasta kävelemällä kaupungille (n. 5 km). Karri oli syötävän suloinen, kun sen silmäripsetkin oli valkoisen huurun peitossa!
Kaupungilta ostettiin kameraan linssisuojus ja taas oli syytä ihmetellä, miten kaikesta valokuvaukseen liittyvästä voidaankin hyvällä omallatunnolla repiä kauheet rahat. Se muovilätkä maksoi 10 euroa!
Mentiin käymään Pentikissä katsomassa niitä aterimia uudemman kerran ja Karri totes, että ei näitä. Sitä häiritsi se, että lusikan lavan toisessa reunassa oli pieni kolonen. Tommoset jutut sitä aina häiritsee. Niinkuin Hackmannin Artikissakin se, että haarukan piikkien väliset raot on eri mittaisia. Se on kuulemma muotopuoli (no joo, onhan se, mutta so?). No ei ne Pentikit munkaan mielestä mitään täydellisiä olleet, mutta parhaita niistä malleista, joita tähän mennessä oon nähnyt.
Sitten mentiin sellaiseen pieneen keittiökauppaan, jossa en ole ennen käynyt. Se vaikutti tosi pikkuiselta, mutta mutta. Koolla ei ole väliä, jos kaupassa on sitä, mitä hakee. Siellä olikin saksalaisia aterimia (jotain Henckellejä tai Zwillingejä tai mitä lie), jotka oli toki kalliita, mutta myös hyvännäköisiä ja laadukkaan tuntuisia. Siinä se oli! Sarja, jota etsimme (tiesin koko ajan, että jotain tällaista olisi olemassa, mutta usko alkoi loppua, kun Stockka ja KodinJunttila tuottivat pettymyksen). Ostopäätöstä helpotti se, että kaikki mahdolliset tarjoiluvälineet saisi samasta sarjasta. Mua ihmetyttää Hackmannin suppeat valikoimat, kun aterimia kyllä saa monenlaisia, mutta sitten sitä samaa sarjaa ei ole saatavana tarjoiluvälineitä (paitsi Savoniaa ja Careliaa, mutta niissäkin se valikoima on aika suppea). Ja tähän sarjaan voi tilata pihviveitsetkin erikseen!! Nyt piti enää suostutella Karri, mikä olikin helppo tehtävä, koska se tykkäs siitä sarjasta yhtä paljon kuin minäkin. Ihanaa!
Aterinsarjan valintaa piti juhlistaa, joten haimme kahvilast leivokset, jotta voisimme kotona keittää kahvit ja herkutella. Karri otti tosi äklön näköisen suklaa-viskileivoksen ja minä porkkanaleivoksen. Sitten riensimme bussille (takaisin ei sentään käveltäisi).
Kotona koin positiivisen yllätyksen, kun porkkanaleivos olikin tosi namia! Näin ei saisi sanoa, mutta se oli parempaa kuin Katan tekemä (joka on myös namia). Kahvittelun jälkeen aloimme tehdä lasagnea. Minä tein jauhelihamömmön ja Karri valkokastikkeen ja sitten ladoimme ne yhdessä vuokaan. Siitä tuli kyllä hyvää! Joimme uutena vuotena Katrilta ja Tomilta saamaamme Raimatia ruoan kanssa (ne olivat onnistuneet valitsemaan Alkosta yhden Karrin lempparipunkuista!). Se oli ehkä hivenen liian täyteläistä pastan kanssa, mutta kun vaihtoehtona olisi ollut toinen täyteläinen eli Albali, niin... No, minä en ole niin specialisti viinien suhteen, että tuo seikka olisi minua mitenkään häirinnyt.
Illalla leikimme tietokoneella. Käsittelimme kuvia ja korjasimme niihin värejä. Sitä varten asensimme koneelle kameran mukana tulleen Adobe Photoshopin, kun siinä on kätsyjä työkaluja kuvankäsittelyyn (en silti aio hylätä Gimpiä). Asennuksen kanssa meinasi tulla pikku pulma, koska lisenssinumeroa ei löytynyt mistään. Minä (tietenkin minä) olin ottanut cd:n pahvikotelosta ja hukannut sen kotelon, jossa koodi oli... Hetki piti miettiä, ennen kuin muistin, että vein jouluna pojille pari itse poltettua cd:tä tuliaisena ja olin laittanut ne cd:t siihen Photoshopin koteloon. Ei muuta kuin soittamaan siskolle ja toivomaan, että kotelo oli vielä tallessa. Olihan se (huh!). Karri säästyi vaivalta, joka olisi ollut oikean crackin etsimisessä.
Photoshop ei ollut kovin paljon kummoisempi kuin Gimp. Melkein samat jutut niillä pystyy tekemään, eikä laadussakaan ole juuri eroa. Itse asiassa Gimpillä sai skannauksessa tulleet pölyt suodatettua pois tehokkaammin. Muuten tykkäsin Photoshopista enemmän sen suhteen, että siinä on kohta Variations, jossa saa esille monta versiota kuvasta yhtä aikaa ja pystyy helposti säätämään värit kohdalleen. Nykykuville monesti riittää ajaa Auto levels, niin saa väreihin kirkkautta, mutta vanhoille, kellastuneille kuville pitää tehdä värien säätöä (yleensä lisätä syaania), ja se on helppo fiksata Photoshopilla. Sen kanssa leikkiessä menikin sitten koko ilta... Välillä kyllästyin katsomaan sivusta (kun oli Karrin vuoro leikkiä), joten aloin leikkimään kameralla. Kotoa on vaan tuskastuttavan hankalaa löytää mitään kuvattavaa...
Sunnuntai 5.1.2003
Päivä meni puuhastellessa kaikenlaista. Tietokone oli ahkerassa käytössä... Mä pelasin sillä korttiakin, kun Karri otti päikkärit. Ja kuvia tuli pyöriteltyä ja arkistoin uutenavuotena otetut 63 kuvaa. Kuvien arkistointi on aika kypsää puuhaa,mutta kyllä se menee, kun tekee vähitellen... Toisaalta, mitä innokkaammin kuvia ottaa, sitä enemmän urakkaa on jäljellä. Eli oikeastaan on oikein hyvä, että on kovat pakkaset, eikä tarkene ottaa kuvia ulkona ja muutenkin on mukavampaa olla sisällä, jolloin tulee ehkä edes vähän arkistoitua. Muita hyviä puolia pakkasjaksossa ei sitten olekaan. Paitsi ehkä, jos ajattelee epäitsekkäästi, niin joillekin tuholaisille ja kasvitaudeille tällainen talvi on todella rankka ja on hyvä, jos niitä kuolee Etelä-Suomessakin vaihteeksi. Mutta toisaalta pikkulinnut ja muutkin eläimet on aika kovilla. Ja ihminen! Ja meitin autovanhus! No joo.
Tänään syötiin lasagnea, koska sitä tuli eilen tehtyä riittävästi pienelle armeijalle!
Illalla lähdettiin pelaamaan snookeria Piian ja Tommin kanssa. Bussien aikatauluteknillisistä syistä me oltiin siellä liian aikaisin, joten tapoin aikaa sijoittamalla 2 euroa venttipeliin. Alkuun oli aika nihkeää, tuplaukset ei onnistuneet ja muutenkin tökki, mutta sitten jysähti 16 euron voitto. Koska kaverit tuli hetimmiten sen jälkeen, ehdin ottaa niistä 14 ulos. Ihan hyvä voitto!
Mä oon pelannut biljardia viimeksi nelisen vuotta sitten ja silloinkin pari kertaa kokeillut kännissä. selvin päin en oo pelannut varmaan koskaan... Tietenkin sitä tulee aloittelijalle suorituspaineita tollasessa isossa biljardiluolassa kaikkien professionaalien keskellä, joten piti hörppiä olutta rohkaisuksi. Ekan tuopin jälkeen olin rentoutunut sopivasti ja jaksoin vielä keskittyä pelaamiseen, enkä tehnyt miinuksia ollenkaan (en tosin plussaakaan paitsi pari satunnaista pistettä). Toisen tuopin loputtua alkoi sitten ote herpaantua ja hutejakin tulla. Jotenkin sitä väsyy aika nopeasti, kun pelaa ensimmäistä kertaa ja jo pelkkä sopivan lyöntiasennon ja -voiman löytäminen tuottaa tuskaa. Lopussa sitä ei sitten jaksanut keskittyä enää ollenkaan muuhun kuin kolmanteen tuoppiin... No, neljä tuntia tuli harjoiteltua ja illan tärkein anti on se, että huomasin olevani parempi kuin mitä muistin ja odotin (ainakin niin kauan, kun jaksoin skarpata) ja nyt tiedän, ettei pelaaminen ole kidutusta, vaan voin suostua toisenkin kerran kokeilemaan. Olisi kyllä kiva, jos oppisi pelaamaan sen verran, ettei pelaaminen perustu sille, että vastustaja tekee virheitä. Sitä paitsi biljardin pelaaminen on satanolla järkevämpää kuin pelkkä kaljankiskominen kapakassa.
Seuraavaksi suuntasimme syömään grillille, koska Tommin alkoi tehdä mieli makkaraperunoita. Se lupasi tarjota kaikille, mutta mun oli helppo pysyä tiukkana, kun näin sen grillin ja haistoin sen rehellisen rasvankäryn, mikä sieltä leijui. Sen jälkeen ei kyllä tehnyt ruokaa mieli. Karri otti hodarin ja Piiakin kieltäytyi ruoasta, koska se on kasvissyöjä, eikä listalla ollut sille muita vaihtoehtoja kuin pelkät ranskalaiset, joita se ei halunnut.
Mentiin vielä yhteen kapakkaan pelaamaan korttia ja juomaan olutta. Tai minä join kyllä pelkkää jäävettä (tammikuun tipattomampi kampanja muistui mieleen). Pari tuppimatsia ja poikien saaminen tuppeen riitti ja suuntasimme taksitolpalle puoliltaöin. Otimme yhteisen taksin (koska Tommi halusi niin, vaikka asumme eri suunnalla) ja ajettiin meille ensin. Ilta oli mukava, mutta oma sänkykin tuntui mukavalta. Uni tulikin heti.