Taakse Eteen

Olet päätynyt päiväkirjani sivuille. Tänne kirjoitetut asiat ovat vain minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, veikkaanpa, että et täältä löydä hakemaasi...

Pala maaliskuuta

Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai

Jotenkin oli tosi tympeät vaalit, kun 70 % edustajista on samoja vanhoja naamoja. Ja osa "uusistakin" on vanhoja naamoja aiemmilta kausilta. Loppujen lopuksi on pirun hyvä, että Halme pääsi läpi, sillä muuten ei poliitikan ja poliitikkojen toilailujen seuraaminen olisi ollenkaan mielenkiintoista puuhaa... Nyt voi sentään katsoa, mitä Viikinki saa aikaiseksi (muutakin kuin pahennusta). Vaikka eiköhän Tonykin ihan tavallinen rivipoliitikko ole muutaman kuukauden eduskuntakoulussa oltuaan?

Eduskuntaan pitäisi ehdottomasti laittaa kiintiö uusille edustajille. Suhde voisi olla enintään 25 % jatkavia edustajia ja vähintään 75 % uusia naamoja. Tai sitten kansanedustajat pitäisi vain arpoa sopivan ikäisistä ja työkykyisistä kansalaisista. Joka neljäs vuosi saisi jännätä, tippuuko postiluukusta kirje, jossa lukee:

Arvoisa kansalainen,
Teidät on valittu edustamaan pientä mutta pippurista kansaamme seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Onnittelut!
Mikäli kuitenkin olette estynyt ottamaan paikkaa vastaan, toivomme pikaista yhteydenottoa. Voitte esittää pätevät syyt lomakkeella EPE (=En Pääse Edustajaksi) 1, jonka lisäksi toivomme Teidän täyttävän liitteet LEPE 1, LEPE 2 ja LEPE 3 sekä LEPE 3b.
Terveisin
Oy Veikkaus Ab, Kansanedustajien valintayksikkö

- - -

Illan jumppaa veti se ei-niin-kiva ohjaaja, joka ei edes anna käydä juomassa kuin kerran jumpan aikana... Sen jumpat on rasittavia siitä syystä, että niissä joutuu sätkimään mitä kummallisimmissa asennoissa ja koko ajan paahdetaan sarjoja tuhatta ja sataa. No, ainakin se revittäminen tuntui tehokkaalta.

Katsoin Maria Kallion ja alkua elokuvasta Lempeä ja lemmikkejä (tjsp), mutta leffa oli niin h-u-o-n-o, että aloin nukkua mieluummin, kun lukeakaan ei enää jaksanut. Huomenna olisi lomapäivä!!!

Tiistai 18.3.2003 Operaatio Akvaario

Katrin lähdettyä aloitin operaation. Putsasin ja harvensin kasvit ja vaihdoin molempiin suodattimiin vanut (ja taistelin isomman pöntön kanssa melkein kaksi tuntia, ennen kuin se suostui "käynnistymään") ja imuroin pohjan. Olin juuri raappaamassa laseja puhtaaksi levästä, kun Kata soitti vuorostaan ja pyysi minua luokseen kahville. Koska akvaario oli yhä levällään, suostuttelin Katan meille ja samalla mukaani kalakauppaan, jonne olin muutenkin lähdössä ostoksille.

Ostin "viiruraitoja" ja "blondimonneja", pienen parven kumpiakin. Katan kanssa juotiin kahvit sillä aikaa, kun uudet tulokkaat lilluivat pussinsa kanssa akvaariossa odottamassa vapautustaan. Katan lähdettyä jatkoin operaatiota, jonka sain valmiiksi juuri sopivasti ennen kuin piti lähteä hakemaan Karria töistä. Uudet kalatkin näyttivät viihtyvän, monnit uivat innoissaan suodattimen virtauksessa. Söpöjä fisuja!

Tiistaiseen tapaan ilta kului pelatessa korttia. Kotimatkalla haettiin Hesestä kerrosateriat (alkoi tehdä mieli hampparia pitkästä aikaa) ja syötiin samalla, kun katsottiin Mullanallaa. Minä ehdotin Karrille ison Ahmatti-monnin antamista jollekin halukkaalle akvaarioharrastajalle, mutta Karrin mielestä se voi yhtä hyvin olla meilläkin. Itse olin enemmänkin huolissani siitä, päätyisivätkö uudet pikkuruiset kalat Ahmatin kitaan yön hämärinä tunteina...

Keskiviikko 19.3.2003

Töiden jälkeen kävin kaupassa ja tein ruokaa. Karri teki esimerkkitehtäviä huomisille tunneilleen, mutta malttoi kuitenkin keskeyttää puuhan ruokailun ajaksi. Minun ilta kului pelatessa Theme Parkia. CSI:kin tuli katsottua, mutta sitten olikin jo päivä pulkassa.

Torstai 20.3.2003 Sota alkoi

Aamulla heräsin uutisiin, joissa kerrottiin sodan alkaneen. Televisiossa näytettiin suorana lähetyksenä spekulointia siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi ja kenen toimesta. Paljon miehiä puvut päällä ja vakavin ilmein. Silti tämä ei tunnu sodalta. Jo viikkoja yhdysvallat on pommittaneet Irakia ja ainoa ero aiempaan tuntuu olevan se, että nyt pommituksia kutsutaan nimellä sota.

Minulle sota on sitä, että kaksi lähes yhtä vahvaa tappelevat ja sitten katsotaan, kumpi olikaan vahvempi. Sota ei ole sitä, että valtionpäämies antaa käskyn tuhota toisen valtion aseet ja marssittaa sen jälkeen joukkonsa tappamaan aseista riisutun valtion johdon. Ei, en minä edes väitä, että tietäisin, kuka tässä sodassa on "oikeassa". Mutta uskon, että jotain mätää on maailmassa, jossa yksi valtio ottaa itselleen maailmanpoliisin roolin ja voi sen jälkeen olla piittaamatta mm. YK:n mielipiteistä.

Myös Bush puhui tv:ssä. Taustalle oli joku konsultti asetellut perhepotretteja, joissa vaimo ja lapset hymyilivät sekä USA:n lipun, tietenkin. Bushin kasvoilla oli omahyväinen ilme. Jostain syystä katsoin mieluummin musiikkivideoita kuin Aamutv:tä... Niin tekivät kuulemma irakilaisetkin, sillä Irakin tv ei muuttanut ohjelmatarjontaansa sodastakaan huolimatta. Irakin tv:ssä tänä aamuna näytetyt musiikkivideot olivat silti taisteluntahtoisempia, niissä poltettiin USA:n lippuja.

Syy siihen, miksi ehdin katsella tv:tä arkiaamuna, oli se, että tänään minun oli määrä hakea Raportit painosta. Kymmeneltä puhelin soikin ja pääsin lähtemään töihin, painotalon kautta siis. Paniikinomaiset pelkoni osoittautuivat turhiksi, sillä raportti oli aivan hyvä - pilkut, pisteet ja ne isommatkin jutskat kohdillaan. Jesh.

Illalla käytiin tuhlaamassa rahoja erinäisiin Anttilan alelevyihin (sekä cd että dvd). Syötiin pestoravioleja ja Caesar-salaattia ja katsottiin Kotikatua. Karri värkkäs taas esimerkkejä ja kirosi, kun auskultointia on vielä niin paljon jäljellä.

Perjantai 21.3.2003

You must be pretty peeved right now then, eh?

What pisses you off?
Created by ptocheia

Eilen illalla mä luin vanhoja Hämäreitä, kun meiän isä on tilannut mulla taas jonkun kaksi kuukautta kestävän tarjouksen. Muuten ihan kiva, mutta ei mulla ole aikaa lukea paksua sanomalehteä päivittäin ja toiseksi, uutiset on aina jo vanhoja, kun lehti tulee päivän myöhässä tänne kauas. Väkisinkin siinä käy niin, että lehdistä kertyy mielettömän korkea vuori eteisen nurkkaan ja kerran kahdessa viikossa sen huomaa vahingossa, kun miettii, että mitähän sitä tekisi ja sitten siitä vuoresta nappaa päälimmäiset lehdet ja selaa ne läpi ihan vain huvikseen. Suosikkipalstaksi on tullut Kuolinilmoitukset ja sitten se osa lehdestä, jossa on ei niinkään uutisia, vaan juttuja siitä, mitä vanhassa kotikaupungissani tapahtuu noin yleisesti. Haen katseellani tuttuja nimiä tai kasvoja.
Eilen huomasin erään entisen koulutoverini kuolleen Goalla liikenneonnettomuudessa. Sen lisäksi silmiini osui V. Tai oikeastaan en voi sanoa edes tunnistaneeni häntä kuvasta, vasta kuvateksti paljasti miehen henkilöllisyyden. Ja nyt, kun yritän muistaa, miltä hän näytti noin 8 vuotta sitten (kun hänet olen viimeksi nähnyt), en saa kasvoja mieleeni... V ja Anna seurustelivat pari kuukautta. Tai Anna seurusteli ja V pani, kun panetti. V oli baarimikko ja me Annan kanssa baarikärpäsiä. Annalla ei ollut koskaan rahaa, mutta mullapa oli, kun kävin töissäkin ja sen vuoksi tarjosin monesti Annalle juotavaa samaan tahtiin kuin itsekin join, koska oli mukavampaa kännätä jonkun toisen kännääjän kuin kännäämättömän kanssa. Erään kerran innostuin pelaamaan Blackjackia ja jostain syystä voitin koko ajan. Anna kävi aina välillä vaihtamassa pelirahoja oluiksi ja minä jatkoin pelaamista ja humaltumista. Jossain vaiheessa iltaa V tuli kertomaan työvuoronsa päättymisestä ja siirryimme kolmistaan V:n yläkerrassa sijaitsevaan asuntoon. Rakennus oli ennen ollut hotelli ja muistona niistä ajoista huoneen lattialla oli tunkkaiselta haiseva, paikoittain puhkikulunut, kirkkaanpunainen kokolattiamatto. Huoneessa ei ollut muuta kuin sänky, joku hylly, pieni jääkaappi (ei muita keittiökalusteita) ja postimerkinkokoinen vessa (suihkutilat sijaitsivat käytävillä). Jääkaappi oli täynnä viinaa, omituisia ja erikoisia pulloja, joita V oli tietenkin työnsä puolesta saanut. V sekoitti meille drinkkejä ja jossain vaiheessa minä aloin nukkua lattialla V:n ja Annan valloittaessa sängyn. Aamulla heräsimme Annan kanssa krapulassa ja lähdimme laahustamaan kaupungin läpi kotia kohti. Minun farkkujen taskut olivat täynnä kolikoita ja mytyksi rypistettyjä seteleitä. Ei rahaa mitenkään älyttömän paljon ollut, mutta kuitenkin enemmän kuin aiempana iltana kaupungille lähtiessämme. Muita muistoja minulla ei V:stä olekaan. Paitsi, että siinä oli kusipää jätkä.

Töiden jälkeen olin juuri palailemassa kotia kohti, kun tajusin, että Karrin opetus päättyisi viiden minuutin päästä. Innoissani tästä huomiosta kurvasin koulun pihalle häntä vastaan. Koululla on kaksi parkkipaikkaa, joista minä valitsin sen, jonka kautta Karri oli juuri eräs päivä kertonut kulkevansa opettamaan ja pois opettamasta. Laitoin Karrille tekstarin ja jäin odottamaan. Tiesin, että hän hänellä menisi jonkin verran aikaa tuntien loputtua palautteen vastaanottamiseen vastuuopettajaltaan.

Ensimmäiset 20 minuuttia meni leppoisasti seuratessa koulusta lähteviä opiskelijoita ja lokeroidessa heitä. Väitän, että arvioni siitä, kuka heistä oli tullut opiskelemaan lukiosta ja kuka ammattikoulusta, osuivat hyvin lähelle totuutta... Kun Karria ei alkanut kuulua, aloin vähitellen huolestua, josko olimme sittenkin menneet ristiin. Yritin soittaa, mutta kännykkä ei vastannut. 95 prosentin todennäköisyydellä Karrin kännykkä lojui kotona sohvapöydällä. Päätin odottaa vielä 20 minuuttia ja sitten lähtisin kotiin. Odotellessa havaitsin, että 68 % opiskelijoista oli oma auto ja lopuista noin 80 % kulki koulumatkat polkupyörällä. Tilastoja saattoi vääristää se seikka, että järkevimmät kävelyreitit koululta pois kulkivat sen toisen parkkipaikan kautta.

Lopulta luovutin ja lähdin ajamaan kotia kohti. Noin 200 metriä ennen kotipihaa noukin tien laidassa kävelleen Karrin kyytiin ja yritin kuulostaa ei-nalkuttajalta vihjatessani hänelle, että kännykkä on kätevä ja hyödyllinen kommunikointiväline.

Kävimme kaupassa ja pizzalla. Sen jälkeen Karri houkutteli sekä minut että Katan ja Juhan kaljalle keskustaan siihen kapakkaan, jossa on takka. Joimme muutamat oluet ja lähdimme jo ennen yhtätoista kotiin.

Kotona totesimme, ettei telkasta tule mitään katsottavaa ja päätimme katsoa uusimman leffahankintamme, alennushyllystä löytyneen The Othersin. Karri oli tuonut töistään kaikenlaisia adaptereita ja kaapeleita, joiden avulla vihdoinkin saimme siirrettyä kuvan värillisenä tietokoneelta televisioon. Nyt voimme katsoa dvd:tä isommalta ruudulta, mutta ääni tulee yhä tietokoneen kaiuttimien kautta, joten se on heikompilaatuista kuin teeveen ääni. Odotan jo innolla niitä aikoja, kun meillä on viihdehuone erikseen (ja siellä tietenkin videotykki ja kunnon äänentoisto...).

Uni voitti leffan katsomisen ajastimen näyttäessä noin 37 minuuttia.

Lauantai 22.3.2003

Perillä löysimme paljon kuvattavaa ja vietimme pari tuntia tuulisella rannalla aivan kuin huomaamatta. Maisema oli jotenkin mystinen ja aavemaisuutta lisäsi tieto siitä, että parin viikon päästä tuo hiljainen ja syrjäinen paikka suorastaan kuhisisi lintuharrastajia. Tuntui kuin luontokin olisi vain kerännyt voimia bongarisesonkia varten... Minua hiljaisuus ja autio ranta rauhoittivat ihanasti ja nautin valokuvaamisesta inspiroivassa ympäristössä. Odotan jo malttamattomana sitä, kun lumi on sulanut ja pääsen samoilemaan luontoon...

Lopulta kameran muistikortin täyttyessä maltoimme lähteä kotiin. Vasta ruokakaupassa huomasin, kuinka kova nälkä minulla oli ja kotona teimmekin heti ruoaksi kanasalaatilla täytettyjä pitaleipiä, nam.

Ruoan jälkeen pelailimme ja katsoimme eilisen elokuvan loppuun (ei ollut erityisen hyvä). Kun ei telkasta taaskaan tullut mitään, jatkoimme dvd-linjalla ja pistimme Tankkia täyteen. Se on kyllä lievästi sanoen huonolaatuinen dvd... Lisäksi se on vissiin niin rankasti pakattu, että meiän muutenkin viimeisiä vetelevä tietokone (tai siis windows?) jauhoi ja jauhoi ja kuva sakkasi aina välillä. Lopulta kone kaatui, eikä suostunut enää käynnistymään. Vika on ilmeisesti akussa, joka on niin lopussa, että virtaa ei välillä riitä, vaikka johto olisikin seinässä. Tai jotain. Ja uus akku maksaa varmaan 300 juroa, blääh...

Sunnuntai 23.3.2003

Syönnin jälkeen säädimme eilisiä kuvia. Osa oli tosi upeita! Mä tein omistani mustavalkoisen kuvasarjan. Maiseman karuus ja kuvien sävyjen muuttaminen loi sarjaan melko dramaattisen tunnelman. Karrilla oli myös muutama erittäin onnistunut kuva.

Ulkona oli mukavan keväinen ilma ja sisällä nyhjääminen alkoi harmittaa, joten lähdimme ulos. Ensin käväisimme kirpputorilla, jossa törmäsimme uskomattoman sattuman kautta Karrin toisella puolella Suomea asuvaan serkkuun, joka oli tullut kaupunkiin pystyttämään taidenäyttelyä (tällä kertaa ystävänsä, ei omaansa). Jarkko oli juuri saanut ensimmäisen lapsensa, joten pääsimme onnittelemaan tuoretta isää.

Olimme jo lähdössä kirpputorilta pois tyhjin käsin, kun huomasin eräällä pöydällä Imago-pelin, jonka päätin sitten ostaa Karrin "minä en tykkää tuosta pelistä"-marinoista piittamatta. Mulla on aina ollut hauska, kun Imagoa on pelattu. Se on kuitenkin sellainen peli, jonka voi illanvietossa kaivaa esiin ja jota jokainen humalatilasta riippumatta oppii ja suostuu pelaamaan.

Kävimme kävelyllä ja kuvasimmekin matkan varrella, mutta tänään ei kuvauskohteiden löytäminen ollut yhtä helppoa kuin eilen. Tuntuu, että tutut paikat on koluttu ja kuvattu jo niin moneen kertaan, että ideat alkaa loppua. Ulkoileminen oli kuitenkin sinänsä inspiroivaa, että minäpäätin leipoa porkkanakakkua. En ole koskaan tehnyt moista, joten tarvittavien aineiden miettiminen oli hiemna hankalaa... Päätin ostaa ainakin munia ja porkkanoita.

Kotona sain todeta, että kakkuun olisi tarvittu mantelijauhoakin. Onneksi kaapista löytyi mantelilastuja, jotka jauhoin yleiskoneella jauhoiksi. Niitä ei ollut ihan tarpeeksi, mutta mitäs pienistä? Muutenkin leipominen takkuili. Tein vain puolikkaan annoksen, mutta muna-sokerivaahtoon laitoinkin sitten vahingossa koko määrän sokeria, minkä seurauksena se ei kovin paljon vaahtoa muistuttanut. Sen lisäksi sauvasekoitin roiskaisi puolet valkuaisvaahdosta pöydälle. Lopullinen vikatikki taisi olla korvata puuttuvat mantelijauhot vehnäjauhoilla...

Porkkanakakusta tuli aika littana, mutta ei se sellaista kovaa ja tönkköä ollut kuitenkaan. Väri oli karmaisevan kirkkaanoranssi ja porkkanaraaste oli yhä selvästi havaittavissa (miten muut onnistuvat haihduttamaan sen kakuistaan???). Maku sen sijaan oli oikein bueno. No, okei, oli se liian makeaa, mutta hyvää. Karrikin kehui (yrittäen pidättää kakun säälittävän ulkomuodon kirvoittavaa nauruaan).

Illaksi Karri meni tekemään töihin kalvoja ja laskuja huomista opetusta varten ja minä jäin kotiin katsomaan Felicityä ja värkkäämään kuvia tietsikalla. Karri jatkoi laskemista vielä kotonakin ja minä katsoin Truman show'ta. Elokuvaa on ollut varmaan hauska tehdä, kun kerrankin lavasteiden ei ole tarvinnut olla aidon näköisiä, vaan oikeastaan päinvastoin. Trumanissa ei ainakaan ollut fyysikon tai tähtitieteilijän vikaa, sillä häntä ei häirinnyt lainkaan katsoa auringonlaskua, jossa auringon yläpuolella möllötti suuri kuu. Tai kuun sirppiä, jossa valoisa puoli oli poispäin auringosta. Tai Siriusta, joka putosi taivaalta keskelle katua.

Sippasin odotetusti toisen mainoskatkon kohdalla. Onhan tuo jo tullut kerran nähtyä, oikein elokuvateatterissa (en tosin muista muuta kuin sen, että ne seilasi jotakin lavasteseinää päiten tai jotain?).

Taakse Eteen