Taakse Eteen

Olet päätynyt päiväkirjani sivuille. Tänne kirjoitetut asiat ovat vain minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, veikkaanpa, että et täältä löydä hakemaasi...

Viikko 16

Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai

Tänään meille tuli lisää työväkeä, vanhat tutut pojat, kesän ajaksi. Kävin aamulla toivottamassa ne tervetulleeksi ja pidin jonkinlaisen tilannekatsauksen samalla. Tärkein anti, jonka toivon myös välittyneen pojille, oli se, että vaikka kesästä tulee kiireinen, niin tilanne tällä hetkellä on erittäin hyvä. Aikataulussa ollaan ja siinä tullaan myös pysymään, jos se minusta on kiinni. Ja tänä vuonna työt päästään aloittamaan aiemmin, hyvissä ajoin. Oli tosi mukavaa nähdä poikia ja vaihtaa kuulumisia. Tiimi on taas koossa!

Minun piti ottaa lahjasalmiakit työpäivää piristämään, mutta unohdin ne keittiön pöydälle. Hitto!

Anni kävi äsken yllättäen onnittelemassa ja sain lahjaksi suklaamunia! Nyt on sittenkin suu makea ja olo äklö. Itsepähän ahnehdin, oma vika. Tuli kuitenkin taas hyvä mieli, kun muisti, että on olemassa ystäviä, jotka tulevat moikkaamaan ja joita on hauska tavata.

Töiden jälkeen menin Katrin kanssa lenkille. Ajatus juoksemisesta oli kiva, mutta toteutus tökki. Mulla oli nälkä, joka vain yltyi juostessa. Pururadat ovat vielä lumen peitossa, joten juoksimme asfaltilla sillä seurauksella, että polvi alkoi valitella asiasta. Katri juoksi aika kovaa, mutta sinnittelin perässä, koska en halunnut heti ekalla lenkillä alkaa kitisemään. Loppumatkasta kylkeä alkoi pistää.

Jälkikäteen olin tietenkin tyytyväinen. Haluaisin niin kovasti saavuttaa sellaisen peruskunnon ja kestävyyden, että jaksaisin kesällä juosta pitkiä matkoja. Että jaksaisin käydä juoksemassa 1-3 kertaa viikossa. Että oppisin nauttimaan lenkeistä ja jopa kaipaamaan niitä. Ja että liikunta olisi osa elämääni... Haavekuvia?

Illalla luin kirjaa "Miksi puuma itkee?" ja aloin melkein itsekin itkeä... On vaikea ymmärtää, kuinka sadat tuhannet ihmiset osoittavat mieltään Irakin sotaa vastaan, mutta ketään ei kiinnosta se, että me muita paremmat valkoihoiset tuhoamme koko ajan kokonaisia kansoja pelkän rahan vuoksi. Mutta ehkä se on niin kuin siinä kirjassa sanotaan, että kansalla ei ole kasvoja ja vain kasvoilla on sielu. Että joku intiaaniväestö eteläamerikkalaisessa viidakossa on vain merkityksetöntä massaa. Että vasta kuin meille näytetään ihmisten kuvia - kasvoja, joilla on nimet - ne syöpyvät mieleemme, eivätkä jätä omatuntoamme rauhaan.

Tulin suunnattoman surulliseksi ja vihaiseksi. Miksi minäkin osallistun siihen tuhoamiseen, alistamiseen ja nöyryyttämiseen? Minä, jolla on tietoa asioista ja kaikki mahdollisuudet hankkia sitä lisää. Minä laiska paskiainen, joka en jaksa/viitsi/kestä tonkia esiin totuutta ja tehdä sen perusteella "parempia valintoja". Minä halveksittava valkoihoinen yksilö.

Tiistai 15.4.2003

Töissä oli koulutuspäivä. Opin paljon uutta mielenkiintoista... Myös työtovereistani. Enemmän kuitenkin tilastollisista analyysimenetelmistä.

Töiden jälkeen veimme passit ja kasan sekalaisia lomakkeita ja sekalaisten lomakkeiden sekavia liitteitä matkatoimistoon. Eipä ole koskaan aiemmin matkalle lähteminen vaatinut näin suuria etukäteisvalmisteluja. Ehkä Matka on kaiken sen vaivan arvoinen. Ei uskoisi, että lähtöön on vain kaksi viikkoa!!

Peli-illan jälkeen kävimme viemässä matkatoimistosta saadut matskut kavereille. Uskomatonta, että sen paperimäärän palautettuamme saimme vielä lisää kaavakkeita, jotka pitää täyttää ja ottaa mukaan. Mitähän vielä? Lisäksi tajusin, että en huomannut ottaa passini numeroa ylös ja nyt passini on siis matkatoimistossa panttina. Noooh...

Kotiin palasimme juuri sopivasti sauna-aikaan. Saunan jälkeen katsoin Mullanallan, josta on tullut tärkeä osa tiistaisia nukkumaanmenorituaaleja. Pidän sarjasta todella paljon. Olenkin kaivannut jotakin hyvää jenkkidraamaa. Aikoinaan pidin paljon Rooman Seriffistä ja sitten oli sellainen havaijilaisesta perheestä kertova sarja, jonka nimessä oli "linnut", oiskohan se ollut "Myrskylinnut" tjsp? Siitä on jo vuosia aikaa, mutta muistan vieläkin, kuinka se piti muistaa katsoa joka kerta ja jos ei ollut kotona, se tuli laitettua videolle. Sellaisia sarjoja on nykyään harvassa.

Keskiviikko 16.4.2003

Kaksi kahvitonta työviikkoa on takana. Olo on paljon parempi ja päänsäryt historiaa, enkä edes usko, että olin yhtään sen virkeämpi silloin, kun kittasin kahvia väsymykseen. Korkeintaan kuvittelin olevani. Nyt en edes kaipaa kahvia. Tosin mielenkiintoista on huomata, miten pääsiäisenä käy, kun appilassa kahvipannu on koko ajan kuumana. Lipsuuko ote?

Töiden jälkeen paljon, paljon hoidettavia asioita. Lidl, Alko, ruokakauppa ja apteekki. Muistin jopa ostaa Kinderit kaikille! Huomenna tavoitteena on ajaa appilaan mahdollisimman vähin pysähdyksin ja senpä vuoksi haimme vielä pizzat, joista puolet syötiin illalla ja puolet on huomiseksi evääksi.

45 minsaa, CSI, uutisia, unta palloon.

Torstai 17.4.2003

Kun vain jaksaisi istua autossa 600 kilometriä...

***

Matka meni yllättävänkin joutuisasti, ei pysähdytty kuin syömään eilisiä jämäpitsoja. Suksiboxeja oli liikkeellä ihan kiitettävästi, mutta sitä mukaa kuin tie kapeni, myös liikenne väheni.

Perillä oltiin yhdeksän aikoihin. Kata ja Juha olivat ehtineet paikalle jo paria tuntia aiemmin ja olivat jo käyneet kyläilemässäkin, antamassa Katan sedälle syntymäpäivälahjaksi vanhasta valokuvasta korjatun ja suurennetun taulun.

Tarja intti, että olen laihtunut ainakin 10 kiloa (todellisuus viime näkemästä varmaan + 2 kg...) ja minä koitin oikaista asiaa parhaani mukaan. Kivaltahan se kuulosti, mutta kävi silti väkisinkin mielessä, että olen sitten ollut hänen mielestään varmaankin tosi tuhti.

Kun kiireisimmät kuulumiset oli vaihdettu, pelasimme pari erää Carcassonnea, jonka jälkeen muut lähtivät saunomaan ja me Karrin kanssa suuntasimme ulos valokuvaamaan "sinistä hetkeä". Lunta oli kuitenkin sen verran, että ei tahtonut päästä parhaille kuvauspaikoille kahlaamatta hangessa. Onneksi kelkkareitit kantoivat jonkin verran.

Perjantai 18.4.2003

Kuuden aikaan Katalle iski joku kauhea yskäkohtaus ja tunnin verran kuuntelin kuinka se yritti yskiä keuhkojaan pihalle (tai siltä se ainakin kuulosti). Sitten ne lähtivät Tarjan kanssa käymään mökillä ja taloon laskeutui taas rauha, joka turvasi unen yhdeksään asti.

Aamupalan jälkeen Veli hoputti meitä pilkkiretkelle, jonne lähdimme kelkoilla. Menimme 15 kilometrin päässä sijaitsevalle järvelle, jonka lähistöllä vaelsimme viime syksynä. Oli mukava katsella tuttuja vaellusmaastoja lumipeitteisinä.

Muut pilkkivät ja me Karrin kanssa istuskelimme aurinkoisella kalliolla ja kävelimme kuvaamassa. Etelärinteet olivat jo sulia ja niitä pitkin kiipesimme harjun päälle katsomaan maisemia. Välillä menimme istumaan tulille ja paistamaan makkaraa muiden kanssa. Järvellä kävi myös mökkiläisiä ja kyläläisiä, mutta satunnaisia moottorikelkan ääniä lukuunottamatta ympärillä vallitsi syvä hiljaisuus. Sellaista ei kaupungissa koe.

Iltapäivällä lähdimme takaisin kotiin suuren ahvensaaliin kera. Kokkausvuoro sattui Katalle ja Juhalle ja he laittoivat lohta ja perunamuusia. Sillä välin me siirsimme kuvat tietokoneelle ja karsimme huonot pois sekä hioimme hyviä paremmiksi. Minä olin todella onnellinen uusista kuvamuistoista, joita tulen takuulla katsomaan uudestaan ja uudestaan, väsymättä.

Söimme ja joimme Kumalaa (valkoviiniä). Kata oli pienessä nousuhumalassa ja nauratimme kilpaa toisiamme. Pian oli kuitenkin taas lähtö edessä, tällä kertaa vain parin kilometrin päähän mökille saunomaan. Perillä pelasimme, joimme rommitoteja ja saunoimme.

Kata ja Juha jäivät mökille yöksi meidän lähtiessä takaisin talolle auringon jo laskeuduttua taivaanrannan taakse.

Lauantai 19.4.2003

Tarjan siskolla, Irjalla, oli uudenkarhea digikamera, jota se ei osannut käyttää. Karri siirsi siitä kuvia tietokoneelle ja yritti samalla opastaa Irjaa. Katalla oli kuitekin hirmuinen kiire päästä takaisin kotiin, joten otimme kameran mukaamme, niin että Karri ehtii vähän perehtyä siihen ja voi sitten opettaa Irjaa lisää, kun se tulee maanantaina käymään kylässä. Katan kiire johtui siitä, että Juhan perhe oli tulossa myös lomailemaan Karrin vanhempien luo ja Kata halusi ehtiä laittamaan ruoan valmiiksi ennen sitä.

Palattuamme Kata ja Juha alkoivat laittaa ruokaa, tällä kertaa kanaa. Me jatkoimme eilisten kuvien muokkaamista ja melko pian Juhan vanhemmat ja velipoika tulivatkin ja söimme ja joimme viiniä.

Juhan vanhemmilla oli kova hinku pilkille. Menimme kaikki jäälle ihmettelemään ja taas saimme Karrin kanssa paljon hyviä kuvia. Päivän aikana jää oli sulanut pinnasta ja vettä oli nilkkaan asti. Kovasti se virtasi pilkkirei'istä jään alle.

Auringonlaskun aikoihin siirryimme mökkiin pelaamaan. Minä otin samalla kuvia laskevasta auringosta mökin kuistilta. Taivaalla oli komeat pilvet ja niiden vuoksi auringonlasku oli melko huikea. Menimme jäälle kuvaamaan parhaat hetket ja samalla törmäsimme Karrin setään ja tätiin, jotka olivat pilkillä. Pyysimme heidät mukaan mökille, jossa joimme porukalla kahvit ja lähdimme takaisin talolle sen jälkeen Katan, Juhan ja Juhan perheen jäädessä mökille yöksi.

Talolla laitoimme eväitä huomiseksi. Lähtisimme aamuvarhaisella kelkkaretkelle kauemmaksi pohjoiseen, jos hanki vain kestää.

Sunnuntai 20.4.2003

Perillä laitoimme laavun pystyyn ja aloimme nautiskella aurinkoisesta päivästä ja komeista maisemista. Jälleen kerran kaikki muut istuivat pilkillä meidän keksiessä muuta puuhaa. Ei vain jaksanut kiinnostaa pilkkiminen... Nousimme pienen nyppylän päälle ihailemaan maisemia. Tuntureita, järvi, aurinkoa, lämmin tuulenvire ja hiljaisuus. Uskomattoman ihana päivä!! Ajattelin, kuinka onnekas olen, kun pääsen nauttimaan todellisesta erämaasta, josta lähin asutus ja maantie ovat yli 30 kilometrin päässä.

Välillä kaikki kokoontuivat laavulle paistamaan makkaraa ja syömään eväsleipiä. Järvellä oli myös Karrin serkku perheineen. 12-vuotias Mika-poika oli varsinainen ikiliikkuja, joka ei ollut hetkeäkään paikallaan. Hän innostui hyppimään mäen rinteessä voltteja ja touhu näytti aivan lumilautailulta ilman lumilautaa. Karri näpsi mukavan kuvasarjan voltista.

Iltapäivällä kiipesimme taas yhden mäen huipulle ja kävimme makaamaan aurinkoon. Ei mennyt kovin kauaa, kun Karri jo kuorsasi tyytyväisenä. Minäkin yritin saada unta, mutta turhaan. Tunnin verran mietiskelin syvällisiä, kunnes Karrin setä tuli mäen päälle kokeilemaan, olisiko kännykälle kenttää ja samalla Karrikin heräsi. Lähdimme taas alas istuskelemaan laavulle. Aurinko alkoi vähitellen hivuttautua alemmas ja samalla ilma alkoi viiletä. Pilkkijöiltä ei kuitenkaan into loppunut kovin äkkiä. Osa suunnitteli jo yöksi jäämistä, mutta onneksi vastustusta löytyi sen verran, että lähdimme kuitenkin kylää kohti kuuden jälkeen.

Paluumatka olikin sitten 80-prosenttisesti vedessä ajamista. Päivän aikana oli sulanut lunta todella paljon ja reitti oli niin huonona, että alkoi olla viimeisiä kertoja, kun sitä pystyy edes ajamaan. Karrin serkku tuli onneksi Tarjan tilalle ajamaan kelkkaa (Karrilla ei ole ajolupaa, kun hän on ulkopaikkakuntalainen), sillä muuten olisimme varmaan olleet monesti kiinni. Yllättävää kyllä, uudemmat ja paremmat kelkat olivat monessa paikassa kiinni, mutta meidän vanha Lynx porskutti vakaasti "järvien" yli. Pari kertaa vesi nousi rekeen asti, mutta pahemmin emme kastuneet kuitenkaan.

Paluumatka oli kyllä todellinen extreme-elämys! Vasta perillä kaikki rentoutuivat ja hymy oli herkässä. Olut maistui ja sauna oli lämpimänä koko illan. Matka oli varmasti ikimuistoinen elämys Juhan perheelle, kun he eivät ole aiemmin kelkkasafarilla olleet. Uskonpa, että kelien vuoksi me muutkaan emme sitä aivan heti unohda.

Kahteen asti jaksoimme valvoa ja juoda rommitoteja ja olutta. Jossain välissä Veli kävi viemässä Katan, Juhan ja Juuson mökille. Unen tuloa ei tarvinnut kauaa odotella...

Taakse Eteen